Vuosi on lähtenyt hieman tahmeasti liikkeelle romaanien lukemisen suhteen, sillä kevätlukukausi yliopistolla on käynnistynyt ryminällä etäopinnoista huolimatta. Vihdoinkin, saatuani kaksi maanvaiva-esseetä kirjoitettua ja luettuani nelisensataa sivua akateemista, kuivaa ja uskomattoman tylsää tekstiä, sain päätökseen Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää -kirjan. Se on ollut lukulistallani jo muutaman vuoden ja kirjahyllyssäni viime kesästä asti. Lähikirjastoni jakoi poistettua aineistoa ilmaiseksi kesällä, ja sieltä nappasin mukaani tämän kirjan, innoissani siitä, että saisin sen vihdoin luettua. Olin kuullut siitä jo etukäteen paljon, leffaa en ollut nähnyt, mutta mainoksia ja kuvia kyllä. Tämän sijoitan vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteen kohtaan 6: Kirja kertoo rakkaudesta. Lisäksi: jotakin hyvää kuivista akateemisista kirjoista, sillä sain sijoitettua yhden niistä, jonka jouduin lukemaan kokonaan esseetä varten, haastekohtaan 28: Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä. Siis sen lisäksi, että luin sen opinnoissani etenemistä varten, sain sillä edistettyä lukuhaastettani yhden kohdan verran! Jee!

Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) tämä täyttää kohdan Nainen joka ei saa kirjan lopussa miestä. (sori spoilaamisesta!) #vahvatnaisetlukuhaaste
 

 

Kerro minulle jotain hyvää / Me Before You

Gummerus

suom. 2015

476 sivua

 

Louisa Clarken elämä englantilaisessa pikkukaupungissa on läpeensä tuttua ja turvallista. Kun hän aloittaa olosuhteiden pakosta työn onnettomuudessa halvaantuneen Willin henkilökohtaisena avustajana, hän joutuu kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä.

Willin elämä on onnettomuuden jälkeen ollut harmaata - tai pikemminkin mustaa. Ennen hän eli kuin viimeistä päivää, ja nyt hän istuu katkeroituneena pyörätuolissa. Loulla ja Willillä ei ensin tunnu olevan mitään yhteistä. Will haluaisi elää elämäänsä tyystin eri tavalla mutta ei voi. Lou voisi puolestaan tehdä mitä vain mutta ei uskalla levittää siipiään. Will on katkera, ylimielinen ja oikukas, mutta Lou ei suostu kohtelemaan häntä silkkihansikkain, vaan ottaa tehtäväkseen palauttaa värit ja ilon Willin maailmaan. Kun he vihdoin todella näkevät toisensa ja ymmärtävät mistä elämisessä oikein on kyse, on aika tehdä suuria valintoja. (takansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Kerro minulle jotain hyvää kertoo 26-vuotiaasta englantilaisesta Louisa Clarkesta, joka asuu vielä vanhemmillaan ja on työskennellyt koko aikuisikänsä kahvilassa, sekä neliraajahalvaantuneesta 35-vuotiaasta Will Traynorista, miehestä, joka on päättänyt ettei halua enää elää. Louisasta tulee Willin apulainen ja seuraneiti, kun Louisan työt kahvilassa päättyvät, ja ajan myötä he rakastuvat, vaikka inhoavatkin alussa toisiaan. Kun Louisa saa tietää, että Will haluaa kuolla, koska ei koe elämääsä halvaantuneena elämisen arvoiseksi, hän haluaa tehdä kaikkensa estääkseen sen ja saadakseen Willin elämänhalun jälleen syttymään.

 

Hei – olen 35-vuotiaan C5/C6-neliraajahalvaantuneen ystävä/hoitoavustaja. Hän oli entisessä elämässään hyvin menestyvä ja aktiivinen, ja uuteen elämään tottuminen on hänelle vaikeaa. Itse asiassa tiedän, ettei hän tahdo elää, ja mietin, kuinka saisin hänet muuttamaan mielensä .Osaisiko joku neuvoa minua? Mitä mielekästä tekemistä voisin järjestää tai kuinka vaikuttaa hänen ajatustapaansa? Kiitos etukäteen kaikista ideoista ja ehdotuksista.

Allekirjoitin viestin nimellä Pörriäinen. Sitten nojasin taaksepäin tuolillani, pureskelin jonkin aikaa peukalonkynttäni ja näpäytin lopulta ”lähetä”. (Kerro minulle jotain hyvää, 267)

 

Ennen kaikkea Kerro minulle jotain hyvää oli mielenkiintoinen ja syvästi liikuttava lukukokemus. Stereotyyppisissä rakkaustarinoissa ei yleensä ole fyysisesti rajoittuneita miehiä eikä juoni pyöri vamman tai sairauden ympärillä. Ymmärränkin siksi hyvin, miksi kirja on saavuttanut maailmanlaajuisen suursuosion: se on erilainen, mutta silti toimiva. Yllätyin tosin siitä, miten vähän kirja lopulta oli rakkaushömppää. Rakkaus Louisan ja Willin välillä syttyy todella hitaasti. Muutamaan otteeseen, esimerkiksi kohtauksessa Willin eksän häistä ja kirjan loppupuolen lomamatkalla, lukijalle uskotellaan, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Menin totaalisesti lankaan, ja jaksoin uskoa ja toivoa luku luvun jälkeen onnelliseen loppuun. Sitten se tuli, suuri käänne viimeisillä sivuilla ja masentava loppu. Yleensä pyörittelen silmiäni kliseisille lopuille, mutta tämän romaanin kohdalla janosin onnellisesta loppua. En liikutu helposti kirjoja lukiessani, mutta viimeiset sivut nieleskelin kyyneleitä ja palaa kurkustani ihan koko ajan. Tiedän lopun olevan hyvin realistinen, ja niin olisi tapahtunut varmasti oikeassakin elämässä, mutta en pitänyt siitä. En yhtään. Kaikki se, mitä Louisa tekee, minkä vaivan hän näkee, ja vielä rakastuu Williin, tuntui turhalta kirjan lopun jälkeen. Minusta loppu on yhtä aikaa julma ja oikeudenmukainen, kamala ja ihana. En ollut valmistautunut siihen, ja tulen varmasti aina muistelemaan sitä hieman katkerana.

Huonosta lopusta huolimatta pidin romaanissa oikeastaan kaikesta muusta. Louisa on hellyyttävä ja hassu 26-vuotias, joka asuu vielä vanhemmillaan. Hänen perheensä kokonaisuudessaan vaikuttaa todella ihanalta, ja vaikken kadehdi hänen tilannettaan muuten, läheiset välit vanhempiin ja siskoon tuntuivat minusta lukiessani upealta jutulta. Myös se, että he ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla on rahahuolia mutta silti rakastava perhe ympärillään, vetosi minuun. Louisan miesystävä Patrick on hauska yksityiskohta tarinassa, onhan hän täysin erilainen kuin Louisa. He ovat kuitenkin olleet seitsemän vuotta yhdessä, joten heidän eronsa lopussa ja se, ettei Louisa sure sitä yhtään, tuntuu kyllä hieman oudolta. Patrick ei ole mitenkään paha ihminen, vaikka puhuukin Willistä hieman ilkeästi ja on mustasukkainen. Hän vain on erilainen kuin Louisa, urheiluhullu ja päämäärätietoinen. He eivät yksinkertaisesti sovi yhteen.

 

Tuijotin kalenteriani kynä yhä kädessäni. Yhtäkkiä tämä laminoitu seinäkalenteri
sai minut tajuamaan valtavan vastuuni.

Minulla oli sataseitsemäntoista päivää aikaa vakuuttaa Will Traynor siitä,
että hänen kannatti elää. (Kerro minulle jotain hyvää, 181)

 

Elokuvaa en tosiaan ole nähnyt, mutta kuvittelin silti mielessäni Willin Sam Claflinin näköiseksi (hän näyttelee elokuvassa Williä ja olen nähnyt kuvia elokuvasta). Hänen henkilöhahmonsa herätti minussa lukijana lähinnä sääliä ja surua. En osaa kuvitellakaan, miltä tuntuisi olla neliraajahalvaantunut, mutta se, ettei hän anna elämälle mahdollisuutta edes löydettyään rakkauden Louisasta, teki minut todella surulliseksi. Toisaalta vakavasti vammautuneen ihmisen oikeus päättää elämästään kuuluukin hänelle itselleen, ei kenellekään muulle. Nämä ovat kyllä hankalia moraalisia kysymyksiä, joita kukaan ei tahtoisi pohtia. Vaikka tämän romaanin helposti luokittelisi kevyeksi hömppäkirjallisuudeksi, kätkee se värikkäiden ja pirteiden kansiensa alle oikeasti ajatuksia herättävän ja hieman masentavan tarinan. Se ainakin herätti minussa paljon ajatuksia ja erilaisia tunteita, ja sai kyyneleetkin silmiin, mitä ei todellakaan usein tapahdu lukiessani.

Tälle on ilmestynyt kaksi jatko-osaakin. Pidin kirjasta, vaikka loppu tuotti pettymyksen, mutta ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole suurta kiinnostusta lukea seuraavia osia. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun lukeminen loppuu kesken (onkohan tällainen tilanne edes mahdollinen?) ja/tai haluan tietää, mitä Louisalle tapahtuu seuraavaksi. Tällä haavaa haluan kuitenkin lukea muita kirjoja, sillä en suoraan sanottuna odota kovin paljon seuraavilta osilta. Uskon niiden olevan todella erilaisia, ja ilman Williä tuskin yhä hyviä.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Kerro minulle jotain hyvää on yksi niistä todella tunnetuista nykyromaaneista, jonka sain luettua vasta nyt, suurimman huuman jo laannuttua. Olen kuitenkin yksi niistä miljoonista, jotka pitävät sitä koskettavana ja hyvänä lukukokemuksena. Perinteinen rakkaustarina se ei kuitenkaan ole, eikä tosiaankaan mitään hömppää, joten jos sellaista kaipaa, tämä ei ole oikea valinta. Tämä romaani on loppujen lopuksi melko masentava, mutta se on jälleen yksi niistä kirjoista, joka saa ajattelemaan omaa elämää ja arvostamaan arjen pieniä asioita.