Vuoden sisällä olen palannut R.L. Stinen kirjoittaman lapsuusaikojeni suosikkisarja Goosebumpsin pariin lukemalla siihen kuuluvia kirjoja satunnaisessa järjestyksessä. Näin kesällä halusin kesäistä kauhua, joten tartuin kesäleirille sijoittuvaan kirjaan Kuka katoaa seuraavaksi? Olisi mahtavaa lukea kaikki tähän mennessä ilmestyneet Goosebumpsit jossain vaiheessa, ja eiköhän tuo haave ole ihan toteutettavissa (ainakin niin kauan kuin kirjoja vielä saa Helmetistä eli pääkaupunkiseudun kirjastoista). Kuvassa kesäiset Sourcream & Lime -perunalastut, jotka olivat vähän erikoisia mutta yllättävän raikkaita ja hauskan makuisia.

 

Kuka katoaa seuraavaksi? / Welcome to Camp Nightmare

Sanoma Magazines Finland

suom. 2009

141 sivua

suomentanut Marja Helanen-Ahtola

 

Ruoka on kehnoa. Valvojat ovat vähän outoja. Leirin johtaja Al-setä vaikuttaa kahjolta. Selvä, kyllä Billy sen kestää. Mutta sitten leiriläisiä alkaa kadota. Mitä ihmettä? Miksi vanhemmat eivät vastaa kirjeisiin? Mikä väijyy ulkona iltapimeällä? Paistajaisten leiri on muuttumassa Painajaisten leiriksi. Oikein todella. Ja seuraavaksi saattaa kadota Billy... (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

12-vuotias Billy on matkalla ensimmäiselle kesäleirilleen. Lapsia täynnä oleva bussi ajaa aavikolla ja Billy kuulee, että Paistajaisten leiri sijaitsee aavikon takana kaukana metsässä, keskellä ei mitään. Matka on pitkä ja lapset miltei hylätään aavikolle, kun heidän bussinsa ja bussikuskinsa vaihtuu yllättäen. Perillä odottaa aluksi idylliseltä vaikuttava leirimiljöö, joka paljastuu joksikin ihan muuksi. Leirillä ei ole terveydenhoitajaa eikä oikeaa puhelinta, kirjeet eivät kulje suuntaan eivätkä toiseen, villieläimet ulvovat öisin ympäröivässä metsässä ja kaiken kruunaa vielä Kielletyksi mökiksi kutsuttu mökkeröinen, josta ei puhuta ja jonne ei saa mennä. Billy yrittää nauttia aurinkoisista leiripäivistä ja hauskasta ohjelmasta, mutta sitten lapsia alkaa kadota. Erästä poikaa puree käärme ja kun hän lähtee etsimään apua, hän katoaa. Toinen poika ilmestyy hetkeksi ja katoaa sitten hänkin, ja Billylle väitetään, ettei leirillä ole ketään sen nimistä. Kaksi poikaa Billyn mökistä lähtee patikkaretkelle ja hekin katoavat jälkiä jättämättä. Hiljalleen Billy saa selville, että leirissä todella on jotain mätää.

 

Millaiselle leirille äiti ja isä oikein olivat minut lähettäneet, huomasin pohtivani. (s. 42)

 

Karmiva kesäleiri, jolta katoaa lapsia. Jo pelkkä ajatus karmii selkäpiitä. Kuten muutkin viime aikoina lukemani Goosebumpsit, tässäkin pahaenteinen ja pelottava tunnelma syvenee luku luvun jälkeen. Jo aivan ensimmäisillä sivuilla lukija alkaa pohtia, ettei kesäleiri voi olla aivan tavanomainen, kun Billyä bussiasemalle saattavat vanhemmat toteavat hänelle: "Koeta pärjätä." Billy aprikoi, miksi sanoa jotain tuollaista eikä "pidä hauskaa leirillä!" Kun leiristä paljastui pikkuhiljaa toinen toistaan epäilyttävämpiä yksityiskohtia, kihisin jännityksestä ja innostuksesta. Erityisen karmivina ja juonen kuljetuksen kannalta toimivina yksityiskohtina pidin leikkipuhelinta sekä sitä, ettei lasten kirjeitä koskaan lähetetä eteenpäin, vaan ne lojuvat toimiston lattialla säkissä.

Alkuperäinen kirja on ilmestynyt 1990-luvun alussa, ja huvituinkin esimerkiksi kasettisoittimesta. Jälleen mietin myös, miten erilainen kirja olisi, jos se sijoittuisi nykypäivään ja Billyllä ja muilla lapsilla olisi älypuhelimet. Lapset on helppo pitää pimennossa salaperäisellä leirillä, kun lankapuhelinta ei ole ja kirjeet ovat ainoa keino viestiä ulkomaailmaan. Älypuhelinten aikakaudella sama ei onnistuisi, vaan Billy olisi alta aikayksikön snäpännyt kavereilleen tai vanhemmilleen: "Täällä pitää jöötä joku ihme boomer ja täältä katoilee lapsia tms. Tulkaa pliis hakee mut kotiin! Tääl ei edes oo kunnon verkkoa." Mutta vakavasti puhuen: osa Goosebumpsien viehätysvoimaa on minulle juuri se, että ainakin varhaisimmat niistä sijoittuvat vuosikymmenten taakse. Nostalginen kauhu on parasta kauhua.

 

Kaikilla näyttää olevan hauskaa, ajattelin, kun katselin toisten järjestäytymistä. Miksei minulla ollut? Miksi olen ollut kauhean säikky ja onneton siitä saakka, kun tulin tänne? Miksi muut leiriläiset eivät käsitä, miten omitunen ja pelottava tämä paikka on? (s. 85)

 

Kirjan loppu oli kaksipiippuinen. Ensin ajattelin pitäväni siitä, sitten totesinkin, etten pitänyt. Lopussa leirin johtaja Al-setä vie lapset metsään ja kertoo, että joen toiselta puolelta tyttöjen leiristä on karannut kaksi tyttöä. Al-setä antaa lapsille kiväärit ja käskee ampumaan tytöt nähtäessä. Billy järkyttyy ja yrittää ampua Al-setää, joka puhkeaa nauruun ja kertoo, ettei Paistajaisten leiri ole oikea kesäleiri ensinkään. Metsästä ilmestyvät Billyn vanhemmat, jotka ovat ilmeisesti hiipparoineet siellä. Vanhemmat, joiden kerrotaan jo kirjan alussa olevan tutkijoita, jotka reissaavat ympäri maailmaa, ovat nyt lähdössä pitkälle ja vaaralliselle tutkimusretkelle ja tahtovat Billyn mukaan. Siksi he ovat lähettäneet Billyn "kesäleirille", joka on oikeasti valtiovallan koelaboratorio. Siellä on testattu, miten Billy tottelee käskyjä, ja muun muassa kieltäytymällä tyttöjen ampumisesta hän läpäisee kokeen liput liehuen. Kaikki leiriläiset, valvojat ja Billyn uudet ystävät ovat vain näyttelijöitä, juonessa mukana, ja Billy on ollut ainoa, joka on uskonut täysillä olevansa oikealla kesäleirillä. Viimeisellä sivulla paljastetaan lisäksi, että vanhemmat tahtovat viedä Billyn "universumin vaarallisimpaan paikkaan, planeetalle nimeltä Maa". Yllättävä twisti lopussa on siis, että Billy perheineen on ilmeisesti avaruusolento vieraalta planeetalta. He eivät edes ole ihmisiä.

Ensin ajattelin, että onpa jännittävä lopetus, joka tuli ihan puskista. Sitten mietin, että loppu tuotti minulle itse asiassa pettymyksen. Psyykkasin itseäni lukiessani niin kovasti siihen, että metsässä liikkuvat punasilmäiset oliot, mökkiin teljetty mies ja muut valheet voisivat olla totta ja että lopussa selviäisi jonkin yliluonnollisen olleen kaiken takana. Tietyllä tapaa myös odotin, että Billyn vanhemmat, jotka käyttäytyivät epäilyttävästi bussiasemalla, olisivat olleet kaiken takana selvemmin ja lähettäneet Billyn leirille tietäen, että tuo tulisi kuolemaan, tai muuta vastaavaa. Olisin siis toivonut lopulta jotain muuta kuin paljastusta, että kaikki oli vain esitystä. Se, ettei mikään ollut aitoa, eivät ihmisten reaktiot eivätkä tapahtumat, ehkä jopa vähän ärsytti sen kaiken jälkeen. Mutta yllättävyydestä loppu saa kyllä täydet pisteet.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Goosebumps-sarjan 27. kirja Kuka katoaa seuraavaksi? on goosebumpsmaiseen tyyliin kutkuttavaa jännitystä, joka pitää lukijan varpaillaan. Suosittelisin sitä nimenomaan kesälukemiseksi kauhunnälkäisille lapsille sen kesäloma-aiheen vuoksi. En tosin tiedä, onko kesäleiri paras paikka tämän lukemiseen. Sivuvaikutuksena voi esiintyä oman olemassaolonsa ja muiden leiriläisten aitouden epäilemistä...

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.