20221216_132951.jpg
 

Jos vain suinkin voin, luen aina ensin kirjan ja katson vasta sitten siitä tehdyn elokuvan tai sarjan. Toisinaan sitä kuitenkin päätyy ensin katsomaan ja vasta sitten lukemaan, kun saa tietää jälkikäteen, että tekele perustuukin kirjaan tai kirjasarjaan. John Boynen kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa katsoin vuosia sitten elokuvaversion. Elokuva vielä hyvin muistissa lainasin nyt kirjan, joka pyöri koko syksyn harjoittelukirjastoni varaushyllyssä ja kirjastossa käyvien lukiolaisten käsissä ja päätyi vasta nyt palautushyllyn kautta minun käsiini. Pakko myöntää, että oli hieman tylsää, kun loppuratkaisun tiesi jo ennalta, mutta lukukokemuksena tämä oli kyllä ihan niin huippu kuin olen kuullut puhuttavan.

 

Poika raidallisessa pyjamassa / The Boy in the Striped Pyjamas

Bazar

suom. 2008

206 sivua

 

Poika raidallisessa pyjamassa on tarina, jota on vaikea kuvailla. Yleensä takakannessa kerrotaan jotain siitä, mitä kirjassa tapahtuu, mutta tässä tapauksessa se luultavasti häiritsisi lukukokemusta. On tärkeää, että aloitat kirjan lukemisen tietämättä liikaa sen juonesta.

Jos avaat tämän kirjan, lähdet matkalle yhdeksänvuotiaan Bruno-pojan kanssa. (Tämä ei kylläkään ole kirja yhdeksänvuotiaille.) Ennen pitkää saavutte Brunon kanssa aidalle. Joka puolella maailmaa on samanlaisia aitoja. Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse kohdata sellaista aitaa. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Yhtenä päivänä he olivat koulussa puhuneet isistään, ja Karl oli sanonut että hänen isänsä oli vihanneskauppias, minkä Bruno tiesi olevan totta, koska tämä piti vihanneskauppaa kaupungin keskustassa. – – Mutta kun he kysyivät Brunolta mitä hänen isänsä teki, hän avasi suunsa kertoakseen mutta tajusi sitten ettei tiennyt itsekään. Hän osasi sanoa vain, että hänen isänsä oli etevä mies ja että Hillerillä oli suuria suunnitelmia hänen varalleen. Niin, ja että hänelläkin oli upea univormu. (s. 12)

 

Eletään vuotta 1943 Saksassa. Yhdeksänvuotias Bruno-poika ei tiedä isänsä ammattia, mutta isän työn vuoksi Bruno perheineen joutuu jättämään kotinsa Berliinissä ja muuttamaan maaseudulle. Maaseudulla sijaitseva talo on Berliinin kotia pienempi eikä siellä ole ketään leikkikavereita. Yksinäinen Bruno alkaa tehdä tutkimusretkiä talon ympäristöön ja tutkia piikkilanka-aitaa, joka erottaa perheen kodin ja kaukaisuudessa siintävät parakit. Aidan toisella puolella istuu eräänä päivänä Brunon ikäinen poika, Shmuel, jonka kanssa Bruno ystävystyy aidan läpi juttelemalla.

Olen katsonut paljon maailmansota-aiheisia elokuvia viime vuosina, mutta mieleen tulee heti kolme, jotka ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen: Schindlerin lista (1993), Englantilainen potilas (1996) sekä Poika raidallisessa pyjamassa (2008). Kaikki kolme perustuvat kirjaan – kuinkas muutenkaan – ja nyt olen lukenut vasta yhden kirjaversion. Schindlerin lista ja Englantilainen potilas minulta on vielä lukematta, mutta tahdon lukea ne jonain päivänä, koska pidin niin paljon niiden elokuvaversioista. Kuten sanottua, Poika raidallisessa pyjamassa -elokuva kosketti ja jäi mieleen. Muistan sen edelleen hyvin elävästi. Kirjalta odotin vähintään yhtä paljon, enkä joutunut pettymään.

Kirjailijan jälkisanat romaanin loppupuolella avaavat kirjan taustoja: hän halusi kirjoittaa maailmansota-aiheisen kirjan naiivista lapsen perspektiivistä käsin, koska kokee, että aihetta on siten helpointa käsitellä. Syy, miksi kirja teki minuun kenties elokuvaakin suuremman vaikutuksen, onkin ehkä juuri sen tapa kuvata kaikkea lapsen silmin. Se, ettei Bruno edes tiedä isänsä olevan korkea-arvoinen natsiupseeri, joka on vastuussa ihmisten tappamisesta, kertoo jo paljon hänen näkemysmaailmastaan. Bruno ei myöskään tiedä juutalaisista ja saa kuulla heistä perheen palvelijoilta sekä Shmuelilta. Hienoja mustan huumorin kukkia, joista ilmenee Brunon lapsellisuus, edustavat Hitlerin nimi, joka kääntyy Brunon suussa muotoon "Hilleri", sekä Auswitch, jota Bruno kutsuu "Aus-Vitsiksi".

 

Shmuel kääntyi juuri kun Bruno antoi asulleen viime silauksen asettamalla raidallisen kangaslakin päähnsä. Shmuel räpytteli silmiään ja ravisti päätään. Se oli aivan käsittämätöntä. Jos unohti sen, ettei Bruno ollut läheskään niin laiha kuin pojat hänen puolellaan aitaa eikä niin kalpeakaan, olisi ollut hyvin vaikea erottaa häntä joukosta. Se tuntui melkein siltä (Shmuel ajatteli) kuin he olisivat kaikki loppujen lopuksi olleet samanlaisia. (s. 193)

 

Teos on hyvin lyhyt, vain parisataa sivua, ja aika vähäeleinen, mutta sitäkin hienompi. Koskettavimmiksi koin ne kohdat, joissa Bruno pohtii vakavasti sitä, miksi ihmisiä eriarvoistetaan. Loppu oli elokuvaversion tavoin surullinen mutta samalla jotenkin hirveän kaunis. Bruno, joka on liian hyvä kirjassa kuvattuun maailmaan, seuraa juutalaisystäväänsä Shmuelia kaasukammioon.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Poika raidallisessa pyjamassa on lyhyt mutta hieno kirja. Se on vähäeleinen ja lapsen silmin kuvattu tarina toisen maailmansodan kauhuista. Se on niin väkevä ja vaikuttava, että suosittelen sitä aivan kaikille. Myös siitä tehty elokuva on loistava.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.