20220126_114251.jpg

 

Luin reilu vuosi sitten ensimmäisen aikuisille suunnatun Anni Polvani, Anna mun kaikki kestää. Siitä jäi ihan hyvä fiilis, ja nyt vuoron sai toinen teos, Sinä olet minun. Huomasin, että BookBeatista löytyy, jollei nyt kaikkia Polvan kirjoja, niin useimmat niistä. Ja uusilla, moderneilla kansikuvituksilla. Valitsinkin sieltä sokkona kansikuvan perusteella yhden. Sinä olet minun valikoitui leipomisaiheisen kansikuvansa ja melko kiinnostavan takakansitekstinsä perusteella. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan sen kuitenkin kohtaan 10: Kirjan nimi on mielestäsi tylsä, sillä pelkän nimensä puolesta tämä kirja tuskin houkuttelee ketään lukemaan. Tai jos houkutteleekin, ehkä jotakuta, joka odottaa teoksen olevan jonkinlainen Lolita 2.0 ja kertovan pakkomielteisestä rakkaudesta. Nimi ei mielestäni ole kovinkaan onnistunut. Se on vain napattu aivan viimeisillä sivuilla käydystä dialogista eikä oikeastaan kuvaa kirjan varsinaista sisältöä. Mutta kuten sanottua, kansikuva on mielestäni kaunis ja houkutteleva.

 

Sinä olet minun

Karisto

1954

199 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa BookBeatista

 

Kaarina on nuori kotitaloudenopettaja, jota kiinnostaa enemmän uusien reseptien kokeileminen kuin rakkauden metsästys. Oikeastaan Kaarina ei voi yhtään ymmärtää sisartaan Raijaa, jolla on jatkuvasti joku uusi ihastus. Miehet – kunnon turhakkeita, jos Kaarinalta kysytään!

Tulee kuitenkin päivä, jolloin Kaarina joutuu kyseenalaistamaan oman asenteensa. Tyttöjen isän ystävällä on nimittäin varsin hurmaava poika, joka saattaa onnistua sulattamaan Kaarinankin sydämen...

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Sähköinen kirja kun on, romaanin alkuun on lisätty vanhoista painoksista puuttuva varoitus: "Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista." Ilman varoitustakin olisin osannut varautua johonkin vastaavaan, sillä luettuani Anna mun kaikki kestää huomasin sen todella oman aikansa tuotteeksi. Arviossani otinkin kantaa kyseisen kirjan maailmankuvaan ja esimerkiksi miesten ja naisten väliseen kanssakäymiseen 1970-luvulla. Sinä olet minun on kirjoitettu muutama vuosikymmen aikaisemmin, 1950-luvulla, mikä selittää sen, että siitä lemahtaa nykylukijan näkökulmasta vieläkin ummehtuneempi maailmankuva ja ajatusmaailma kuin toisesta mainitsemastani Polvasta.

Kaarina on 24-vuotias vanhanpiian leiman saanut nuori nainen, joka on tullut viettämään kesää lapsuudenkotiinsa vanhempiensa ja juuri täysi-ikäistyneen siskonsa Raijan luokse. Kesävieraaksi saapuu yllättäen myös isän tuttavan poika Asko, joka panee sekä Kaarinan että Raijan päät pyörälle. Samaan aikaan Kaarinaa vikittelee myös nelikymppinen opettaja Onni Oinonen, joka on jo vuosia yrittänyt kosia Kaarinaa ja saada häntä vaimoksi itselleen.

 

– Tietysti sinä autat ja tietysti hän tulee meille, Raija aivan hehkui intoa. Hän piti asiaa heti valmiiksi päätettynä. Kaarina sen sijaan asettui kädet puuskassa vastarintaan. Vieras nuorimieskö heille viikkomääriksi hänen passattavakseen, sillä hän se tietysti saisi toimia piikana ja tulijana olisi luonnollisesti samanlainen itserakas pakkaus kuin useimmat muutkin sukupuolensa edustajat.

 

Yllätyin ja petyin siitä, ettei takakannen (ja kansikuvan) esiin nostama Kaarinan kotitalousopettajan ammatti tule romaanissa juurikaan esiin. Aivan alussa perheenjäsenet kiusoittelevat häntä siitä ja jossakin kohtaa äiti kantaa pöytään tuoreita vehnäsiä, joiden kertoo olevan Kaarinan leipomia (tosin Kaarinan liikkeitä on viimeisen 24 tunnin ajalta juuri kuvattu lukijalle eikä hänen ole kerrottu leiponeen mitään, joten tämä ristiriitaisuus hämmensi), mutta muuten Kaarinan ammatti jää muiden tapahtumien jalkoihin. Kaarina on kesälomalla eikä töissä, mutta hän laittaa ruokaa kirjassa vain muutaman kerran, vaikka on olevinaan perheen paras kokki. Suoraan sanoen tämä "päähenkilö on kotitalousopettaja" -juttu tuntui päälleliimatulta yksityiskohdalta, jolla tavoitellaan jotakin erikoista, mutta joka ei kuitenkaan nouse ansaitsemaansa arvoon. Sen ainoana tehtävänä tuntuu olevan sen korostaminen, että tuon aikakauden ihannenainen kuuluu keittiöön ja osaa laittaa hyvin ruokaa. Olisin tosi mielelläni lukenut lisää ruoanlaitto- ja leivontakuvauksia, mutta ne jäivät uupumaan.

Toinen asia, mikä ärsytti ja hieman yllätti, oli tarinan turhanpäiväisyys. Tapahtumat pyörivät tunteiden ja rakastumisen ympärillä, mikä on ymmärrettävää rakkausromaanille, mutta tässä romaanissa ei toden totta tapahdu juuri mitään merkittävää. Pieniä humoristisia kohtauksia lukuun ottamatta tunsin ajoittain tylsistyväni ja toivoin jotakin jännittävämpää tapahtuvaksi. Rakkausromaaneistakin voi saada jännittäviä monella eri tavalla, mutta lukiessa tuntui, ettei Polva hyödyntänyt niistä mitään. Mutta toisaalta, jos asiaa katsoo toisesta näkövinkkelistä, kuvaavat tapahtumat enemmän kuin hyvin 50-lukulaista suomalaista maaseutuelämää. Kesällä ei ole juuri muuta tekemistä kuin juoda paljon kahvia, käydä uimassa, ottaa aurinkoa ja seurustella. Olisin kuitenkin toivonut rikkaampaa miljöötä, kuten Anna mun kaikki kestää -romaanissa, jossa kesäpaikan lisäksi liikutaan myös kaupungissa.

Sulatin rasistisuudet ja seksistisyydet jotenkuten, luinhan tätä kirjaa pitäen mielessäni sen ilmestymisajankohdan. Huvituin tosin kohdasta, jossa Kaarina nuuhkii Askon huoneeseen jättämää tupakanhajua ja pohtii, "ettei mies ollut mikään oikea mies, ellei hän tuoksunut reilusti tupakalle." Tapahtumien merkityksettömyydestä ja turhanpäiväisyyksistä puheen ollen pakko myös mainita, että tässä kirjassa ruoditaan enemmän kuin tarpeeksi sen aikaisia stereotypioita miehistä ja naisista. Henkilöhahmot pohtivat, millainen on oikein miehinen mies ja toisaalta kunnollinen nainen. Arvaatte varmaan sanomattakin. Vaikka yritinkin olla liikaa takertumatta yksityiskohtiin, en voinut lukiessani olla tuntematta vastenmielisyyttä Askoa kohtaan. "Naisella on naisen vatsa. Ei ihme, että järki on pieni, kun veren vaatima ravintomääräkin on noin vähäinen", hän muun muassa tokaisee. Ja myös: "Mitä me miehet turhia ikävöimään! Jos yksi tyttö ei tule, niin tuleehan toinen, niin kuin nyt sinäkin." Jälleen hyvä esimerkki siitä, miten vanhoja kirjoja lukemalla saa todella tuta, millaista elämä on joskus ollut. Ja voi olla kiitollinen siitä, että tasa-arvo miesten ja naisten välillä on parantunut.

Romaanin loppu ei ollut mieleeni. Kaarina, joka tunnustautuu miestenvihaajaksi, rakastuu yllättäen tulisesti Askoon, mutta peittelee sitä naljailemalla ja olemalla töykeä. Asko vastaa kuhertelemalla Raijan kanssa ja olemalla välinpitämätön. Silti lopussa Asko ilmaisee halunsa mennä naimisiin Kaarinan kanssa ja viimeisellä sivulla Kaarina kapsahtaa hänen käsivarsilleen. Asko on koko kirjan pyöritellyt vuoroin Raijaa, vuoroin Kaarinaa, suukotellut kumpaakin, pidellyt vyötäisiltä ja flirttaillut, mistä närkästyneenä Kaarina onkin monta kertaa ajatellut hänen olevan suoranainen sika. Siitä huolimatta Kaarina valitsee hänet. Koko kirjan järkevältä vaikuttanut Kaarina muuttuu lopussa kuin eri ihmiseksi. Osasihan sen arvata jo etukäteen, mutta silti se tuli kuin nyrkki silmään. Olisin kaivannut hitaampaa lopetusta. Enkä olisi tällä kertaa pannut pahakseni kesken tarinan päättyvää kirjaa, vaikka yleensä kammoksun avoimia loppuja.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Sinä olet minun ei suoraan sanottuna ole mielestäni parhainta Polvaa, päinvastoin. Se tuntuu väkisin puserretulta ja tekemällä tehdyltä rakkausromaanilta, joka on kyllä kevyttä ja hyväntuulista luettavaa, muttei juuri muuta. Tapahtumien jännittävyydessä tai yllättävyydessä ei ole kehumista kuten ei henkilöhahmoissakaan. Loppu on niin kliseinen kuin vain voi olla, ja oman aikansa tuotteena tämä kirja tuntui lukiessa todella ummehtuneelta. Suosittelen Anni Polvan kirjojen faneille ja niille, jotka haluavat tuulahduksen mennyttä aikaa. Jos sinulla on kirjajonossa jotakin muuta, neuvoisin kuitenkin tarttumaan ennemmin siihen. Kaikesta huolimatta ajattelin tulevaisuudessa lukea vielä lisää Polvaa. Uskon, että häneltä löytyy tuotannostaan joitakin unohdettuja helmiä.

Annoin Goodreadsissa yhden tähden.