20210726_121120.jpg
 

Pari vuotta takaperin törmäsin Kotilieden nettisivuilla klassikkokirjatestiin, jossa vastataan seitsemään kysymykseen ja joka sen jälkeen paljastaa, mikä klassikkokirja testin tekijän kannattaisi lukea seuraavaksi. Sain suositukseksi Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman, koska testin mukaan minulle sopivat erilaiset dystopiaklassikot. Dystopiat ovat aina kiehtoneet minua, joten testitulos osui kyllä nappiin. Laitoin kirjan nimen muistiin. Muutama kuukausi sitten luin heinäkuun lopun klassikkohaasteesta, jonka tarkoituksena on lukea jokin klassikko, jonka on jo pitkään halunnut lukea. No niitähän riittää, mutta jostain syystä ajattelin, että nytpä voisin lukea sen dystopiaklassikon, jota testi minulle suositteli. Siispä osallistun tällä postauksella ja kirjalla Kirjakaapin kummitus -blogin emännöimään Kirjabloggaajien klassikkohaasteen osaan 13: 31.7.2021. Kuvassa olevat karkkipullot liittyvät kirjan sisältöön ja aukeavat vain, jos olet lukenut kirjan ;)

Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa tämä tulee kohtaan 8: Kirja, jossa maailma on muutoksessa. Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -lukuhaasteessa (1.5.-31.8.2021) tämä täyttää ruudun kirja julkaistu ennen vuotta 2010. #rakkaudenpaloalukuhaaste
 

Rakkauden%20paloa.jpg

Uljas uusi maailma / Brave new world

Tammi

suom. 1944

265 sivua

 

Romaani sijoittuu tasapainon vuoteen 632 jälkeen herramme Henry Fordin, aikaan jolloin konekulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, että ihmisen elämä syntymästä kuolemaan on tieteen keinoin valmiiksi kartoitettu. Lapset syntyvät koeputkissa, ja heti syntymänsä jälkeen heidät jaetaan eri luokkiin, joista kukin toteuttaa sille määrättyä tarkoitusta ja elintapaa. Kaikki on niin automatisoitua ja tarkoin suunniteltua, ettei minkäänlaista häiriötä voi syntyä eikä liioin kehityksen tarvetta ilmene. Jos tyytymättömyys jostain syystä sattuisikin heräämään, palauttaa onnelliseksi tekevä huume, soma, oitis tasapainon. Eräässä tämän maailman kolkassa on kuitenkin villi-ihmisten reservaatti, jossa elämäntaistelu, intohimo, syntymä ja kuolema ovat yhä todellisuutta.... (lieveteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Ja Lindan tapana oli kertoa hänelle suloisesta musiikista, joka kuului rasiasta, ja kaikista hienoista peleistä, joita voitiin pelata, ja herkuista, joita syötiin ja juotiin, ja valosta, joka syttyi painettaessa pientä seinässä olevaa esinettä, ja kuvista, jotka voitiin yhtä hyvin kuulla kuin tuntea ja haistaa kuin nähdäkin, ja toisesta rasiasta, joka valmisti hienoja tuoksuja, ja vaaleanpunaisista ja vihreistä ja sinisistä ja hopeanvärisistä taloista, jotka olivat korkeita kuin vuoret, ja jokainen oli onnellinen, eikä kukaan ollut koskaan alakuloinen tai vihainen, ja jokainen kuului jokaiselle... Ja rasioista, joista voitiin nähdä ja kuulla, mitä tapahtui maailman toisella puolen, ja pienokaisista sievissä, puhtaissa pulloissa – kaikki siistiä, ei mitään inhottavia hajuja, eikä lainkaan likaa – eivätä ihmiset olleet koskaan yksin, vaan elivät yhdessä ja olivat hilpeitä ja onnellisia kuin kesätansseissa täällä Malpaisissa, mutta paljon onnellisempia, onni kun asui heidän sydämissään joka päivä, joka päivä... (s. 135-136)

 

Uljas uusi maailma on kauhistuttava dystopia maailmasta, jossa ihmiset eivät enää synny luonnollisesti eikä kenelläkään siten ole vanhempia. Heidät hedelmöitetään ja kasvatetaan pulloissa valtion olouttamiskeskuksissa ja jaetaan kasteihin. Alfat ovat kaikkein korkeimmalla. Alempia kasteja  beetoja, gammoja ja epsiloneja oloutetaan eli muokataan eri tavoin kastiinsa sopiviksi. Heille esimerkiksi annetaan vähemmän happea, jotta heistä tulee kitukasvuisempia ja vähä-älyisempiä. Jokaisella kastilla on omat värikoodatut vaatteensa ja oma tehtävänsä yhteiskunnassa. Maapallolla valtaa pitävät maailmanohjaaja-presidentit. Jo vauvasta asti ihmisille syötetään propagandaa siitä, millaisia heidän tulee olla. Tunnettuja iskulauseita ovat: "jokainen kuuluu jokaiselle" sekä "jokainen on onnellinen nykyään". Intohimo, tunteet, sairaudet ja vanhuus on kitketty täysin pois siinä missä tiede, taide ja uskontokin. Historiaa ei pidä muistella, sillä se on saastaista ja sen on parempi pysyä unohdettuna. Nuoruus, puhtaus ja kulutuskulttuuri ovat elinehtoja. Ihmiset elävät noin kuusikymppisiksi pysyen koko ikänsä solakoina, rypyttöminä ja onnellisina. Soma-huume pitää heidät koko ajan tyytyväisinä. Uljas uusi maailma on lievetekstin mukaan 1900-luvun tieteiskirjallisuuden kulmakiviä, ja Huxleyn kirjassaan kuvaama dystopia on "yhä kutkuttavan ajankohtainen".

Tämän kirjan lukeminen lähti minulla hitaasti käyntiin. Alkuun se vaikutti niin oudolta ja käsittämättömältä, että pohdin jo, pitäisikö jättää kesken. Olin kuitenkin päättänyt selättää tämän klassikon ja niin aioin myös tehdä. Mitä pidemmälle pääsin, sitä helpommalta lukeminen tuntui. Lopulta tarina imaisi mukaansa ja lukeminen helpottui.

 

Onnen ja hyveen salaisuus onkin juuri siinä, että jokainen pitää siitä, minkä on saanut tehtäväkseen, lausahti johtaja opettavaisesti. Koko olouttamisen tarkoituksena on totuttaa ihmiset rakastamaan väistämätöntä yhteiskunnallista kohtaloaan. (s. 30)

– Kunnes lapsen mieli lopulta on yhtä kuin nämä hypnoottiset suggestiot, ja hypnoottisten suggestioiden summa on yhtä kuin lapsen mieli. Eikä ainoastaan lapsen mieli. Myös täysikasvuisen mieli – koko hänen elämänsä ajan. Mieli, joka arvioi, haluaa ja päättää – rakentuneena näistä suggestioista. Mutta kaikki nämä suggestiot ovat meidän suggestioitamme! – Johtaja miltei huusi voitonriemuissaan. – Valtion suggestioita. (s. 41)

 

Pientä twistiä tuodaan esittelemällä villi-ihmisten (joita ainakin minun lukemassani vanhassa painoksessa kutsutaan ihan vain intiaaneiksi) asuma-alue Amerikassa. Siellä ihmiset vielä elävät entisaikojen tavoin: synnyttävät lapsensa, menevät naimisiin, sairastavat ja vanhenevat. Lontoolainen Bernard Marx, alfa-plus, jota on koko ikänsä syrjitty pienen kokonsa vuoksi, lähtee ihastuksensa Leninan kanssa vierailemaan intiaanien luona. Hän ottaa sieltä mukaansa Lontooseen entisen beetan, Lindan, ja tämän pojan, Johnin. Johnista, "villistä", tulee suuri nähtävyys, jonka avulla Bernard saa kauan kaipaamaansa suosiota. John puolestaan rakastuu tulisesti Lindaan. Lopulta villi-ihminen ei kykene sopeutumaan tulevaisuuden "uuteen uljaaseen maailmaan", vaan pakenee sieltä ja kokee kurjan kohtalon.

Olin todella turhautunut koko kirjan ajan tähän Huxleyn luomaan dystooppiseen maailmaan. Vaikka se onkin luettava teoksen suurimmaksi ansioksi, onhan se luotu niin taidokkaasti ja yksityiskohtaisesti, tuntui se karmivalta ja luotaantyöntävältä kaikin tavoin. Eniten aloin inhota ajatusta "jokainen kuuluu jokaiselle". Oma ajatteluni on niin läpeensä länsimaistunutta, että elämäntapa, jossa pysyviä kumppaneita ei ole, kauhistuttaa ja ällöttää. Nurinkurinen asetelma, jossa synnyttämisen ja yhteen kumppaniin sitoutumisen ajatteleminenkin saavat nolostumaan ja voimaan pahoin, ärsytti. Romaanin henkilöiden elämä tuntui niin kauhealta. En tiedä, onko halveksiminen paras sana kuvaamaan tuntemuksiani, mutta jotakin sen kaltaista koin lukiessani. Halveksin kirjassa kuvattua yhteiskuntaa ja sen ihmisiä. Lenina tuntui kauhean kevytkenkäiseltä ja ärsyttävältä, samoin Bernard, josta lukija saa alussa kuvan, että hän saattaa onnistua nousemaan systeemiä vastaan. Toisin käy, hän on aivan yhtä heikko ja virran vietävissä kuin muutkin. Minulle tämä kirja alkoi niin sanotusti maistua vasta, kun päästiin villi-ihmisten reservaatin kuvaamiseen. Intiaanien elämän kuvauksessa on enemmän tarttumapintaa ja samaistumiskohteita, ja ehkä sen vuoksi tykkäsin lukea Johnin elämästä intiaanien asuma-alueella enemmän kuin kastijärjestelmään jaettujen huumehörhöjen, jotka valtio on täysin aivopessyt.

Romaanin lopusta en pitänyt ollenkaan. Toivoin, että lopussa löytyisi jokin ratkaisu. Joku onnistuisi horjuttamaan kunnolla vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä tai jopa kaatamaan sen. Sen sijaan dystooppinen maailma on villi-Johnille liikaa ja hän hirttäytyy. Ja pyörä jatkaa pyörimistään. Mikä kamala ja ärsyttävä lopetus kirjalle!

Loppuun vielä pohdintaa tämän klassikon selättämisestä: jee, tein sen! Tahmean alun jälkeen pääsin vauhtiin. Sain käsiini lyhyellä varoitusajalla vanhan painoksen, ja sen vanhahtava kieli saattoi omalta osaltaan vaikuttaa negatiivisesti lukukokemukseen, mutta sain sen kuitenkin selätettyä. Muita dystopiaklassikoita on vielä liuta lukematta, ja odotan niitä innolla. Nyt olen taas vähän sivistyneempi. Hyvä minä!

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Uljas uusi maailma on valtavan taitavasti rakennettu dystopia. Se ei ole kevyemmästä päästä sisällöltään, vaikka sivumäärältään jääkin alle kolmensadan. Jos jotakin, niin suosittelen lukemaan uusimman mahdollisen painoksen. Luin itse vanhan painoksen, ja vanhahtava kieli yhdistettynä muutenkin korkealentoiseen dystopiaproosaan ei sanalla sanoen jaksanut innostaa ihan joka hetki. Ja jos alku vaikuttaa liian oudolta ja käsittämättömältä, älä huoli! Mitä pidemmälle kirjaa pääset, sitä enemmän ymmärrät, ja saatuasi jonkinlaisen kokonaiskäsityksen tästä dystooppisesta maailmasta voit uppoutua kunnolla tarinaan.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä, koska tämä ei ollut ihan minun palani kakkua, vaikka klassikko onkin.