9789510433331_frontcover_final_original.

En enää muista, mistä bongasin Leïla Slimanin Kehtolaulun, mutta se tuntui esittelytekstin perusteella kiinnostavalta ja jännittävältä kirjalta. Siispä lainasin sen kirjastosta. Olen jo aiemmin kertonut täällä siitä, miten ihastunut olen kauhuleffoihin ja -kirjoihin, joten tämä kutkutteli. Myös se, miten paljon sitä on kehuttu, vaikutti asiaan. Tämän sijoitin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 32: Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa (eli ranskaksi). Toisin kuin niin monet muut, en ole koskaan opiskellut ranskaa peruskoulussa tai lukiossa. Opiskelin saksaa.

 

Kehtolaulu / Chanson douce

WSOY

2018

237 sivua

 

Myriamia ja Paulia onnistaa: he löytävät erinomaisen lastenhoitajan, jonka ansiosta kumpikin heistä voi keskittyä uraansa. Louise on kuin hyvä haltia, joka pitää lapset tyytyväisinä ja kodin siistinä ja kokkaakin oivallisesti. Pian Massén perhe ei voi enää kuvitellakaan elämää ilman Louisea. Eikä Louise ilman Massén perhettä. Hän on melkein perheenjäsen. Melkein.

Ennen pitkää pariisilainen perheidylli sokerisine leivonnaisineen ja karuselliajeluineen muuttuu ansaksi, kehtolaulu sielunmessuksi. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Pariisilaiset Paul ja Myriam ovat kiireisiä, omiin uriinsa keskittyneitä vanhempia, jotka hankkivat kaksi lasta tavoitellessaan täydellistä ydinperhettä ja perheidylliä. Lasten myötä Myriam kuitenkin väsähtää ja Paul kyllästyy. He rakastavat lapsiaan, mutta haluaisivat edetä urallaan ja menestyä työelämässä. Tähän moni nykyajan ihminen voi varmasti samaistua. Miten tasapainotella tilanteessa, jossa halutaan näyttää ulospäin täydelliseltä ja idylliseltä perheeltä, mutta käydä samaan aikaan töissä, menestyä, tienata rahaa ja saada elämältään kaikki? Avuksi palkataan lastenhoitaja.

 

Louisesta muut lastenhoitajat tietävät hyvin vähän. Wafakaan, vaikka ilmeisesti tuntee hänet, ei ole kertonut ystävättärensä elämästä muille. Muut ovat tietysti koettaneet udella. Valkoihoinen lastenhoitaja kutkuttaa heidän uteliaisuuttaan. Miten monesti muiden lasten vanhemmat ovatkaan nostaneet Louisen esikuvaksi, ylistäneet hänen keittotaitoaan ja ehdotonta omistautumistaan ja kehuneet, miten Myriam voi luottaa häneen sataprosenttisesti. Muut miettivät, kuka tuo täydellinen, hento nainen on. (Kehtolaulu, 207)

 

Louise on tyypillinen kauhuleffojen ja -romaanien lastenhoitaja: aluksi hän vaikuttaa täydelliseltä. Paul ja Myriam ihastuvat häneen, samoin lapset Mila ja Adam. Louise ujuttautuu heidän elämäänsä vähä vähältä, ja on pian siinä niin olennaisesti mukana, ettei perhe pärjäisi enää ilman häntä. Hänestä on tullut osa perhettä, otetaanhan hänet mukaan Kreikan lomamatkallekin. Ajan myötä Louisen mielenterveydelliset ongelmat nostavat kuitenkin päätään. Lopulta hän osoittautuukin kauheimmaksi mahdolliseksi lastenhoitajaksi mitä kuvitella saattaa: hän murhaa perheen lapset ja yrittää sen jälkeen tappaa itsensä.

Louisen henkilöhahmo on todella mielenkiintoinen. Omituinen ja vähän sekopäinen, pilkuntarkka lastenhoitaja on tuttu näky kauhuleffoissa, mutta minusta se toimii aina. Ulospäin täydellinen ihminen on joskus sisältä mätä. Louise on yksinäinen nainen, jolla ei ole omassa elämässään juuri mitään sisältöä. Hänen miehensä on kuollut ja kapinallinen, kauhea teinitytär karannut kotoa. Hän on suurissa veloissa, joita yrittää paeta. Louisea käy jopa hieman sääliksi, sillä hän on pohjimmiltaan lapsirakas ja tahtoo vain olla osa perhettä, jonka lapsia hoitaa. Lasten kasvaessa hänelle tulee ymmärrettävä huoli siitä, että pian häntä ei enää tarvita, minkä vuoksi hän alkaa pakkomielteisesti toivoa, että Paul ja Myriam hankkisivat vauvan, jotta hän saisi jäädä taloon. Huomatkaa kiinnostava sijapäätevalinta "tehdä Louiselle lapsen".

 

Ajatus lapsesta pyörii hänen mielessään. Hän ei muuta ajattelekaan. Vauva, jota hän rakastaisi silmittömästi, on ratkaisu kaikkiin hänen ongelmiinsa. – – On lasten vika, että pariskunta ei kykene lähentymään. Lasten oikut uuvuttavat heidät, Adamin höyhenenkeveä uni lopettaa heidän rakastelunsa lyhyeen. Jos lapset eivät lakkaamatta pyörisi jaloissa mankumassa ja kärttämässä hellyyttä, Paul ja Myriam voisivat edetä asiassa ja tehdä Louiselle lapsen. Hän haluaa vauvaa palavasti, sokeasti, kuin riivattuna. (Kehtolaulu, 211)

 

Odotin jotakin sellaista, että Louise yrittäisi mahdollisesti jollakin kepulakonstilla saada Myriamin raskaaksi. Ehkä hän houkuttelisi Myriamin pettämään Paulia, tai yrittäisi jotakin muuta, sairasta ja outoa keinoa, jolla saisi tuon siitettyä. Tällaista ei kuitenkaan koskaan tullut, vaan  kuten aivan alussa jo kerrotaan Louise menettää lopulta järkensä eikä enää kestä perheen lapsia, vaan tappaa nämä. Murhan motiivi jäi minulle totta puhuen hieman auki. Luulin Louisen olevan päättäväisempi uuden vauvan saamisen suhteen, mutta sen sijaan hän luovutti melko pian, murhasi perheen lapset ja viilsi ranteensa auki. Miksi? Hän olisi voinut toki tappaa lapset ja lavastaa heidän kuolemansa onnettomuudeksi, minkä jälkeen olisi vetäytynyt sivummalle odottamaan, josko Paul ja Myriam hankkisivat uuden lapsen. Mutta tätäkään ei tapahtunut. Hän kai vain yksinkertaisesti kyllästyi lopulta odottamaan, vaan päätyi jossakin tilapäisessä mielenhäiriössä murhaamaan kaksi pientä lasta, joita niin paljon rakasti.

Pidin romaanista todella paljon. Se on kaikin jännittävä ja kutkuttava. Henkilöhahmot ovat hyvin aidontuntuisia ja taitavasti kirjoitettuja. Ainoa, mitä olisin toivonut, on selitys sille, miksi Louise lopulta teki mitä teki. Jos sitä nyt ylipäätään olisi voinut lukijalle selittää...

 

Lopuksi

 

Leïla Slimanin Kehtolaulu on lyhyt romaani. Lyhyyden ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, sillä Slimani onnistuu ujuttamaan alle 250 sivuun yllättävän karmivan kertomuksen ranskalaisesta lastenhoitaja Louisesta. Lukijalle esitellään idyllinen pariisilainen perhe lastenhoitajineen, mutta täydellisen julkisivun ja virheettömältä vaikuttavan lastenhoitajan alla piilottelee jotakin aivan muuta. Kauhun ja jännityksen ystäville suosittelen ehdottomasti tätä pientä palaa purtavaksi!