Alkuvuodesta luin ensimmäisen David Walliamsini Poika ja mekko, josta pidin kovasti. Palasin hänen tuotantonsa pariin jo nyt lukemalla hänen uunituoreen suomennetun lastenromaaninsa Vaarin suuri pakomatka. Alkuteos on kylläkin ilmestynyt jo vuonna 2015(!), mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Myös vuoden 2024 Helmet-lukuhaaste saa taas täytettä, kun tämä romaani tulee haastekohtaan 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin. Tapahtumapaikkana on nimittäin Lontoo.

 

Vaarin suuri pakomatka / Grandpa's Great Escape

Tammi

suom. 2024

464 sivua

suomentanut Kaisa Kattelus

 

Jacin isoisä on entinen hävittäjälentäjä, toisen maailmansodan sankari. Valitettavasti hänen muistinsa ei ole entisellään, mutta Jack rakastaa vaarin hurjia tarinoita menneistä urotöistä. Kun isoisä alkaa entistä enemmän elää menneisyydessä, hänet passitetaan kammottavaan vanhainkotiin, Illankajon linnaan. Vaari luulee joutuneensa vihollisen vankileirille ja protestoi ankarasti. Jackilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pelastaa vaarinsa lukkojen takaa. Uskalias pakosuunnitelma on pian valmis, ja vaari ottaa hatkat. Parivaljakolla on edessään kaikkien aikojen seikkailu! (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Jackista oli kamalaa kuulla, kun vaarista puhuttiin tällä tavalla, aivan kuin hän olisi jonkinlainen ongelma. Mutta Jack oli vasta 12-vuotias eikä tiennyt, mitä olisi voinut tehdä. Silti Jack kuunteli ihastuneena vaarin juttuja sota-ajan seikkailuista vielä nytkin, kun nuo jutut olivat muuttuneet vaarille niin todellisiksi, että he olivat alkaneet elää niitä yhdessä. Ne olivat kuin seikkailukirjoja, tarinoita rohkeista teoista.

– – Isoisä ja Jack elivät omassa maailmassaan ja kokivat lukemattomia mielikuvitustaisteluja. Kunnes eräänä iltana alkoikin ihan oikea seikkailu. (s. 46-47)

 

Eletään vuotta 1983. Kirjailija vitsikkäästi muistuttaa lukijalle, ettei silloin ollut vielä matkapuhelimia tai tietokonepelejä. 12-vuotiaan Jackin vaari oli 40 vuotta aiemmin kuninkaallisten ilmavoimien lentäjä toisessa maailmansodassa. Hän lensi Spitfire-hävittäjää. Ujolla ja itsekseen viihtyvällä Jackilla ei juuri ole ystäviä. Hän käyttää vapaa-aikansa lentokoneiden pienoismallien kokoamiseen ja vaarin kanssa oleiluun. Viikon kohokohtia ovatkin kyläilypäivät vaarin luona, sillä vaari kertoo hurjia tarinoita nuoruudestaan. Joskus he leikkivät yhdessä hävittäjälentäjiä. Vaari on Jackille kaikkein rakkain, jopa rakkaampi kuin omat vanhemmat, marketin juustotiskillä työskentelevä juustolta lemahtava äiti ja tylsä ja kuivakka kirjanpitäjäisä. Dementoitunut vaari näyttäytyy aikuisten silmissä höperönä vanhuksena, joka on jumahtanut menneisyyteen ja elää edelleen vuotta 1940, mutta Jack näkee hänen juttunsa vain leikkinä ja jaksaa kuunnella vaarin tarinointia yhä uudelleen. Jokin tässä alkuasetelmassa saa tuntemaan myötätuntoa Jackia ja vaaria kohtaan ennen kuin tarina on edes kunnolla alkanut.

Kun vaari eräänä yönä karkaa ja hänet löydetään keikkumasta kirkontornista lentäjää leikkimästä, kirkkoherra ehdottaa, että hankkisi suhteillaan vaarille paikan uudesta hienosta Illankajon linna -nimisestä vanhainkodista. Jack suostuttelee vanhempansa ottamaan vaarin heille asumaan ja vakuuttaa, ettei vaaria pidä laittaa vielä vanhainkotiin. Sitten vaari katoaa uudelleen. Tällä kertaa hänet löydetään Lontoon sotamuseosta katossa roikkuvan hävittäjälentokoneen hytistä torkkumasta. Vaari pidätetään, mutta hän pakenee poliiseja. Sen jälkeen hän joutuu Illankajon linnaan, sillä Jackin vanhemmat ovat neuvottomia. Tuo pelottava entinen mielisairaala sijaitsee kukkulan laella kaupungin ulkopuolella. Vaari kuvittelee joutuvansa sotavankileirille, ja Jackin mielestä mielikuva on hyvinkin lähellä todellisuutta. Vanhainkodin ylihoitaja (jota vaari kutsuu Kommandantiksi) on julma ja sydämetön. Hoitajat ovat karskeja, ulos ei pääse ja vanhukset nukutetaan unilääkkeillä jo alkuillasta. Vierailupäivä on kerran viikossa, vierailuaika on 15 minuuttia. Vaari kertoo Jackille pakosuunnitelmastaan, ja Jack auttaa häntä toteuttamaan sen.

Kirjaa kuvataan takakannessa sanoin "hauska", "hurja" ja "koskettava". Allekirjoitan ne kaikki. Walliamsille ominaiseen tapaan tarina on huumorin kyllästämä, samoin kirjan henkilöhahmot. Lukija saa tavata viriilin vaarin lisäksi muun muassa konstaapelit Beefin ja Bonen sekä kioskinpitäjä Rajin, joka on tuttu hahmo Walliamsin aiemmista kirjoista.

 

Hän [vaari] oli nerokas! Kerran sankari, aina sankari, Jack ajatteli.

"Olet kyllä fiksu", hän sanoi.

"Kiitos, majuri. Onpa hyvä, että olet täällä. Voimme alkaa toteuttaa suunnitelmaani – mitä pikemmin sen parempi."

Jack oli ymmällään. "Mitä suunnitelmaa?"

Vaari katsoi häntä suu hymyssä.

"Pakosuunnitelmaa tietysti!" (s. 254)

 

Jack ja vaari ovat oikea voimakaksikko. Jack on aivan ihana poika, joka rakastaa vaariaan aidosti. Siitäkin huolimatta, ettei vaari muista tai tajua Jackin olevan lapsenlapsensa, vaan kutsuu häntä majuriksi ja vaatii Jackia kutsumaan itseään everstiluutnantiksi. Se, että Jack menee mukaan vaarin dementoituneisiin höpinöihin ja kuvitelmiin, näyttäytyy samaan aikaan surullisena ja hellyyttävänä yksityiskohtana. Aikuisen näkökulmasta vaari elää aivan toisessa todellisuudessa ja saattaa siksi olla vaaraksi itselleen ja muille, mutta lapsen silmin hän näyttäytyy hassuna hahmona, joka ottaa kaiken niin tosissaan, ettei hänestä voi olla pitämättä. Jackin ja vaarin kommelluksia ja seikkailuja on ilo seurata.

Vaari onnistuu lopulta pakenemaan vanhainkodista Jackin hänelle salakuljettamien esineiden avulla. Vaari ei syö unilääkkeitään, vaan on vaihtanut ne Jackin tuomiin karkkirakeisiin. Ensin hän aikoo kaivaa lusikalla tunnelin kellariin, mutta lopulta päätyy pakenemaan kattoluukusta pitsipöksyistä tehdyn köyden varassa. Mikä parasta (tai pahinta), vaari ottaa mukaansa kaikki muutkin vanhainkodin asukkaat, joiden lääkkeet on niin ikään vaihtanut karkkeihin. Pako menee pieleen erään rouva Triflen vuoksi, joka ei mahdu kattoluukusta ison kokonsa vuoksi. Jack ja vaari tajuavat, että vanhainkodin hoitajat ovat valepukuisia miehiä. Vanhainkodissa syttyy tulipalo, ja lopulta Jack, vaari ja rouva Trifle pakenevat ruumisarkun ja rullaluistinten avulla palavasta rakennuksesta. Raj kehottaa Jackia olemaan vähän hullu, joten Jack lähtee vaarin kanssa takaisin sotamuseoon, murtautuu sinne ja varastaa sieltä Spitfire-hävittäjän, jolla he lentävät taivaalle. Jack pääsee vihdoin oikean hävittäjän kyytiin. Kun heitä aletaan jahdata, vaari kehottaa Jackia hyppäämään ja lyhyellä selvällä hetkellään muistuttaa, ettei kuole niin kauan kuin Jack rakastaa häntä. Tässä kohdassa meinasi tulla tippa linssiin.

Vaarin oletetaan kuolleen, joten hänen hautajaisiaan vietetään viikkoa myöhemmin. Hautajaisissa Jack paljastaa ylihoitajan, joka on ollut koko ajan kirkkoherra valeasussa. Ahne kirkkoherra perusti oman vanhainkodin väärentääkseen vanhusten testamentit ja saadakseen itselleen rutosti rahaa. Paha saa lopussa palkkansa. Kirja päättyy siihen, että Jack näkee illalla ikkunansa takana vaarin lentämässä. Vuosia myöhemmin hän katselee vaarin lentoa ikkunasta oman poikansa kanssa.

Erityisesti romaanin loppu oli hyvin koskettava ja kaunis. Lukukokemuksesta ei muutenkaan ole mitään pahaa sanottavaa. Viihdyttävä, hauska ja samalla ajatuksia herättävä lastenkirja. Tällaiselle maailmansotien aikaan sijoittuvista romaaneista pitävälle ihmiselle kuin minä tämä oli mieluisa lukukokemus. Jackin tavoin minäkin olin kiinnostunut vaarin tarinoista. Plussaa siitä, että kirjan lopussa on selitetty tärkeitä ajanjaksoja ja historiallisia käsitteitä, joita kirjassa esiintyy ja jotka voivat olla nuoremmille lapsille vielä haastavia ymmärtää. Näitä ovat mm. toinen maailmansota, Gestapo, säännöstely sekä lukuisat historiallisesti merkittävät henkilöt, paikat ja tapahtumat. Olen lukenut vasta kaksi Walliamsin lastenkirjaa, mutta hänestä tulee kirjailijana sellainen fiilis, että hän huomioi lukijan tosi hyvin.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

David Walliamsin Vaarin suuri pakomatka on sympaattinen ja seikkailuja pursuava lastenkirja. Suosittelen sitä erityisesti historiasta ja (historiallisista) lentokoneista kiinnostuneille lapsille. Ihan pienille lapsille en suosittele, sillä tässä on pelottaviakin kohtia ja tapahtumia. Ehkä 9-vuotiaista ylöspäin.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.