Hyvää toukokuun ensimmäistä päivää! Minulla on ollut jo kahdesti kirjastosta lainassa Ayòbámi Adébáyòn kirja Älä mene pois, ja kahdesti olen sen myös kirjastoon palauttanut, ilman että minulla on ollut aikaa tai halua lukea sitä. Nyt päätin vihdoin tarttua siihen. En tiedä, mikä minua veti siitä poispäin. Ehkä moniavioisuuden ja pettämisen teemat? Viime aikoina olen kuitenkin katsellut televisiosta satunnaisesti pätkiä moniavoisuudesta kertovista amerikkalaisista TV-ohjelmista ja kiinnostunut aiheesta. Niistä olen saanut sellaisen käsityksen, että moniavoisissa perheissä mustasukkaisuutta riittää. Vaikka ihmiset uskottelevat puolisoilleen olevansa okei, tuovat uudet potentiaaliset vaimoehdokkaat ja henkilökohtaisten rajojen epäselvyys aina kireyttä perheeseen. Tartuin siis tähän kirjaan lopulta innostuneesti, toivoen oppivani lisää aiheesta ja saavani kurkistaa moniavioisen perheen elämään.

Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kirjan kohtaan 11: Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä. Romaani alkaa nimittäin vuodesta 2008, kun päähenkilö on eronnut miehestään, ja palaa sitten ajassa taaksepäin 1980- ja 90-luvuille, pomppiakseen taas ajoittain uudelleen vuoteen 2008. Historiallisessa lukuhaasteessa täytän sillä ruudun "selviytymistarina".

 

Älä mene pois / Stay with me

Atena Kustannus Oy

suom. 2018

300 sivua

 

Yejide toivoo ihmettä, lasta. Myös aviomies Akin haluaa lapsen. Yejiden anoppi ei muuta ajattelekaan – ja nuoripari yrittää parhaansa. Kun anoppi taluttaa taloon toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.

Älä mene pois -romaani vyöryttää lukijan eteen rakkauden ja elämän kaaoksen. Aviollisen rakkauden hauraus, lapsettomuuden suru, perheen hajoaminen ja suuri epäonni – miksi tässä näin kävi?

Tiheätunnelmainen tarina etenee Yejiden ja Akinin kertomana. Moderni pari joutuu mukaan Nigerian poliittiseen myllerrykseen viime vuosituhannen lopulla sekä taipuu perinteen alla. Kun onnellisen perheen pelimerkit kyseenalaistuvat, lähtevät syvät tunteet liikkeelle ja syntyy mieleenjäävä tarina. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Tiesin, etteivät Funmin kaltaiset naiset, sellaiset naiset, jotka valitsivat toisen, kolmannen tai seitsemännen vaimon osan, antaneet helposti periksi, eivät ikinä. Olin nähnyt heidän saapuvan ja kehittyvän isäni talossa, kaikkien niiden eri äitien, jotka eivät olleet minun; tullessaan heillä oli aina jokin strategia piilossa kietaisuhameensa alla, he eivät koskaan olleet niin typeriä tai sopuisia kuin miltä ensin näytti. (s. 48)

 

Älä mene pois alkaa paljastamalla lukijalle, että päähekilö Yejide on eronnut miehestään Akinista. Sitten siirrytään päivään, jolloin Yejiden anoppi tuo hänen luokseen nuoren naisen, Funmin. Nainen esitellään Akinin uutena vaimona. Lapsettomuudesta kärsivä afrikkalainen pariskunta Yejide ja Akini on yrittänyt ja toivonut lasta jo pitkään, ja ratkaisuna näyttäytyy toinen vaimo ja lapsen hankkiminen sitä kautta. Yejide on mustasukkainen uudesta vaimosta. Akinin veli viettelee Yejiden, joka antautuu hänen käsivarsilleen ja tulee raskaaksi. Funmin tapaturmaisen kuoleman jälkeen perhettä koettelee jatkuva epäonni: Yejide synnyttää kaksi lasta, joista kumpikin kuolee sirppisoluanemiaan. Valheiden kiristyvä verkko aukeaa, kun selviää, että Akini on ollut koko ajan impotentti ja pyytänyt veljeään makaamaan vaimonsa. Yllätettyään heidät tositoimista Akini kuitenkin alkaa katua pyyntöään ja hakkaa veljensä. Kolmas lapsi saa Yejiden varpailleen. Kun lapsi on vähällä menehtyä, Yejide jättää perheensä. Vuosia myöhemmin hän palaa Akinin isän hautajaisiin ja näkee siellä teini-ikäisen tyttärensä, joka on vastoin kaikkia odotuksia jäänyt eloon. Ja odottanut äitiään kaikki ne vuodet.

Romaanin alku oli todella piinaava. Uusi vaimo, jännitteinen tilanne, lapsettomuuden taakka ja kurkkua kuristava mustasukkaisuus. Yllätyinkin Funmin kuollessa niin varhaisessa vaiheessa kirjaa. Odotin, että kuvioihin astuisi uusi toinen vaimo, mutta niin ei tapahdu. Moniavioisuus-teema näyttäytyy enää Yejiden ja Akinin muistoissa koskien kummankin lapsuudenkotia. Myönnän, että petyin kovasti. Odotin teeman kantavan läpi koko kirjan. Lapsettomuus rynnii kuitenkin sen ohi jo alkupuolella. Olisin tahtonut lukea enemmän afrikkalaisesta kulttuurista moniavioisuuden näkökulmasta. Niin takakansi tuntui lupailevan, kun aloitin lukemista, ja siksi alkoi tuntua jo ennen puoltaväliä, ettei kirja lunastaisi lupauksia.

Säälin lukiessani Yejidea ja Akinia. Heidät kuvataan todella rakastavana pariskuntana, joka on tavannut elokuvateatterissa sattumalta ja ihastunut toisiinsa päätä pahkaa. Heillä on kaikki edellytykset loppuelämän kestävään hyvään avioliittoon, mutta lapsettomuus ja kulttuurin heihin kohdistamat paineet tulevat väliin. Luin suurella mielenkiinnolla tätä romaania siitäkin syystä, että olen lukioikäisestä ja äidinkielen lukiodiplomin suorittamiseen liittyvien afrikkalaiskirjailijoiden teoksista lähtien ollut kiinnostunut Afrikkaan sijoittuvista kirjoista. Kaikki ne perinteet, jotka eroavat niin paljon omista suomalaisista perinteistämme, ja jo ihan elämänmuoto ja arkiset tavat. Hurjan mielenkiintoista nojatuolimatkailua! Nigerian poliittisen elämän kuohunnasta, jota teos myöskin kuvaa, en niin hirveästi välittänyt, mutta sekin toi oman lisämausteensa.

 

Satu jatkuu niin, että kilpikonnan vaimo saa vauvan, jotta kaikki voivat elää onnellisina ikuisesti. En vaivautunut kertomaan tyttärelleni sitä osaa. Juuri sen valheen olin aluksi uskonut. Yejide saisi lapsen, ja me olisimme iän kaiken onnellisia. Maksoi mitä maksoi. Samantekevää, kuinka monta jokea meidän täytyisi ylittää. Kaikkien ponnistusten jälkeen odotti onnen aika, jonka oli määrä alkaa vasta saatuamme lapsia, eikä minuuttiakaan aikaisemmin. (s. 254)

 

Eniten suretti ja turhautti lukiessa tuho, johon Yejiden ja Akinin avioliitto näyttää vähitellen ajatuvan. Lapsista tulee kummallekin pakkomielle, mikä syö heidän keskinäistä rakkauttaan vuosi vuodelta, vaivihkaa. En niinkään tuntenut inhoa sitä ratkaisua kohtaan, jonka Akini epätoivoissaan tekee, nimittäin pyyntöä, että hänen veljensä saattaisi Yejiden raskaaksi. Enemmän inhosin keskustelemattomuuden ilmapiiriä, joka heidän avioliitossaan vallitsee. Akini häpeää sitä, ettei voi saattaa vaimoaan raskaaksi, ja salaa tältä sekä veljelleen esittämänsä pyynnön että käyntinsä hedelmällisyysklinikalla. Yejide puolestaan ei suostu ottamaan asioista selvää, vaan tekee omat johtopäätöksensä ja alkaa vihata miestään niiden perusteella. Kaikki olisi ratkennut, jos he vain olisivat puhuneet toisilleen avoimesti tunteistaan ja toiveistaan sekä peloistaan! En voinut uskoa, että niin rakastava ja onnellinen pari ajautuu eroamaan. Loppu tuo toki hieman valonpilkahdusta, kun lukijalle vilautetaan viimeisillä sivuilla yhteenpaluun mahdollisuutta, mutta siitä huolimatta kaikesta siitä draamasta ja valehtelemisesta jäi paha maku suuhun.

Yejiden traaginen elämä, lasten menetykset sekä perheen sisäiset erimielisyydet ja salaisuudet pitivät mielenkiintoa yllä läpi teoksen, mutta jäin kaipaamaan enemmän. Jäin kaipaamaan nimenomaan moniavioisuus-teemaa, jota takakansi lupailee. Mielestäni Älä mene pois on kauniin haikea ja surullinen romaani lapsettomuudesta, mutta afrikkalainen kulttuuri suurine moniavioisine perheineen olisi saanut olla enemmän esillä. Lopulta nimittäin tuntui, että tapahtumat olisivat voineet sijoittua ajallisesti ja paikallisesti mihin tahansa maahan.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Älä mene pois kuvaa nigerialaisen parin elämää 1980-luvulla. Poliittiset levottomuudet ja lapsettomuus repivät pariskuntaa erilleen. Lapsettomuus-teema harmillisesti jyrää alleen moniavioisuus-teeman, jota takansi niin kovasti lupailee, joten romaani ei täysin lunastanut omia odotuksiani. Kaikesta huolimatta pidin siitä. Se on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja. Suosittelen afrikkalaisesta kulttuurista kiinnostuneille ja nojatuolimatkailua kaipaaville sekä moniavioisuus-teemasta kiinnostuneille, joskaan se ei kovin vahvana tässä romaanissa lopulta ole esillä.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.