Liane Moriarty on suosittu australialainen kirjailija ja ainakin kirjagramissa monen ylistämä. Olen lukenut paljon hehkuttavia arvioita Moriartyn kirjoista, joten odotukset olivat korkealla, kun tartuin hänen teokseensa Hyvä aviomies, ensimmäiseen Moriartyyni. Se on hänen tähänastisen tuotantonsa alkupuolelta ja tarttui mukaani kirjastosta. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan sen kohtaan 27: Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva.

Hyvä aviomies / The husband's secret

WSOY

suom. 2014

444 sivua

Cecilia Fitzpatrick on Australian 11. menestynein Tupperware-myyjä, kolmen kauniin tyttären ylpeä äiti ja uskollisen John Paulin rakastava vaimo. Kunnes hän löytää täydellisen kotinsa ullakolta kirjeen. "Avattava vasta kuoltuani", hänen miehensä on raapustanut kuoreen. Lopulta uteliaisuus voittaa ja Cecilia lukee miehensä viestin – na aika pysähtyy.

Kirjeessä John-Paul tunnustaa jotain kauheaa. Niin kauheaa että asian paljastuminen tuhoaisi paitsi Cecilian myös monen muun ihmisen elämän. Mutta miten Cecilia voisi pysyä vaiti, saati jatkaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka on salannut häneltä totuuden kaikki nämä vuodet? (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Hyvä aviomies -romaanin takakansiteksti antaa olettaa, että kirjassa on vain yksi päähenkilö, Cecilia. Päähenkilöitä on kuitenkin kolme, kaikki Australiassa asuvia naisia, ja jutun juju on, että heidän elämänsä limittyvät yhteen. Cecilia on nelikymppinen menestyvä perheenäiti, joka löytää ullakolta miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. Kirjeessä John-Paul tunnustaa murhanneensa erään tytön teini-ikäisenä. Toinen päähenkilö on lähes seitsemänkymppinen Rachel, murhatun tytön äiti. Kolmantena päähenkilönä mukaan on mahdutettu vielä Tess, jonka mies Will rakastuu Tessin serkkuun Felicityyn. Tess matkustaa äitinsä luo toiseen kaupunkiin saadakseen miettiä asioita rauhassa ja törmää siellä eksäänsä, liikunnanopettaja Connoriin. Tess linkittyy murhamysteerijuttuun siten, että hänen eksänsä Connor on se mies, jota Rachel epäilee tyttärensä murhasta.

Määrittelikö yksi teko sen, kuka ihminen oli loppuelämänsä? Riittikö yksi ainoa paha teko teini-ikäisenä tekemään tyhjäksi kaksikymmentä vuotta kestäneen avioliiton, hyvän avioliiton, kaksikymmentä vuotta hyvänä aviomiehenä ja isänä? (s. 214)

Koin koko ajan Cecilian tarinan mielenkiintoisimmaksi. Samaistuin häneen eniten, sillä menestyvä Cecilia osaa pitää elämänsä moitteettomassa järjestyksessä ja nauttii siitä. Tunnistin itseäni hänestä enemmän kuin kehtaan myöntää, ja vaikkei minulla vielä ole lapsia, kenties olen samanlainen äiti jonakin päivänä. Tess ja Rachel olivat vain täytettä, ja jos totta puhutaan, heidät olisi voinut hyvin alentaa sivuhenkilöiksi, jotka vain vilahtelevat tarinassa. Rachelin vielä ymmärrän, onhan hän murhatun tytön äiti ja murhajuttu on romaanin kantava teema ja punainen lanka. Tessin tarina on omalla tavallaan mielenkiintoinen sekin, kolmiodraama miehen, vaimon ja serkun kesken, mutta se tuntui välillä linkittyvän varsinaiseen tarinaan niin löyhästi, että suorastaan ihmettelin.

Yksi romaanin keskeisistä teemoista ovat myös salaisuudet ja avioliiton rakoileminen. Näissä teemoissa Rachel jää taka-alalle, sillä hänen miehensä on jo ajat sitten kuollut. Cecilialla ja Tessillä sen sijaan on kummallakin ongelmia avioliitossaan: Cecilian mies paljastuu murhaajaksi ja Tessin mies on rakastunut toiseen. Mielestäni kolmen päähenkilönaisen elämien yhdistyminen oli jotenkin väkinäistä alusta asti, mikä herätti ajatuksen siitä, ettei tämä kirja ole ehkä sisällöllisesti kovin laadukas.

Halusin kovasti pitää tästä romaanista kuultuani siitä niin paljon hyvää, mutta itse asiassa petyin. En voinut sulkea silmiäni juonelliselta sekavuudelta enkä siltä, että koin monet henkilöhahmoista ärsyttävinä. Salaisuudet ja suhdedraamat saivat henkilöhahmot jossittelemaan, jahkailemaan ja käyttäytymään omituisesti. Edes murhamysteeri ei jaksanut innostaa. Lisäksi lukukokemuksesta teki ärsyttävän kirjailijan viljelemä läskifobia, jonka hän yrittää verhota henkilöhahmojen mielipiteisiin. Tessin serku Felicity, johon hänen miehensä rakastuu, on lapsesta saakka ollut ylipainoinen. Aikuisiällä hän on laihtunut paljon, ja lukijaa jaksetaan muistuttaa vähintään kymmenen kertaa siitä, miten paljon parempi ja upeampi ihminen hän on laihduttuaan. Erityisen pahalta tuntui huomautus, jossa todetaan, että Felicity oli aiemmin kaunis prinsessa vankina lihavassa kehossa, ja nyt, vapauduttuaan, hän voi vihdoin elää oikeaa elämää ja saada miesten huomiota. Ikään kuin hänellä ei olisi ollut oikeutta hyvään elämään ylipainoisena. Tämä sai minut näkemään punaista. En voi sietää läskifobiaa enkä muista kohdanneeni näin mautonta suhtautumista lihavuuteen pitkään aikaan yhtään missään.

Avioliitto oli yksi mielenhäiriön muoto; rakkautta joka häilyi koko ajan ärtymyksen partaalla. (s. 425)

Aivan kirjan lopussa sattuu jotakin traagista: Rachel yrittää ajaa Connorin yli, mutta ajaakin Cecilian tyttären Pollyn yli. Pollylta joudutaan poistamaan toinen käsivarsi. Näiden tapahtumien jälkeen kirja paketoidaan kiireellä. Todetaan, että Rachel ja Cecilia kokevat tilien olevan nyt tietyllä tapaa tasan eikä kumpikaan koe tarvetta ilmiantaa John-Paulia. Tess palaa yhteen miehensä kanssa, vaikka avioliitto onkin jo tuhoon tuomittu. Viimeisillä sivuilla lukijalle selviää vielä joitain salaisuuksia päähenkilöistä. Loppu oli minusta vähän hölmö, mutta se sopi hyvin muutenkin vähän mauttoman romaanin lopetukseksi. Ja pakko vielä viimeiseksi sanoa pari valituksen sanaa lukemastani painoksesta, joka vilisi kirjoitusvirheitä melkein jokaisella sivulla.

Lopuksi: suosittelenko?

Hyvä aviomies oli ensimmäinen Moriartyni. Vaikutuinko? En. Sen sijaan petyin ja pahasti. Tämä ei minusta ollut kaiken sen hehkutuksen arvoinen. Jotenkin laimea kirja, kioskikirjallisuutta, jonka olisin voinut jättää myös lukematta. Suosittelen Moriartyn faneille ja kioskikirjallisuuden ystäville. Ehkä kokeilen Moriartya vielä jonakin päivänä, mutta tästä kirjasta ei jää mieleen varmaan yhtään mitään.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.