Paljastus: salainen intohimoni ja kiinnostuksenkohteeni ovat paitsi zombit, myös natsit. Maailmansotien aikaan sijoittuvat elokuvat ja kirjat ovat hurjan mielenkiintoisia, vaikkakin yleensä tunnelmaltaan vakavia ja surumielisiä. Natsit ja heidän hirmutekonsa ovat historian raakalaismaisimpia asioita, ja juuri siksi itseäni kiinnostaa niin kovin päästä edes fiktiivisten teosten kautta tutustumaan tuohon ajanjaksoon. Etsiskelin netistä kirjoja, jotka sopisivat Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtaan 11: Vaihtoehtohistoria. Satuin sitten löytämään suosituksen Johanna Sinisalon kirjasta Renaten tarina, joka pohjautuu suomalaisten tekijöiden menestyselokuvaan Iron Sky vuodelta 2012. Olen nähnyt kyseisen elokuvan muutama vuosi sitten ja koska muistan pitäneeni sen dystooppisesta ideasta, en miettinyt kauaakaan tämän kirjan valitsemista. Tykkään myös lukea kirjoja elokuvien katselemisen jälkeen saadakseni syventyä uudestaan ja tarkemmin samaan tarinaan.

 

Iron Sky: Renaten tarina

Johnny Kniga

2018

358 sivua

 

Miltä näyttää Maa, kun sitä katselee Kuun pimeältä puolelta maahan saapuva nuori nainen?

Renaten tarina on hykerryttävän satiirinen kertomus nuoresta naisesta, joka kasvatetaan nuhteettomaksi natsiksi salaisessa kuulinnakkeessa, minne natsit ovat toisen maailmansodan jälkeen paenneet. Kuunatsien suunnittelema maailmanvalloitus vie Renaten Maan kamaralle, ja hän kohtaa kulttuurisokin: kaikki on outoa ja uskomatonta – ennen kaikkea läntisessä maailmassa vallitseva ylenpalttisuus. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Kuussa sodan jälkeen syntyneille vanha Maa on satu. Luulen monien salaa miettivän, onko se vain ajan kuluessa koristeltu kuva, myytti kadotetusta paratiisista. Osa Kuussa vanhan vallan aikaan syntyneistä voi varsinkin nykyään pohtia, olivatko Maan legendaariset ihmeet sittenkin silkkaa propagandaa – syötti, jolla heidät on aikoinaan saatu noudattamaan tunnontarkasti määräyksiä, kun palkintona on ollut tuo luvattu maa. (Renaten tarina, 17)

 

Sinisalo kertoo kirjan lopussa, että idea Kuun pimeällä puolella asuvista natseista syntyi saunan lauteilla, ja kun se esitettiin varovaisesti hänelle, hän innostui siitä heti. En ihmettele. Olisin itsekin innostunut. Idea natsien asuttamasta Kuusta on aivan omaa luokkaansa mittasuhteiltaan! Iron Sky -elokuva on satiirinen ja vähän pöljä, samaten tämä kirja, mutta idea tuntuu mahdolliselta: natsit ovat paenneet toisen maailmansodan loputtua Kuuhun, perustaneet sinne linnakkeen ja asettuneet asumaan varustautuakseen Maata vastaan käytävää sotaa varten. Sodan tarkoituksena on vallata lisää elintilaa Maasta ja levittää uudestaan natsiaatetta, joka ei ole kuollut vaan elää ja kukoistaa Kuussa.

Teos seurailee hyvinkin tarkasti elokuvan juonta, mutta Renaten näkökulma tuo tapahtumiin syvyyttä. Lisäksi tarina alkaa hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan Kuussa, mikä avaa lukijalle elämää natsien Kuuhun perustamassa Hakaristilinnakkeessa paljon elokuvaa enemmän. Kirja on kirjoitettu muistelmien ja Renaten päiväkirjamerkintöjen muotoon, ja hän on kirjoittamishetkellä jo vanha, viisikymmenvuotias, ja tekee kuolemaa. En yleensä erityisemmin piittaa muistelmista, mutta tämän teoksen kohdalla mielenkiintoinen aihe vei täysin huomioni päiväkirjamaisesta kirjoitustavasta, joka muuten olisi voinut hiukan ärsyttää katkeilevuudellaan.

Renate on kuuliainen natsi, hyvää syntyperää ja aatteelleen uskollinen. Hän on kuitenkin todella kiinnostunut Maasta ja alkaa lopulta haluta Maahan nähdäkseen sen ihmeitä, joista on lukenut vain kirjoista ja nähnyt filmeiltä. Pidin todella paljon kirjan yksityiskohtaisesta kerronnasta ja Renatesta päähenkilönä. Hän on rohkea ja toisista välittävä nainen. Pidin myös satiirisesta otteesta aiheeseen. Alussa Renaten maailmankatsomuksen mukaisesti Hakaristilinnake elämäntapoineen ja natseineen näyttäytyy ainoana oikeana (ja parhaana) tapana elää. Kun Renaten silmät sitten Maassa aukeavat ja hänelle valkenee, että Kuussa on valehdeltu natsien historiasta, hän tuntee inhoa, muttei kuitenkaan koskaan täysin hylkää aatettaan. Hän on todella uskollinen, kuuliainen ja vaatimaton nainen, mitä ihailin hänessä läpi teoksen. Hän myös selvästi kasvaa ja kehittyy tapahtumien ja kokemusten myötä.

 

– – minä olin tullut maailmaan, jossa tieto oli jokaisen sormenpäissä, mutta en ollut edes kertaakaan internetin rajattomien avaruuksien äärellä tullut tutkineeksi, mitä esimerkiksi hakusanalla ”natsi” voisin löytää.

Sen sijaan olin katsellut kissavideoita.

Olin löytänyt jopa kokonaisen sivuston, jolle oli kerätty kuvia Hitlerin näköisistä kissoista, ja tuntenut sydänalassani ilahtunutta lämpöä: kuinka Ur-Führer muistettiin edelleen niin suurena ihanteena, että ihmiset halusivat löytää hänen rakkaat kasvonsa omista lemmikkieläimistään. (Renaten tarina, 282)

 

Romaanissa on hauskasti kuvailtu Renaten ja Klaus Adlerin saapuminen Maahan ja se, miten he yrittävät totutella Maan tapoihin. Olen aina jotenkin pitänyt kirjoista, jotka kerrotaan sellaisen ihmisen tai olennon näkökulmasta, joka kokee meille ihmisille arkipäiväisiä asioita ensimmäistä kertaa. Miten esimerkiksi meidän syömämme ruoka tai käyttämämme vaatteet voivat tuntua omituisilta, jopa vääriltä. Se saa ajattelemaan asioita syvällisemmin. Esimerkiksi Renaten pohdinnat Maan asukkaiden tuhlailevaisuudesta muovin suhteen ovat oikeasti tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, joita meidän Maan asukkaiden tulisikin pohtia.

 

Lopuksi

 

Kuussa asuva natsi nimeltä Renate saapuu vuonna 2018 Maahan tarkoituksenaan noutaa sieltä natsien sotatoimiin tarvitsemaa teknologiaa, mutta jääkin kiinnostuneena seuraamaan Maan elämää ja mukautuu siihen. Siitä kertoo aika lailla Johanna Sinisalon Renaten tarina. Ja lopussa on tietysti myös hieno ja eeppinen avaruustaistelu. Jos kirjaa ei jaksa lukea, siitä on tehty hyvä elokuva nimellä Iron Sky, joten kannattaa katsoa ainakin se jos lukeminen ei nappaa. Suosittelen kuitenkin lukemaan tämän romaanin, sillä se on oikeasti hauska ja hyvin kirjoitettu! Tykkäsin ainakin itse todella paljon.