Johanna Sinisalolta olen aiemmin lukenut kaksi kirjaa: Iron Sky: Renaten tarina (linkki postaukseen) ja Enkelten verta (linkki postaukseen). Jälkimmäiseen jokseenkin petyin. Sen sijaan kuunatseista kertova Iron Sky: Renaten tarina on yksi parhaimpia koskaan lukemiani kirjoja. Sinisalosta on siis muodostunut minulle kuva kirjailijana, joka osaa tuottaa oikeita helmiä, mutta myös kirjoja, jotka eivät tee niin suurta vaikutusta. Lienee ymmärrettävää, että tarttuessani Sinisalon uusimpaan, Ukkoshuiluun, en tiennyt mitä odottaa. Olin varovaisen toiveikas. Tahdon uskoa, että Sinisalolta löytyy vielä ainakin yksi kirja, joka on mielestäni Iron Skyn veroinen (tai ainakin melkein). Tahdon lukea häneltä lisää, sillä hänellä on loistava mielikuvitus.

Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa kuittaan tällä teoksella kohdan 34: Kirjailijan nimessä on luontosana. Kielitoimiston sanakirjan mukaan salo on "suuri (asumaton) metsäalue, erämaa, sydänmaa, korpi". Historiallisessa lukuhaasteessa puolestaan se täyttää ruudun myytit/mytologia.

Ukkoshuilu

Otava

2021

440 sivua

Sään ennustaminen ja muokkaaminen on ihmiskunnan ikiaikainen haave. Kun Assyriassa 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Joona-niminen kauppias joutuu myrskyyn, onko se jumalan kirouksen vai hänen itsensä työtä? Tampereella 2010-luvulla Leena Lind puolestaan rakastaa työtään meteorologina, mutta aggressiivisen rahoitusyhtiön toimet vievät hänet haaskaamaan asiantuntemustaan hanttihommiin. Leenan elämä alkaa suistua raiteiltaan, kun Leia-tytär kuvaa ukkosmyrskyssä leikkejään videolle. Pian kukaan ei enää ole turvassa. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Ukkoshuilu alkaa osiolla nimeltä Joonan tarina. Joona, 600 vuotta eKr. elänyt kauppias, saa käsiinsä ukkoshuilun, myyttisen esineen, jolla pystyy nostattamaan ukkosmyrskyjä siihen puhaltamalla. Joona joutuu kuitenkin katalien ihmisten huijaamaksi ja menettää huilun. Loppuosa (ja suurin osa) kirjasta on Leenan tarinaa. Vuosituhansia myöhemmin suomalainen meteorologi Leena Lind on matkalla Espanjassa rakastajansa kanssa ja löytää rantahiekasta oudon esineen. Esine on tietenkin se samainen ukkoshuilu. Leenan 6-vuotias Leia-tytär leikkii huilulla ja tulee nostattaneeksi ukkosmyrskyn, ja Leena tajuaa esineen arvon. Hän alkaa käyttää sitä omiin tarkoitusperiinsä menetettyään työpaikkansa. Pian Leena löytää itsensä keskeltä monimutkaista juonittelukuviota, jossa pahiksen roolissa olevat venäläiset kehittävät yhteistyössä suomalaisyrityksen kanssa säänhallintaa, jota käyttää sota-aseenaan. Tilanne eskaloituu, kun Leenan rakastaja tajuaa huilun voimat ja yrittää toimittaa sen venäläisille huijaamalla Leenaa.

Niin paljon kuin rakastinkin hyvää ystävääni kuninkaan viestinviejää Gabbarua, olisin nyt asiaa ajatellessani mieluummin antanut oman henkeni kuin suonut, että hän saattoi tuolla taikakalulla varastaa ihmisiltä sateen tai poudan ja antaa taivaisten lahjojen langeta pelkästään omaan syliinsä, tai niiden syliin, joita hän palveli. Sillä ymmärsin yhdessä vavahduttavassa hetkessä kuinka mahtava sota-ase tuollainen huilu olisi, jos sillä voisi viedä sateen toiselta kansalta tahi suoda sen toiselle. (s. 64)

Pidin valtavan paljon romaanin alkuosan Joonan tarinasta. Olisin voinut lukea Joonasta kokonaisen romaanin! Joonan jännittävän ajanlaskun alkua edeltävän seikkailun jälkeen 2010-luvun Suomi ja meteorologi Leenan elämä tuntui aluksi pitkäveteiseltä ja laimealta. Kaikesta huomasi lukiessa, että Sinisalo on todella ottanut selvää sääilmiöistä ja meteorologin työstä, niin yksityiskohtaisesti niitä kuvataan. Minulle, jolle maantieto oli koulussa aina yksi heikoimmista aineista, meteorologien jargon tuntui tahmealta. Välillä tuntui kuin olisi lukenut maantiedon oppikirjaa. Ja sitten ne kaikki yritysmaailmaan liittyvät asiat, joita toimistotyöntekijä kohtaa arjessaan. Täysin vieras maailma minulle. Se vähän latisti lukukokemusta. En myöskään tykännyt päähenkilö Leenasta. Kirjan alussa hän lähtee rakastajansa kanssa lomamatkalle ja jää miehelleen kiinni, mikä johtaa eroon. Sitten rakastaja paljastuu rontiksi, joka tapailee toista naista eikä oikeasti välitä Leenasta yhtään. Silti Leena haikailee hänen peräänsä. Muutenkin Leena tuntui kovin itseriittoiselta ja päsmäröivältä naiselta, mistä en pitänyt. Eniten harmitti hänen käyttäytymisensä ex-miestään Santeria kohtaan.

Ukkoshuilu tuntui ideana siistiltä. Se on eriskummallinen lasimainen kapine, joka on syntynyt salaman iskiessä hiekkaan. Mitä pidemmälle romaani etenee, sitä enemmän lukijalle ukkoshuilusta paljastetaan. Se vaatii tiettyjä toimenpiteitä ja yksityiskohtia toimiakseen, esimerkiksi jotakin metallista soittajansa keholla.

Vaalean rusehtavaa puunoksan palaa muistuttava ontto esine. Pinnassa pieniä aukkoja, uin oksanreikiä. Vaikka pinta näyttää rosoiselta, se tuntuu sormiin siloiselta, ja esine on ohuesta kuorestaan huolimatta yllättävän painava käteen.

Fulguriitti. (s. 146)

Ukkoshuilu, kuten Enkelten verta -romaanikin, edustaa genreltään maagista realismia. Sopivassa suhteessa realistisuutta ja yliluonnollisia tapahtumia tai henkilöhahmoja on minusta paras sekoitus. Naurattaa näin jälkikäteen lukea Enkelten verta -kirjasta kirjoittamaani postausta, jossa sanon näin: Hyytävästä aiheesta huolimatta tässä kirjassa oli kuitenkin omaan makuuni – – liian vähän dystooppisen maailman kuvausta. Puhumattakaan siitä, että kirja loppuu ennen kuin suurin dystopia ehtii toteutua ja rysähtää päälle. Dystopiat ovat mahtavia, mutta tämä dystopia ei ollut minusta tarpeeksi pelottava, koska se jää puolitiehen. Hahaa! Voisin sanoa tismalleen samaa Ukkoshuilusta! Onko tämä sattumaa vai vain Sinisalolle ominaista tyyliä? Veikkaan jälkimmäistä.

Lopun jännittävä räjähdys lentokentällä ja pahisten kuolema oli hieno kliimaksi ja saikin minut hetkellisesti innostumaan, mutta mielestäni aiheesta olisi saanut jännitävämmänkin romaanin aikaiseksi. Mitä jos venäläiset olisivat saaneet ukkoshuilun käsiinsä ja vieneet Leian laboratoriotutkimuksiin, kuten lopussa uhataan? Tai jos Leia, joka ukkoshuilua soittaessaan joka kerta uupuu, olisikin joutunut huilun riivaamaksi? Olisin mieluusti lukenut tästä kaikesta. Onnellinen loppu on kiva, mutta ei ole reilua väläyttää noin jännittävää skenaariota vain viedäkseen sen hetken päästä pois lukijan ulottuvilta. Sinisalo, voisitko millään kirjoittaa jatko-osan, jossa maailma on oikeasti tuhoutumassa ukkoshuilun takia? Minä ostaisin ja lukisin sen. Samaa menoa ja meininkiä, jännitystä ja toimintaa kuin Iron Skyssa. Siitä tykkäisin.

Lopuksi: suosittelenko?

Ukkoshuilu kertoo maagisesta luonnon muovaamasta esineestä, jonka avulla saa aikaan hetkellisen myrskyn. Tämä maagista realismia edustava kirja jää kuitenkin tarinan osalta hieman puolitiehen. Odotin enemmän. Ihan jännittävä lukukokemus, jota suosittelen maagisen realismin ystäville sekä sääilmiöistä ja meteorologin työstä kiinnostuneille. Sinisalo on nimittäin tehnyt vaikuttavaa pohjatyötä ja luonut uskottavan meteorologi-päähenkilön.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.