Lilly Caul huomasi murehtivansa jälleen, mikä uhista oli pelottavin: zombilaumat, kanssaihmiset vai koko ajan lähemmäksi hiipivä talvi. Yöt venyivät pidemmiksi ja kylmästä oli tullut tavallista. Se puhalsi ikkunat kuuraan ja jähmetti asukkaiden nivelet. Ja vaikkei kukaan sitä ääneen sanonutkaan, juuri kylmyys oli se hyytävä vihollinen, joka voisi tuhota heidät helpommin ja tehokkaammin kuin yksikään zombihyökkäys. (s. 104)

 

 

Kulkutaudin puhkeamisesta, toisin sanoen zombien ilmaantumisesta, on kulunut pari kuukautta. Georgiassa eletään hyistä lokakuuta ja talvi tekee tuloaan. Satapäinen selviytyjäjoukko, muiden muassa Lilly Caul, rakentaa telttakaupunkia keskelle metsää ja varustautuu talveen. Leiri luonnollisesti houkuttelee alueelle zombeja, joten kaikkien apua tarvitaan. Lilly on nuori nainen, joka haaveili fashionistan opinnoista vielä silloin, kun elämä oli normaalia. Hän menetti isänsä aivan zombihyökkäyksen alussa, kun isä pelasti hänet työntämällä hänet selviytyjäbussiin ja jäämällä itse bussin ulkopuolelle. Pelokas ja arka Lilly tukeutuu lapsuuden- ja nuoruudenaikaiseen bestikseensä Meganiin sekä isoon tummaihoiseen Joshiin, uuteen ystäväänsä. Kun zombit hyökkäävät ja leiriin lapsia vahtimaan jätetty Lilly mokaa niin, että 15-vuotias Sarah kuolee, leiriä johtava Chad, Sarahin isä, syyttää siitä Lillya. Hän käyttää omankädenoikeutta ja alkaa hakata naista, mutta Josh tulee väliin ja surmaa pikaistuksissaan miehen. Sen seurauksena Josh häädetään leiristä. Hän on lähdössä yksin, mutta hänen mukaansa tuppautuvat paitsi Lilly, myös Megan, Meganin senhetkinen poikaystävä Scott ja vanha alkoholisoitunut lääkintämies Bob. Epämääräinen ryhmä suuntaa aluksi hylätylle bensa-asemalle, josta matka jatkuu tutkimaan lähialueita. Sieltä heidät löytää aseistettu miesjoukko, joka vie heidät Woodburyn aidattuun kaupunkiin. Woodburyssa he kohtaavat Kuvernöörin.

 

Kun aloitin kirjan lukemisen, pohdin, että pelokas päähenkilö on mukavaa vaihtelua zombitarinoiden aina rohkeisiin ja neuvokkaisiin henkilöhahmoihin. Lilly oli ihan mukiinmenevä päähenkilö, ja hän kehittyy juonen edetessä kohdatessaan kuolemaa ja muita kauheuksia. Joshista pidin heti alusta lähtien. Hän on leppoisa iso mies, entinen keittiömestari, joka on ihastunut Lillyyn ja haaveilee siitä, että saisi kokata Lillylle oikein kunnon aterian ja hurmata hänet ruoalla. Myös alkoholia kittaava Bob oli aika sympaattinen hahmo, samoin miestä kuin sukkaa vaihtava Megan, ainakin omalla tavallaan.

 

Kirja on ensimmäisen osan tavoin hyvin väkivaltainen ja mässäilevä, kuten voi zombikauhuromaanilta odottaakin. Kuvailu on ajoittain erittäin värikästä. Puhutaan esimerkiksi "valtimoveren spreijaamista, räiskyvistä musteläiskäkuvioista ovensuussa". Sanotaanko näin, että tällaisen romaanin jälkeen kaipaa epätoivoisesti jotakin kevyttä viihdehömppää tai viatonta lastenkirjaa luettavaksi. En jaksaisi lukea heti perään toista samanlaista.

 

 

Lilly veti henkeä. Hän taisteli kyyneliä vastaan. "Kulkutauti on pelkkä tekosyy. Ihminen syntyy pahaksi. Kaikki paska, mitä täällä on... se on pelkkä käynnistysnappula. Se tuo esiin sen, millainen ihminen oikeasti on." (s. 268)

 

 

Takakannessa puhutaan siitä, miten romaani kuvaa hienosti ihmisluontoa ja valinnanvaikeutta hankalissa tilanteissa, joita vain zombien valtaamassa dystooppisessa maailmassa voi kohdata. Kyllähän siinä ihmisten pahuudellakin mässäillään. Kuvernööri, jonka taustoista edellinen kirja kertoo, kuvataan mielestäni erityisen hienosti julmana pahiksena, josta kuitenkin annetaan pieniä inhimillisiä pilkahduksia. Mieleeni jäi kohtaus, jossa kuvernööri istuu asuntonsa pesuhuoneen lattialla syöttämässä pientä Penny-zombia, veljensä tytärtä, ja kriiseilee hetken, kun hänen todellinen identiteettinsä Brian Blake meinaa pulpahtaa pintaan. Sitten oveen koputetaan ja hän vetää jälleen ylleen Philip Blaken, Kuvernöörin, naamion. Mielenkiintoisintahan on, että Brian oli ensimmäisessä romaanissa veljeään säikympi ja hyväsydämisempi, mutta otti veljensä kuoleman jälkeen tuon nimen ja on nyt muuttunut veljekseen paitsi ulkoisesti, myös sisäisesti. Se, miten kiltistä ihmisestä voi tulla noin paha, on ehkä kaikkein karmivin yksityiskohta romaanissa.

 

Lukiessa häiritsi väkivaltaa kuvaavien romaanien helmasynti eli se, että kun henkilöhahmo ottaa osumaa, se helposti unohtuu tarinan edetessä. Jo kirjan alussa, kun Lillya hakataan, hänen hampaidensa kerrotaan murtuvan/lohkeavan. Kun hän menee Bobin paikattavaksi, hampaista tai niihin liittyvästä kivusta ei mainita mitään. Toki poikkeuksiakin on, kuten Lillyn kylkiluiden murtuminen, joita Bob hoitaa ja joiden toipumisesta kerrotaan. Huvituin myös siitä, miten lähes jokaisella naishahmolla kerrotaan olevan korkkiruuvikiharat myös zombiapokalypsin keskellä. Siitä en pitänyt, että romaanin lopussa on raiskaus, ihan kuten ensimmäisenkin. Odotan inholla, onko kolmannenkin osan "kruununa" tällainen tapahtuma.

 

Loppu on kaikkea muuta kuin onnellinen, varsinkaan Lillyn näkökulmasta. Lilly ja Josh suunnittelevat pakenevansa kahdestaan Woodburysta, mutta Josh ammutaan kadulle sen vuoksi, ettei hän luovuta ryöstösaalistaan ahneelle teurastajalle. Kuvernööri hyödyntää tilannetta ja alkaa järjestää kilpa-ajoareenalla gladiaattorinäytöksiä, joissa zombit ja vangitut Kansalliskaartin jäsenet "taistelevat" ihmisten huvitukseksi. Megan tekee itsemurhan sen jälkeen, kun Kuvernöörin kauheat teot paljastuvat hänelle. Lilly suunnittelee vallankaappauksen yhdessä lääkärin, lääkärin apulaisen ja Kuvernöörin ykkösmiehen kanssa, mutta vallankaappaus epäonnistuu surkeasti. Kuvernööri ilmoittaa uuden ajan alkavan Woodburyssa: vaihtotalous tulee muuttumaan. Kaikki tarvikkeet tullaan vastedes jakamaan tasan asukkaiden kesken. Kuvernöörillä on kuitenkin yhä pahat mielessään, ja nujerrettu Lilly hautoo kostoa.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

The Walking Dead – Tie Woodburyyn on toinen osa zombeista kertovan televisiosarjan luoneiden Kirkmanin ja Bonansingan kirjoittamaa Kuvernööri-sarjaa. Se esittelee uuden päähenkilön, Lillyn, joka saapuu Woodburyyn mukanaan pieni joukko selviytyjiä. Tuttuun tapaan kirja tarjoilee veristä zombimättöä, joka sopii parhaiten zombeista kiinnostuneille ja kauhukirjallisuudesta nauttiville. En suosittele herkimmille lukijoille.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.