20230401_131634.jpg


Leppoisaa huhtikuun alkua! Helmet-lukuhaasteeni etenee oikein mukavasti. Osa kohdista on tosin sen verran haastavia, ettei minulla vielä tässä vaiheessa ole tietoa, mitä niihin lukisin. Yksi haastava kohta tämän vuoden lukuhaasteessa on 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin. Toisinaan kuitenkin onnistaa.

Harjoittelukirjastossani on bestseller-hyllyn lisäksi uutuushylly, johon asetetaan näytteille vuoden sisällä ilmestyneitä kirjoja. Bongasin siitä yhtenä päivänä Charlotte McConaghyn romaanin Täällä oli susia. Sen kansi ja nimi herättivät kiinnostukseni, takakansiteksti samoin, ja nappasin sen lainaan. Kirjastotyön parhaita puolia on kyllä ehdottomasti se, että viettäessäni monta päivää viikosta kirjastossa saan hyppysiini asiakkaita nopeammin ja helpommin himoittuja uutuuksia. No McConaghyn kirja ei ole siinä mielessä enää kovin uusi, että se on ilmestynyt viime vuonna, mutta kuitenkin. Ja kuinka ollakaan, se sopii täydellisesti tuohon haastekohtaan 27! Lisäksi se sopisi kohtaan 43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa, sillä ilmastonmuutos- ja luontokatoaiheineen se kuitenkin antaa toivoa maapallon tulevaisuudesta. Tämä vinkkinä, jos joku etsii kohtaan 43 luettavaa.

 

Täällä oli susia / Once there were wolves

WSOY

suom. 2022

358 sivua

 

Inti Flynn saapuu Skotlannin ylämaille kaksoissiskonsa Aggien kanssa. Inti johtaa biologitiimiä, jonka tehtävänä on vapauttaa susilauma takaisin luontoon. Varautunut Inti alkaa laskea suojuksiaan huomatessaan, että sudet sopeutuvat: sekä luonnolla että hänellä itsellään on mahdollisuus parantua menneisyyden haavoista. Mutta sitten lähistöltä löytyy maanviljelijä kuolleena, ja syyttävät sormet osoittavat Intin rakkaita susia. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Vielä äskettäin, siis laajasta näkökulmasta äskettäin, tämä metsä ei ollut pieni ja harva vaan väkevä ja tulvillaan elämää. Sen vehmaat pihlajat, haavat, koivut, katajat ja tammet peittivät laajan maa-alueen antaen väriä Skotlannin tätä nykyä paljaille kukkuloille ja tarjosivat ruokaa ja suojaa monenlaisille kesyttömille olioille.
– – Tänään sudet palaavat tälle seudulle, jossa niitä ei ole satoihin vuosiin nähty. Muistavatko niiden ruumiit tämän maan niin kuin se muistaa ne? Maa tuntee sudet hyvin; se on odottanut niiden tulevan herättelemään sitä pitkästä unesta. (s. 14-15)

 

Biologi Inti Flynn johtaa hanketta, jossa biologiryhmä vapauttaa harmaasusia Skotlannin ylämaiden metsiin ensin valvottuihin aitauksiin ja sitten vapaaksi luontoon. Villiinnyttämishankkeen tavoitteena on pyrkiä elvyttämään paitsi alueen susikanta ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin, myös elvyttää alueen metsät ja kasvillisuus. Mukanaan Intillä on masentunut kaksoissisko Aggie. Sekä Intillä että Aggiellä on traumaattinen menneisyys. Aggien aviomies on raiskannut ja pahoinpidellyt hänet, minkä seurauksena Aggie on menettänyt puhekykynsä ja käyttää ainoastaan viittomakieltä. Hän viettää päivänsä mökissä neljän seinän sisällä samaan aikaan, kun sisko Inti tutkii susia. Paikalliset maanviljelijät alkavat vastustaa hanketta kovaan ääneen, koska pelkäävät eläintensä puolesta, ja aiheuttavat Intille ryhmineen hankaluuksia. Poliisipäällikkö Duncan ei tiedä, kummalle puolelle asettua, varsinkin kun hän ja Inti alkavat suhteeseen keskenään ja Inti tulee raskaaksi. Hämäräperäinen paikallisen maanviljelijän kuolema vielä lisää vettä myllyyn, ja Inti alkaa selvittää, ovatko sudet todella kaiken takana.

Aivan hurjan mielenkiintoinen aihe ja miljöö! Päähenkilö Inti on kiinnostava, sillä hänellä on harvinainen neurologinen ominaisuus nimeltä peilikosketussynestesia. Se tarkoittaa, että hänen aivonsa toistavat elävien olioiden tuntoaistimukset. Jos hän näkee toista lyötävän, hän tuntee uhrin kivun kuin häntä itseään olisi lyöty. "Toisen kivusta ja nautinnosta tulee minun kipuni ja nautintoni." Skotlannin ylämaat kuvataan kauniisti ja tarkasti luontoilmiöineen ja eläimineen. Kuten Inti toteaa, sudet ovat myyttisiä olentoja, joita on hankala ymmärtää. Luin jokin aika sitten ihka ensimmäisen Soturikissat-kirjan (linkki postaukseen), ja tätä teosta lukiessani minulle tuli mieleen Soturikissoissa kuvattu eläinten klaanikäyttäytyminen. Luin suurella mielenkiinnolla kohdat, joissa Inti tarkkailee susien liikkeitä ja käyttäytymistä, ja sain niin vahvoja Soturikissat-viboja, että alkoi tehdä mieli taas lukea lisää kyseisiä kirjoja.

 

Älä ikinä erehdy kuvittelemaan, että osaat ennustaa, miten susi käyttäytyy. Susi yllättää aina. (s. 114)

 

Lukemisen tekivät ajoittain henkisesti raskaaksi Intin ja hänen siskonsa traumat. Heidän isänsä rakasti metsää ja sen suojelemista ja opetti tytöilleen lempeyttä. Äiti sitä vastoin yritti rikostutkijan ominaisuudessa teroittaa varsinkin Intin päähän, että maailma on täynnä pahoja ihmisiä eikä elämässä pärjää, jollei karaise nahkaansa. Lempeäluontoinen Inti muuttui paitsi äitinsä vaikutuksesta, myös todistettuaan sisarensa pahoinpitelyn. Läpi kirjan Intin ajatuksia ja toimia värittää ajatus tästä ihmisten pahuudesta. Hänellä on vaikeuksia luottaa keneenkään, erityisesti miehiin. Nyt kun tarkemmin mietin, teoksen kaikki mieshenkilöt kuvataan enemmän tai vähemmän aggressiivisina, naisia uhkaavina ja pelottavina. Duncan, johon Inti rakastuu, on ajoittain poikkeus, mutta hänkin näyttää väkivaltaisen puolensa Intiä suojelemalla. Mietin lukiessa, miten vinoutunut kuva ihmisistä ja erityisesti miehistä Intillä ja Aggiellä on. Eivät kaikki miehet ole pahoja. Myös alkukantaisuus ja villiintyminen kulkevat teemoina vahvasti käsikkäin Intin epäluulon kanssa. Hän ihailee susia ja niiden arvaamattomuutta, mutta tuntuu pitävän niistä enemmän kuin ihmisistä, mikä on kiinnostavaa. Varsinkin kun Inti itsekin toteaa useaan otteeseen, ettei susiin voi luottaa, koska ne ovat villipetoja ja niillä on petojen luonne.

Juuri ennen kuin sain kirjan luettua näin siitä kirjagramissa arvion, jossa keskusteltiin, että muutaman muun mielestä loppu oli epäuskottava ja outo. No joo, vähän epäuskottava ehkä, mutta ei minusta mitenkään häiritsevästi. Inti lähtee jäljittämään laumasta karannutta ja GPS-paikannuksen ulkopuolelle jäänyttä sutta, jonka tietää tappaneen monia paikallisten talouseläimistä. Viimeisillään raskaana oleva Inti löytää suden ja ampuu sen, mutta kotimatkalla keskellä metsää hänen hevosensa karkaa ja hänen synnytyksensä käynnistyy. Inti synnyttää lapsensa yksin metsässä ja meinaa vuotaa kuiviin, mutta selviää kuitenkin hengissä kotiin. Samaan aikaan Duncan viruu sairaalassa kurkku auki viillettynä, mutta hänkin selviää, vaikkakin menettää äänensä. Duncanin murhayrityksen ja maanviljelijän tapon tekijäksi paljastuu Aggie, joka on halunnut suojella sisartaan näiltä pahoilta miehiltä. Loppu on onnellinen, sillä vauva ja Duncan selviävät. Aggie tosin karkaa metsään ja jättää sisarensa. Pidin lopusta, kuten koko romaanista. Se oli yllättävä, jännittävä, kaunis ja kiinnostavasta aiheesta kirjoitettu. Eikä minulle jäänyt mitään sen isompaa hampaankoloon.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Täällä oli susia on luontoaiheinen romaani, joka kertoo kuvitteellisesta susien villiinnyttämishankkeesta Skotlannin ylämailla ja on kummunnut kirjailijan syvästä ahdistuksesta luontokatoa kohtaan. Se pitää hyvin otteessaan ja käsittelee tärkeitä aiheita, luontokatoa ja ilmastonmuutosta, fiktion keinoin helposti lähestyttävästi ja silti ajatuksia herättävästi. Suosittelen aiheista kiinnostuneille, Skotlanti-faneille sekä uusia sykähdyttäviä lukukokemuksia etsiville.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.