Kirjastoharjoittelustani on enää alle puolet jäljellä. Olen viihtynyt hyvin, ja koen alan todella omakseni. Mikä parasta, lukuharrastuksen ylläpitäminen on ollut ehkä helpompaa kuin koskaan, niin inspiroivaksi koen asiakkaat, työkaverit ja työympäristön, jossa saan olla koko ajan tekemisissä kirjojen kanssa. Hilary Boydin romaani Torstaisin puistossa on esimerkki kirjasta, josta sain vinkin harjoitteluni kautta. Se tulee vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi.

 

Torstaisin puistossa / Thursdays in the park

Karisto

suom. 2013

326 sivua

 

Jeanie on 60-vuotispäiviensä kynnyksellä, mutta tuntee itsensä edelleen nuoreksi ja energiseksi. Hänen eläkkeellä oleva miehensä tahtoisi myydä pariskunnan Lontoon-kodin ja ostaa talon maaseudulta, mutta Jeanie ei halua luopua omistamastaan terveysruokamyymälästä. Muuttoajatus alkaa tuntua aivan uudella tavalla vastenmieliseltä, kun Jeanie tapaa läheisessä puistossa tyttärentyttärensä kanssa ulkoillessaan rehvakkaan viisivuotiaan Dylanin – ja tämän charmikkaan isoisän. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Kuusikymppinen Jeanie on ollut miehensä Georgen kanssa yhdessä yli 30 vuotta. Pitkä liitto on kuitenkin alkanut rakoilla, sillä kymmenen vuotta sitten George siirtyi eri huoneeseen nukkumaan eikä halunnut enää rakastella Jeanien kanssa. Sitten eläkkeellä oleva George alkaa puhua muutosta maaseudun rauhaan Lontoon vilinästä. Jeanie ei kuitenkaan tahdo jättää Lontoota ja myymäläänsä, josta on niin ylpeä. Ollessaan puistossa tyttärentyttärensä Ellien kanssa Jeanie tapaa sattumalta niin ikään lapsenlapsensa kanssa siellä päivää viettävän Rayn. Ray herättää Jeaniessa kaipausta ja aivan uudenlaisia tuntemuksia, joita George ei ole koskaan saanut häntä tuntemaan. Pian Jeanie jo uskoutuu Raylle avioliittonsa ongelmakohdista. Suhteen aloittamisen tiellä on kuitenkin George ja pitkä avioliitto, jota Jeanie ei uskalla noin vain päättää. Alkaa salailu ja omantunnontuskissa kieriskely. Kun George lopulta paljastaa syyn haluttomuuteensa ja etäisyyteensä, Jeanie on vielä epävarmempi sen suhteen, mitä tekisi.

En ihan ole romaanin kohderyhmää nuoren ikäni vuoksi, mutta yhtä kaikki se oli viihdyttävää luettavaa. Pettäminen kaikissa muodoissaan on kuitenkin asia, jota en voi sietää. Kun Jeanie alkaa tapailla Rayta salaa ja päätyy tämän asunnolle ensin suutelemaan, sitten harrastamaan seksiä, tuomitsin hänen toimensa jyrkästi. Jos ja kun rakastuu johonkin toiseen kuin omaan kumppaniinsa, on minusta ainoa vaihtoehto kertoa asiasta rehellisesti ja päättää nykyinen suhde ennen kuin menee sänkyyn toisen kanssa (oli nykyinen suhde tai kumppani sitten kuinka kamala tahansa). Kyllä, tunsin vähän sympatiaa Jeanieta kohtaan hänen tilanteensa vuoksi, mutta jos olisin hänen kengissään, ratkaisuni olisi: puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Jos ongelmaa ei saa puhumalla selvitettyä, sitten voi aina kokeilla avioliittoneuvojaa tai pariterapiaa. Jos sekään ei auta, on syytä pohtia eroamista.

 

Ei ollut hienovaraista tapaa kuvailla sitä, mitä heidän välillään oli, käyttämättä nimityksiä, jotka antoivat heidän yhteisille hetkilleen kiusallisen, hieman leimaavan sävyn, esimerkiksi 'suhde', 'uskottomuus', 'pettäminen', 'rakastuminen'... Ja tietysti 'rakkaus'. Mikään niistä ei sopinut, ja kaikki sopivat. (s. 181)

 

Teoksen henkilöhahmot ovat siitä mutkikkaita, ettei lukija oikein osaa päättää, kenen puolella on (ainakaan minä en osannut). Päähenkilönä Jeanieen yrittää tietenkin samaistua eniten, mutta se on vaikeaa, kun hän alkaa haaveilla pettämisestä ja sitten pettää miestään. Ja vaikka Jeanien ja Georgen ero on lopulta melko siisti, Jeanie on silti kohdellut Georgea todella epäreilusti pitkittämällä eroa tarpeettomasti. George sai petettynä osapuolena kaikki sympatiani, mutta hänessäkin on puutteensa. Syy hänen haluttomuuteensa on lapsuudenaikainen vuosia jatkunut hyväksikäyttö, minkä vuoksi George on täysin hukassa seksuaalisuutensa kanssa. Tämä juonenkäänne tuli yllätyksenä, sillä olin varma, että George olisi homo tai rakastunut toiseen naiseen. Mutta ärsyttävää on, ettei George Jeanien pyynnöistä huolimatta suostu menemään terapiaan ja puhumaan asiasta, vaikka se varmasti auttaisi häntä käsittelemään tunteitaan. Myös George siis kohtelee Jeanieta paskamaisesti pimittämällä tietoa vaimoltaan. Ja vaikka Jeanie on vuosikausia pyytänyt Georgea kertomaan, mikä tätä vaivaa, George on padonnut tunteita sisällään ja kieltäytynyt puhumasta. Vihaan puhumattomuuta parisuhteessa! Siitä riidat ja erot kumpuavat, kun ei saada asioita puhuttua läpi. Olisin halunnut ravistella sekä Jeanieta että Georgea.

Raysta, salaperäisestä puistomiehestä, en pitänyt missään vaiheessa. Kuvittelin hänet mielessäni limaiseksi vanhaksi mieheksi, ja mielikuva vain vahvistui kun selvisi, että hän on jättänyt aiemman vaimonsa kaksikymppisen nuoren naisen takia. Ray osaa olla lipevä, ja mielestäni hänessä ei ole ainesta muuhun kuin lyhyeen intohimoiseen suhteeseen. Romaanin sivuhenkilöt eli Jeanien tytär taiteilijamiehineen, Rayn tytär lapsineen sekä Jeanien paras ystävä Rita, jäivät suhdedraaman varjoon, joten heistä ei ole paljoa sanottavaa. Rita tosin puoltaa Jeanien salasuhdetta, mikä kauhistutti minua. Samaistuin ehkä eniten Jeanien tyttäreen, joka yrittää puhua järkeä äidilleen. Hän pitää Rayta sinä, mikä tämä todellisuudessa onkin: perheen- ja avioliitonrikkoja.

 

"Kuusikymmentä on taivaallinen ikä", hän [Norma] oli sanonut Jeanielle heidän istuessaan juomassa teetä. "Maailma ei enää piittää kuusikymppisestä, vaan hän on muuttunut käytännöllisesti katsoen näkymättömäksi, varsinkin jos on nainen. Ajattelen tätä mielelläni ihmisen kolmantena elämänä. Ensin on lapsuus, sitten yhdenmukainen aikuisuus – työ, perhe, vastuu – ja sitten juuri, kun jokainen olettaa kaiken olevan ohi ja uskoo joutuneensa vanhuuden roskakasaan, koittaakin vapaus! Ihminen voi vihdoinkin olla oma itsensä eikä sellainen kuin yhteiskunta haluaa, sellainen kuin itse kuvittelee, että pitäisi olla." (s. 39)

 

Yksityiskohta, johon kiinnitin huomiota, on varsinkin romaanin alussa toistuva henkilöhahmojen vakuuttelu siitä, että kuusikymppinen nainen on keski-ikäinen. Ymmärrän, että tarkoituksena on korostaa Jeanien nuorekkuutta ja sitä, ettei hän ole vielä mikään höppänä vanha mummeli, vaan aktiivinen seniori, mutta kuusikymppinen ei mielestäni ole enää keski-iässä. Ehkäpä kirjailija, joka on ollut suunnilleen samanikäinen kirjan kirjoittaessaan, on halunnut vakuutella asiaa itselleen...

Kirjan lopulle minulla oli suuret jännityksen- ja kauhunsekaiset odotukset. Jeanie jättää lopulta Georgen, kuten arvata saattaa, mutta entä Ray? Teos valitsee tutun ja turvallisen, mahdollisimman kliseisen ja ennalta-arvattavan loppuratkaisun: Jeanie saa Rayn itselleen ja he purjehtivat auringonlaskuun Rayn veneellä umpirakastuneina. Siinä vaiheessa Georgekin on saanut itselleen jo uuden madon koukkuun. Toisaalta olisin toivonut raaempaa loppuratkaisua: että Ray alkaa tapailla taas jotakuta nuorta naista ja unohtaa Jeanien, ja Jeanie, joka on jättänyt vakaan avioliiton, jää yksin. No mutta, olihan tällainen loppuratkaisu paljon parempi. Lukijalle jää hyvä fiilis, kun kaikki päättyy hyvin.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Torstaisin puistossa on kertomus väljähtäneestä avioliitosta ja siitä irtautumisesta salasuhteen innoittamana. Koska päähenkilö Jeanie on kuusikymppinen, on ikääntyminen vahvana läpi kirjan kulkevana teemana, eikä kyse ole mistään nuoresta rakkaudesta. Ikääntyneitä päähenkilöitä ei ehkä niin paljoa näe nykykirjallisuudessa, joten näkökulma on erilainen. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että teos kuvaa pettämistä. Suosittelen ihmissuhteista ja ikääntymisen teemoista kiinnostuneille.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.