Puolen vuoden tauon jälkeen jatkan jälleen Anna-sarjan parissa: tällä kertaa vuorossa on Anna opettajana, eli sarjan neljäs osa. Tämän osan nimi on koko ajan erityisesti houkutellut minua, sillä olen tulevana keväänä valmistumassa äidinkielen opettajaksi. Sain opettajaopinnot juuri päätökseen ja aloitin viimeisen maisterivuoteni ja gradun kirjoittamisen, minkä vuoksi opettajuuteen liittyvät asiat kutkuttavat. Jo aiemmissa osissa Anna pääsee opettamisen makuun, mutta tässä osassa hän tekee sitä kokonaiset kolme vuotta. Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessani tämä kirja täyttää kohdan 12: Kirjassa ollaan metsässä. Voin paljastaa, että en ollut täysin varma siitä, ollaanko tässä osassa metsässä vai ei. Aiempien osien perusteella päättelin, että todennäköisesti ollaan, sillä Anna rakastaa metsässä käyskentelyä ja luonnon ihmettelyä. Ja olin kuin olinkin oikeassa! Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) kirja sijoittuu niin ikään ruutuun "kirjassa ollaan metsässä".
 

Anna opettajana / Anne of Windy Poplars

WSOY

suom. 2002

277 sivua

Anna on valittu Summersiden yhteiskoulun uudeksi rehtoriksi. Hyväntuulinen ja tarmokas punapää on heti valmiina kääntämään koulun vanhat periaatteet mullin mallin, mutta sitähän eivät kaikki sulata. Annan sanavalmius ja kuuluisa hymy saavat kuitenkin ihmeitä aikaan. (osa takakansitekstistä)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

L. M. Montgomery kirjoitti Anna opettajana -romaanin muiden Anna-kirjojen jälkeen, ja se on suomennettu niinkin myöhään kuin vuonna 2002. Tästä syystä sitä ei löydy Project Gutenbergista, josta olen lukenut sarjan kolme ensimmäistä osaa. Oli kuitenkin virkistävää vaihtelua lukea Annasta painetusta kirjasta, ja luulen, että mikäli laiskuus ei iske tai kirjastot mene kiinni, taidan lainata sarjan loputkin osat fyysisinä kirjoina.

Anna opettajana kertoo reilu parikymppisestä Annasta – hän on siis kirjassa suunnilleen samanikäinen kuin minä nyt! Redmondin vuosien jälkeen humanististen tieteiden kandidaatiksi – sekin sama kuin minä – valmistunut Anna päätyy Summersideen paikallisen koulun rehtoriksi. Koulu on pieni, ja siellä on Annan lisäksi vain muutama muu opettaja, minkä vuoksi rehtori-nimikkeestään huolimatta Anna joutuu käytännössä toimimaan tavallisena opettajana. Kirja koostuu Annan kirjeistä lääketiedettä opiskelevalle Gilbertille, mutta seassa on myös ulkopuolisen kerronnan jaksoja Annan elämästä. Summersidessa Anna tapaa taas joukon uusia, mielenkiintoisia ihmisiä, muun muassa vanhat lesket ja topakan Rebecca Dew'n, joiden asuttamaan Poppelipuisto-nimiseen taloon hän pääsee täysihoitolalaiseksi, synkässä naapuritalossa asuvan suloisen pienen tytön Elizabethin, vararehtori Katherine Brooken, joka on kylmä, töykeä ja etäinen, sekä Pringlet, suuren suvun, joka hallitsee Summersidea ja terrorisoi Annan ensimmäistä työvuotta. Välillä Anna vierailee myös Vihervaarassa.

Luin suurella mielenkiinnolla Annan työstä kertovia kohtia. Niitä ei loppujen lopuksi kovin paljoa romaanissa ole, sillä enemmän seurataan sitä, mitä Anna vapaa-ajallaan Summersidessa tekee ja millaisia ihmisiä tapaa. Erityisesti hämmensi se seikka, että vaikka Anna on rehtori, hän vaikuttaa tosiaan enemmän pelkältä tavalliselta riviopettajalta kiireineen. Myös se ihmetytti, miten ajat ovat muuttuneet: humanististen tieteiden kandidaatti on Annan aikana sama mitä kolme eri tutkintoa omaava ihminen on nykyaikana. Annaa pidetään todella oppineena ja fiksuna, koska hän on kandidaatti, eikä maisterintutkinnosta pukahdeta sanaakaan. Ja hänelle tarjotaan vielä rehtorin paikkaa! Olisipa nykyään yhtä helppoa saada töitä. Eniten pidin edellisten osien tapaan värikkäistä henkilöhahmoista, joihin lukija tutustutetaan. Anna saa tietenkin hankalat tapaukset puolelleen valloittavalla luonteellaan, ja hänen taivaltaan koulun rehtorina on ilo seurata. Myös vanhoihin tuttuihin henkilöhahmoihin törmääminen tuntui ihanalta ja lämmitti mieltä lukiessa. Poppelipuisto on upea paikka, ja ilahduin myös luonnon kuvauksista ja Annan haaveilusta, niistä kun on aina niin ihana lukea. Annan seurassa tulee aina todella hyvälle mielelle!

Rakastuin Poppelipuistoon heti. Tiedäthän, miten talo saattaa joskus tehdä vaikutuksen oikopäätä, vaikka syytä on vaikea määritellä. Poppelipuisto on juuri sellainen talo. Voin tietysti kuvailla, että se on valkoinen puutalo – oikein valkoinen – että siinä on vihreät ikkunaluukut – oikein vihreät – kulmassa torni ja molemmilla puolilla pystyt kattoikkunat, että sen edessä on matala muuri, jonka vieressä kasvaa rivi poppeleita, ja takana suuri puutarha, jossa kukat ja vihannekset kukoistavat iloisesti rinnakkain... mutta en silti pysty välittämään sen viehätystä sinulle. Lyhyesti sanottuna Poppelipuisto on ihastuttavan omaperäinen talo ja tuntuu hivenen Vihervaaralta.

"Tänne minä jään - sen on kohtalon sormi määrännyt", sanoin haltioissani. (s. 14)

Kirjemuoto romaanissa ei haitannut, vaikka edellisissä osissa ei ole ollutkaan minäkerrontaa. Olin enemmän kuin helpottunut kirjailijan tekemästä mainiosta valinnasta "lyhentää" kirjeitä: siellä täällä lukijalle kerrotaan, että jostakin kirjeestä on otettu vaikkapa pari sivua välistä pois. Nämä pois otetut kohdat sisältävät Annan rakkaudentunnustuksia Gilbertille. Tämä on paitsi hauska, myös käytännöllinen yksityiskohta. Eihän niitä kukaan jaksaisi sivutolkulla lukea, joten kirjailija on jättänyt ne pois.

Seuraavissa osissa keskitytään Annan omaan kotiin ja yhteiseloon Gilbertin kanssa. Siihen maailmaan en ole vielä itse astunut, sillä vaikka minulla on avomies, meillä ei vielä ole omaa unelmiemme kotia eikä lapsia. Tässä osassa pidin Annan työn kuvaamisesta sekä siitä, miten Anna haaveilee kirjeessään hänen ja Gilbertin tulevaisuuden kodista, joka täyttää kaikki heidän toiveensa ja unelmansa. Samaistun tähän ja haaveilen samanlaisesta tulevaisuuden kodista: paikasta, joka tuntuu omalta ja on juuri sellainen kuin itse haluaa. En malta odottaa, että pääsen taas seuraavan osan pariin.

Rakas Gilbert, emmehän me koskaan ala pelätä tulevaisuutta? Tulevaisuudenpelko on kauheaa orjuutta. Olkaamme aina rohkeita ja optimistisia ja seikkailunhaluisia. Ottakaamme tanssien vastaan elämä ja kaikki sen annit, vaikka se toisi tullessaan kaksosia ja lavantautia ja röykkiöittäin vaikeuksia! (s. 187–188)

Lopuksi: suosittelenko?

Anna opettajana on Anna-sarjan neljäs osa. Se on ilmestynyt muita osia myöhemmin, mutta sitä ei kannata missata. Se on niin annamainen kirja kuin kirja vain voi olla, ja jos edelliset osat ovat olleet mieleesi, rakastat myös tätä osaa. Suosittelen lukemaan! Itse olin lukiessani koko ajan tyyni ja onnellinen päästessäni jälleen Annan matkaan. Tämä kirjasarja on kyllä hyvästä syystä ajaton ja monien sukupolvien rakastama.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.