9789510269398_frontcover_final_original.

Huhtikuun alussa aloitin L. M. Montgomeryn Anna-sarjan  ja ihastuin siihen. Heti ensimmäisen kirjan jälkeen (linkki postaukseen) olisin halunnut siirtyä seuraavaan, mutta tielle osui muuta mielenkiintoista luettavaa (ja Nextoryn ilmainen kokeilujakso), joten vasta nyt, kesäloman jo alettua, tuli sopiva hetki aloittaa sarjan toinen osa, Anna ystävämme. Kuten ensimmäisenkin kirjan, luin myös tämän sähköisenä ilmaiseksi Project Gutenberg -sivustolta (tästä linkistä sivustolle), ja koska kyseisen sivuston kansikuvat ovat niin kovin pelkistettyjä, valitsin silmää miellyttävämmän WSOY:n kannen. Tämä menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 24: Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa.

 

Anna ystävämme / Anne of Avonlea

WSOY

1921

260 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä täältä

 

Prinssi Edwardin saarella asuva Anna-tyttö on varttunut 16-vuotiaaksi nuorikoksi. Annasta tulee opettajaneiti Avonlean kouluun, ja puuhaileepa hän kaikkea muutakin, kuten perustaa ystäviensä kanssa yhdistyksen yhteiskunnan epäkohtien parantamiseksi. Annan mielikuvitus on vielä tallella, ja hän joutuu hullunkurisiin tilanteisiin ja kommelluksiin. Pakkaa tulevat sekoittamaan myös Davy ja Dora Keith, 6-vuotiaat kaksoset, jotka Marilla ja Anna ottavat hoteisiinsa.

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

– Oh, ei ole lainkaan ihmeellistä siinä, että minä saan aikaan ikävyyksiä itselleni ja muille ihmisille, sanoi Anna nöyrästi. – Olen siitä tunnettu. Voisi kai otaksua, että minun olisi pitänyt päästä siitä tällä iällä – mutta älkää luulkokaan!... – – (Anna ystävämme, 20)

 

Nyt kun Anna on kasvanut isommaksi, hän ei luonnollisesti leiki enää niin paljoa, mutta minusta oli mahtavaa, että hänen lapsenmielensä oli säilytetty vielä tässä kirjassa, vaikka hän onkin jo 16-vuotias. Hän kuvittelee yhä esimerkiksi nukkumaan mentyään olevansa kuningatar, kuulee metsässä keijukaisten naurua ja haaveilee päivät pääksytysten. Samalla hän on kuitenkin kasvanut henkilöhahmona ja naisena, sillä hän alkaa opettaa lapsia koulussa ja puuhailee myös yhteiskunnallisen yhdistyksen parissa. Hän on ehkä lapsellinen 16-vuotias, mutta juuri siitä syystä hauska ja ihana päähenkilö.

Kuten ensimmäisessä osassa, Annan kommellukset jatkuvat. Niitä oli hauska lukea. Annaa enemmän kommelluksia aiheuttaa kuitenkin Davy, toinen kaksosista, jotka Anna ja Marilla ottavat luokseen. Davy vaikutti jo alusta asti ärsyttävältä ja huonosti kasvatetulta lapselta, mutta Anna on ihailtavan kärsivällinen hänen kanssaan läpi koko kirjan. Hän turhautuu Davyyn usein, mutta kohtelee tätä silti oikeudenmukaisesti ja rakastavasti. Davy ja Dora muodostavat kiinnostavan parin, sillä Davy on rasavilli riiviö, kun taas Doraa kuvataan muun muassa "konemaiseksi" ja "yllätyksettömäksi". Dora jääkin hieman taka-alalle Davyn saadessa enemmän tilaa tarinassa. Doraa käy siksi hieman sääliksi, sillä hän on kaikin puolin moitteeton ja kiltti pieni tyttö, joka ei koskaan tee kepposia tai ole ilkeä. Silti Marilla ja Anna puhelevat siitä, miten pitävät Davysta enemmän, vaikka tuo aiheuttaakin heille enemmän päänvaivaa. Tämän tarkoitus on kenties opettaa lukijalle, että myös tuhma lapsi voi olla rakastettu ja haluttu, mutta se, miten vähän Doraa tunnutaan rakastavan, koska hän on liian moitteeton, tuntui minusta vähän oudolta.

Tässä kirjassa esiteltiin liuta uusia henkilöhahmoja vanhojen ohella, kuten kaksoset, naapuriin muuttava herra Harrison sekä syrjässä asuva Lavendel-neiti ja tämän nuoruudenihastuksen poika, Paul Irving. Gilbert Blythekin oli mukana kuvioissa, mutta melko vähän. Seuraavassa osassa hän lienee sitten enemmän mukana. Ensimmäisen osan tavoin luontokuvaus oli kaunista ja miellyttävää lukea. Vuodenajat vaihtuivat, ja erityisesti kukkean kesän kuvauksiin on nyt helppo samaistua, kun ulkona ikkunan takana näkyy vihreää. Yksi suosikkiasiani Anna-sarjassa on ehdottomasti se, miten kirjailija kuvaa luontoa miltei runollisesti.

Teos on vuonna 1921 suomennettu ja sisältää siten erikoisia, vanhahtaviakin sanoja, mutta minulle entuudestaan täysin tuntematon ja outo oli verbi "hakkailla", jolla tarkoitetaan siis tässä lyömisen sijasta liehittelyä ja flirttailua. Kun kirjassa puhutaan siitä, miten joku hakkailee toista, luulin ensin, että kyseessä oli jotakin väkivaltaan liittyvää. Sanan esiintyminen rakastavaisten yhteydessä sai minut kuitenkin lopulta ymmärtämään sen toisen, siinä yhteydessä käytettävän merkityksen.

Pidin tästä osasta aivan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin! Loppuun vielä muutama ihana, tunnelmallinen, ajatuksia herättävä kohta (näitä oli muuten paljon, mutta en halunnut kirjoittaa yhtä neljäsosaa kirjasta tähän postaukseen, joten valikoin vain parhaimmat):

 

Miksi luetaan hyviä kirjoja, ellei oteta niistä oppia? (Anna ystävämme, 125)

 

Kuinka voisi olla katsomatta asioita valoisammalta puolelta, kun edessä on teevadillinen luumuhilloa? (Anna ystävämme, 199)

 

Lopuksi

 

Anna-sarjan toinen osa, Anna ystävämme, jatkaa edellisen tavoin hellyyttävän Annan elämän kuvaamista. Anna on varttuneempi, mutta hänen värikäs mielikuvituksensa on tallella. Uudet henkilöhahmot siivittävät suloista tarinaa, joka sisältää kuitenkin myös yllätyksiä, hauskoja kommelluksia ja sydäntälämmittävää ystävyyttä.

Aion lukea kolmannen osan hieman myöhemmin, sillä mieleni tekee lukea taas tässä välissä hieman jotakin muuta. Palaillaan kuitenkin seuraavaan Anna-kirjaan sitten joskus! :)