Viime vuoden lokakuussa törmäsin ensimmäistä kertaa Nathan Fairbairnin kirjoittamaan ja Michele Assarasakornin kuvittamaan lasten sarjakuvasarjaan Kuonokamut. Luin heti putkeen kaksi siihen mennessä ilmestynyttä osaa. Kolmas osa ilmestyi nyt alkuvuodesta. Se kantaa nimeä Kuonokamut - Takkuinen talvi. Nyt kun vertaan kaikkien kolmen sarjakuvateoksen kansia, tuntuu oudolta ja haikealta huomata, että päähenkilötytöt kasvavat, mitä pidemmälle sarja etenee. Olen tykästynyt tähän kovasti. Toivottavasti sarja saa vielä jatkoa.

Kuonokamut - Takkuinen talvi / PAWS: Priya puts herself first

Otava

suom. 2024

171 sivua

suomentanut Jouko Ruokosenmäki

Joululoma koittaa, mutta VUHH-nelikolla riittää koiranulkoilutustöitä - ja yllätyksiä elämässä. Gabby saa joululahjaksi vihdoin oman puhelimen ja alkaa heti somettaa. Koiravideosta tuleekin viraalihitti ja Gabbysta ja kaveruksista nettijulkkiksia.

Talvi ei silti ole pelkkää juhlaa. Priyan perhe on saanut häädön kodistaan ja joutuu muuttamaan kaupungin toiselle laidalle. Se ei ole muutenkaan kivaa, mutta nyt hän ei ehdi hoitamaan eläinasiakkaita muiden kanssa. Kun kaupunkiin vielä iskee paha myrsky, on ystävysten kantti koetuksella. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjojen tapahtumista

Kuonokamut-sarjan kolmesta osasta jokainen kertoo eri tytön tarinaa. Englanninkieliset nimet ovat sikäli osuvammat kuin suomennetut, että niissä paljastuu paitsi se, kenestä tytöstä kyseinen osa kertoo, myös se, mitä tulee tapahtumaan: Gabby gets it together, Mindy makes some space, Priya puts herself first.

Takkuisessa talvessa seurataan jälleen ystävyksiä Gabbya, Priyaa ja Mindya, ja nyt mukana on myös Hazel, joten voidaan puhua tyttönelikosta. Nelikko on jatkanut koiranulkoilutusbisnestään ja heillä on tosi hauskaa yhdessä. Tällä kertaa ääneen pääsee Priya, intialaistaustainen tyttö, jonka perhe muutti Vancouveriin Kanadaan hänen ollessaan vielä pieni. Tarinan alussa valmistaudutaan joulun viettoon ja Priya paljastaa, että hänenkin perheensä alkoi viettää joulua, vaikka hinduja ovatkin, ettei hän tuntisi oloaan ulkopuoliseksi. Tytöt käyvät hieman keskustelua eri uskonnoista. Jouluna Gabby, joka on nelikosta ainoa, jolla ei ole omaa puhelinta, saa sen kauan toivomansa luurin joululahjaksi. Priyan joululahja on astetta ikävämpi: hänen perheensä aiotaan häätää vuokrakodistaan. Priya uskoo, että taustalla on rasismia ja syrjintää.

Uusi koti on kaukana kaupungin toisella puolella, joten Priyan pitäisi vaihtaa koulua. Hän ei suostu siihen, vaan alkaa käydä bussilla koulussa. Pitkät bussimatkat, urheiluharrastus ja koiranulkoilutus siihen päälle syövät kuitenkin tytön voimia. Eripuraa ystävysten välille aiheuttaa myös Gabby, jolle tulee pakkomielle puhelimestaan ja somettamisesta. Hän perustaa VUHHille sometilejä (kuten toktikin, heh) ja alkaa kytätä tykkäyksiä ja näyttökertoja. Hän pohtii, miten saisi ne nousuun, ja käyttää puhelintaan salaa yölläkin. Priya sinnittelee jonkin aikaa vanhassa koulussaan, mutta tajuaa lopulta, ettei siinä voita kukaan. Hän vaihtaa koulua ja näkee edelleen ystäviään viikonloppuisin ja lomilla. Uudesta koulusta hän löytää uuden urheiluharrastuksen ja uusia ystäviä vanhojen rinnalle. Gabby puolestaan pääsee eroon kännykkäriippuvuudestaan (ainakin jotenkuten).

Aiempien kirjojen kohdalla vertasin niitä W.I.T.C.H.-sarjakuviin ja pohdin Gabbyn muistuttavan Irmaa ja Mindyn Williä. Priya muistuttaa Taraneeta, sillä Taraneekin muutti kauemmas ystävistään. Tämän sarjakuvakirjan tarinan opetus on, että joskus itsensä täytyy laittaa etusijalle ja hyväksyä asioiden muuttuminen. Ja kuten Priya hyvin toteaa: "Muutos pelottaa. Ja sen vastustaminen on luonnollista. Sitä haluaa pitää kiinni rakastamisaan asioista. Mutta muutos tuo mukanaan uusia tilaisuuksia. Uusia ja erilaisia mahdollisuuksia, jotka voivat olla parempia kuin entiset. Et voi taistella muutosta vastaan kaiken aikaa. Loppujen lopuksi uudet asiat pitää vain hyväksyä. Ja sen jälkeen saattaa käydä niin, että niistä oppii pitämään!" Myös tämän kirjan ikäsuositus on +8, mutta tässä on jo astetta deepimpiä teemoja, kuten syrjintä ja kännykkäriippuvuus. Toisaalta nuo asiat tulevat nykymaailmassa vastaan jo kahdeksanvuotiaille ja nuoremmillekin, joten ihan hyvä, että niitä käsitellään. Erityisesti tuo kännykkä- ja someriippuvuus aiheena on minusta opettavainen ja varmasti myös samaistuttava. Tällä sarjakuvateoksella voisi yrittää herättää keskustelua oman lapsen kännykänkäytöstä. Tuttuun tapaan piirrosjälki on miellyttävää ja kuvitus hienoa, ja tarinaa oli ilo lukea.

Lopuksi: suosittelenko?

Kuonokamut - Takkuinen talvi on osa lasten sarjakuvasarjaa, itse asiassa sen kolmas osa, joten suosittelen lukemaan aiemmat osat ennen tähän tarttumista. Suosittelen oikeastaan kaikentyyppisille lapsille ja nuorille. Tästä löytää varmasti samaistumispintaa kohdasta jos toisesta.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.