Olen edennyt Cathy Cassidyn sympaattisessa Suklaamuruset-nuortenkirjasarjassa kolmanteen osaan nimeltä Kesäunelma. Kesä on jo pitkällä, heinäkuun puolella, mutta kesäfiilistely sen kuin jatkuu. Ajatuksiani sarjan ensimmäisestä osasta löydät täältä, toisesta osasta täältä. Koska tämän osan päähenkilönä on Summer, joka pitää mansikoista (jokaisella siskolla on oma mieliherkkunsa), sopi lukemisen kylkeen herkullinen ja kesäinen mansikkaleivos.

Kesäunelma / Summer's dream

WSOY

suom. 2014

240 sivua

Skyen kaksoissiskolla, kauniilla ja lahjakkaalla Summerilla on unelma: hän haluaisi tanssia ammatikseen. Hän alkaa treenata balettiakatemian pääsyskokeisiin, mutta taitojen hiominen ja säälimätön itsekuri uhkaavat karata äärimmäisyyksiin. Samalla kun sisaret vaihtavat koulutyön kesäiseen laiskotteluun ja aurinkoisiin ajatuksiin, kolmetoistavuotias Summer on vaarassa unohtaa sen, mikä on tärkeintä: terveytensä, perheensä, ystävänsä. Täydellisyyden tavoittelulla on hintansa. Mutta onneksi on yksi, joka ei menetä uskoaan häneen... (osa takakansitekstistä)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Ei ihme, että minua pelottaa. Unelmani tanssijan urasta on muuttumassa painajaiseksi. (s. 174)

Kesäunelmassa minäkertojana ja päähenkilönä on Skyen kaksoissisko Summer. Säntillinen täydellisyyden tavoittelija Summer on 13-vuotias ja haaveilee ammattiballerinan urasta. Hän on aina rakastanut tanssimista ja viettää mieluiten aikansa tanssikoululla. Juuri ennen vanhempiensa avioeroa Summer haki Lontoon Kuninkaalliseen balettikouluun, mutta ero ja isän muutto Australiaan sotkivat kaiken ja vaikuttivat hänen suoritukseensa, minkä vuoksi paikka meni sivu suun. Uusperheen kannustaessa Summer saa toisen tilaisuuden kesän kynnyksellä. Hänen tanssikoulunopettajansa Elise esittelee oppilailleen lapsuudenystävänsä, joka on kuuluisa ballerina ja aikeissa perustaa oman yksityisen sisäoppilaitosmuotoisen tanssikoulun Lontooseen. Avoimia paikkoja on enää kolme, ja Summer saa kunnian olla yksi harvoista ja valituista, joka pääsee näyttämään kykynsä koe-esiintymiseen. Alkaa armoton harjoitteleminen ja valmistautuminen, kun Summer lähtee tavoittelemaan unelmaansa toistamiseen. Tällä kertaa hän ei aio antaa minkään tai kenenkään tulla tielleen. Isäpuoli Paddy ja äiti menevät naimisiin ja lähtevät kolmen viikon häämatkalle Peruun, joten äiti on poissa juuri koe-esiintymisen aikaan. Summerilla on armottomat paineet, jotka eskaloituvat niin pahoiksi, että hänelle kehittyy syömishäiriö. Treenaamisen ja syömisen tarkkailun ohella hän alkaa vältellä kaksoissiskoaan, perhettään ja ystäviään kuvitellen, että se on ainoa tie menestykseen.

Kuten olen aiempien kirjojen kohdalla kertonut, tein niissä olevan testin, joka paljastaa, kuka Suklaamuruset-tytöistä olen. Sain kummallakin kerralla tulokseksi Summerin. Lukiessani ajattelin, että testitulos piti paikkansa, sillä Summerissa ja minussa on tosiaankin paljon samaa. Olemme molemmat täydellisyyden tavoittelijoita, siisteyden ja järjestyksen ystäviä sekä lannistumme herkästi epäonnistumisista ja kritiikistä. Koin yhteenkuuluvuutta Summeriin ja osasin samaistua kaikkiin hänen tuntemuksiinsa, myös ulkonäköpaineisiin, vaikka omalla kohdallani ne eivät onneksi koskaan kehittyneet syömishäiriöksi asti. Vahva päähenkilöön samaistuminen vaikutti lukukokemukseen ja teki siitä vieläkin kouriintuntuvamman kuin kahden edellisen kirjan kohdalla.

Tiedän, etten vietä elokuutani täällä puvustajan apulaisena seuraten elokuvantekoa aitiopaikalta. Vietän sen Exmoorin tanssikoulun saleissa treenaten, ponnistellen, pyrkien kohti täydellisyyttä, kun valmistaudun koe-esiintymiseen. Tavoittelen unelmaani, eikä sillä unelmalla ole mitään tekemistä elokuvien, hauskanpidon ja kesätöiden kanssa.

Neiti Elise sanoo, että huipulle pääseminen baletissa vaatii uhrauksia, ja jos se tarkoittaa sitä, etten voi osallistua tänä kesänä kaikkiin hauskuuksiin, niin minkä sille voi. Unelma on minulle tärkeämpi. (s. 64-65)

Edellisen osan tavoin tässäkin 13-vuotiaat tytöt pohtivat teini-ikää, kasvamista ja aikuistumista. Toisen osan lopussa Summer alkaa seurustella koulun hyvännäköisimmän pojan Aaronin kanssa, mutta siinä missä Skye on siskolleen kateellinen ja näkee vain kiiltokuvamaisen ulkokuoren, on totuus ihan toinen. Aaron on tyypillisen suositun pojan tavoin kiinnostunut vain urheilusta, pelaamisesta ja itsestään. Hän ei myöskään tue Summeria tuon unelmassa, vaan lyö jopa vetoa sen puolesta, ettei Summer pääse haluamaansa kouluun (mikä törppö!). Summer jättää Aaronin ja päättää visusti, ettei ole pojista kiinnostunut, ainakaan vielä. Siinä missä pohdiskelin edellisen osan luettuani sitä, miten itse suhtauduin poikiin tuon ikäisenä, muistuttaa tämä Summerin suhtautumistapa enemmän omaani. En ollut tuohon aikaan tosissani kiinnostunut seurustelusta, mitä nyt pientä viatonta ihastumista ja unelmointia oli ilmassa. Siinäkin mielessä tämä osa oli enemmän mieleeni ja samaistuminen oli helpompaa.

Kirjassa tärkeäksi teemaksi nousee unelmien tavoittelu keinoja kaihtamatta. Kavahdin Summerin vääristynyttä kehonkuvaa ja sitä, miten syömishäiriö etenee samaa tahtia hänen harjoittelemisensa kanssa. Nyky-yhteiskunta on paljon ulkonäkökeskeisempi kuin silloin, kun olin itse 13-vuotias, mikä on surullista. Siitä kuitenkin pidin, että vaikka Summerin syömishäiriötä kuvataan raadollisen todenmukaisesti ja realistisesti, myös muiden henkilöhahmojen reaktiot siihen ovat paitsi realistisia, myös lempeän ymmärtäväisiä. Kirjan lopussa lukuisten pyörtymisten jälkeen Summer joutuu sairaalaan, jossa lääkäri huolestuu hänestä ja hänelle tarjotaan vihdoin apua. Perhe ja ystävät tukevat häntä, ja toipumisprosessi on vasta aluillaan, vaikka kirjan sivut jo päättyvät. Summer ei parane yhdessä yössä, mutta toivoa on ja hän varmasti onnistuu, kun perhe ja ystävät ovat hänen tukenaan.

Loppuratkaisu oli yllättävä, mutta positiivisella tavalla. Summer onnistuu paineista huolimatta tekemään parhaansa koe-esiintymisessä ja tekee niin suuren vaikutuksen, että hänelle lupaillaan heti esiintymisen jälkeen paikkaa tanssikoulusta. Syömishäiriön toteaminen kuitenkin sotkee suunnitelmat, ja lääkäri toteaa, että Summerin pitää ensin toipua. Paikka joudutaan luovuttamaan jollekulle toiselle, mutta Summer ei vedä itkupotkuraivareita, vaan tajuaa itsekin, että niin on parempi. Ei hän todella edes halunnut paikkaa, koska sen saaminen tietäisi samanlaista kurinalaisuutta ja vieläkin kovempia paineita, jotka voisivat musertaa hänet. Alfie, joka edellisessä osassa paljasti Skyelle olevansa Summeriin ihastunut, tarjoaa tukeaan kypsemmin kuin voisin kenenkään 13-vuotiaan pojan koskaan kuvitella tarjoavan. Alfie hyväksyy, ettei Summer tahdo vielä seurustella, mutta tarjoaa ystävyyttään ja tukeaan siitä huolimatta. Pidin hänestä tässä kirjassa vieläkin enemmän sen vuoksi, miten kypsästi hän käyttäytyy.

Tuttuun tapaan kirjan lopusta löytyy testi (jota en tehnyt enää kolmatta kertaa) sekä vaihtuva herkkuresepti. Reseptejä onkin tällä kertaa kaksi: Summerin kesäiset hedelmävartaat (terveellinen välipala) sekä Namit Sundaet (epäterveellisempi mutta silti yhtä hyvä herkku). Ilahduin, kun lopussa on lisäksi Apukeinoja-osio, jossa kerrotaan lyhyesti, mistä voi hakea apua, jos pelkää, että itsellä tai ystävällä saattaa olla syömishäiriö. Fiksu veto kirjailijalta.

Lopuksi: suosittelenko?

Suklaamuruset-kirjasarjan kolmas osa Kesäunelma kertoo Skyen kaksoissiskon Summerin tarinan. Teemat ovat tässä osassa astetta rankempia, mutta kirja on siitä huolimatta kesäisen piristävä ja helppolukuinen. Suosittelen lukemaan ainakin edeltävän osan Vaahtokarkkitaivaan ennen tämän kirjan lukemista, niin saat tutustua ensin kaksoissiskoista ensimmäiseen. Jos etsit nuortenromaania, jossa käsitellään syömishäiriötä ei-ahdistavalla tavalla, suosittelen tarttumaan tähän.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.