Syyskuu vaihtui lokakuuksi jo reilu viikko sitten. Helmet-lukuhaasteeni vuosimallia 2023 etenee ja olen kuuden kirjan päässä viidestäkymmenestä. Neljäskymmenesneljäs lukuhaasteeseen lukemani kirja oli vaihteeksi kotimaista kirjallisuutta: Marissa Mehrin Rusalka - kuiskaajan muotokuva. Työkaveri harjoittelukirjastostani suositteli sitä lukuhaasteen kohtaan 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan, joka tuntui minulle haastavalta. Siinä keskeisessä osassa on tšekkiläisen Antonín Dvořákin Rusalka-ooppera, joka perustuu rusalkoihin, slaavilaisen mytologian naispuolisiin vedenneitoihin. Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteessa (15.9.2023 - 15.3.2024) se täyttää ruudun "sairaus", sillä siinä sairastutaan syöpään. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.10.2023 - 30.5.2024) se täyttää ruudun "tulivuori", koska tarinan sivujuonteena on Islannissa purkautuva tulivuori.

 

Rusalka - kuiskaajan muotokuva

Kustannusosakeyhtiö Siltala

2021

317 sivua

 

Kapellimestari Gerard ei ole kuullut Annasta kymmeneen vuoteen, kun saa vainajan itsensä allekirjoittaman kutsun hautajaisiin. Samaan aikaan oopperakuiskaajana työskennellyt Anna valmistautuu kuolemaan. Kumpikin tekee tiliä menneisyydestään tahollaan, toinen junassa islantilaisen tulivuoren pysäytettyä lentoliikenteen, toinen asunnon muotoisessa hauta-arkussa. Kunnes tapahtuu jotakin odottamatonta, mikä kääntää asetelman ja valtasuhteet vielä kertaalleen ympäri. Kaiken yllä väreilee kiehtova Rusalka, slaavilaisesta mytologiasta innoituksensa saanut Antonín Dvořákin ooppera. (lieveteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Kipeämmin kuin koskaan Gerard ymmärsi, että tämä ei ollut tarina hänestä. Ei, vaikka hän oli kapellimestari tai kenties juuri siitä syystä – hän tuli ajatelleeksi –, että seisoi elämässään päivätolkulla orkesterin ja sitä kuulemaan tulleen yleisön edessä. – – Hän halusi olla kerrankin statistin roolissa. Kuin musiikkijärjestäjä tai kuiskaaja.

Tämä oli tarina idästä ja lännestä. Tarina tytöstä, jolla oli, tai joka oli ottanut itselleen, yhden maailman yleisimmistä nimistä ja joka huojui kuin metronomi kahden ääripään välillä, laidasta toiseen. (s. 252)

 

Osuva lainaus, sillä romaanin päähenkilö Gerard on päähenkilö vain nimellisesti. Suuremmassa osassa on mielestäni Anna, toinen päähenkilö. Kirja alkaa, kun Gerard Monti, kuusikymppinen säveltäjä-kapellimestari, saa kutsun hautajaisiin. Hautajaiset ovat Annan, nuoren naisen, jonka Gerard on nähnyt viimeksi 11 vuotta sitten. He tapasivat, kun Anna oli orkesterinjärjestäjänä ja Gerard kapellimestarina. Gerardia nuorempi Anna, "vasta tyttö" kuten Gerard häntä nimittää, oli huoleton, villi ja vapaa. Hän kiusoitteli Gerardia ja houkutteli tämän sänkyynsä, mutta omia tarkoitusperiään varten, ei siksi että olisi välittänyt Gerardista. Gerard rakastui Annaan, mutta Anna vain käytti häntä päästäkseen etenemään urallaan. Uralla, joka oli tekaistu, sillä Anna varasti Gerardilta suosituskirjeen ja väärensi siihen oman nimensä. Gerardin kehotuksesta Anna ryhtyi oopperakuiskaajaksi. Kun kaksikko erosi, Anna lähetteli kirjeitä Gerardille, mutta sitten kirjeet yhtäkkiä lakkasivat eikä Gerard enää kuullut Annasta – ennen kuin nyt.

Tarinaa kerrotaan sekä Gerardin että Annan näkökulmasta. Annan näkökulma oli tulkintani mukaan menneisyydessä, Gerardin nykyisyydessä. Gerardin osuuksissa kerrotaan, miten hän lähtee synnyinmaastaan Belgiasta taittamaan pitkää taivalta Euroopan toiselle puolelle Latviaan, jossa Annan muistotilaisuus pidetään. Oman jännityksensä tapahtumiin tuo Islannissa purkautuva tulivuori, joka aiheuttaa kaaosta Euroopan juna- ja lentoliikenteessä. Suuren osan tarinasta Gerard matkustaakin junassa muistellen menneisyyttä ja pohtien, mitä mahtaa periltä löytää. Annan osuuksissa puolestaan kurkistetaan vanhentuneen Annan elämään. Anna on mennyt naimisiin Jaschan, erään tapaamansa muusikon kanssa, ja he asuvat yhdessä. Anna tekee kuiskaajan töitä, kunnes hänellä diagnosoidaan keuhkoihin levinnyt kurkkusyöpä ja hoidot lopetetaan tehottomina. Uutisesta järkyttynyt Anna valmistautuu henkisesti siihen, että tulee kuolemaan puolen vuoden päästä, ja samalla hänen avioliittonsa alkaa rakoilla. Sitten putoaa uutispommi: Anna ei kuolekaan, syöpä on voitettu. Kaikki on kuitenkin jo muuttunut ja vinksahtanut paikoiltaan. Anna ei enää osaa jatkaa elämäänsä, vaan velloo ajatuksissa, että hänen olisi pitänyt kuolla.

En tiedä mitä odotin, mutta en ainakaan kuvausta siitä, miten toinen päähenkilöistä matkustaa koko kirjan ajan junalla märehtien mennyttä ja spekuloiden tulevaa ja miten toinen ei osaa jatkaa elämää saatuaan siltä uuden mahdollisuuden. Ooppera aiheena oli kyllä mielenkiintoinen, en muista lukeneeni aiheesta juurikaan kirjoja. Mieleen tulee ainoastaan Gaston Lerouxin Oopperan kummitus, jonka luin kolme vuotta sitten. Siitä pidin kovasti. Kohdat, joissa kerrotaan kapellimestarin ja oopperakuiskaajan työstä, opettivat uutta ja olivat kiehtovia kurkistuksia työhön, josta en ennestään tiennyt mitään. Gerard on henkilöhahmona aika hajuton ja mauton, hänestä ei ole juuri sanottavaa. Anna taas on aika ristiriitainen, toisaalta säälittävä, toisaalta raivostuttava "olen salaperäinen nuori viettelijätär, joka käyttää vanhempia miehiä hyväksi ja juonittelee" -tyyppinen femme fatale. Ymmärsin aluksi hänen järkytyksensä siitä, ettei hän kuolekaan, mutta kun asian märehtiminen vain jatkui ja jatkui ja Anna työnsi miehensä luotaan, ajattelin, että hän käyttäytyy todella typerästi. Anna ei edes hae apua tai puhu asiasta miehelleen, mitä olisin itse ainakin yrittänyt tuossa tilanteessa.

 

Annan täytyisi aloittaa alusta. Opetella olemaan, käymään, kulkemaan, kuuntelemaan musiikkia. Opetella ihmiseksi. Hän ei ollut varma, olisiko se mahdollista. Tehtävää oli niin paljon.

– – Takaisin kuiskaajaksi, vaikka hänestä ei enää lähtenyt ääntä. Jezibaba oli vienyt häneltä kyvyn tuottaa puhetta. Se oli Rusalkan maksu, ainoa, mikä hänellä oli noidalle antaa.

Jaschalle Anna vastasi En minä voi palata töihin. Minähän olen kuollut. (s. 105)

 

Kantavana teemana teoksessa on idän ja lännen vastakkainasettelu. Anna on kotoisin itä-Euroopasta, Gerard länsi-Euroopasta, ja Annalla on vahvat mielipiteet siitä, miten itäistä Eurooppaa ja sen asukkaita syrjitään ja tuomitaan pelkästään siksi, että kyseessä on itä. Anna päättääkin ihan muiden kiusaksi näyttää, että hänestä on toteuttamaan unelmansa (vaikka sitten huijaamalla, väärentämällä papereita ja viettelemällä vanhemman miehen). Ja tietysti Rusalka-ooppera ja sen taustalla oleva myytti kulkee myös mukana. Anna samaistaa itsensä rusalkaan ja kuvittelee varistavansa suomuja kylpyammeeseen. Ei hän tietenkään mikään rusalka ole. Maagista realismia tämä kirja ei valitettavasti edusta, vaan Anna kuvittelee kaiken.

Loppu hämmensi. Gerard matkustaa koko kirjan ajan Annan hautajaisiin ja rinnalla kerrotaan Annasta, joka elää elämäänsä vain puolittain. Lopussa Gerard saavuttaa määränpäänsä, mutta Annan asunto onkin tyhjillään eikä siellä enää asu ketään. Aivan viimeisille sivuille on tehty härnäävä siirtymä Annasta kertovasta luvusta, jossa Anna hakkaa reiän seinään kuullessaan seinän sisältä kissan naukunaa, siihen, kun Gerard astuu sisälle taloon ja kuulee hakkaavaa ääntä. Lukijalle uskotellaan hetken ajan, että Gerard ja Anna ovat samassa ajassa, mutta kun Gerard sitten löytää vain remonttimiehen oven takaa, tajuaa lukija, että ahaa, tämä olikin jekku. Minua jäi häiritsemään, mitä Annalle lopulta tapahtui. Ilmeisesti kirjailija on jättänyt lopun auki tarkoituksella. Lukija voi itse päättää, oliko Annaa koskaan olemassakaan vai oliko hän Gerardin mielikuvituksen tuotetta/oikeasti rusalka. Onko Anna jo ehtinyt kuolla, vai onko hän muuttanut pois? Petyin, sillä odotin dramaattista jälleennäkemistä. Loppu ei täyttänyt odotuksia, vaan oli kaikessa yllättävyydessään kurja. Gerard-raukka teki rankan matkan aivan turhaan!

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Rusalka - kuiskaajan muotokuva on kertomus Rusalka-oopperasta, mutta ennen kaikkea se kertoo kahdesta oopperaa rakastavasta ihmisestä, joilla on yhteinen menneisyys. Se on matkakertomus ja kertomus sairaasta ihmisestä, joka saa toisen mahdollisuuden. Maagista realismia ei ole nimeksikään, mikä on harmi, kun tarinassa olisi ollut aineksia johonkin taianomaisempaan. Tämä kirja ei ollut aivan minun palani kakkua.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.