Koulutussopimusharjoitteluni kirjastossa on kestänyt nyt kaksi viikkoa, ja olen viihtynyt tosi hyvin. Kirjasto tuntuu omalta paikalta, työkaverit ovat mukavia ja työ kirjojen parissa on mahtavaa. Ja mikä parasta (tai pahinta), hyllyjen välissä pyöriessä törmää koko ajan uusiin mielenkiintoisiin kirjoihin. TBR-listallani on jo nyt yli 200 kirjaa, ja koko ajan tekisi mieli lisätä sinne uusia. Debbi Michiko Florencen nuortenkirja Pää kylmänä, Jenna Sakai oli nostettu esille lastenostastolla ensimmäisellä työviikollani. Kun ensimmäinen viikko oli ohi eikä kukaan ollut lainannut kirjaa sen kauniista ja houkuttelevasta kansikuvasta huolimatta, minä marssin työpäivän päätteeksi nappaamaan sen itselleni lainaan. Nuortenkirjallisuus on mielestäni aivan yhtä hyvää kuin aikuistenkin, sitä vain tulee luettua harmillisen vähän. Olen iloinen, että tulin tarttuneeksi tähän.

Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 3: Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana. Kirjan päähenkilö on nuori ja huoleton 13-vuotias tyttö, joka käy joka päivä koulun jälkeen lähiravintolassa juomassa pirtelön ja syömässä juustoranskalaisia. Hengaisin mielelläni samassa ravintolassa. Herkulliset kirjat -lukuhaasteessa (1.9.-30.11.2022) tämä täyttää ruudun "kirjan kannessa on herkkuja". Varmastikin yksi visuaalisesti kauneimmista koskaan näkemistäni kansikuvista!

 

Pää kylmänä, Jenna Sakai / Keep it cool, Jenna Sakai

WSOY

suom. 2022

200 sivua

 

Jenna ja hänen ensimmäinen poikaystävänsä Elliot eroavat, ja pettynyt Jenna päättää, että ei enää anna ihastumiselle mahdollisuutta. Mieluummin hän keskittyy opiskeluun ja ennen kaikkea tutkivan journalistin tehtävään, jossa palkintona on stipendi jatko-opintoihin. Mutta ei ole helppoa pitää pää kylmänä, kun joutuu jatkuvasti tapaamaan Elliottia koulun sanomalehden toimituksessa ja lisäksi söpö, mutta ärsyttävä Rin Watanabe tuntuu ilmestyvän kaikkialle, minne Jennakin menee.

Onneksi on myös paras ystävä Keiko, joka suuttumatta kestää Jennan oikuttelut ja kilpailuhenkisyyden. Jenna Sakain tarina on itsenäinen jatko-osa Homma hallussa, Keiko Carter -kirjalle. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Nyt pystyin keskittymään kaikkeen, millä oli oikeasti väliä. Kouluun. Ystäviin. Lehtikerhoon. Halusin tulla jonain päivänä huippureportteriksi. Siihen tarvittiin objektiivisuutta ja omistautumista. Minun täytyi pitää huoli, etteivät typerät tunteet tulleet tielle. Täytyi olla vähän sydämetön.

Onnistuisin kyllä. (s. 19)

 

13-vuotias Jenna Sakai käy Pacific Vista -koulun seitsemättä luokkaa. Kirjoittamisesta pitävä kympin tyttö Jenna haaveilee toimittajan tai kirjailijan urasta ja käy koulun lehtikerhossa. Lehtikerhossa on myös Elliot, Jennan entinen poikaystävä, josta Jenna on juuri eronnut. Erosta suivaantunut Jenna päättää sulkea tunteet ulkopuolelle ja keskittyä kouluun ja lehtikerhoon. Vanhempien tuore avioero kirvelee sekin mielessä. Kun koululla järjestetään kirjoituskilpailu, jonka pääpalkintona on stipendi jatko-opintoihin, Jenna päättää, että hän aikoo voittaa kerhon toisen parhaan kirjoittajan, Elliottin. Jenna alkaa käydä läheisessä ravintolassa, jonka sattumalta löytää, ja tapaa siellä samaa koulua käyvän pojan, Rinin. Suhde Riniin muuttuu pikkuhiljaa lämpimämmäksi, ja kun Jenna alkaa kaivella mehukkaita juoruja kilpailua varten tekemäänsä lehtijuttuun, hän joutuu pohtimaan, onko tunteiden siirtäminen syrjään sittenkään paras ratkaisu.

Pidin tästä kirjasta aivan valtavasti! Jenna on sympaattinen varhaisteini-ikäinen tyttö, ja hänen koulunkäyntiään ja kaveri- ja suhdeasioitaan oli mielenkiintoista seurata. Välillä kylläkin mietin, että kirjan henkilöhahmot ovat ikäisekseen aika pikkuvanhoja, sillä erityisesti pojat ovat aivan toisenlaisia kuin muistan oman yläasteeni poikien olleen. Kun olin itse 13-vuotias, tytöt ja pojat muodostivat koulussamme tiukasti omat kuppikuntansa. Ainoa vuorovaikutus heidän välillään oli kiusoittelu tai oikeaa kiusaamista lähentelevä haukkuminen ja naureskelu. Osa alkoi olla jo varovaisen kiinnostunut seurustelusta, mutta ei kukaan meidän koulumme seiskoista seurustellut. Ysiluokalla oli joitakin pareja. Toki tässä on varmasti aluekohtaisia eroja, ja ehkä Yhdysvalloissa, joihin tämä kirja sijoittuu, tilanne on toinen. En vaan voinut olla miettimättä, miten kovin nuori 13-vuotias on vielä seurustelemaan. Kenties seurustelu tuossa iässä onkin lähinnä hyvää ystävyyttä, kuten tässäkin kirjassa. Ja ehkäpä nykyään tuon ikäiset ovat kypsempiä kuin ennen.

 

Olen viime aikoina piileskellyt eräässä ravintolassa koulun lähellä. – – Sain istua yksin pöydässä, syödä roskaruokaa ja kirjoittaa haluamiani artikkeleja ja totuuksia. Sitten eräänä päivänä yksi poika ujuttautui samaan pöytään. Ja häntä ympäröi ihan yhtä korkea muuri kuin minua. Mitä paremmin opin häntä tuntemaan, sitä paremmin tajusin, että yksinolo voi olla todella yksinäistä. Ja että kukaan ei hyödy siitä, että tekee oletuksia sen sijaan että puhuu asioista. (s. 196)

 

Ravintola, jossa Jenna käy, on todella sympaattinen. Siellä on laulava tarjoilija ja Broadway-teema, ja jokainen annos on nimetty jonkin teatteriesityksen, elokuvan tai sarjan mukaan. Jenna alkaa käydä siellä joka päivä koulun jälkeen juomassa mansikkapirtelön ja syömässä juustoranskalaiset. Onneksi kyse on fiktiosta, joten Jennalla riittää aina rahaa ruokaan eikä hän ala lihoa kaiken sen roskaruoan syömisestä. Minua ovat aina kiehtoneet amerikkalaiset dinerit ja niiden tunnelma, ja olisin varmasti rakastanut tätä kirjaa nuorempana, kun tykästyin siihen nytkin niin paljon. Pystyin näkemään edessäni herkkupirtelöt, joita Jenna juo, ja alkoipa itsekin tehdä mieli oikein tuhtia pirtelöä.

Tärkeä juttu, mikä tästä romaanista tekee vielä paremman, on sen opetus. Jenna on päättänyt saada stipendin ja kirjoittaa törkyjutun koulun ruokalan remontista, mutta kun selviää, että remonttiin lahjoitetun rahasumman on koululle antanut Rinin äiti ja Jennan pitäisi kiristää Riniltä tietoja, hän alkaa pohtia arvojaan ja tavoitteitaan tarkemmin. Stipendi, joka näyttäytyy romaanin alussa maailman tärkeimpänä asiana, ei lopulta ole sitä. Rin on paljon tärkeämpi. Jenna oppii puhumaan tunteistaan ja ilmaisemaan niitä myös siksi, että vanhempien avioero mietityttää häntä. Isällä ja äidillä on ollut kamalia riitoja rahasta, mikä on johtanut eroon. Lopussa äiti ja isä eivät palaa yhteen eikä Jenna ota Elliotia takaisin, vaikka tämä ehdottaa seurustelun jatkamista, mikä oli mielestäni sopivan realistinen ja tomiva loppuratkaisu. Loppu olisi aivan liian höttöinen, jos kaikki tapahtuisi juuri niin kuin Jenna toivoo ja täydellisessä maailmassa toimittaisiin. Tämän kirjan vahvuus on ehdottomasti se, että se onnistuu olemaan uskottava ja realistinen, mutta silti hyväntuulinen ja nautittava.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Pää kylmänä, Jenna Sakai on ystävyydestä, rakkaudesta, tunteista ja intohimoista kertova nuortenromaani. Se onnistuu olemaan kiinnostava ja opettavainen sortumatta silti liikaa kliseisiin tai ennalta-arvattavuuksiin. Ennen muuta se opettaa puhumaan tunteista ja näyttää, että 13-vuotias voi pärjätä erilaisten tunnemyllerrysten keskellä. Tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon ja suosittelen tätä paitsi lapsille ja nuorille, myös aikuisille. Tämän avulla nuori voi käsitellä omia tunteitaan esimerkiksi vanhempien avioeroon tai oman parisuhteen päättymiseen liittyen. Hyvän mielen romaani, joka ei ole liian höttöä (höttöisestä kansikuvastaan huolimatta).

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.