20240309_124724.jpg

Frida Skybäck ei ollut minulle entuudestaan tuttu kirjailija, vaikka olen kyllä nähnyt hänen teoksiaan kirjastossa ja somessa. Skybäckin romaani Kirjahyllyn salaisuus ilmestyi suomeksi viime syksynä. Koska maailmansota-aiheet kirjallisuudessa kiehtovat, kiinnitin heti huomiota kirjan kansikuvaan ja siinä näkyvään hakaristiin. Näin kevään korvilla tuntui sopivalta lukea kevyttä viihdettä. Lisäksi teos sujahtaa erinomaisesti Helmet-lukuhaasteeseen.

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan sen haastekohtaan 26. Kirjan nimessä on sana kirja. Pian päättyvään Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteeseen (15.9.2023 - 15.3.2024) se tulee ruutuun "päihteet" ja Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen (1.10.2023 - 30.5.2024) ruutuun "vesisade". Juuri alkaneessa Vahvat naiset -lukuhaasteessa (8.3.-11.10.2024) se puolestaan täyttää ruudun "useampi naishahmo".


Kirjahyllyn salaisuus /Bokskåpets hemlighet

WSOY

suom. 2023

293 sivua

suomentanut Annamari Typpö


Rebecka on vuosia paennut menneisyyttään. Kun hänen isoäitinsä Anna joutuu sairaalaan, hän palaa vastahakoisesti kotiseudulleen Skåneen. Isoäidin kotia siivotessaan Rebecka löytää vanhan päiväkirjan ja 1940-luvulla kirjoitettuja kirjeitä. Tarina toisesta maailmansodasta ja nuoresta, rakastuneesta Annasta herää henkiin. Sota-ajan voimallinen rakkaus aiheuttaa hyökyaaltoja vielä vuosikymmenten yli, ja Rebecka ymmärtää, ettei hän ole ainoa, jonka täytyy tehdä sovinto menneisyyden kanssa. Mutta mitkä ovat ne synkät salaisuudet, joita rakas isoäiti on piilotellut kaikki nämä vuodet? (osa takakansitekstistä)


Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista


Oikeasti hän [Rebecka] haluaisi kysyä isoäidiltä lisää isoisästä, mutta näkee, ettei isoäidillä ole siihen nyt voimia. Hän ei kuitenkaan saa karistettua mielestään sitä, mitä oli löytänyt isoäidin kirjahyllystä. Miksi isoäiti oli kirjoittanut Siville, että tämän piti hävittää isoäidin kirjeet ja miksi hänellä oli paperinpala, jossa oli natsi-Saksan tunnus? Hän ei halua, että heidän väliinsä repeää kuilu, mutta hänellä on mielestään oikeus saada tietää enemmän omasta perhetaustastaan. (s. 120)

 

Tarina kulkee aluksi kahdessa eri aikatasossa. Menneisyyteen sijoittuvassa osassa on vuosi 1943 ja 19-vuotias Anna, joka on perheineen paennut sotaa Tukholmasta Skånen maaseudulle ja asettunut asumaan Hillesgårdenin sukutaloon meren läheisyydessä. Anna on saanut Tukholmasta paikan sairaanhoitajakoulusta, mutta opinnot ovat jäissä sodan takia ja Anna on jumissa syrjäseudulla ainoana ajanvietteenään kirjekurssin suorittaminen tai opiskelu. Epätoivoinen Anna menee jopa niin pitkälle, että yrittää itsemurhaa kallionkielekkeeltä, mutta hänet pelastaa viime hetkellä salaperäinen muukalainen. Mies esittäytyy Lucaksi. Hän on italialainen ja paennut perheineen Italiasta Ruotsiin Mussolinin vainoja. Anna ja Luca rakastuvat toisiinsa tulisesti, mutta ristiriidat repivät nuorta Annaa. Hänen isänsä myy rautamalmia natseille ja auttaa näin osaltaan heidän hirmutöitään. Luca on liittynyt vastarintaliikkeeseen ja auttaa ihmisiä pakenemaan Tanskasta Ruotsiin turvaan. Anna on huolissaan Lucasta, mutta tuntee syyllisyyttä isänsä teoista ja haluaa auttaa.

Toinen aikataso on nykyisyys ja vuosi 2007. Kiireinen uranainen, menestyvässä tilitoimistossa Assistant Managerina toimiva ja Tukholmassa asuva Rebecka lähtee Helsingborgin maaseudulle tapaamaan isoäitiään Annaa, joka on katkaissut kätensä. Rebecka jättää taakseen hankalan työtilanteen (hänelle luvattu ylennys on mennyt toiselle) ja kiireisen poikaystävänsä. Hän asettuu isoäidin vanhaan omakotitaloon ja alkaa kunnostaa sitä sillä välin kun isoäiti on sairaalassa. Kirjahyllystä Rebecka löytää kuvan salaperäisestä miehestä ja nipun kirjeitä vuodelta 1943. Rebecka ei tiedä mitään isoäitinsä menneisyydestä, joten hän on enemmän kuin halukas selvittämään, kuka mies on ja mitä kirjeet tarkoittavat. Kunnostustöiden ohella hän tutustuu naapuritilan Arvidiin, joka vaikuttaa aluksi töykeältä jäärältä, sekä yrittää lämmitellä suhdetta etäiseen äitiinsä, joka asuu edelleen seudulla.


Isoäiti kirjoittaa, että Luca on röyhkeä kuvitellessaan, että hän olisi kiinnostunut juttelemaan tämän kanssa, mutta päivien kuluessa hänen tapansa kuvata Lucaa muuttuu. Isoäiti kertoo yhä enemmän Lucasta, ja pian merkinnät käsittelevät lähes pelkästään heidän tapaamisiaan. Sivut täyttyvät italiankielisistä lauseista ja erilaisten ruokien ohjeista. – –

Sitten tapahtuu jotakin. Yhtäkkiä merkinnät harvenevat. Niiden välillä kuluu useita päiviä, joskus jopa viikkoja. Siinä vaiheessa isoäiti kirjoittaa enää irrallisia sanoja ja fragmentaarisia kuvauksia. Rebeckan on vaikea ymmärtää, mitä isoäiti tarkoittaa. Hän käyttää sanoja kuten salaisuus ja kauheudet ja merkinnöissä on ikävä sävy, ikään kuin hän olisi peloissaan. (s. 108)


Hyvin tyypillinen viihderomaani täynnä kliseitä ja ennalta-arvattavia juonenkäänteitä ja henkilöhahmoja. Kaikki Rebecan hankalasta äitisuhteesta ja menestynyt-uranainen-löytää-itsensä-uudelleen-maalla-kuviosta onnettomaan avioliittoon, joka vaihdetaan salamarakkauteen, tuntui siltä, että olen lukenut siitä jo aiemmin. Ei se kuitenkaan lukukokemusta haitannut, sillä välillä on ihan hyvä lukea jotain sellaista, mikä ei vaadi aivonystyröiltä mitään. Se kyllä yllätti, että nykyajasta kertovat osuudet olivat mielenkiintoisempia kuin menneisyydestä kertovat. Selitän sitä sillä, että menneisyysaikajana tuotti jollain tapaa pettymyksen. Olen lukenut niin monia hyviä historiallisia romaaneja, joissa ollaan toisen maailmansodan keskipisteessä. Tämän kirjan miljöö, syrjäinen maaseutu, loi ajoittain illuusion kuin sotaa ei tarinan maailmassa olisikaan. Lisäksi huvituin siitä, että nuori Anna on kuolla tylsyyteen, kun hänen eteensä yhtäkkiä tupsahtaa unelmien mies hänen asuessaan keskellä ei mitään. Mikä parasta, mies on tietenkin italialainen ori, Annalla kun on jonkinlainen obsessio Italiaan liittyviin asioihin ja hän unelmoi sinne matkustamisesta.

Pidän siitä, että myös niissä kaikkein ennalta-arvattavammissa viihdekirjoissa on jonkinlainen koukku tai yllättävä juonenkäänne, joka saa miettimään: "Olipa hyvä, että luin tämän kirjan". Tässä sellaista ei valitettavasti ollut. Arvasin kaikki tapahtumat ennalta. Jopa loppu ja Rebeckan jääminen maaseudulle Arvidin kanssa oli kaikkea muuta kuin yllättävä. Jollain pienellä twistillä olisin pitänyt tästä vielä enemmän. Lisäksi jotkin epäloogisuudet tarinassa häiritsivät.


Lopuksi: suosittelenko?


Kirjahyllyn salaisuus on viihdekirjallisuutta parhaimmillaan. Se ei vaadi lukijalta muuta kuin rentoutumista ja tarinaan uppoutumista. Mikäli etsit kirjaa, joka tarjoaa tällaista, tartu tähän. Jännittävämpien maailmansotaan sijoittuvien kirjojen ystäville suosittelen jotain muuta.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.