Palautin pari päivää sitten graduni esitarkastukseen, mikä tarkoittaa leppoisaa paria viikkoa ennen kuin se taas palautuu minulle viimeisiä viilauksia varten. Otan tästä ajasta kaiken irti. Lukeminen on pääsemässä taas kunnolla vauhtiin, ja BookBeatilla olen edelleen jatkanut. Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmässä joku suositteli Eowyn Iveyn Lumilapsi-nimistä romaania. Googlettelulla selvisi, että se edeltää teosta Maailman kirkkaalle laidalle, joka on ollut jo jonkin aikaa TBR-listallani. Vaikka kyseinen teos ei jatkakaan Lumilapsen tarinaa, ajattelin kuitenkin kerrankin lukea jotakin järjestyksessä. Yleensä kun olen (vahingossa tai puolivahingossa) aloittanut uusien kirjailijoiden teosten lukemisen nurinkurisesti, uusimmasta vanhimpaan tai keskeltä kirjasarjaa. Ja kirja myös sopii talviaiheensa puolesta näin tammikuun lopussa luettavaksi. Sijoitankin sen Helmet-lukuhaasteessa haastekohtaan 2: Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) tämä kirja täyttää ruudun "kirjan kannessa on puu". Samalla saan haasteeseen kolmannen bingoni!

Historiallisessa lukuhaasteessa puolestaan tämä solahtaa ruutuun "luonto".

Lumilapsi / The Snow Child

Bazar Kustannus

suom. 2013

417 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa BookBeatista

Alaska on julma paikka asua ja elää. Sen tietävät Jack ja Mabel, lapsettomuuttaan sureva uudisasukaspariskunta. He ovat ajautumassa erilleen – Jack raataa maatilalla perheen elatuksen vuoksi ja Mabel taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Ensilumen sataessa pitkän ja kylmän syksyn jälkeen hetkellinen ilo ja toivo saa heidät rakentamaan lumesta lapsen. Aamulla lumilapsi on poissa, mutta puiden lomassa näkyy pieniä jalanjälkiä ja vilahdus nutusta.

Pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua metsän lapselta vaikuttava pieni tyttö. Hän kutsuu itseään Fainaksi. Faina elää yksin keskellä Alaskan villiä luontoa ja metsästää rinnallaan punainen kettu. Kun Jack ja Mabel oppivat ymmärtämään Fainaa, joka putkahtaa pariskunnan elämään kuin suoraan sadusta, he alkavat rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Mutta kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Totuus Fainasta muuttaa lopulta heidät kaikki. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Lumilapsi edustaa genreltään maagista realismia. Olen viime aikoina alkanut taas kiinnostua enemmän fantasiasta, maaginen realismi puolestaan on kiinnostanut aina. Kauhuelokuvissa ja -kirjoissa ovat aina kiehtoneet yliluonnolliset asiat, joita tapahtuu tavallisille ihmisille. Tässäkin romaanissa kuvataan Alaskaan muuttanutta uudisasukaspariskuntaa, Jackia ja Mabelia, joka elää aivan tavallista elämää karussa maassa keskellä luontoa. Ripauksen taikaa heidän elämäänsä tuo lumilapsi, pieni tyttö, joka ilmestyy talven ensilumen kanssa samaan aikaan. Salaperäisen tytön tarina avautuu heille pikkuhiljaa. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että tytöstä on kasvanut nuori nainen, joka on heille kuin oma tytär.

Minulla oli tietynlaisia odotuksia tästä kirjasta sen aloitettuani. Kirjan alku tempasi mukaansa, sillä Faina-niminen lumilapsi vaikuttaa alussa epätodelliselta henkiolennolta. Aloin epäillä, onko hän totta ollenkaan, mikä on varmasti ollutkin kirjailijan tarkoitus. Kun päästään pidemmälle, paljastuu kuitenkin, että Faina on ihan todellinen tyttö, lihaa ja verta. Hänellä on vain käynyt huono tuuri ja hän on menettänyt vanhempansa. Jotakin taianomaista hänessä silti on, sillä hän pärjää yksinään keskellä talvista luontoa ja katoaa aina talven tullen erämaahan. Pidin hänen salaperäisyydestään, mutta myönnän hieman pettyneeni, kun hän ei ollutkaan Jackin ja Mabelin mielikuvituksen tuotetta. Minua sekä kutkuttavat että hyvällä tavalla ärsyttävät elokuvat ja kirjat, joissa jokin yliluonnollinen asia paljastuu lopulta ihmisten mielikuvituksen tuotteeksi. Tiedättehän – sellainen loppu, jossa koko tarina olikin silmänlumetta. Se jos mikä saa hämmentymään mutta myös vaikuttumaan. Samanlaista loppua odotin tällekin romaanille, joten petyin, kun sellaista ei koskaan tullut.

Kun Jack kertoi veljilleen muuttavansa Alaskaan, he kadehtivat häntä. Jumalan maa, he olivat sanoneet. Maidon ja hunajan maa. Hirviö, karibuja ja karhuja – niin runsaasti riistaa, ettei tiedä, mitä ensiksi ampuisi. Ja joet niin täynnä lohia, että niiden selkää pitkin voi astella vastarannalle.

Miten toisenlaisen totuuden hän tapasikaan. Alaska ei tarjonnut mitään tuosta vain. Se oli kitsas ja villi ja viis veisasi ihmisen kamppailusta, sen Jack oli nähnyt ketun silmistä.

Viehätyin jo aivan kirjan alussa kauniista ja viipyilevästä kerronnasta. Luontoa kuvataan todella tarkasti ja upeasti. Jopa niinkin upeasti, että halu matkustaa Alaskaan syttyi sisälläni. Tällaiset halut ovat onneksi ohimeneviä, mutta yhtä kaikki ne saavat aikaan hetkellisen kutinan ja innostuksen. Elämässä on hyvä olla haaveita, vaikkakin sitten ohimeneviä ja täysin epärealistisia. Pidin myös arkielämän kuvauksesta. Jackilla ja Mabelilla on aluksi rankkaa uudisasukkaina Alaskassa. He ovat aloittaneet aivan alusta, mikä ei todellakaan ole helppoa. Ihailin ja säälin heitä lukiessani. Akateemisen koulutuksen saaneena ja siistiin sisätyöhön pyrkivänä ihmisenä en osaa edes kuvitella, millaista olisi tehdä noin fyysistä työtä ja ansaita itse leipänsä noin alkukantaisella tavalla. Tiedän, että ihmiset elävät samoin vielä nykyäänkin. Kunnioitan sellaisia ihmisiä. Minusta ei olisi tuollaiseen elämään, mutta siitä on kiinnostavaa lukea kirjoista ja katsoa elokuvista.

Jack pani merkille, miten puhdas aamuvalo lankesi ikkunasta valaisemaan Fainan poskea, ja mietti, oliko aina näin rankkaa olla isä.

Joudun harmikseni myöntämään, että teoksen alku oli minulle sen paras anti. Lumilapsen satunnaiset retket, vuodenaikojen vaihtuminen ja selviytyminen keskellä Alaskan karuja oloja pitivät mielenkiintoa yllä. Kun selvisi, että Faina on todellinen, ja hän alkoi kasvaa, aavistelin jo, mihin suuntaan tarina kääntyy. Mitä pidemmälle kirjaa päästiin, sitä ennalta-arvattavimpia juonenkäänteet olivat, ja alun yllätyksellisyys oli äkkiä poispyyhkäisty. Lopussa Fainan tullessa raskaaksi haikailin kirjan alun tunnelmaa ja tapahtumia. Toki lapsettomuusteema on koskettava, ja kun Jack ja Mabel vihdoin saavat kauan kaipaamansa lapsen ja joutuvat kokemaan jokaisen vanhemman kohtalon, itsenäistyvän ja heistä irtaantuvan lapsen, pohdin tätä aihetta syvällä mielessäni. Pidin kuitenkin Fainan raskaaksi tuloa yllätyksettömänä juonenkäänteenä. Aavistin myös jo ennalta, miten kirja tulee päättymään.

Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja, mutta minun makuuni maagisuus-realismisuhde olisi voinut olla epätasapainoisempi. Maagisuutta olisi voinut olla minun puolestani rutkasti enemmän kuin realistisuutta enkä olisi pannut vastaan. Odotan jo innolla Iveyn toisen romaanin lukemista. Nyt vielä enemmän tietäessäni, miten taitava kirjoittaja hän on.

Lopuksi: suosittelenko?

Lumilapsi on maagista realismia edustava romaani. Fantasiakirjallisuuden ystäville suosittelen, mutta varauksella. Ensinäkemältä kovin taianomaiselta vaikuttava kirja ei lopulta ole sitä niin paljon kuin ehkä luulisi, vaan mitä pidemmälle tapahtumia edetään, sitä enemmän realistinen puoli ottaa vallan. Kerronta soljuu kuitenkin vaivattomasti, henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja Alaskan luontoa kuvataan kauniisti. Ja kyllä sitä maagisuutta on ripoteltu sinne tänne jonkin verran, ei se täysin jää uupumaan.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä. Olisin antanut kolme ja puoli, jos se olisi mahdollista, mutta pyöristin nyt neljään.