Minna Canthin päivää juhlittiin pari viikkoa sitten. Inspiroidun joka vuosi yhtä paljon sitaateista, joita hänen päivänään pyörii somessa. Ne ovat ajattomia. Yksi hienoimmista on seuraava: "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää." Siitä on ottanut nimensä Raili Mikkasen kirjoittama ja nuorille aikuisille suunnattu historiallinen romaani Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää. Ensimmäisen kerran se vinkattiin minulle yliopiston kirjallisuuskurssilla, sitten törmäsin siihen vuosia myöhemmin uudelleen netissä. Nyt otin sen lukuun, ja se olikin mukavan helppolukuinen ja nopea kirja. Olisin jopa toivonut sen olevan pidempi. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa laitan sen haastekohtaan 1: Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota. Se kertoo Minna Canthin elämästä Kuopiossa 1800-luvun lopulla ja keskittyy erityisesti hänen tyttärensä Ellin kasvamisen kuvaamiseen. Tapahtumat ovat tosipohjaisia, mutta kirja on kuitenkin fiktiivinen. Viime aikoina todellisuudesta ammentava proosa on noussut suureen suosioon, ja minäkin olen alkanut tykästyä siihen. Historiallisessa lukuhaasteessa ruksin tällä ruudun "YA-kirja" ja saan sen myötä ensimmäisen bingon ruudukkooni.

 

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Tammi

2019

254 sivua

 

Ei ole helppoa olla tytär, jonka äiti on tulinen tasa-arvon puolesta taistelija, maan ensimmäinen naistoimittaja ja voimakkaita tunteita herättävä näytelmäkirjailija. Aikansa paheksuttu julkkis. Finlandia-palkittu kirjailija Raili Mikkanen tarttuu uuteen näkökulmaan: kertojana on Elli, yksi Canthin seitsemästä lapsesta. Hänen elämäänsä seurataan 12-vuotiaasta nuoreksi aikuiseksi. On vuosi 1880. Canthin perhe on muuttanut Jyväskylästä Kuopioon isän äkillisen kuoleman johdosta. Minna Canthista on tullut seitsemän lapsen yksinhuoltaja. Kuopio tuntuu Ellistä aluksi tyrmistyttävän erilaiselta kuin Jyväskylä, murretta myöten. Ja kun äiti on Minna Canth, luvassa ei ole tasaista elämää!

Minna pitää vuoden verran kotonaan nuorille Oras-seuraa, jossa keskustellaan kaikesta maan ja taivaan alla – ja joutuu taas silmätikuksi, herättäen monissa jopa raivoa mielipiteittensä takia. Jos nykyisin vihapuhetta on paljon, niin sitä on myös Ellin nuoruudessa. Kuumimmillaan ihmisten tunteet ilmenevät ikävillä, jopa vaarallisilla tavoilla. Toisaalta äidin ansiosta lähes kaikki suomenmieliset kulttuuri-ihmiset ja ulkomaalaisetkin kirjailijat ovat Ellin kotona kesäisiä vakiovieraita: siellä vierailevat Kaarlo Bergbom, Juhani Aho, Elisabeth, Arvid ja Eero Järnefelt, Akseli Gallen, Pekka Halonen ja monet muut. Teoes osoittaa, että Minna Canth oli niin edellä aikaansa, että hänen käsittelemänsä teemat ovat edelleen polttavan ajankohtaisia. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Suomessa on aivan liian paljon onnettomia loppuja. Minä en voi sulkea silmiäni niiltä ja jatkaa ihmisten naurattamista huvinäytelmiä kirjoittamalla. (s. 100)

 

Minna Canth on tullut minulle tutuksi opiskellessani kirjallisuutta yliopistossa. Olen lukenut hänen teoksiaan ja keskustellut niistä luennoilla. Opetusharjoittelussa seurasin harjoitteluparini oppituntia, jolla käsiteltiin Canthin Työmiehen vaimoa. Minulla on hyllyssäni Canthin kootut teokset yksissä kansissa. Canth on minulle, kuten varmasti monelle muullekin, inspiroiva hahmo. Hän on kuitenkin jäänyt melko etäiseksi, sillä en ole lukenut koskaan hänestä tehtyjä tietokirjoja. En tiedä Canthista tarinoiden takana paljoakaan.

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää kerrotaan Canthin toiseksi vanhimman tyttären Ellin näkökulmasta. 1800-luvun loppupuolella leskeksi jäänyt Canth muuttaa seitsemän lapsensa kanssa Jyväskylästä Kuopioon. Teoksen alussa Elli aloittaa Kuopion tyttökoulun, ja hänen kasvamistaan, ystävyyssuhteitaan ja ihastumisiaan seurataan aina 18-vuotiaaksi asti. Kuopiossa Canth kirjoittaa tunnetuimmat näytelmänsä ja saa osakseen niin kannustusta kuin kritiikkiäkin. Lapset kasvavat oikuttelevan ja jyrkkämielisen mutta hyväsydämisen äitinsä hoivissa ja tottuvat Canthin masennusjaksoihin, suosiollisiin kausiin ja siihen, että kotona ravaa jatkuvasti ajan julkkiksia, taiteilijoita ja kirjailijoita.

 

Välillä mietin, että aikuistumisessa oli raskainta se, miten paljon oppi tietämään kaikkea huonoa. En tarkoita, että pitäisi sulkea silmänsä muiden huolilta, mutta äitiä kuunnellessa tuntui joskus, että tietoa tuli aivan liikaa. Niin paljon, että oma elämä muuttui vaikeaksi.

Usein äiti tuntui ajattelevan ääneen itsekseen ja heräävän äkkiä huomaamaan kenelle puhui aikuisten asioita. Meille keskenkasvuisille tytöille. (s. 22)

 

Pidin aivan tavattoman paljon ajankuvasta, jonka Mikkanen romaanillaan välittää. 1800-luvun lopun Kuopio on pieni mutta kuhiseva kaupunki. Vuodenajat seuraavat toisiaan ja tapahtumat etenevät välistä omaan makuuni hieman liiankin nopeasti, sillä parin sivun sisällä saatetaan siirtyä kesästä jouluun, mutta kirja on silti helppolukuinen ja pitää otteessaan. En voinut olla tarkertumatta kohtiin, joissa teini-ikäiset tapaavat toisiaan ja käyttäytyvät hirvittävän kohteliaasti. 15-vuotias poika esimerkiksi saattaa neiditellä samanikäisiä tyttöjä! Lapset kunnioittavat opettajiaan, ja opettajilla on valta kurittaa lapsia fyysisesti, jos nämä eivät ole kunnolla. Opettajat omaavat aitoa auktoriteettia, samoin vanhemmat, ja lapset ovat hyvätapaisia ja suorastaan enkelimäisiä. Huokailin ja haikailin tällaista opettajuutta (poislukien tuo fyysinen kuritus) ja vertasin sitä omiin opettajakokemuksiini. Vaikka pidänkin elämästä vuonna 2022, voisin vaihtaa jo pelkän opettajan työn erilaisen luonteen vuoksi paikkoja tuon aikaisen naisen kanssa. Oman äidin teitittely kuitenkin särähti korvaani liian muodollisena ja jäykkänä.

Oli hauska törmätä kirjan sivuilla esimerkiksi Juhani Ahoon ja Edelfeltin sisaruksiin, jotka Canthin perheen luona kyläilevät. Suurin anti oli kuitenkin saada sukeltaa Ellin silmin katsottuna 1800-luvun suomalaisen kuopiolaisen perheen elämään ja saada maistiainen siitä, millaista on olla suuren kotimaisen kirjailijan tytär. Toki kyseessä on kaikkea muuta kuin tavanomainen perhe, sillä Canth on seitsemän lapsen yksinhuoltaja ja omanlaisensa persoona. Minua huvittivat Canthin kannanotot tyttöjen kasvatukseen. Hän esimerkiksi kauhistelee sitä, miten tyttökoulussa käsitöitä on yhdeksän tuntia viikossa ja miten tyttöjen liikunnassa vain "sipsutellaan ja heilutellaan käsiä vähän sinne tänne". Elli suhtautuu äitiinsä välillä lempeästi ja ymmärtäväisesti, välillä ristiriitaisesti. Kaikesta huolimatta uskon, että tuollainen äiti on varmasti ollut aivan mahtava! Tuntui kurjalta lukea Canthin osakseen saamasta vastustuksesta. Hän yritti avata ihmisten silmät ja hänet yritettiin vaientaa. Millaistakohan hänen elämänsä olisi ollut 2000-luvulla, somen aikakaudella?

 

Tulin ajatelleeksi, että varmaan äidin salaisuus oli juuri tuo uskallus heittäytyä välillä lapseksi. Leikkiä, nauraa, unohtaa olevansa minkään tietyn ikäinen, heittää pois kaikkia arvokkuus. Teeskentelyähän arvokkuus suurimmaksi osaksi on ja varsin usein vielä aika epäonnistunutta. Äiti varmaan tunsi olevansa juuri se mikä oli, hänen ei tarvinnut esittää. Siinä taas yksi asia, johon elämässä pitäisi pyrkiä. (s. 115)

 

Romaanin lopussa Elli päättää lähteä Saksaan opiskelemaan luonnonparantajaksi. Tämä yksityiskohta tuntui minusta hurjan mielenkiintoiselta, ja harmittelin, että kirja loppui siihen. Luin kirjan saatesanat ja sain tietää, että matkusteltuaan Euroopassa Elli palasi lopulta kotiin Kuopioon eikä mennyt koskaan naimisiin. Hän on läpi kirjan vahva, samaistuttava ja ihana päähenkilö, jonka opiskeluista ulkomailla olisin niin kovin tahtonut lukea! Minusta oli todella oivallinen valinta tehdä nuorten aikuisten romaani ja lähestyä Canthin elämää hänen tyttärensä näkökulmasta. Pidän tämän kirjan mielessäni, jos vaikka joskus pääsisin vinkkailemaan sitä teini-ikäisille tai nuorille aikuisille.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää on paitsi kaunisniminen ja -kantinen romaani, myös todella viehättävä sisällöllisesti. Idyllinen 1800-luvun lopun Kuopio, Minna Canthin elämä kiinnostavine käänteineen ja hänen lastensa varttuminen ovat asioita, joista olisi jaksanut lukea pidempäänkin. Tämän romaanin ainoa synti on, että se on liian lyhyt! Suosittelen Minna Canthista ja Suomen historiasta kiinnostuneille, ja miksen muillekin. Helppolukuinen ja, kuten jo sanoin, viehättävä kirja.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.