nimet%C3%B6n.jpg

Pitkästä aikaa sähköistä kirjaa, ja myös mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Saadakseni täytettyä Helmet-lukuhaasteen 2020 kohdan 27: Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani, luin Sarah Crossanin teoksen Yksi. Kyseessä oli ihka ensimmäinen säeromaanini, jota en olisi taatusti lukenut ilman lukuhaastetta. Olen kuitenkin iloinen, että luin, sillä pidin siitä. Vinkin kyseiseen kirjaan bongasin Helmetin sivuille kirjoitetusta jutusta Upeat nuorten säeromaanit. Siinä kerrotaan kirjailija Kirsti Kurosta lainaten säeromaanista seuraavasti: "Tekstin runollinen asemointi houkuttelee pysähtymään, pureksimaan, miettimään ja täydentämään. Lyhyissä riveissä sykkivällä intiimillä tekstillä pääsee suoraan henkilön pään sisään. Säkeet ja säkeiden välit sopivat piilottelevien, häpeällistenkin kokemusten kuvaamiseen." Lukukokemus olikin uudenlainen ja mukavuusalueen ulkopuolella juuri siitä syystä, että olen tottunut (ja tykästynyt) yksityiskohtaiseen proosamaiseen kuvailuun. En uskonut, että näin lyhyin sanoin saisi ilmaistua mitään kovin tunteita herättävää, mutta olin väärässä  ja myönnän sen enemmän kuin mieluusti.

 

Yksi / One

S&S

2018

279 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa Ellibsistä

 

Teini-ikäiset Grace ja Tippi eivät siedä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. He toivovat enemmän kuin mitään muuta, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus? Kun vanhemmilla ei ole varaa jatkaa tyttöjen kotikoulutusta, heidän täytyy mennä tavalliseen kouluun muiden nuorten armoille. Vaikka muutos ei ole helppo, samalla avartuu maailma.

Mutta Tippin ja Gracen edessä on raastava valinta. Heidän on tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti Koskettava ja poikkeukselliseen muotoon kirjoitettu säeromaani kertoo identiteetistä, sisaruudesta ja rakkaudesta ja kysyy tärkeän kysymyksen: mitä sielunsisaruus todella merkitsee? (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Yksi.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Yksi, 11)
 

Grace ja Tippi ovat muuten aivan tavallisia 16-vuotiaita tyttöjä, jotka asuvat Montclairissa vanhempiensa ja pikkusiskonsa Lohikäärmeen kanssa, mutta he ovat siamilaiset kaksoset, kiinni toisissaan vyötäröstä ja erottamattomat. He aloittavat tavallisen lukion ja saavat paitsi kaksi ystävää, myös maistiaisen teinielämää, jota eivät ole vielä saaneet kokeilla. Sitten he saavat hälyttäviä uutisia: Gracen sydän ei ole kunnossa, ja heidän on tehtävä päätös suuresta leikkauksesta, joka erottaa heidät toisistaan.

Ennakko-oletukseni oli, että säeromaani, joka muistuttaa ulkoisesti runoteosta, myös tuntuu runojen lukemiselta. Kyseessä ei kuitenkaan ole runoteos tai mikään sentyyppinen, vaan romaani, joka vain on kirjoitettu säemuotoon. Tarina etenee selkeästi eikä suuria aukkoja jätetä, toisin kuin runoudessa. Ilahduin tästä, ja kun aloitin lukemisen, jäin oitis koukkuun. Teosta voisi pitää ensivilkaisulla kevyenä ja nopeasti luettavana, mutta minulta meni siihen useampi päivä. Syy tähän on se, että niin pieneen määrään sanoja on onnistuttu vangitsemaan niin paljon ajatuksia ja tunteita, niin suuria ja todentuntuisia ihmiskohtaloita, etten vain voinut lukea lausetta ja siirtyä seuraavaan, vaan jäin välillä useaksi sekunniksi junnaamaan yhteen lauseeseen lukeakseni sen uudestaan ja uudestaan. Enkä puhu nyt sellaisesta lukemisesta, jossa eteenpäin ei pääse koska ei tajua mitään, vaan siitä, että koska asiat on kirjoitettu niin tiiivisti, sanoja ja lauseita pitää makustella kauemmin, jotta ne saavuttavat oman tajunnan. Tämä meni nyt vähän korkealentoiseksi, mutta luulen monen ymmärtävän, mitä tarkoitan!

Mielenkiintoista on, että minä-muotoisen tarinan päähenkilönä toimii Grace, toinen siskoksista. Tippin pään sisään ei päästä kertaakaan, vaan hänet nähdään Gracen kautta. Tuumin aina välillä, mistä juuri tämä valinta, ja miten mielenkiintoista olisi kuulla myös Tippin ajatuksia. Pidin kuitenkin minä-muotoisuudesta.

Minulla ei ole siskoa, joten kaikki siskoksista kertovat kirjat ovat mielestäni kiinnostavia ja herkkiä. Tässä romaanissa mennään astetta pidemmälle, sillä siamilaiset kaksoset ovat siskoksia sanan varsinaisessa merkityksessä. He kulkevat rinnakkain koko ajan. Kirja on fiktiota, mutta se avaa tarkasti ja mieleenpainuvasti, millaista olisi elää siamilaisena kaksosena.

Pidin kaikesta tässä romaanissa, enkä edes muista, milloin mikään kirja olisi viimeksi saanut minut yhtä surulliseksi kuin tämä. Loppu on sydäntäraastava, ja kirjailijan tietoinen asetteluvalinta siirtää alkuteoksessa vasemmalla sijainnut teksti sivun keskelle kuvastamaan Gracen irtaantumista ja ykseyttä tuntui sekin raastavalta, suorastaan kamalalta. Minulle jäi hyvät fiilikset säeromaaneista noin yleensä, mutta tämä kirja jätti minuun jäljen ja apeuden, joka saattaa kestää jonkin aikaa. Se on merkki hyvästä lukukokemuksesta.

 

Lopuksi

 

Jos Helmet-lukuhaasteen kohta 27 on vielä täyttämättä, tai jos et ole koskaan lukenut säeromaania, tai jos tahdot vaihteeksi lukea jotakin oikeasti koskettavaa ja ajatuksia herättävää, suosittelen lukemaan Sarah Crossanin Yksi-säeromaanin. Se on suunnattu nuorille, mutta väitän, että koskettaa kaikenikäisiä. Se on tarina 16-vuotiaista siamilaisista kaksosista Gracesta ja Tippistä ja heidän päätöksestään mennä leikkaukseen. Säeromaanimaisuus luo katkeilevuutta, mutta antaa samalla tilaa lukijalle ja on aivan omanlaisensa lukukokemus. Se voi olla jopa syvempi ja vaikuttavampi kuin proosamuotoiset romaanit. Varoitan kuitenkin: kirjan lukemisen jälkeen tulet takuuvarmasti surulliseksi.