Huh hellettä! Kirjastoharjoittelussa on ollut kiirettä, mutta onneksi kirjasto on ihanan viileä paikka. Olen siellä jopa mieluummin hellepäivinä kuin kotona (kuumaa) tai ulkona (vielä kuumempaa). Mutta asiaan. Kun opin lukemaan ja löysin koulullamme käyvän kirjastoauton ihmeet, tutustuin ja ihastuin moneen 2000-luvun alun suosittuun lastenkirjasarjaan, joita luokkakaveritkin lukivat. Yksi niistä ja ehdoton suosikkini olivat Thomas Brezinan Seitsemän tassua ja Penny -kirjat. Luin nyt niistä ensimmäisen, Koiranelämää, palatakseni lapsuuden nostalgisiin tunnelmiin. Ja nostalgiaa se toden totta tarjoili! Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteessa täytän sillä haastekohdan 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet. Haaveilen koiran hankkimisesta joskus tulevaisuudessa.

Seitsemän tassua ja Penny : Koiranelämää /
Sieben Pfoten für Penny : Was ist schon ein Hundeleben?

Helsinki Media

suom. 1999

164 sivua

Pennyn kesästä tulee myrskyisä. Hänen äitinsä lähtee yllättäen pitkäle työmatkalle Afrikkaan, eikä kodinhoito tahdo luonnistua muilta perheenjäseniltä. Lisäksi Pennyn pitäisi auttaa isäänsä, tohtori Moosburgeria, pieneläinklinikalla. Lenkillä ollessaan Penny näkee, miten liikkuvasta autosta heitetään ulos pieni koira. Saako hän pelastettua tuon tiibetiläisen temppelikoiran? Penny auttaa myös kuvauksiin osallistuvaa berninpaimenkoiraa, jonka laskelmoiva filmintuottaja aikoo antaa kuolla. Asiat mutkistuvat entisestään, kun paikallinen lehti syyttää Pennyn isää eläinrääkkäyksestä. Tätä kesää Penny ei unohda koskaan! (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

14-vuotiaalla Penny Moosburgerilla on juuri alkanut kesäloma. Pennyn loman alkajaisiksi hänen äitinsä, eläinten käyttäytymisen tutkija, on ottanut ja lähtenyt töihin Afrikkaan kolmeksi kuukaudeksi gorilloja tutkimaan. Kotiin suureen maaseudulla sijaitsevaan taloon ovat Pennyn lisäksi jääneet eläinlääkäri-isä, 16-vuotias isoveli Kolumbus sekä 8-vuotias pikkuveli Romeo. Eläinrakas Penny auttelee isäänsä tämän eläinklinikalla ja murehtii teini-ikäiselle tyypillisiä asioita: poikia ja omia tunnemyrskyjään. Loman ensimmäiset viikot ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin rentoa lekottelua. Ensin Penny pelastaa isänsä avustuksella lhasa apso -koiranpentu Millin, joka viskataan liikkuvasta autosta tien sivuun. Pian sen jälkeen hän ottaa hoiviinsa elokuvan kuvauksissa loukkaantuneen koirankouluttajan berninpaimenkoiran Robinin. Kahden koiraystävänsä kanssa Penny yrittää selvitä kesästä mievoittoisessa taloudessa ilman äitiään ja selvittää, kuka kiristää isää. Perättömien juorujen mukaan isä olisi eläinrääkkääjä. Kiristäjäksi paljastuu erään sanomalehden toimittaja. Hän kantaa kaunaa tohtori Moosburgerille, joka on uhannut sulkea hänen naisystävänsä kanalan. Penny selvittää tapauksen ja pelastaa isänsä maineen. Lopulta hän saa pitää sekä Millin että Robinin itsellään, kun Robinin halvaantunut emäntä muuttaa ulkomaille.

Kun kyse oli eläimistä, hän [Penny] oli kuin terästä. Sitä ominaisuutta hänen vanhempansa arvostivat suuresti. (s. 8)

Voi että, mitkä nostalgiat! Minulla oli edelleen tuoreessa muistissa, että Penny käy koulussa Teatteri ja näytelmä -kurssilla ja kirjoittaa tunteistaan erivärisiin päiväkirjavihkoihin. Muistan ihailleeni tuota päiväkirjasysteemiä, mutten koskaan omaksunut sitä itselleni vaikka päiväkirjaa pidinkin. Oli myös hauska huomata, että yksittäiset kohdat ja tapahtumat tuntuivat etäisesti tutuilta ja muistin lukeneeni ne, vaikka siitä on jo palttiarallaa viitisentoista(!) vuotta. Esimerkiksi litania siitä, millaisia kotieläimiä Moosburgereiden perheellä on, olisi voinut tulla ehkä jopa ulkomuistista, niin tuttu se oli, kun olin lukenut sen aina jokaisen sarjan kirjan alusta. Tuntui, kuin olisin kyläillyt vanhan ystävän luona päästessäni taas mukaan Pennyn värikkään perheen arkeen. Eläin- ja erityisesti koirarakkaana ihmisenä olin pakahtua, kun luin kuvauksia kärsivistä eläimistä sekä siitä, miten Milli ja Robin tykästyvät Pennyyn. Koirakuumeeni paheni, kiitos vain.

Mitä tulee Pennyyn päähenkilönä, alakouluikäisenä pidin häntä kypsänä. Nyt aikuisiällä näen hänet tyypillisenä teininä, ehkä vähän liiankin uhkarohkeana. Tiettyjä asioita ja kohtia romaanista jäin lukemisen jälkeen pohtimaan. Kun Pennyn äiti lähtee Afrikkaan, Pennyn isällä, joka on tottunut siihen, että vaimo on hoitanut kotityöt ja hän eläinklinikan, menee sormi suuhun. Kukaan taloudessa ei osaa laittaa ruokaa eikä pyykätä, ei edes isä, joka päätyy maksamaan lapsilleen, jotta nuo hoitaisivat kotityöt. Lopputuloksena on, että Pennyn veljet pesettävät pyykit pesulassa ja hankkivat ruoan läheisestä ravintolasta. Kun kirja päättyy, jää auki, mitä kotitöiden suhteen tulee tapahtumaan. Taidan tosin muistaa sarjan muista osista, että perhe palkkaa lopulta apua. Penny selvittää isänsä kiristäjän henkilöllisyyden kuin Neiti Etsivä ikään ja saa houkuteltua koko muun perheen murtautumaan syyllisen taloon keskellä yötä pelastamaan Millin, joka on kidnapattu (jep, Pennyn isä ei osaa pitää kuria lapsilleen). Kuka vanhempi suostuu moiseen! Sitten on vielä Robinin alkuperäisen omistajan onnettomuus: hän sukeltaa matalaan veteen pää edellä ja alaraajahalvaantuu. Tämä kohta järkytti näin aikuisenakin. Myös Millin ilmalento liikkuvasta autosta sekä lopputaistelukohtaus, jossa pahis yrittää hukuttaa Pennyn painamalla tuota veden alle, tuntuivat aika hurjilta. Ehkä takerruin liikaa siihen, että luin teosta itse niin nuorena, se kun on oikeasti suunnattu vähän vanhemmille. Lohduttaudun tosin sillä, etten muistanut enää raa'impia kohtia, joten en varmaan sitten kovin pahasti traumatisoitunut niistä.

– Hei, katsokaa – tuohan näyttää metkalta! Romeo huudahti. – Kun Millin musta tassu ei näy juuri lainkaan, voisi luulla, että koirilla on yhteensä vain seitsemän jalkaa!

– Tästä päivästä lähtien emme mahda Pennylle mitään, Kolumbus vitsaili, – koska hänellä on apunaan seitsemän tassua! Kaikki puhkesivat raikuvaan nauruun. Penny painoi molemmat koirat itseään vasten ja oli niin suunnattoman onnellinen, että se teki melkein kipeää. – Niinpä niin, minun ikiomat seitsemän tassuani! hän ajatteli tyytyväisenä. (s. 164)

Suomennos on ikävä kyllä joiltain osin vanhentunut tai muuten kömpelö, kuten kohdissa, jossa poikaystävää kutsutaan "ystäväksi" (selittynee saksan sanalla die Freundin, joka voi tarkoittaa joko ystävää tai tyttö-/poikaystävää: se on suomennettu suoraan miettimättä kontekstia sen enempää). Uudelle suomennokselle ja ehkä uusitulle kansikuvallekin voisi olla tarvetta. En tosin usko, että niin tulee tapahtumaan. Harmillista, sillä soisin uusien sukupolvien tutustuvan Pennyn ja hänen koiriensa jännittävään elämään. Kirjan lopussa on hauska viittaus seuraavaan osaan, joten Brezinalla oli varmasti idea jo selvänä mielessään tämän kirjan kirjoitettuaan.

Lopuksi: suosittelenko?

Seitsemän tassua ja Penny -sarjan avausosa Koiranelämää on sympaattinen kuvaus teinitytöstä, hänen koiristaan ja eläinrakkaasta perheestään. Jännitystä ja hurjia tilanteita ei puutu, joten meno ei ainakaan ole tylsää. Suomennos on paikoin vanhentunut ja kirjaston kappalekin on nähnyt paremmat päivänsä, mutta suosittelisin silti mielelläni nykylapsille, ehkä alakoulun päättäville sekä yläaste-ikäisille. Erityisesti eläinrakkaat lapset voisivat pitää tästä kirjasarjasta.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.