Agatha Christietä olen lukenut viimeksi kesällä 2021 dekkariviikon aikoihin. Silloin luin Hercule Poirot -seikkailun Lentävä kuolema (linkki postaukseen). Muita kuin Poirot-Christieitä olen lukenut vain yhden, Yksinäisen kevään keväällä 2021 (linkki postaukseen). Muistan tykänneeni siitä eksoottisen aavikkomiljöön takia. Aavikkomiljöö kiehtoi minua myös Christien romaanissa He tulivat Bagdadiin, josta jaan ajatuksiani tässä postauksessa. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa ruksaan sillä haastekohdan 44: Kirjan nimessä on kaupungin nimi. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) puolestaan täytän sillä ruudun "tarina sijoittuu Aasiaan". Teoksen tapahtumapaikka Bagdad sijaitsee Irakissa ja Irak Lähi-idässä, ja Googlen mukaan Lähi-itä on Aasiaa (itse en tätä tiennyt, maantiedon osaamiseni on ollut aina surkeaa). Kuvassa herkullista pastaa, jota söin lukiessani viimeiset parikymmentä sivua tästä kirjasta.

He tulivat Bagdadiin / They came to Baghdad

WSOY

suom. 1987

287 sivua

Suuria asioita on tekeillä. Yhdysvaltain presidentin ja korkean neuvostojohtajan – mahdollisesti itsensä Stalinin – on määrä kohdata toisensa Bagdadissa. Salaisen huippukokouksen tarkoituksena on selvittää erimielisyydet isän (kyllä, lukemani painoksen takakansitekstissä lukee isän, vaikka ehkä tarkoitetaan itää?) ja lännen välillä. Mutta myös vastavoimat ovat liikkeellä. Valpas salainen palvelu saa selville, että monihaarainen, koko Keski-idän kattava maanalainen järjestö aikoo tehdä kaikkensa torpedoidakseen kokouksen, sytyttääkseen uuden suursodan, murhatakseen ainakin toisen johtajista. Keskelle uhkaavaa tilannetta saapuu Lontoosta Victoria Jones etsimään rakastettuaan, vaaleaa Edwardia. Kun haavoittunut salainen asiamies kuolee hänen hotellihuoneessaan, Victoria huomaa joutuneensa rakkauttakin suurempaan seikkailuun. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Ikävä kyllä He tulivat Bagdadiin on yksi niistä romaaneista, jonka takakansiteksti on mielenkiintoisempi kuin itse kirjan sisältö, se kun lupaa jännittävää seikkailua idässä. Jonkinmoista seikkailua lukijalle kyllä tarjotaankin, mutta lopputulos on pannukakkumaisen lattea.

Victoria Jones on nuori lontoolainen konekirjoittaja ja patologinen valehtelija. Victoria ei oikeastaan edes osaa konekirjoitusta, mutta tekee hommia silti ja joutuu jatkuvasti etsimään uutta työtä saatuaan edellisestä potkut. Hänen lempipuuhaansa on ihmisille valehtelu, ja kaikkea kertomaansa Victoria mielellään värittää hiukan. Ärsyttävä piirre, jos minulta kysytään. Eräänä päivänä potkut saatuaan Victoria tapaa puistossa komean Edwardin ja rakastuu päätä pahkaa. Edward on kuitenkin lähdössä seuraavana päivänä Bagdadiin, joten tutustuminen ei pääse kunnolla käyntiin. Työtön Victoria onnistuu keplottelemaan itsensä Bagdadiin ja lähtee etsimään Edwardia seikkailunkiilto silmissään. Bagdadissa on kuitenkin meneillään jotakin hämärää. Siellä ollaan järjestämässä huippukokousta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton johtajille, ja salainen palvelu epäilee kolmatta taustavoimaa, joka uhkaa kokousta. Victoria joutuu tahtomattaan todistamaan murhaa ja välittämään tietoja eri tahojen välillä.

Hän, Victoria Jones, lontoolainen pikku konekirjoittaja, oli tullut Bagdadiin, nähnyt miehen tulevan murhatuksi melkein nenänsä edessä, ryhtynyt salaiseksi agentiksi tai joksikin yhä melodramaattiseksi ja tavannut vielä lopulta rakastamansa miehen trooppisessa puutarhassa jossa palmut huojuvat taivasta vasten ja joka todennäköisesti ei ollut kovinkaan kaukana sieltä missä alkuperäinen Eedenin puutarha oli sijainnut. (s. 158)

Romaanin alkupuolella pohjustetaan hieman huippukokouksen olosuhteita. Eräs brittiläinen agentti on löytänyt aavikolta tietoja, jotka ovat vaarallisia ja joiden takia hänet pitää eliminoida. Alkupuolella pidin juonta ja tarinaa aivan liian poliittisena omaan makuuni, mutta onneksi näkökulma siirtyi pian Victoriaan, teoksen varsinaiseen päähenkilöön. Lähtöasetelma oli minusta ihan järkeenkäypä, mutta se, että Victoria lähtee Bagdadiin puistossa tapaamansa miehen perään ja vieläpä onnistuu siinä täysin pennittömänä, häiritsi. Tiesin jo romaanin alussa, etten tule hirveämmin pitämään Victoriasta. Hän on olevinaan kovin fiksu ja hyvä valehtelija, mutta joutuu pinteisiin epärehellisyytensä ja varattomuutensa takia. Spontaani ja rohkeakin hän on olevinaan, mutta minusta hän oli lähinnä tyhmä(nrohkea) ja naiivi. Lähteä nyt tuntemattoman miehen perään taskussa muutama vain punta! En itse koskaan uskaltaisi tehdä mitään vastaavaa. Pidin kuitenkin siitä, että näkökulma on Victoriassa, sillä hänen kauttaan tapahtumia oli helpompi seurata.

Löydettyään Edwardin Victoria pääsee töihin kulttuurikeskukseen, joka on kuitenkin vain peiteoperaatio. Ja totta kai Edward paljastuu lopussa pahikseksi. Olen yleensä huono arvaamaan dekkareiden ja jännäreiden lopputulemia tai syyllisiä, mutta tällä kertaa aavistin jo aika alussa, että Edwardissa on jotakin mätää. Tämä juonenkäänne oli mielestäni aivan liian ennalta-arvattava. Olisin kaivannut romaaniin muutenkin enemmän yllätyksellisyyttä. Victorian kidnappaus puolivälin tienoilla oli yksi parhaimmista ja jännittävimmistä tapahtumista koko kirjassa, mutta siihen se sitten jääkin. Kaikki siinä tapahtuvat murhat, salaliitot, juonittelut ja yllättäviksi tarkoitetut yhteydet eri henkilöhahmojen välillä lähinnä sekoittivat minua. Kokonaisuus oli lopulta niin epäselvä, että lukemisen jälkeen minulle jäi lähinnä hämmentynyt olo. Poliittinen taustavire sen teki, politiikka kun ei ole kiinnostuksenkohteissani lainkaan korkealla sijalla.

Kirjan loppu tuntui hätiköidyltä. Muutamassa sivussa ja lyhyessä katkelmassa tiivistetään toteutuneen huippukokouksen tapahtumat, vaikka huippukokousta on pedattu ja odotettu monen sadan sivun verran. Tuntui, että se oli lopulta pelkkä sivujuonne, vaikka takakansiteksti julistaakin sen olevan koko teoksen jännittävin anti. Petyin vähän, jos totta puhutaan. Victoria tuntui muka-rohkealta ja muka-jännittävältä päähenkilöltä, tapahtumat latteilta, pahis ennalta-arvattavalta.

Lopuksi: suosittelenko?

He tulivat Bagdadiin on Agatha Christien jännäri. Se ei kuitenkaan ollut minun palani kakkua. Odotin jotain jännittävämpää, mutta lopputulos oli aika sekava ja jotenkin lattea kaikesta takakannen hehkutuksesta huolimatta. Eksoottinen miljöö on oikeastaan ainoa, mistä erityisesti pidin ja jonka vuoksi voisin tätä kirjaa jännäreiden ystäville suositella.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.