Kesällä luin Zombikuumeen, ensimmäisen osan Kristina Ohlssonin Hirviötrilogia-sarjasta. Se sijoittuu ajallisesti kesään ja kesälomaan, kun taas trilogian toinen osa Ihmissuden salaisuus sijoittuu syksyyn ja syyslomaan, joten se sopi lokakuun lukupinoon. Itse en syyslomaa viettänyt, vaan olin töissä kirjastossa, mutta sain järjestää kaikenlaista hauskaa tekemistä lapsille. Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteessa (15.9.2023 - 15.3.2024) ruksaan tällä kirjalla ruudun "ympäristön tuho", koska siinä tuhotaan metsää polttamalla. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.10.2023 - 30.5.2024) se täyttää oivallisesti ruudun "tuli".

 

Ihmissuden salaisuus / Varulvens hemlighet

WSOY

suom. 2020

213 sivua

suomentanut Pekka Marjamäki

 

Metsä palaa Eldsalassa. Ihan kuin joku olisi sytyttänyt palon tahallaan. Herbert kuulee hyytävää ulvontaa illan hämärässä, ja isoja koiria muistuttavia olioita vilahtelee puiden katveessa. Ystävykset Herbert ja Sally ryhtyvät selvittämään vaarallisempaa arvoitusta kuin arvaavatkaan. Pystyvätkö he pelastamaan Eldsalan? (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

– Zombikuumeeseen sairastuneista tuli zombeja, mutta ihmissudet ovat täysin erilaisia. Ei ole olemassa mitään ihmissusikuumetta tai vastaavaa. Jos on kerran muuttunut ihmissudeksi, paluuta entiseen ei ole, oli sitten kyse tavallisesta ihmissudesta tai vesisudesta. Meidän pitää selvittää, kuinka saamme pidettyä nämä hirviöt loitolla. Niiden täytyy palata sinne, mistä ne ovat tulleetkin.

– – Miten se onnistuu?

– Juuri nyt minulla ei ole aavistustakaan, Alexander sanoi. – Mutta saat uskoa, etten anna periksi, ennen kuin ihmissusien salaisuus on selvinnyt. (s. 120)

 

Ihmissuden salaisuus jatkaa siitä mihin trilogian aloitusosa Zombikuume jäi. Tukalan kuuma kesä Eldsalan pikkukaupungissa on ohi ja sateeton syksy on saapunut. Eletään lokakuun puoliväliä (tuntuu aina tietyllä tapaa siistiltä, kun kirjassa on sama vuodenaika tai jopa kuukausi kuin tosielämässä!) ja Eldsalassa on ollut kolmen päivän sisällä kolme tahallaan sytytettyä metsäpaloa. Lisäksi metsästä kuuluu vertahyytävää susien ulvontaa. Herbert ja ukki näkevät pihallaan suurikokoisen suden, jolla on märkä turkki ja vihreät kiilusilmät. Pian sen jälkeen Eldsalajärvestä kaikkoavat kaikki linnut, ihmisiä alkaa kadota ja Herbertin parhaan ystävän Sallyn kotitilalta katoaa lampaita ladosta. Herbert saa vihiä siitä, etteivät sudet ole aivan tavallisia, vaan järvessä asuvia ihmissusia, joita kutsutaan vesisusiksi. Vanhalta ukko-Potukselta saatu tuulimyllytaulu kätkee taakseen kartan, johon on kirjoitettu: "kun vesisudet tulevat takaisin, älkää antako kadonneiden määrän kasvaa liian suureksi". Nyt jos koskaan on jälleen aika kutsua zombikuumeen voittamisessa auttanut Alexander takaisin Eldsalaan auttamaan Herbertiä ja kaupunkilaisia.

Pidin tästä trilogian toisesta osasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Minusta oli mahtavaa palata takaisin Herbertin seikkailuihin, ja ihastelin jälleen kerran Ohlssonin taitoa luoda karmivaa tunnelmaa kirjoihinsa. Se, että tarina alkaa tulipalosta, johdattelee lukijan pahaenteiseen Eldsalan syksyyn. Kun alkaa tapahtua karmivia asioita ja ulkona ei enää uskalla liikkua pimeällä – eikä pian enää päivälläkään –, on lukija koukussa ja jää odottamaan pahinta. Herbert ja Sally ovat aiempaa uhkarohkeampia (voisi ehkä jopa sanoa, että tyhmänrohkeita) ja ovat jatkuvasti pulassa: veneessä keskellä järveä ilman airoja ja kännykkää, tai puuliiterin katolla susien ympäröimänä. Tapahtumat ovat yllättävästi raa'empia kuin ensimmäisessä kirjassa: veri roiskuu ja kuolleita eläimiä vilahtelee. Minua se ei haitannut, lapsilukijoista en tiedä. Jotenkin vaan yllätyin.

Oman jännitysmomenttinsa susien ja ihmisten katoamisten lisäksi tuo Herbertin elämäntilanne. Edellisen osan lopussa Eldsalaan muuttanut Herbertin velipuoli Fabian on löytänyt tyttöystävän, Elsan, ja Elsa käyttäytyy Herbertin mielestä todella epäilyttävästi: hän puhuu puhelimessa Tukholmaan lähtemisestä Fabianin kanssa ja kuljeskelee kaupungilla bensiinikanisteria kantaen. Herbert tietenkin pelästyy, sillä Fabianin lähtö tarkoittaisi sitä, että hänet otettaisiin sittenkin huostaan isoisän luota. Pelkäsin Herbertin kanssa, mitä tulee tapahtumaan, ja toivoin parasta.

 

Sitten sudet tulivat. Niitä oli kaksi. Susien turkit kiiltelivät kuun valossa, ja ne ulvoivat niin kovaan ääneen, että Herbertin teki mieli pidellä korviaan. Ennen kaikkea hän kuitenkin halusi sulkea silmänsä. Sudet olivat nimittäin mielettömän kookkaita. Ja Herbert näki, että niiden silmät olivat kokonaan vihreät. (s. 58)

 

Siinä missä Ohlssonin zombit olivat erikoislaatuisia ja söivät päivisin tavallista ruokaa sekä välttelivät sokeria, hänen ihmissutensakin ovat erilaisia kuin populaarikulttuurissa yleensä. Niillä on vihreät silmät, omituinen turkki ja suuri pää. Ne asuvat metsän sijaan järven pohjassa, mistä tulee nimitys vesisudet, eivätkä voi muuttua enää lainkaan takaisin ihmisiksi kerran sudeksi muututtuaan. Susien voittamiseksi linnut täytyy palauttaa Eldsalajärveen, sillä ihmissudet pelkäävät lintuja eivätkä nouse vedestä jos lintuja liikkuu järvellä. Linnut puolestaan ovat kaikonneet tulipalojen aiheuttaman savun takia, joten tulipalojen loputtua linnut palaavat ja sudet katoavat taas. Tulipalojen takana ovat Fabianin tyttöystävä Elsa ja tämän mysteeriystävä. Taikauskoinen Elsa uskoo, että metsää polttamalla hän saa sudet kaikkoamaan, mutta aiheuttaakin päinvastaista. Fabian on hänkin auttanut Elsaa sytyttelemällä tulipaloja. Lopulta kaikki kääntyy tietenkin parhain päin... paitsi että ihmissusi ehtii purra Alexanderia, jonka pitää lähteä kiireesti Eldsalasta, jottei muuttuisi ihmissudeksi. Tätä en kunnolla tajunnut, mutta sitä selitettiin sillä, että Eldsala on outo paikka, jossa tapahtuu muita paikkoja enemmän kamalia asioita, ja sieltä pois lähteminen pelastaa Alexanderin.

Romaani ei olisi voinut loppua enemmän kesken! Aivan viimeisillä sivuilla Herbertin isoisä joutuu sairaalaan ja makaa siellä tajuttomana useita päiviä. Herbert ja Fabian pelkäävät jo pahinta, kunnes isoisä herää. Hän on kuitenkin edelleen heikossa kunnossa. Kirja päättyy ennen kuin lukijalle paljastetaan, tuleeko isoisä kuntoon vai ei. Olisin myös halunnut tietää, mitä purrulle Alexanderille käy. Nämä asiat selvinnevät kolmannessa ja trilogian päättävässä osassa, jonka todellakin haluan tämän jälkeen lukea.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Kristina Ohlssonin Ihmissuden salaisuus jatkaa Hirviötrilogia-sarjaa ja onnistuu olemaan vielä edeltäjäänsäkin kutkuttavampi lukukokemus. Salaperäiset ihmissudet yhdistettynä metsäpaloihin ja outoihin katoamisiin pitävät lukijan otteessaan tiukasti ensimmäisiltä sivuilta viimeiselle. Jännittävä kirja ja loistavaa viihdettä myös aikuiselle lukijalle. Suosittelen ihmissusista kiinnostuneille sekä kauhunnälkäisille lapsille.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.