20230115_105611.jpg


Kirjastoharjoitteluni etenee. Lieneekö ahkeran lukemisen sivuvaikutusta vai ei, mutta sain viikko sitten lukulasit, jotka näkyvät kuvassa. Käytän tällä hetkellä laseja aina lukiessani, muuten pärjään ilman. Lukeminenkin kyllä onnistuu ilman laseja, mutta karsastuksen takia niitä suositellaan käytettäväksi. Lukurintamalla liikun tällä hetkellä yhden mieliaiheeni, maailmansotien, parissa, tällä kertaa Jojo Moyesin romaanin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta muodossa. Se on kolmas lukemani Moyes eikä tuottanut pettymystä. Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen se sujahtaa haastekohtaan 13: Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) se täyttää ruudun "sumu", sillä sumua esiintyy useammassakin eri kohdassa.

 

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta / The Girl You Left Behind

Gummerus

suom. 2017

446 sivua

 

Ranska, 1916: Sophie Lefevren on pidettävä perheensä turvass, kun hänen rakas miehensä Èdouard komennetaan taistelemaan rintamalle. Kun kotikylä joutuu ensimmäisen maailmansodan kuohuissa saksalaisten käsiin, Sophie määrätään laittamaan ruokaa saksalaisille upseereille, jotka tulevat hänen perheensä hotellille aina iltaisin. Èdouardin Sophiesta maalaama muotokuva kiinnittää uuden komendantin huomion, ja hänessä herää vaarallinen pakkomielle, joka ajaa lopulta Sophien tekemään raastavan valinnan.

Lontoo, 2006: Miltei sata vuotta myöhemmin Sophien muotokuva riippuu Liv Halstonin kodin seinällä Lontoossa. Taulu on lahja hänen aviomieheltään, joka kuoli neljä vuotta sitten, aivan liian varhain. Sattumalta maalauksen todellinen arvo ja dramaattinen tarina paljastuvat Liville, ja nuoren lesken elämä mullistuu uudelleen.

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Tunsin hänen univormunsa karkean sarssin paljasta käsivarttani vasten ja hänen hyräilynsä pehmeän värinän hänen rintansa läpi. – – Ja koko ajan päässäni soi ääni, joka toisteli: minä tanssin saksalaisen kanssa. – –

Mutta hän ei yrittänyt mitenkään lähennellä minua. Hän hyräili pitäen minua kevyesti otteessaan ja pyörähteli keittiön pöydän ympärillä. Ja minä suljin muutamaksi minuutiksi silmäni ja olin taas nuori tyttö, elossa, tuntematta nälkää ja kylmää, tanssin jouluaattona hiukan hiprakassa hyvästä konjakista hengittäen sisääni mausteiden ja herkullisen ruuan tuoksua. Elin sillä tavoin kuin Èdouard eli, nauttien täysin siemauksin jokaisesta pienestä ilosta ja sallien itseni nähdä siinä kaikessa kauneutta. (s. 94)

 

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta liikkuu kahdessa aikatasossa. Se alkaa Saksan miehittämästä Ranskasta vuonna 1916. Taiteilijan vaimo Sophie pyörittää pienessä ranskalaiskylässä sisarensa Helenen kanssa vanhemmiltaan perimäänsä hotellia. Kummankin miehet ovat lähteneet sotimaan. Kun saksalaissotilaita saapuu kylään, Sophie ja Helene värvätään tekemään heille iltaisin ruokaa. Saksalainen komendantti iskee silmänsä ensin Sophiesta maalattuun tauluun ja sitten Sophieen itseensä. Sitten hypätään vuoden 2006 Lontooseen, jossa Liv-niminen kolmekymppinen nainen asuu yksin edesmenneen arkkitehtimiehensä suunnittelemassa valtavassa lasitalossa ja suree miehensä kuolemaa yhä neljän vuoden jälkeen. Liviä ja Sophieta yhdistää paitsi se, että kumpikin on menettänyt aviomiehensä, myös Sophiesta maalattu taulu nimeltä Tyttö jonka jätit taaksesi. Se roikkuu ensin Sophien perheen hotellissa, sitten Livin makuuhuoneen seinällä. Taulun menneisyys paljastuu Liville, ja hän alkaa selvittää Sophien tarinaa.

Aluksi ärsyynnyin siitä, että mielenkiintoisen satasivuisen menneisyyskuvauksen jälkeen hypätäänkin 2000-luvun alun Lontooseen ja Livin elämään. Ahmin ensimmäisen maailmansodan aikaisesta ranskalaiskylästä kertovat osuudet ja seurasin kiinnostuneena Sophien ja saksalaiskomendantin suhteen etenemistä. Kontrasti tuntui aluksi valtavalta, kuin olisi lukenut kahta eri kirjaa: ensin kuvausta ensimmäisestä maailmansodasta, sitten jotakin nykykirjallista teosta. Onpas tympeää, ajattelin. Kun Liv sitten alkaa selvittää taulun menneisyyttä ja pureutua siihen syvemmin, mikä johtaa lopulta oikeusjuttuun taulusta ja riitaan sen omistajuudesta, kiinnostuin myös Livistä ja nykyajan kuvauksesta ihan uudella tavalla. Totesin siis lopulta, että mennyttä ja nykyisyyttä yhdistelevä tarina toimii tässä loistavasti ja pitää mielenkiintoa yllä.

 

Liv on pitänyt siitä, että Tyttö, jonka jätit taaksesi on huoneen ainoa värikäs esine, ajan patinoima ja kallisarvoinen, ja hohtaa hänen sänkynsä päässä kuin pieni timantti.

Paitsi ettei hän ole enää pelkkä Tyttö, osa heidän yhteistä historiaansa, intiimi lahja häämatkalaiselta toiselle. Nyt hän on kuuluisan taiteilijan vaimo, kadonnut, mahdollisesti murhattu. Hän on viimeinen linkki sotavankileirillä olleeseen aviomieheen. Hän on kadonnut maalaus, oikeusjutun aihe, monenlaisten tutkimusten tuleva keskipiste. Liv ei osaa nimetä tunteita, joita tämä uusi versio hänessä herättää. (s. 268)

 

Saksalaiskomendantti on toki pahis, mutta omalla tavallaan houkutteleva, kielletty hedelmä. Sophie on kylläkin hyvin rakastunut taiteilijamieheensä Èdouardiin ja ikävöi tätä. Se, että hän lankeaa komendantin käsivarsille, johtuu lopulta vain siitä, että hän yrittää pelastaa Èdouardinsa. Liv taas aloittaa suhteen Paulin, taidevarkauksia selvittävän toimiston johtajan kanssa, aivan sattumalta, mutta suhde alkaa rakoilla, kun Paulin toimisto saa toimeksiannon palauttaa Tyttö jonka jätit taaksesi Èdouardin jälkeläisille. Pidin tietyllä tapaa myös Paulista, onhan hän kunnollinen mies ja kohtelee Liviä hyvin. Sophien ja komendantin suhdekiemuroita seurasin kuitenkin erityisellä mielenkiinnolla. Ja voi kuinka helpottunut olin, kun komendantti paljastuu lopussa pohjimmiltaan hyväksi mieheksi saattaessaan Sophien  taas yhteen miehensä kanssa!

Romaanin englanninkielinen nimi The Girl You Left Behind sopisi mielestäni sen nimeksi suoraan suomennettuna, vaikkakin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on sekin mieleenpainuva. Kaiken keskiössä on niin vahvasti Sophiesta maalattu taulu, joka kietoo yhteen ensimmäisen maailmansodan aikana ja 2000-luvun alussa eläneiden kahden naisen kohtalot. Pidin tosi paljon teoksen onnellisesta lopusta, jossa Sophie pääsee lopulta vastoin kaikkia odotuksia Èdouardinsa luo, ja Liv aloittaa uuden elämän Paulin rinnalla. Onnellinen loppu oli vähän yllätys, sillä odotin pahinta ainakin Sophien kohdalla, mutta en jaksanut välittää epärealistisuudesta. Olin vain tyytyväinen.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on taitavaa kerrontaa Moyesilta. Se on kertomus kahdesta naisesta kahtena eri aikakautena ja heitä yhdistävästä taideteoksesta. Se on mieleenpainuva, jännittävä, värikäs ja hieno romaani, jota suosittelen paitsi Moyesin faneille, myös ensimmäisestä maailmansodasta sekä taiteesta ja taidevarkauksista kiinnostuneille lukijoille.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.