Lähestyvä joulu inspiroi, ja kirjojen lukeminen on valopilkku pimeän marraskuun keskellä. Syytä iloon on myöskin siksi, että sain juuri vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteeni valmiiksi! :) Haasteen viideskymmenes ja samalla viimeinen kirja on Stef Penneyn romaani Näkymättömät, joka tulee viimeiseen vapaaseen haastekohtaani 9: Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön. Tämä etninen vähemmistö ovat romanit, sillä kirja sijoittuu 1980-luvun Englantiin ja kertoo sen ajan romanien elämästä. Löysin teoksen ihan Kirjasampoa selaamalla. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) se tulee ruutuun "hautausmaa", sillä kirjan henkilöhahmot kuljeskelevat hautausmaalla erään henkilöhahmon hautajaisten jälkeen.

 

Näkymättömät / The Invisible Ones

Bazar

suom. 2013

495 sivua

 

Nuori, ujo Rose Wood avioituu komean ja vähäpuheisen Ivo Jankon kanssa ja lähtee vaeltavan mustalaisperheen matkaan. Pari saa lapsen, pojan, jolla on Jankon suvussa kulkeva perinnöllinen sairaus. Sitten Rose katoaa. Seitsemän vuotta myöhemmin yksityisetsivä Ray Lovell saa jutun tutkittavakseen. Mitä Roselle on tapahtunut? Ray on puoliksi romani itsekin, ja hän ymmärtää saaneensa työn pikemminkin verenperintönsä kuin etsiväntaitojensa takia.

Näkymättömät kertoo yhteiskunnan laitamilla elävistä romaneista 1980-luvun Englannissa. Ray Lovellin ja Jankon perheen teinipojan JJ:n kautta avautuu näkymä yhteisöön, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä, josta on vaikea lähteä ja johon on vielä vaikeampi palata. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Käärin vasemman hihani ylös ja painan veitsen kärjen ihoani vasten. Sen alla virtaa Jankojen veri – puhdas tumma veri. Sitä on ainakin puolet verestäni – ja ehkä kaikki. Janko päästä varpaisiin. Sairas, sukurutsainen, kirottu.

– – Meidän tuhoksemme koituu aina veri – se, mitä meillä on sisällämme. (s. 254, 282)

 

Näkymättömät liikkuu kahdessa aikatasossa, jotka kirjan edetessä kohtaavat, ja siinä on kaksi päähenkilöä: keski-ikäistyvä yksityisetsivä Ray Lovell, joka on perinteiseen jännäripäähenkilön tapaan eronnut, yksinäinen ja (melkein) alkoholisoitunut. Toinen päähenkilö on 14-vuotias romanipoika JJ. Kaksikon kohtalot risteävät, kun Ray saa tutkittavakseen JJ:n perhepiiriin kuuluvan naishenkilön katoamistapauksen. Rose Wood -niminen nainen on avioitunut romanisukuun vuosia sitten, mutta kadonnut pian avioitumisensa jälkeen. Ray on puoliksi romani ja siksi omaa luokkaansa yksityisetsivien piirissä, joten perhe luottaa hänen apuunsa. Romanileirissä Rayta odottaa sekava vyyhti: Jankojen suvun perinnöllinen sairaus, sitä sairastava kuusivuotias Christo-poika, Rosen entinen aviomies ja tämän isä, sekä joukko muita värikkäitä henkilöhahmoja. Rosen epäillään kuolleen, mutta totuus on lopulta mutkikkaampi.

Kliseisistä päähenkilöistä (siipeensä saanut yksityisetsivä ja huomionhakuinen teinipoika) huolimatta tykästyin tähän kirjaan melko pian sen aloitettuani. En muista lukeneeni lainkaan romaneista kertovia kirjoja – vaikka toki joku nopeasti tarinassa vilahtava sivuhenkilö on voinut olla romani. Romanit ovat Suomessakin edustettu etninen vähemmistö, jota valtavirta usein sortaa. Kirja kuvaa tosin englantilaisia romaneja, jotka ovat kulkurielämänsä ja esimerkiksi teenhimonsa vuoksi (haha) varmasti hieman erilaisia kuin suomalaiset romanit. Yhtä kaikki mielenkiintoinen ja avartava lukukokemus erilaisilla henkilöhahmoilla ja miljööllä.

 

Minä (etenkin minä, koska ulkomuotoni on niin tumma) tiedän, miltä tuntuu, kun haukutaan likaiseksi mustiaiseksi, ja tiedän myös leiripaikkoja koskevista pitkistä, kaunaisista kiistoista, tiedän häädöistä ja valituksista ja kahnauksista koululaitoksen kanssa. Tiedän molemminpuolisesta luottamuspulasta, jonka takia Leon ei kertonut tyttärestään poliisille – tai mennyt kenenkään muun yksityisetsivän puheille. Minulla on aavistus siitä, miksi hän tuli minun luokseni, ja ymmärrän, että hänen täytyy olla todella epätoivoinen. (s. 23)

 

Kirjan keskiössä on Jankojen romanisuku, jota vaivaa vain pojille periytyvä sairaus. Se kuihduttaa pojat jo nuorella iällä ja vaikeuttaa heidän kasvamistaan. Henkilöhahmoja on paljon, sanoisin että aika monipuolinen kattaus, mutta se on mielestäni myös yksi teoksen kompastuskivistä. En aina pysynyt kärryillä siitä, mitä sukua henkilöhahmot ovat toisilleen. Rosen mies on nimittäin JJ:n eno, Rosen miehen isä on hänen isoenonsa, ja sitten ovat vielä JJ:n mummi ja vaari, äiti sekä äidin sisko(t). Kuulostaa yksinkertaiselta tässä, mutta kun lukija laitetaan vielä epäilemään sukulaisuussuhteita useaan otteeseen, olin välillä aika pyörällä päästäni.

Lähes 500-sivuisessa kirjassa on ymmärrettävää, että jännäriluokituksesta huolimatta katoamistapauksen tutkinnan lisäksi siinä kuvataan muutakin. Tämä "muu" aines on esimerkiksi JJ:n kasvukivut ja ensimmäiset seurustelusuhteet koulussa sekä Rayn rakkauselämä. Rayn vaimo on pettänyt häntä, mutta hän roikkuu vielä menneessä kiinni. Tavattuaan Lulun (JJ:n isotäti? pelkkä täti? jotakin sellaista) Ray rakastuu uudelleen. Tämä kaikki tuntui täytteeltä, ja tarina olisi voinut edetä vallan hyvin ilmankin, mutta pakko myöntää, että oli ihan mielenkiintoista lukea myös Rayn ja JJ:n arkisista ongelmista. Henkilöhahmojen (erityisesti Lulun) ketjupolttaminen ällötti, mutta muistuttelin itseäni, että tapahtuma-aika, 80-luku, selittää sen. Onneksi enää ei saa tupakoida sisätiloissa.

Loppuratkaisu oli yllättävä, muttei pelkästään hyvällä tavalla. Ray löytää Rosen elossa. Rose on tosiaan karannut toisen miehen matkaan, nimittäin papin. Suoranainen plot twist on kuitenkin se, ettei sairas pikkupoika Christo olekaan Rosen lapsi, sillä Rose ei voi saada lapsia. Ja koska siinä ei ole jo tarpeeksi, paljastuu lisäksi, että Rosen mies onkin oikeasti nainen, hänen lapsena kuolleen miesoletettunsa sisar! Kirjan loppu meni todella sekavaksi. Lisäksi se tuntui kiirehtivältä, koska kaikkea ei selitetä täysin auki. Miten naisen on onnistunut esittää miestä seitsemän vuotta kenenkään huomaamatta? Sitä ei kerrota. Millainen on Rosen ja hänen uuden pappismiehensä suhde? Sitä ei kerrota. Menevätkö Ray ja Lulu yhteen? Sitäkään ei kerrota. Näitä kysymyksiä jäin pohtimaan, ja kuten olen ennenkin täällä kirjoitellut auki turhautumistani: en tykkää lopuista, jotka jättävät paljon kysymyksiä.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Näkymättömät on englantilaiseen 80-luvun romaniyhteisöön sijoittuva jännäri, jossa tutkitaan kadonneen naisen tapausta. Se tarjoilee lukijalle värikkään kattauksen sivuhenkilöitä, jokseenkin kliseiset päähenkilöt ja sateisenharmaan englantilaisen miljöön. Tykkäsin, sillä jännäriksi tämä oli erilainen ja kiinnostava. Suosittelen jännäreiden ystäville ja aiheesta kiinnostuneille.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.