Vaihteeksi ajatuksia klassikosta. Ray Bradburyn romaanin Fahrenheit 451 takakansitekstissä sanotaan sen olevan "yksi maailman arvostetuimmista dystopiaromaaneista". Dystopiat ovat mieleeni niin elokuvissa, TV-sarjoissa kuin kirjoissakin, mutta eniten pidän ehkä sellaisesta "zombit ovat vallanneet maailman, yritetään selviytyä" -tyyppisestä dystopiasta. Fahrenheit 451 ei ole ihan tällainen. Sen suola on yhteiskuntakritiikissä ja symboliikassa. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa sijoitan sen toiseksi viimeiseen jäljellä olevaan haastekohtaan 17: Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua. Sitä ei ymmärtääkseni ole varsinaisesti kielletty missään vaiheessa, mutta keskustelua ja kritiikkiä se on saanut osakseen käsittelemiensä aiheiden (kirjojen tuhoaminen ja polttaminen, yksilönvapaus vs. yhteinen etu, digitalisaation haitat) vuoksi. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) puolestaan sijoitan sen ruutuun "tuli".

 

Fahrenheit 451

Kustannusosakeyhtiö Sammakko

suom. 2019 (uusi suomennos)

223 sivua

 

Ray Bradburyn vuonna 1953 ilmestynyt romaani Fahrenheit 451 kertoo ydinsotaan ajautuvasta maailmasta, jossa ihmiset turrutetaan viihteellä. Kirjallisuus on kiellettyä. Sivistyneistö on vaiennettu ja kansa tietämätöntä. Palomiehet polttavat kirjat ja kirjatoukkien talot. Palomies Guy Montag pitää työstään. Hän tapaa naapurissa asuvan eksentrisen Clarissen ja tutustuu sananvapauteen. Viihteen suurkuluttaja, Montagin vaimo Mildred yrittää itsemurhaa ja Clarisse katoaa. Montag alkaa lukea ja joutuu vaikeuksiin auktoriteettien kanssa. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

"Viime yönä pohdin, kuinka paljon kerosiinia olen käyttänyt kymmenessä vuodessa. Ja pohdin myös kirjoja. Ja ensimmäisen kerran tajusin, että jokaisen kirjan takana on ihminen. Jonkun piti kuvitella ne. Joku käytti pitkän ajan saadakseen tekstin paperille. En ole koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi sitä. – – Joku ponnisteli koko ikänsä saadakseen ajatuksensa muistiin, hän tarkasteli maailmaa ja elämää, sitten minä ryntäsin paikalle ja pari mionuttia myöhemmin: buum! Kaikki tiessään. – – [M]iten voin olla soimaamatta itseäni?" (s. 73)

 

Fahrenheit 451:n lukeminen lähti minulla hitaasti käyntiin tajutessani, miten symbolinen ja vähäeleinen dystopia se on. Päähenkilö Ray Bradbury on kolmekymppinen palomies. Hän elää tulevaisuuden maailmassa, jossa palomiehet polttavat kirjoja ja ihmisten koteja, eivät sammuta tulipaloja. Ray rakastaa työtään, mutta havahtuu naapurissa asuvan teinitytön ajatusten myötä pohtimaan elämäänsä ja työtään. Hänen vaimonsa monen muun tavoin viettää päivänsä tuijotellen seiniä – tai oikeammin niillä pyöriviä viihdeohjelmia. Ihmiset ovat viihteen turruttamia, ja viihde tekee heistä aggressiivisia, levottomia ja itsetuhoisia. Ray on jotenkin onnistunut välttämään viihteen houkutukset ja kiinnostuu sen sijaan siitä, mitä hänen polttamissaan kirjoissa sanotaan. Tuttavansa, entisen professorin kanssa Ray suunnittelee jotakin radikaalia: kirjallisuuden elvyttämistä. Rayn pomo on kuitenkin tarkkasilmäinen ja aavistaa Rayn suunnitelmat. Ray päätyy surmaamaan pomonsa liekinheittimellä ja pakenee sitten kaupungista maaseudulle. Sieltä hän löytää joukon maankiertäjiä, entisiä kirjallisuuden ystäviä, jotka ovat ottaneet missiokseen painaa kirjallisia teoksia mieleensä ja kertoa ne jälkipolville. Aivan kirjan lopussa ydinsota syttyy ja tuhoaa kaupungin, Rayn vaimo mukaan lukien. Kun Ray on menettänyt kaiken, hänellä on vihdoin aikaa pohdiskella syvällisiä.

Kiinnitin huomiota erääseen kirjan lauseeseen: "Olemme aloittaneet ja voittaneet kaksi ydinsotaa vuoden 2022 jälkeen!" Kirjan tapahtumat sijoittuvat siis kaukaiseen tulevaisuuteen. Uusi sota on jälleen käsillä, kun pommikoneita lentää kaupungin yli päivittäin. Bradburyn lukijan eteen maalaama maailma on pelottava ja absurdi, mutta samalla melko hyvin kuviteltavissa. Se kritisoi viihteen turruttavaa vaikutusta, mikä sopii hyvin nykyaikaan, ja ydinsodan uhkakin on nyt päällämme Ukrainan sodan vuoksi. Löysin teoksesta paljon tarttumapintaa, mutta se tuotti minulle pettymyksen. Idea kuulosti takakannen perusteella kiinnostavalta, mutta toteutus jätti liikaa arvailemisen varaa. Siitä, miten tähän pisteeseen on päädytty, kerrotaan lukijalle jotain, mutta moni asia oli auki koko kirjan ajan. Miksi ydinsotia syttyy jatkuvasti? Ketkä niiden takana ovat? Kuka on päättänyt, että kirjallisuus on pahasta? Jäin janoamaan lisää tietoa, selkeämpää kerrontaa, asioiden auki selittämistä. Symbolinen kerronta ja kielikuvat eivät ole koskaan tuntuneet omilta jutuilta.

 

Meidän kaikkien täytyy olla samanlaisia. Kaikki eivät synny vapaina ja tasavertaisina, niin kuin perustuslaissa sanotaan, mutta kaikista tehdään tasavertaisia. Jokainen ihminen on toisensa kuva. Silloin kaikki ovat onnellisia, koska ei ole vuoria, jotka voisivat saada toiset kyyristelemään pelosta tai epäilemään itseään. Sillä tavalla! Kirja naapurissa on ladattu ase. Se pitää polttaa. Tehdä vaarattomaksi. – – He [palomiehet] saivat uuden työn mielenrauhan turvaajina, he pitävät huolen siitä, ettei kirjoista sikiävä alemmuudentunne pääse pesiytymään meihin. He ovat virallisia sensoreita, tuomareita ja toimeenpanijoita. Sinä olet yksi heistä, Montag – –" (s. 82)

 

Romaanin takakansiteksti paljastaa joitain asioita, mitä varsinainen tarina ei, mutta se myös antaa ymmärtää liikoja. Sen mukaan sivistyneistö on vaiennettu ja kansa on tietämätöntä. Kaikki johtuu kirjojen kieltämisestä ja polttamisesta. Ihmisistä on tullut tyhmiä ja passiivisia television tuijottajia. Montagin ja auktoriteettien yhteentörmäys tapahtuu kuitenkin lähinnä Montagin ja hänen pomonsa tasolla. Montagin palomiespomo on aika erikoinen henkilöhahmo. Hän on itse lukenut kirjoja ja oppineempi kuin muut palomiehet, mutta yrittää silti kaikin keinoin estää Montagia lukemasta. Liekinheitinkohtaus oli aika siisti, samoin Montagin pakomatka, mutta jäin miettimään myös Montagin vaimoa. Hän on malliesimerkki television passivoimasta ihmisestä. Montag ei edes rakasta vaimoaan, mutta yrittää saada tämänkin innostumaan lukemisesta. Vaimo on kuitenkin se, joka ilmiantaa Montagin. Olin lukiessani hämmentynyt kirjan henkilöhahmojen ristiriitaisuuksista. Tuntui, ettei kenestäkään oikein saanut kunnolla otetta.

Loppu oli pettymys. Jännittävin osuus, Montagin irtautuminen vanhasta elämästään ja matka kohti tuntematonta muiden maankiertäjien kanssa, kuvataan nopeasti viimeisillä sivuilla. Tästähän se tarina vasta alkaa, ja kirja jo päättyy! Kirjasta jäi hyvin ristiriitainen fiilis... Ihan viihdyttävä dystopia, mutta jotenkin keskeneräinen ja liian symbolinen.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Fahrenheit 451 on dystopiaklassikko. Se ei ole kestänyt aikaa siinä mielessä, että ruudun tuijottelu ei ole johtanut ihmisten täyteen passivoimiseen ja kirjallisuuden hävittämiseen (luojan kiitos). Sen ajatukset ydinsodasta ja epävarmasta maailmasta ovat kuitenkin nykyihmisellekin kouriintuntuvia ja saattavat aiheuttaa ahdistusta, jopa pelkoa tulevasta. Suosittelen dystopioista kiinnostuneille ja niille, joita vallitseva maailmantilanne ei ahdista jo tarpeeksi.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.