Minut kihlattiin kehdossa. Valmistauduin viisitoista vuotta miehelleni ja hän valmistautui minulle. (takakansiteksti)

 

 

 

Kurdimiehelle ja kurdinaiselle valitaan puoliso vähiten häiritsemään suvun harmoniaa. Avioliitto on vain laasti suvun muurissa. Avioliitto on vain tapa synnyttää suvulle uusia jälkeläisiä järjestäytyneeseen ja uskonnollisesti hyväksyttävään tapaan. Kurdit eivät lisäänny kuin eläimet tai turkkilaiset tai eurooppalaiset, sattumanvaraisesti, rakkaudeksi sievistellyn himon äkkioikkujen seurauksena. (Layla, 86)

 

Teoksen päähenkilö on Layla, 15-vuotias kurdityttö, jonka naimisiinmenosta tarina alkaa. Hän ei vuoda verta hääyönään, koska hänen immenkalvonsa on rikkoutunut tivolionnettomuudessa. Sen lisäksi hänen veljensä Ismail on hyväksikäyttänyt häntä seksuaalisesti, ja turkkilaismies sattuu koskettamaan hänen pikkusormeaan hänelle puhellessaan. Kurdiperheelle suku on kaikki kaikessa, ja se, joka häpäisee perheensä ja sukunsa, on hylkiö, joka täytyy tappaa. Laylaa pidetään huorana ja suvun häpeäpilkkuna ja hänet halutaan surmata siltä istumalta, mutta hänen toinen veljensä Nasir auttaa hänet pakoon.

Minusta on aina ollut sekä mielenkiintoista että järkyttävää lukea, miten vieraissa kulttuureissa naisten oikeuksia poljetaan. Kurdimiehet esitetään tässä romaanissa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sikoina, jotka oikeuttavat kamalat, väkivaltaiset ja julmat tekonsa sillä, että noudattavat vain vuosisatoja vanhoja perinteitä. Pistää vihaksi ajatella, että tuollaista oikeasti tapahtuu, mutta naiset tyytyvät kohtaloonsa, koska eivät tiedä paremmasta eivätkä halua nousta vastarintaan, koska se tarkoittaa pahimmillaan kuolemaa. Ei olisi lainkaan mukavaa syntyä tuollaiseen elämään ja kulttuuriin, jossa miehet päättävät kaiken ja kohtelevat naisia huonosti.

Toinen päähenkilö, Helena, on eronnut nainen, joka on menettänyt lapsensa Ilmarin yksinhuoltajuuden juoppoutensa takia. Hän päätyy mukaan prostituutiorinkiin ja yrittää itseään myymällä tienata rahaa ja selviytyä, jotta saisi lapsensa takaisin. Tämä ihan yhtä lailla herättää voimakkaita tunteita, sääliä ja surua. Suomessa naisten asema on parempi, mutta ei tämäkään mikään lintukoto ole. Köyhyys ja päihteet ovat totta täälläkin. Tervo tuo kiinnostavasti esiin molempien yhteiskuntien epäkohtia.

Se, miten riipaisevan realistisesti Tervo kuvaa sekä Laylaa että Helenaa ja muitakin teoksen henkilöitä, vetosi minuun lukijana. Ei tarvitse kuin lähteä päiväksi Helsinkiin ja sen kaduille niin näkee jo, että Laylan ja Helenan kaltaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Näkymättömiin saattaa jäädä lisäksi ihmiskauppaa, jota tavallinen katuja tallaava ihminen ei edes tiedosta. Se surettaa. Maailman rumuudelta voi yrittää suojautua oman kotinsa turviin, mutta ulos lähtiessä se läimähtää taas vasten kasvoja. Tai mikä pahempaa, pysyy piilossa ja muhii pinnan alla, kun avunhuudot jäävät kuulematta.

 

Pidän itseäni Sulttaanittarena, jonka luona maailman valtiaat vierailevat sulhaskokelaina. He pukeutuvat Sulttaanin valepukuun ja yrittävät käydä miehestä, mutta lopuksi he myöntävät tappionsa ja maksavat siitä.

Tiedän leikkini naurettavaksi, mutta kestän asiakkaat paremmin näin. (Layla, 232)

 

Helena meni vessaan ja lukitsi oven. Hän imi kaakeleista hermostukseensa viileyttä ja ihmetteli mitä hänen mielessään oikein liikkui. Huomenna hän naisi rahasta. (Layla, 40)

 

Tervo kirjoittaa hienosti. Layla kietoo kaksi eri yhteiskuntaa ja kulttuuria yhteen ja vetää lukijan mukaan keskelle karua todellista elämää. En uskonut, että pitäisin tästä romaanista näinkin paljon, mutta se on hyvin kirjoitettu. Ainoa, mistä en niin pitänyt, on ehkä se, miten paljon kaikkea teoksessa on. Se sisältää niin paljon erilaisia teemoja ihmiskaupasta rasismiin, väkivaltaan, naisten syrjimiseen ja poliittisiin ja kulttuurisiin kysymyksiin, että on suorastaan hengästyttävä paketti tällaiselle lukijalle kuin minä. En esimerkiksi pitänyt Mika Jaussista, "filosofian ylioppilaasta". Hän tuntui turhalta täytteeltä jo tarpeeksi henkilöhahmoja, teemoja ja kurjia kohtaloita pursuavassa romaanissa. Loppuratkaisu jäi myös hieman harmittamaan Helenan osalta, mutta Laylan isä säästää tyttärensä ja paha veli Ismail kuolee, mikä suo ainakin Laylalle jonkinlaisen onnellisen lopun. Kumpikaan ei varsinaisesti kirmaa auringonlaskuun, mutta asiat voisivat päättyä huonomminkin.

 

Lopuksi

 

Jari Tervon Layla kertoo nimikkohenkilöstään kurdityttö Laylasta, mutta osoittautuu silti hyvinkin suomalaiseksi kirjaksi. Siinä liikutaan nimittäin myös Helsingissä tutuissa paikoissa Helena-nimisen prostituoidun ja hänen parittajansa mukana. Laylan ja Helenan tiet kohtaavat, ja vaikeita teemoja käsitellään kursailematta. Tervon kirjassa maailma on epäoikeudenmukainen ja ruma, seksillä kyllästetty, eikä loppuratkaisu ole onnellinen. Siitä huolimatta (tai juuri siksi) se on sykähdyttävä lukukokemus, joka saa ajattelemaan ja pohtimaan asioita. Suosittelen sitä ihmisille, jotka tahtovat lukea ajatukset herättävää kirjallisuutta. Liian herkille mielensäpahoittajille en sitä suosittelisi, sillä se ei ole todellakaan kevyt lukea.