20210926_180527.jpg


Kulunut viikko on ollut kaikkea muuta kuin hyvä. Juuri parannuttuani syysflunssasta se iski uudelleen kahta kauheammin. Vietin koko viikon sohvan pohjalla, en jaksanut tehdä mitään muuta kuin katsoa televisiota. Nyt antibioottikuurin ja asteittain paranevan olon myötä uuteen nousuun ja kohti uutta, parempaa viikkoa. Kun sairastuin, minulla oli kesken Sisko Istanmäen kirja Liian paksu perhoseksi. Siinä on vain reilut parisataa sivua, mutta sen lukeminen venähti, kun toipilaana en jaksanut keskittyä. Nyt sain sen kuitenkin luettua. Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa se sujahtaa haastekohtaan 5: Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan. Samanniminen elokuva löytyy Yle Areenasta, ja nyt, kun kirja on luettu, ajattelin katsoa sen joku päivä. Vanhemmiltani kuulin, että leffa on vallan mainio. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) kirja menee ruutuun "mysky", sillä siinä kuvataan myrskyä, joka vie huvilankin katon mennessään.

Luonto%20sivuilla.jpg


Liian paksu perhoseksi

Kirjayhtymä

1995

214 sivua


Liian paksu perhoseksi kertoo epätavallisen suurenkokoisesta Kaisusta ja hintelästä Ernistä, romaanin aika on kaukainen 60-luku, näyttämönä epämuodikas Ruutinojan Sekatavara Pohjanmaalla.

Liian paksu perhoseksi on surumielisen huumorin sävyttämä tragikomedia. Ja ehdottomasti rakkausromaani. (takakansiteksti)


Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista


Reipas terve tyttö saa paikan kauppa-apulaisena Ruutinojan kaupassa, hän lukee. Oma huone. Täysi ylöspito. Puhelin Ruuti 60. (s. 14)


Näin lukee alle parikymppinen Kaisu sanomalehdestä. Hän lähtee Ruutinojan kyläpahaseen, osittain karkuun menneisyyttään ja uusien tuulien toivossa. Kaisu on aina ollut muita tyttöjä isokokoisempi ja paininut eri sarjassa. Hän toivoo löytävänsä maalta rauhallisen paikan itselleen. Ruutinojalla häntä odottaa törkyinen sekatavarakauppa, hintelä tossun alla oleva kauppias sekä tämän turhamainen äiti ja sisar. Kaisu meinaa monta kertaa pakata laukkunsa ja lähteä tiehensä, mutta pitää kuitenkin päänsä ja ottaa haasteen vastaan. Hän rakastuu pienikokoiseen Erniin, mutta rouva ja sisar Viivi laittavat jatkuvasti kapuloita rattaisiin. Elämä heittelee, vastaan tulee niin ylä- kuin alamäkiäkin. Lopulta Kaisu kuitenkin huomaa, että hänen sydämensä on jäänyt pysyvästi Ruutinojalle.

Aivan ihana romaani, kerta kaikkiaan. Kaisu on todella rakastettava päähenkilö, johon samaistuin joka solullani. Minä olin lapsena aina luokkani tytöistä se isokokoisin, joten Kaisun kenkiin sujahtaminen kävi leikiten. Isosta koosta oli hyötyä esimerkiksi pukkitaistelussa muiden tyttöjen kanssa sekä liikuntatunnilla maalivahtina ollessa, ja sainkin kehuja vahvuudestani. Isokokoinen tyttö ei kuitenkaan ole se odotuksenmukaisin tytön malli, minkä vuoksi kärsin koko peruskoulun myös armottomasta kiusaamisesta sekä poikien että tyttöjen taholta. Minulle keksittiin mitä mielikuvituksellisimpia haukkuma- ja lempinimiä. Nyt aikuisena se kaikki on taakse jäänyttä, koko ajan haalistuvaa muistoa, mutta tuntuu yhä jossakin syvällä. Myös Kaisua kiusataan, lähinnä nälvimällä hänen isosta koostaan. Pidin siitä, miten kirjassa keskitytään positiiviseen: ison koon haittapuolet vilahtavat tarinassa ohimennen, mutta itsevarma Kaisu on selvästi sinut itsensä kanssa ja osaa käyttää kehoaan hyödyksi. Hän on ihanan voimaannuttava nainen. Toivon, että hän olisi todellinen ja tuntisin hänet.


Kaisu on jo rippikouluajoistaan lähtien tottunut siihen, että miesten on vaikea käyttäytyä tavallisesti hänen läsnäollessaan. Miespuoliset asiakkaatkin kähisivät puodissa Kaisulle asiansa kuin kurkku olisi kiristetty kurelangalla. Kaksi miestä sai jo rohkaisua toisistaan ja puhui ääneen, mutta luimistellen, päin ne eivät katsoneet. Mutta jos Kaisu törmäsi miesjoukkoon vaikka kirkonkylän kuppilassa, ne alkoivat remuta ja nauraa.

– Ne eivät tiedä, kuinka suhtautua, äiti oli selittänyt. – Miesten on niin vaikea sulattaa itseään voimakkaampaa naista.

– –

Äidillä oli ollut tapana sanoa että voimakkaalla naisella on kaksi mahdollisuutta, näyttää että on voimakas ja kärsiä seuraukset, tai sitten vain esittää heikkoa ja vaatimatonta. Ja jos joutuu näyttämään voimansa, on paras selittää se jollakin konstilla sattumaksi. – – [V]inoileminen on miesten keino kestää voimakas nainen. (s. 20, 24)


Myös Erniin rakastuin hahmona ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Hän on pieni mies, jolla on valtavan suuri sydän. Yhdessä Erni ja Kaisu muodostavat parivaljakon, jolle ei löydy vertaa. Jollain tapaa Erni muistuttaa minua omasta miehestäni, minkä vuoksi ehkä pidin hänestä niin tavattoman paljon. Hauskimpia ja hellyyttävimpiä ovat romaanin kohdat, joissa Kaisu nostaa Ernin ilmaan tai kantaa häntä olkapäällään. Eikä Erni ole moksiskaan. Mutta Ernin äiti ja sisar... aivan kamalia, ja niin ärsyttäviä! Aina kun heidät mainittiin, tunsin välitöntä ärtymystä ja toivoin vain, että he painuisivat hornan tuuttiin ja antaisivat Kaisun ja Ernin elää elämäänsä. Monta vuotta heidän elämästään meneekin sinnitellessä juuri näiden itsekkäiden harakoiden takia.

Koomillisuuden lisäksi kirjaan mahtuu myös tragediaa, mielestäni jopa tarpeettoman paljon. Kaisun äiti kuolee, sitten Kaisun uusi ystävä Ruutinojalta, sitten Ernin äiti. Ja pari lemmikkieläintä. Ja muutama sivuhenkilö. Lisäksi Kaisu saa keskenmenon ja saa sen jälkeen tietää lääkäriltä, ettei voi enää tulla raskaaksi. Minusta kaikkein kamalinta tässä kirjassa oli tuntea Kaisun tuska. Hänestä tulisi paras mahdollinen äiti ja Ernistä paras mahdollinen isä, mutta he eivät saa koskaan biologista lasta. Tämä on suuri vääryys. Jäin salaa toivomaan kirjan päätyttyä, että Kaisu vielä vanhoilla päivillään tulisi raskaaksi tai pariskunta saisi adoptoitua jostakin lapsen. Toisaalta ajatus siitä, että heillä on vain toisensa ei sekään ole kamala: he rakastavat toisiaan niin paljon ja ovat niin onnellisia toistensa seurassa, etteivät välttämättä tarvitsekaan muita. Mutta jotenkin jäi silti haikea fiilis heidän puolestaan.


Lopuksi: suosittelenko?


Liian paksu perhoseksi on kirja, joka on minusta kestänyt hyvin aikaa. Siitä aistii 1960-luvun tunnelman, mutta sen päähenkilö Kaisu on hyvin moderni nainen. Hän on isokokoinen, mutta silti itsevarma, oikea kehopositiivisuuden ruumiillistuma. Vastakohtana on pieni ja hintelä Erni, joka rakastaa isokokoista Kaisua koko sydämestään. Tämän suloisen kaksikon elämää Ruutinojan pienessä kylässä seuraa mielellään.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.