sr.jpg

Tulevana äikänopettajana sitä on alkanut pohtia omia teinivuosien lukukokemuksiaan ja sitä, mitä voisi tulevaisuudessa luetuttaa omilla oppilaillaan. Vaihtoehtojen kirjo on loputon. Stephen Chboskyn Elämäni seinäruusuna on nuortenkirja, joka olisi mielestäni ollut hyvä lukea, kun olin itse teini-iässä. Kuulin siitä vasta vähän aikaa sitten samannimisen elokuvan kautta, enkä osaa sanoa, miksei sitä luettu omana yläaste- tai lukioaikanani. Alkuperäinen on ilmestynyt vuonna 1999, ja vaikka suomennos on vasta vuodelta 2010, olisi sitä ehditty hyvin käsitellä kun olin esimerkiksi lukiossa. Lievetekstin mukaan kirja on herättänyt ilmestymisestään lähtien paljon keskustelua. Se käsitteleekin nuorille läheisiä aiheita, joiden esiin nostaminen ja joista keskusteleminen fiktiivisen kirjallisuuden avulla tuntuu helposti lähestyttävämmältä. Näitä ovat esimerkiksi kondomien käyttö (jota kirjassa kiitettävästi tehdään, muutamin poikkeuksin), huumekokeilut ja huumeidenkäytön haitallisuus sekä seksuaalivähemmistöjen syrjiminen. Jos joku on lukenut tämän kirjan koulussa tai tietää vastauksen siihen, miksei tätä luetuteta, kertokaa ihmeessä! Kiinnostuin asiasta enkä ehtinyt vielä lukea netistä lisää. Tämän kirjan sijoitan vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 15: Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi. Jos haluat tietää mitä, lue eteenpäin.

 

Elämäni seinäruusuna / The Perks of Being a Wallflower

Basam Books

suom. 2010

235 sivua

 

Charlie on lukion ensimmäisellä luokalla. Hän on ikäistään älykkäämpi, mutta ujo ja sisäänpäin kääntynyt, mikä tekee uusiin ihmisiin tutustumisesta vaikeaa. Charlie on seinäruusu, joka haluaisi heittäytyä mukaan elämään, mutta oman pään vangiksi on helppo jäädä. Väistämättä Charlien on kuitenkin kohdattava tuntematon maailma: ensimmäiset treffit, suudelmat ja bileet, uudet ystävät, seksi ja The Rocky Horror Picture Show. Ne maagiset hetket, kun äärettömyyden tunteeseen riittää ajokortti ja täydellinen kokoelmakasetti. Mutta vaikka seinän vierustalta näkee kaiken tarkasti, Charlie ei voi jäädä sivustakatsojaksi loppuelämäkseen. Joskus on otettava selvää, miltä elämä tuntuu keskellä tanssilattiaa.

Elämäni seinäruusuna on kirpeä kasvutarina ja syvällisen herkkä kuvaus vuoristoradasta, jota myös aikuistumiseksi kutsutaan. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Jo Elämäni seinäruusuna -romaanin nimi kertoi minulle, että tämä on nappivalinta kirjaksi, jossa on jotain samaa kuin omassa elämässäni. Olen kohta 23-vuotias ja ollut seinäruusu koko ikäni. Se alkoi ala-asteella, kun tulin kouluun kauempaa kuin muut ja esikoulussa muodostetut kaveriporukat eivät helposti ottaneet uusia jäseniä. Kolmantena pyöränä oleminen oli tuttua läpi peruskoulun, samoin se, että aina tunsi olevansa se "ylimääräinen", ei-toivottu tyyppi, joka tuppautuu mukaan ryhmätyöhön tai keskusteluun. Kiusaaminen ja huomiotta jättäminen olivat koulupäivien arkea siinä missä läksyt ja opiskeleminen. Kaikki kulminoitui yläasteella, jolloin minut ensin jätettiin vessan oven väliin, koska olin niin huomaamaton, ja sen jälkeen ysiluokan tanssiaisiin, joissa olin ainoa tyttö, jota kukaan poika ei hakenut tanssimaan.

 

Sitten Patrick sanoi jotain, mitä en varmasti unohda koskaan.

"Hän on seinäruusu."

– –

"Sinä näe asioita. Sinä pysyt hiljaa niistä. Ja sinä ymmärrät." (s. 50)

 

Eletään vuotta 1991. 15-vuotias Charlie aloittaa lukion. Charlie ei juuri saa uusia kavereita, mutta tutustuu lukion viimeisellä oleviin sisaruksiin Samiin ja Patrickiin. Ensimmäisestä lukiovuodesta tulee ikimuistoinen. Sam pääsee mukaan piireihin, kokeilee pilveä, saa ensimmäisen tyttöystävän ja eroaa sekä rakastuu nuoruuden koko vimmalla. Hän yrittää sopeutua ja käyttäytyä muiden nuorten tavoin, mutta taustalla vaikuttavat lapsuuden traumaattiset kokemukset ja ystävän itsemurha. Kokemuksistaan Charlie kirjoittaa kirjeitä tuntemattomalle henkilölle.

Minä todella samaistuin Charlieen, mikä teki lukukokemuksesta omakohtaisen ja vaikuttavan. Tiedän, miltä tuntuu olla seinäruusu, joka pitää enemmän tarkkailemisesta kuin osallistumisesta. Tiedän, miltä tuntuu kun pelkää, että sanoo jotakin väärää tai ei osaa olla muiden seurassa. Ja tiedän, miten hyvältä tuntuu vain tarkkailla, kun ei aina ole omia mielipiteitä asioihin. Ainoa, mikä erottaa minut Charliesta, ovat hänen huumekokeilunsa ja lapsuudessa kokemansa hyväksikäyttö. Niistä minulla ei onneksi ole kokemusta. Olin Charlieta onnekkaampi ja kiltimpi, täysin päihteetön seinäruusu. Vaikka Charlie on kuvitteellinen hahmo, joka kirjoittaa kirjeitä kuvitteelliselle henkilölle, toivoin todella lukiessani, että hän olisi oikea ja minä voisin olla tuo henkilö. Kirjoittaisin hänelle takaisin ja kertoisin, että kaikki järjestyy. Charliesta ei mielestäni voi yksinkertaisesti olla pitämättä.

 

Katselen käytävillä toisiaan kädestä pitäviä ihmisiä ja yritän miettiä, miten se kaikki toimii. Koulun tansseissa istun taustalla, naputan kengänkärjellä tahtia ja ihmettelen, kuinka moni pari tanssii "omaa lauluaan". Käytävillä näen tyttöjä, jotka pitävät poikaystäviensä takkeja, ja mitein omaisuuden käsitettä. Ja ihmettelen, onko kukaan todella onnellinen. Toivon, että on. Todella toivon niin.

"– – Joskus vain on niin, että ihmiset ajattelevat ajatuksia, jotta heidän ei tarvitsisi osallistua elämään."

"Onko se huono asia?"

"On." (s. 36)

 

Ärsyynnyin vähän siitä, miten Charlien ystävät yrittävät rivien välistä tehdä hänestä sosiaalisemman. Pidin kyllä siitä, että Sam ja Patrick ja muut ottavat hänet mukaan, kutsuvat bileisiin ja hengaavat hänen kanssaan, mutta minusta Charliessa ei ole mitään vikaa. Joidenkin ihmisten on tarkoitus ollakin seinäruusuja ja he tulevat esiin kuorestaan sitten kun tulevat. He tarvitsevat aikaa ja varovaista rohkaisua, joskus eivät sitäkään, koska jotkut seinäruusut eivät välttämättä koskaan muutu. Minusta ihmisten erilaisuus on mahtava juttu. Yksinäisiä seinäruusuja pitää kutsua leikkiin mukaan, mutta heille pitää antaa tilaa olla myös omia itsejään. Ehkä tämä meni itselläni vähän tunteisiin siksi, että tunsin kirjan puhuttelevan minua todella henkilökohtaisella tasolla. Menin vähän puolustuskannalle aina, kun Charlien syrjäänvetäytyvää luonnetta puitiin ja pohdittiin. Halusin puolustaa häntä ja itseäni. Kaikkia maailman seinäruusuja.

Pidin kirjassa eniten Charlien hahmon samaistuttavuudesta. Hänen perheensä vaikuttaa kaikin puolin ihanalta, vaikka vanhemmat jäävätkin vähän etäisiksi. Pidin myös kokoelmakasettien tekemistä ja The Rocky Horror Picture Show'n shadow cast -tapaamisia perjantai-iltaisin (googlasin ilmiön, en tuntenut sitä) mahtavana tuulahduksena 90-luvulta. Se, että Patrickista on tehty homo, sopii mielestäni hyvin tähän romaaniin. Kuten aiemmin mainitsin, nuorille läheisiä teemoja vilisee teoksessa, minkä vuoksi sen käsitteleminen yhdessä nuorten kanssa voisi olla kiinnostavaa. Charlien mielenterveysongelmien vähittäinen paljastuminen ja lopun shokkipaljastus hyväksikäyttävästä tädistä yllättivät ja järkyttivät. Myös kirjan alku ja Charlien ystävän itsemurha tulivat puskista, mutta näiden asioiden esiintuominen ja niistä keskusteleminen on mielestäni helpointa fiktiivisen kirjallisuuden avulla. Samista en hirveästi pitänyt. Charlie ansaitsee jonkun enemmän itsensä kaltaisen, ja onneksi kirjan loppu jättääkin lukijan arvailun varaan, mitä Charlielle tapahtuu lukion toisena vuonna. Ehkä hän tapaa jonkun kivan tytön, joka pitää hänestä juuri sellaisena kuin hän on.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Elämäni seinäruusuna kolahti minuun hyvin henkilökohtaisella tasolla. Se kertoo 1990-luvulla eläneen 15-vuotiaan pojan lukion aloittamisesta ja käsittelee nuoruuden kokeilujen ohella rankkojakin teemoja ja kokemuksia. Hieno kirja, jonka luetuttaisin mielelläni (ainakin) lukioikäisillä oppilailla. 1990-luvun nuoret ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia kuin 2020-luvun nuoret, vaikkei kokoelmakasetteja enää harrastetakaan. Suosittelen nuorille, nuorille aikuisille ja aikuisille. Tämä romaani jätti minuun jäljen, toivottavasti sinuunkin, jos aiot lukea tämän.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.