Minulla on viimeiset viikot Suomalainen Plus -palvelun 30 päivän kokeilujaksosta meneillään. Etsiskellessäni sieltä luettavaa, joka istuisi hyvin sekä tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseen että Vahvat naiset -lukuhaasteeseen, törmäsin Eva Hirnin novellikokoelmaan Lyö sinä, minä venytän. Luulin aluksi virheellisesti, että Hirn olisi nimensä perusteella ulkomaalainen kirjailija, mutta hän paljastuikin suomalaiseksi, 1800-luvun lopulla syntyneeksi ja 1900-luvun puolivälissä kuolleeksi kirjailijaksi ja pakinoitsijaksi. Kiinnostuin teoksesta sen nimen ja kansikuvan perusteella. Nimestä päättelin, että kyseessä olisi jotakin väkivaltaan, kenties naisten alistamiseen ja miesten uhmaamiseen liittyvää, joskin humoristisesti kuvattuna, kuten takakansiteksti lupailee. Tässä en mennyt niin hakoteille kuin kirjailijan nimen kanssa, mutta siitä lisää kohta. Tämä sijoittuu vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 41: Kirjassa matkustetaan junalla.

Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) sijoitin tämän Kirjaksi jossa nainen pärjää miesten maailmassa. Tarvitsen enää yhden kirjan bingoon! #vahvatnaisetlukuhaaste

Lyö sinä, minä venytän

Saga Egmont

1928

133 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa Suomalainen plus -palvelusta

Historianlehtori Konrad Sevinen on pudota tuolilta, kun kuulee vaimonsa Teklan ryhtyneen kirjailijaksi. Eikä miksi tahansa kirjailijaksi vaan humoristiksi, joka käsittelee yhteiskunnan epäkohtia: Kätilöiden on saatava enemmän palkkaa! Sairaanhoitajien ja puotineitien töihin liittyvät epäkohdat on korjattava.

Konradin mielestä naisista ei ole kirjoittamaan huumoria; naiset pystyvät kuvaamaan vain roamnttisia suhteita tai puolipsykologisia tunneasioita. Tekla kuitenkin vähän välittää miehensä mielipiteestä – hän aikoo jatkaa kirjoittamista ja näyttää muille, ettei kyky huumoriin riipu sukupuolesta.

"Lyö sinä", minä venytän" on Eva Hirnin vallaton novellikokoelma vuodelta 1928. Humoristisissa tarinoissa tavataan Sevisten perheen lisäksi muun muassa farmaseutti Eenokki Salminen, joka eläytyy teatterissa liiankin paljon sekä yliarkkitehti Kulomaa, joka on pulassa villien poikiensa kanssa. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

– Minä kirjoitan kevyeen tyyliin yhteiskunnan epäkohdista. – – Nykymaailma ei siedä silkkaa moraalia. Romaanimuoto vaatii juonta ja jännitystä. Sentähden minä valitsin huumorin.

– Oletko vähämielinen, Tekla? Sehän on mahdoton ala naiselle. Historiallinen ja myöskin tämänpäiväinen totuus on, että nainen ymmärtää vain alkeellisinta huumoria. Hän nauraa kuperkeikalle tai nurinpäin vedetyille housuille. Mutta satiiri, sanaleikit, leveä pila ja nerokas huumori ovat kokonaan vieraat naisen olennolle ja tajunnalle.

– Kyllä sitä sen verran oppii, että toimeen tulee. Saat nähdä. (Lyö sinä, minä venytän, 6)

Lyö sinä, minä venytän on humoristiseen sävyyn kirjoitettu kymmenen novellin kokoelma. Ne ovat järjestyksessä seuraavat: Epäkohtia, Maalle, maalle!, Kleopatra, Lihakauppias, Kilpailu, Aamukävely, Oma koti jouluna, Taiteilijaksi syntynyt, Uutta äitiä katsomassa ja Kylänhieroja. Ensimmäisessä kahdessa novellissa seikkailee Sevisen perhe, naiskirjailija-Tekla mukaan lukien. Kleopatra kertoo kissasta, joka meinaa päätyä eläinlääketieteen opiskelijoiden leikeltäväksi. Lihakauppias kertoo nimensä mukaisesti elämäniloisesta lihakauppiaasta. Kilpailu-novellissa johtaja Jantunen ja kamreeri Lounas vaihtavat päiväksi paikkaa vaimojensa kanssa: he laittavat ruokaa kotona kun vaimot hoitavat heidän yhteistä sänkyliikettään. Aamukävely kertoo rouva Pilmanista, joka käy kaupungilla ostoksilla saadakseen sisältöä muuten tylsään elämäänsä, ja Oma koti jouluna kuvaa tähtitieteilijä-tohtoria, joka pakenee kotoaan jouluna saadakseen tehdä töitä rauhassa mutta palaa lopulta kotiin muistaessaan, miten ihania kotijoulut ovat. Taiteilijaksi syntynyt kertoo farmaseutti Eenokki Salmisesta, joka jättää farmaseutin työnsä ja seuraa todellista kutsumustaan, näyttelijän ammattia. Uutta äitiä katsomassa -novellissa yliarkkitehti esittelee uuden kihlattunsa kahdelle rasavillille pojalleen, jotka pistävät uuden morsiamen koville. Viimeisenä muttei vähäisimpänä Kylänhieroja-novellissa Kyyrön Hintriikka, ehta maalaisemäntä, tulee kaupunkiin hoitamaan asioitaan.

Kuten mainitsin, novellikokoelman nimestä tuli mieleen, että tässä nyt varmaan pistetään halvalla miehiä, jotka lyövät vaimojaan. Luulin väärin. Nimi viittaakin yhteen novelleista, Kilpailuun, jossa epätoivoinen mieskaksikko yrittää laittaa ruokaa kehuskeltuaan, että osaa tehdä naisten hommat jopa paremmin kuin naiset itse. Novelleissa ei vitsailla naisten hakkaamisella, luojan kiitos, mutta ne ovat kyllä senkin edestä seksistisiä ja naisia syrjiviä. Tämä on siitä mielenkiintoinen novellikokoelma, että sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta se ei ole kestänyt aikaa kovinkaan hyvin, mutta joiltain osin siihen voi nykyajan ihminenkin silti samaistua. Ensimmäinen novelli tarttuu jo heti naisten ja miesten eriarvoiseen asemaan, kun Teklan mies väittää kirjailijuuden olevan mahdoton ala naiselle naisten huumorintajuttomuuden vuoksi. Tekla laittaa miehelleen jauhot suuhun hankkimalla kirjoituksillaan mainetta ja vähän kritiikkiäkin, ja novellin lopussa mies jo kehuu Teklaa tuon selän takana huumorintajuiseksi. Myös Kilpailu-novellissa pohditaan tätä nainen keittiössä, mies töissä -asetelmaa.

– – Kerma on vatkattava vaahdoksi, sanotaan tässä kirotussa kirjassa. Miten sitä muuten vatkataan? sanoi johtaja ja koetti pudistaa voita ulos pullosta.

– Elin pieksää kermaa jonkinlaisella rautalankavehkeellä avonaisessa astiassa.

– Silloin se räiskyy silmille.

– Niinhän kaikki ruoat tekevät. (Lyö sinä, minä venytän, 70)

Suosikkini on ehdottomasti tuo Kilpailu-novelli. Se on novelleista hauskin ja herkullisin, sillä johtajan ja kamreerin kokkailut ovat todella huvittavaa luettavaa, esimerkkinä tämä pohdinta kerman vatkaamisesta vaahdoksi. Siinä missä novellin miehet epäonnistuvat, myös heidän vaimonsa tekevät virheitä työskennellessään miestensä sänkyliikkeessä, mutta yhtä kaikki opetus on mielestäni paitsi se, että kehuskelu ei kannata, myös se, miten jämähtäneitä sukupuoliroolit voivat olla. Jokainen novelleista oli minusta hauskaa luettavaa. Kaksi ensimmäistä novellia käsittelevät samaa perhettä ja samoja henkilöhahmoja, mutta niiden jälkeen aika lailla jokainen novelli esittelee jonkin uuden henkilön tai useamman. Olisin mieluusti lukenut lisää Sevisten perheestä ja petyinkin, kun vain kaksi novelleista kertoo heistä. Novellissa Maalle, maalle! olisi mielestäni aineksia kokonaiseen romaaniin, jonka mieluusti lukisin.

Eniten pidin tässä novellikokoelmassa sen elämänmakuisista tarinoista. Novellien sankarit ja sankarittaret ovat aivan tavallisia suomalaisia 1920-luvun Helsingissä, inhimillisiä ihmisiä arjen puuhissaan. Lihakauppias-novellin työtään rakastava ja yltiö-optimistinen lihakauppias on todella hellyyttävä hahmo, samoin yliarkkitehti, joka esittelee uuden morsiamensa pojilleen novellissa Uutta äitiä katsomassa. Oikeastaan nyt kun mietin, olisin voinut muutamastakin eri novellista lukea pidemmän version. Minulla on aina vähän tämä sama novelleja lukiessani: jos novelli on hyvin kirjoitettu ja tempaa mukaansa, harmittelen sen lyhyyttä ja totean, että voisin lukea tästä kirjoitetun romaanin. Kokoelman novellit kuvaavat todella hyvin aikansa ihmisiä ja Helsinkiä, sanastoa myöten: puhutaan muun muassa ylioppilasneideistä ja -herroista sekä spenaatista (pinaatti). Viimeisin novelleista, Kylänhieroja, oli itselleni hieman raskasta luettavaa itäistä murretta puhuvan päähenkilönsä vuoksi, mutta ei se novellia itsessään huononna, tuo vain lisämaustetta.

Lopuksi: suosittelenko?

Lyö sinä, minä venytän on vuonna 1928 ilmestynyt novellikokoelma, jonka sanasto ja ajatusmaailma (liittyen esimerkiksi sukupuolirooleihin) saattavat tuntua nykylukijasta hieman vanhentuneilta ja huvittavilta. Sen novellit ovat kuitenkin elämänmakuisia ja hauskoja. Henkilöhahmot ovat vaihtelevia, arkikuvaukset realistisia ja kiinnostavia, ja kaikki on kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa. Jokaisesta novellista huokuu tekstin lomasta ajan henki, johon lukija pääsee sukeltamaan muun muassa lihakauppiaan, täysihoitolan pitäjän, tutkijan ja hierojan kautta. Jos siis tahtoo tuulahduksen vanhoja aikoja huumorilla höystettynä, tämä novellikokoelma sopii siihen tarkoitukseen. Lisäksi se on kevyt reilu sadan sivun teos, jonka lukee yhdessä viikonlopussa, eli pituuskaan ei päätä huimaa.