Viime kesänä luin Jenni Multisillan romaanin Mitä tapahtui merenneidoille (linkki postaukseen). Pidin siitä aivan valtavasti, ja aloin seurata Multisiltaa Instagramissa pysyäkseni kärryillä hänen uusista romaaneistaan. Kun tämän vuoden alussa sain tietää uutukaisen Kuinka tähdet kuolevat ilmestyvän pian, laitoin sen heti varaukseen kirjastosta. Saatuani sen käsiini odotukseni olivat korkealla edellisen kirjan jälkeen. Lue eteenpäin, jos tahdot tietää, lunastiko Multisillan uusin odotukset!

Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa tämä tulee haasteessani kohtaan 5: Kirjassa sairastutaan vakavasti, sillä muutama sen henkilöhahmoista sairastuu diabetekseen. Varmistin vielä googlaamalla, onko diabetes laskettavissa vakavaksi sairaudeksi. Diabetesliiton sivujen mukaan se on toden totta vakava sairaus, joka vaatii hoitoa. Historiallisessa lukuhaasteessa sijoitan tämän romaanin ruutuun "dekkari/jännäri".

Kuinka tähdet kuolevat

Like

2022

339 sivua

Piinaava psykologinen trilleri ystävyydestä ja raa’asta vallankäytöstä. Luokkakokous tuo musiikkiluokan yhteen viidentoista vuoden jälkeen, kun oppilaat tapaavat kipeitä muistoja herättävällä kesähuvilalla. Yhdeksännen luokan kevät päättyi traagisissa merkeissä, ja syvät traumat varjostavat jälleennäkemistä. Kaiken lisäksi vain Maija vaikuttaa huomaavan kuuluisaksi tulleessa Jessikassa jotakin karmivan outoa. Veret seisauttava jännitysromaani käsittelee polttavan ajankohtaisia aiheita taidokkaasti. Mikä on Maijan painostava salaisuus menneisyydestä, jota hän haluaa varjella kaikin voimin? Entä kenelle totuus merkitsee niin paljon, että hän on valmis tappamaan – tai jopa kuolemaan? (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Huh huh. Ja vielä kerran huh. Helmikuun lukujumi katosi savuna ilmaan, kun sain tämän Multisillan uusimman romaanin käteeni ja olin lukenut ensimmäiset sivut. Kuinka tähdet kuolevat tarjoilee yhtä piinaavaa ja kutkuttavaa jännitystä kuin edellinenkin Multisillan teos. Aluksi yksinkertaiselta vaikuttava tarina syrjäiseen huvilaan luokkakokoukseen saapuvista ihmisistä kiertyy itsensä ympäri hitaasti mutta varmasti. Päähenkilö-minäkertoja Maija ei lopulta olekaan se joka hän lukijalle uskottelee olevansa. Ja luokkakokousvieraiden joukossa on myös muita salaperäisiä henkilöitä. Tapahtumien taustalla ovat 15 vuotta jatkuneet kaunat ja musikaaliproduktio. Musiikinopettaja Toivo Salo kuitenkin suosi tiettyjä oppilaita, nuoria tyttöjä, mikä lopulta koitui hänen kohtalokseen, eikä musikaalia koskaan esitetty.

Meitä tosiaan oli paljon: kokonainen laatikollinen tyttöjä ja heidän ääniään. Miksei kukaan kertonut kenellekään? (s. 193)

Tästä kirjasta on mahdotonta sanoa mitään spoilaamatta sitä ihan huolella, joten yritän tällä kertaa tehdä poikkeuksen ja olla kertomatta juonesta liikaa, vaikka yleensä tykkäänkin puida juonenkäänteitä. Jonkin verran saatan kuitenkin spoilata, joten jos et ole lukenut kirjaa, mutta aiot lukea sen etkä halua pilata lukukokemusta, lopeta tämän lukeminen suosiolla tähän ja hae kirja itsellesi luettavaksi ASAP.

Multisilta kirjoittaa jälkisanoissa, että lukija saattaa mennä pyörryksiin. No minä ainakin menin. En voi kuin ihastella Mitä tapahtui merenneidoille -kirjan tyyliin jatkuvaa taitavaa tapaa kietoa lukija monimutkaisen juonen pauloihin. Jokainen luku paljastaa yhä enemmän siitä valheiden ja salailun verkosta, jota henkilöhahmot pitävät yllä toimillaan ja sanoillaan, eikä lukemista ollut helppo jättää kesken, kun muut velvollisuudet kutsuivat. Olen viime aikoina vältellyt jännäreiden lukemista ja valinnut luettavaksi vain sellaisia, jotka vaikuttavat jollakin tapaa yllättäviltä. Olen nimittäin vähän kyllästynyt jännäreihin luettuani niitä niin paljon. Varsinkin sellaisiin, jotka ovat tosi ennalta arvattavia. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen jännäri, minkä tulin varsin pian ilokseni huomaamaan. On upea taito saada luotua fiktiivinen maailma henkilöhahmoineen, joka jaksaa yllättää sivu toisensa jälkeen.

Mitä tapahtuu merenneidoille -romaanissa fantasiaelementit kiehtoivat. Tässä romaanissa sellaisia ei ollut kuin pieninä välähdyksinä, jotka liittyvät ennemminkin henkilöhahmojen mielenterveyteen ja sen heikkenemiseen. En kuitenkaan jäänyt kaipaamaan fantasiaa enkä kauhuakaan, sillä jännitystä riitti. Oman ainutlaatuisen tunnelmansa loi tässäkin kirjassa miljöö: Villa Toivo, salaisuuksia sisälleen kätkevä huvila meren rannalla. Kotimaisissa jännäreissä on minusta usein se huono puoli, että esimerkiksi Helsinki kaupunkina ei tunnu tarpeeksi jännittävältä tapahtumapaikalta. Multisilta on nyt jo kahdessa romaanissa peräkkäin onnistunut sijoittamaan henkilöhahmonsa keskelle synkkää, outoa, salaperäistä, pelottavaa, kutkuttavaa ja unenomaista merimiljöötä. Hänen teostensa yksi vahvuus ovat mielestäni selvästi niiden onnistuneet ympäristöt.

Aivan kuin olisit tiennyt, kuinka hänelle kävisi.

Jokainen tähti nimittäin sammuu ennen pitkää. Mutta jos ehtii kuolla ennen sammumistaan, ei koskaan himmene. (s. 240)

Olen ennenkin kertonut, miten surkea olen arvaamaan kirjojen loppuratkaisuja. Toki poikkeuksia löytyy, mutta jännäreissä ja kauhussa arvaan usein väärin, vaikka kuinka yritän. Tämänkin romaanin kohdalla arvaukseni menivät metsään. En olisi voinut kuvitella, miten se tulee päättymään. Pidin paljon siitä, miten päähenkilö paljastuu lopussa kieroksi valehtelijaksi ja juonittelijaksi. Yleensä päähenkilöt ovat enemmän tai vähemmän puhtaita pulmusia, jotka taistelevat pahiksia vastaan. Tässä asetelma oli käännetty päälaelleen päähenkilön paljastuessa pahikseksi. Se toi virkistävää vaihtelua lukemiseen, mutta myös jätti lukemisen jälkeen jotenkin jännittyneen ja hämillisen olon. Mietin, olisiko minun pitänyt arvata jo aiemmin, mitä päähenkilön päässä liikkuu.

Tämänkin kirjan kohdalla minua häiritsi hieman päähenkilön epäsiisteys ja huolettomuus, mutta laitoin sen nyt sen piikkiin, että hän on mieleltään järkkynyt. Jäin myös miettimään diabeteksen kuvaamista. Kaksi kirjan henkilöhahmoista sairastuu teini-iässä diabetekseen, mutta kumpikaan ei hoida diabetestaan, koska "ei jaksa". Minulla ei ole kokemusta diabeteksesta edes lähipiirissä, mutta minusta on uskomatonta ja samalla kauheaa, että vakavasti sairas ihminen ei välitä elämästään eikä jaksa hoitaa itseään, vaikka se vaatisi vain vähän viitseliäisyyttä ja oman sairauden hyväksymistä. Toki ymmärrän teini-iän ylä- ja alamäet ja oikuttelut, mutta silti. Toivon, että tällaiset ihmiset saavat apua ja tukea oikeassa elämässä, sillä diabetes ei nykypäivänä ole mikään kuolemantuomio. Yhtä kaikki todella mielenkiintoinen yksityiskohta muutenkin hyvässä romaanissa.

Lopuksi: suosittelenko?

Kuinka tähdet kuolevat on genrensä mukaisesti todella jännittävä romaani. Se pitää lukijaa otteessaan, joten jos sen päättää lukea, kannattaa varautua siihen, ettei sitä oikeasti malta laskea käsistään. Jännittävät tapahtumat seuraavat toisiaan, henkilöhahmot ovat monikerroksisia, miljöö on kiehtova ja juoni... no, se yllättää kerta toisensa jälkeen.

Annoin Goodreadsissa viisi tähteä.