Viimeiseksi Nextoryn 45 päivän ilmaisen kokeilujakson kirjaksi jäi Piper Kermanin Orange is the New Black: vuosi vankilassa, joka ei ole ollut lukulistallani, vaan valikoitui sattumalta, silkkaa uteliaisuutta, Nextoryn valikoimasta. Kirjaakin suositumpi ja tunnetumpi lienee Netflixin julkaisema samanniminen tv-sarja, josta en kuitenkaan tiedä mitään, koska en ole sitä koskaan katsonut. Totta puhuen en edes tiennyt, että kyseinen tv-sarja perustuu kirjaan, mutta minusta on kiva lukea kirjoja, joista on tehty leffa- tai sarjasovituksia, olinpa sitten nähnyt niitä tai en. Kirja on ihan erilainen kokemus kuin elokuva tai sarja, sillä se on usein niin paljon yksityiskohtaisempi ja "alkuperäisempi". Tämä teos sijoittuu Helmet-lukuhaasteen 2020 (ei kovin yllättäen) kohtaan 7: Kirjassa rikotaan lakia.

 

Orange is the New Black: vuosi vankilassa / Orange is the New Black

Otava

2014

521 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa Nextorysta

 

"Tavallinen" nainen vankilassa - tähän sydäntäsärkevään ja hauskaan tositarinaan pohjautuu Netflixin suosittu tv-sarja Uranainen, parisuhteessa elävä Piper Kerman ei juuri muistuta sitä levotonta nuorta naista, joka salakuljetti salkullisen huumerahaa kymmenen vuotta sitten. Mutta elämä menee uusiksi, kun Piper tuomitaan 15 kuukaudeksi vankeuteen. Hyvän kasvatuksen saanut Piper kohtaa vankilassa naisia kaikista sosiaalisista luokista, ja hänen on opeteltava rangaistuslaitoksen kirjoittamattomat säännöt. Miten Piper selviää? Kuinka poikaystävä, perhe ja työ kaverit suhtautuvat? Voiko muiden vankien kanssa ystävystyä? Hulvaton ja ajatuksia herättävä tarina tarjoaa harvinaisen näkökulman amerikkalaiseen naisvankilaan. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Tämä oli omituinen paikka; pelkistä naisista koostuva yhteisö, johon oli siroteltu kourallinen vieraita miehiä, armeijatyylinen asuminen, kaikenkattava (sekä urbaani että maalaismainen) naisten näkökulmasta luotu ghettotunnelma, sekoitus eri-ikäisiä ihmisiä hupsuista nuorista tytöistä vanhoihin mummoihin, kaikki samaan kasaan heitettyinä vaihtelevine sietokykyineen. (Orange is the New Black, 185)

 

Valitsin tämän kirjan, koska olen katsonut vankiloista kertovia dokumentteja ja tv-sarjoja, ja kokonainen kirja aiheesta, joka perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu naisvankilaan, tuntui mahdollisuudelta päästä kurkistamaan vielä syvemmälle vankilaelämän syövereihin kuin tv-sarjat. Minulla oli joitakin odotuksia, muun muassa, että kirja olisi paikoin järkyttävä ja ällöttävä. Toivoinkin tällaista osittain shokeeraavaa ja ajatuksia herättävää lukukokemusta.

Toteutuivatko odotukseni? Osittain kyllä. Kirjan päähenkilö Piper menee vuodeksi vankilaan, mutta kyseessä ei ole kovan turvallisuustason laitos oikeasti vaarallisille vangeille, vaan eräänlainen kevyempi versio vankilasta. Kyseinen vankila on nimeltään Danbury ja sen Camp-niminen yksikkö, ja se vastasi vain osittain mielikuvaani vankilasta. Huono ruoka, ilkeät vartijat, tarkat säännöt koskien esimerkiksi vierailuja sekä säännöstely hygieniatuotteissa ja vaatteissa vastasi mielikuviani. Sen sijaan esimerkiksi se, että vangit pääsevät vapaasti ulos juoksemaan läheiselle pururadalle milloin tahtovat, tuntui oudolta. En kuitenkaan suoranaisesti pettynyt, sillä kirjan lopussa ennen vapautumistaan Piper sai maistiaisen kahdesta kovemman turvallisuustason vankilasta, joissa meno oli melko erilaista ja antoi kuvaa siitä, millaista tällaisissa vankiloissa on. Danbury ei ehkä ollut sellainen vankila eikä shokeerannut minua, eikä ällöttäviä kohtiakaan juuri ollut, mutta se ei tuottanut pettymystä.

Orange is the New Black oli lukukokemuksena erilainen ja mielenkiintoinen. Tositapahtumiin perustuvana kirjana sen kerronta oli ajoittain hieman tasapaksua, varsinkin kun päästiin itse vankila-ajan kuvaamiseen ja siitä kertomiseen. Alku ja loppu olivat kuitenkin selkeät, ja lopussa ympyrä niin sanotusti sulkeutui Piperin vapautuessa, mistä pidin, sillä en tykkää sitten yhtään lopuista, jotka jättävät kaikki tapahtumat levälleen ja täysin lukijan itsensä pääteltäväksi. Erilaisen siitä teki juuri sen tapa kertoa. Tapahtumat olivat kronologisessa järjestyksessä suurimman osan aikaa, ja lukiessa tuntui vahvasti siltä, että tässä puhutaan nyt omista oikeista kokemuksista. Se oli virkistävää vaihtelua tyypilliselle proosalle ja proosan juonenkululle.

 

Sain useammaltakin taholta neuvon: ”Syö kakkusi, älä anna kakun syödä sinua.” (Orange is the New Black, 158)

 

Minusta oli mahtavaa, että kirjassaan Piper ei ainoastaan kerro vankila-ajastaan, vaan pohtii myös siinä sivussa kaikkea sitä, mitä vuosi vankilassa hänelle opetti. Hän painottaa useaan otteeseen tajunneensa, millaista on olla nainen, jonka täytyy vankilasta vapauduttuaan päästä takaisin yhteiskuntaan. Hän ilmaisee kiitollisuutta omasta tilanteestaan ja säälii naisia, jotka joutuvat vapautumisen jälkeen käymään läpi huoltajuuskiistoja ja kamppailemaan työpaikan ja asunnon saadakseen. Piper kritisoi Yhdysvaltojen vankeinhoitojärjestelmää ja sen tapaa hoitaa asioita, mikä herätti kyllä ajatuksia.

Pidin myös siitä, miten erilaisia ihmiskohtaloita kirjassa esiteltiin. Mieleeni jäivät parhaiten vankilan keittiössä työskentelevä, 12 vuotta istunut Pop sekä transsukupuolinen Vanessa, joka aiheutti suurta kohua Danburyyn saapuessaan. Mielenkiintoisimpia vankila-ajasta kertovia yksityiskohtia olivat omasta mielestäni kuvaukset vankilaruoasta ja vankien omista kokkailuista sekä vankilan työpaikoistat kertovat kohdat. Päähenkilö Piper oli mukava, tavallinen nainen, joka suhtautui kaikkiin vankilan naisiin ystävällisesti ja arvokkaasti. Häneen on helppo samaistua, mikä tekee hänen asemaansa asettumisen kirjaa lukiessa helpommaksi ja tarjoaa näin miellyttävän lukukokemuksen. Ja hänen miehensä Larry on oikea unelmien mies, joka jaksaa odottaa rakastaan vuoden päivät!

 

Lopuksi

 

Orange is the New Black: vuosi vankilassa on kirja, jota lukiessa pääsee turvallisesti omalta kotisohvaltaan kurkistamaan erään Amerikan naisvankilan päivittäiseen arkeen. Kyseisessä vankilassa ei istu sarjamurhaajia, mutta jokapäiväinen elämä on siellä silti tiukan kurin alaista ja hyvin vankilamaista. Teos tarjoilee kiinnostavan kattauksen oikeisiin ihmisiin perustuvia henkilöhahmoja sekä yksityiskohtaisesti kuvattua arkea kiven sisällä. Jos kaipaa jotakin erilaista ainaiseen proosan kahlaamiseen, suosittelen tätä!