Toisinaan tulee vastaan kirjoja, joilla on lyhyt ja ytimekäs yhden sanan mittainen nimi. Sitten tulee vastaan oikeita sanahirviöitä nimeksi, kuten Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Hengästyttävän pitkässä nimessä ei ole muuta hyvää kuin se, että se saattaa parhaassa tapauksessa (kuten minun kohdallani) herättää mielenkiinnon hankalasta luettavuudestaan huolimatta. Olen nähnyt tätä kirjaa suositeltavan niin Facebookissa kuin Instagramissakin, ja koska se sopii niin hyvin vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteen haastekohtaan 25: Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa, päätin tarttua siihen. Varausjono oli melko pitkä, mutta pitkä varausjono kertoo yleensä hyvästä kirjasta, joten odotukseni olivat melko korkealla. Kuvasta pakko mainita: tein yhtenä päivänä ruokaa perunoista, enkä voinut vastustaa kiusausta kuvauttaa perunoitani tämän kirjan kanssa ennen kuin ne päätyivät ruoaksi. Perunankuoripaistosta en ikävä kyllä tehnyt vaan paistettuja perunoita.

Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -lukuhaasteessa (1.5.-31.8.2021) sijoitan tämän ruutuun kirja, jonka hahmon kanssa lähtisit treffeille. Voisin lähteä treffeille saksalaiskapteeni Christian Hellmanin kanssa kahdesta syystä: 1) Hän on kirjan mieshenkilöistä mielenkiintoisin ja puoleensavetävin, muut ovat joko nukkavieruja, outoja tai limaisia, ja 2) Univormupukuinen mies. Tarvitseeko muuta sanoa? #rakkaudenpaloalukuhaaste
 

 

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville /
The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society

Otava

suom. 2010

301 sivua

 

Lontoo 1946. Kirjailijatar Juliet Ashton on etsimässä aihetta seuraavalle teokselleen, kun hän saa kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn Kanaalisaarelta. Dawsey Adams on saanut käsiinsä kirjan, jonka sisäkanteen on kirjoitettu Julietin nimi. Hän kertoo kuuluvansa kirjalliseen piiriin, joka syntyi Guernseyn saksalaismiehityksen aikana, kun joukko saarelaisia jäi salaisen porsaspaisti-illallisen päätteeksi kiinni ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. Juliet kirjoittaa ensin Dawseylle, sitten muillekin kirjallisuuspiirin jäsenille. Kirjeiden kautta hän saa kuulla hätkähdyttäviä ja lumoavia tarinoita Guernseystä ja sen omaperäisistä asukkaista. Kun Juliet vihdoin päättää matkustaa saarelle, hän ei ainoastaan löydä aihetta kirjalleen, vaan paljon enemmän. (takakansiteksti/lieve)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista
 

Timesin artikkeli on poikinut suloista herkkua nyt ja vastedes. Olen saanut joukon uusia ystäviä Kanaalisaarilta, nimittäin Guernseyn kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville. Eikö olekin hurmaava nimi? (s. 68)
 

Reilu kolmekymppinen kirjailija Juliet Ashton on kirjoittanut toisen maailmansodan aikana humoristisia kolumneja, jotka on painettu kirjaksi. Sodan päätyttyä hän haluaa kirjoittaa jostakin aivan muusta aiheesta. Sellainen tarjoutuu, kun Guernseyn Kanaalisaarelta saapuu kirje: kirjallisuutta rakastava vanhapoika Dawsey Adams kirjoittaa Julietille saatuaan käsiinsä Julietille kuuluneen kirjan. Hän kertoo kirjeissään sota-aikana miehitetystä Kanaalisaaresta, sen asukkaista sekä kirjallisesta piiristä perunankuoripaistoksen ystäville, jonka saaren asukkaat kehittelivät päästäkseen pinteestä. Julietilla on ollut epäonnea rakkaudessa, ja Lontoossa häntä piirittää limainen Mark Reynolds. Hänellä ei ole mitään menetettävää, joten hän matkustaa saarelle ja löytää paitsi aiheen kirjalleen, myös huomaa viihtyvänsä siellä todella hyvin.

Minulla oli tosiaan melko suuret odotukset Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -kirjan suhteen. Elokuvaa en ole nähnyt enkä haluakaan, sillä olen lopen kyllästynyt näyttelijä Lily Jamesiin, jonka naamataulu on näkynyt viimeiset kymmenen vuotta aivan liian monessa elokuvassa. Kirja on kuitenkin saanut paljon hyviä suosituksia ja on ilmeisen rakastettu, joten ajattelin, että minunkin täytyy lukea se.

Suurin yllätys oli, että kyseessä onkin kirjeromaani. Kirjeromaanit eivät oikein ole juttuni, ja tälläkin kertaa häiritsi eniten se, mitä jää kirjeiden väliin ja sanomatta. Kirjeitä kirjoittavat onneksi muutkin kuin vain Juliet, mikä tuo vähän vaihtelua ja uusia näkökulmia, mutta suurin osa kirjeistä on silti Julietin. Jotkut henkilöhahmoista jäävät mielestäni helposti etäisiksi kirjeromaaneissa, mikä on yksi niiden huonoista puolista. Esimerkiksi mystinen Elizabeth, josta muodostuu tärkeä henkilö Julietille, tuntuu etäiseltä eikä lukija opi kunnolla tuntemaan häntä. Sitten paljastetaan, että hän onkin kuollut. Olisin myös halunnut tietää enemmän esimerkiksi kapteeni Christian Hellmanista, Elizabethin saksalaisesta rakastajasta. Kuten aiemmin mainitsen, hän on kirjan miehistä ehdottomasti mielenkiintoisin. Kuka ei voisi olla pitämättä saksalaissotilaasta, joka erottuu joukosta kiltteydellään ja lempeydellään? Kirjemuoto luo lukijan ja näiden kahden sivuhenkilön välille väistämättä pienen kuilun, jota muiden henkilöhahmojen kuvaukset eivät täysin pysty täyttämään.

 

On Will Thisbeen ansiota, että piirimme nimeen tuli perunankuoripaistos. Olipa saksalaisia tai ei, hän ei tosiaankaan suostu lähtemään kokoukseen, jossa ei ole mitään purtavaa! Syömisestä tuli siis osa ohjelmaamme. Koska Guernseyllä oli tuolloin niukasti voita, vielä vähemmän jauhoja eikä lainkaan sokeria, Will kehitti perunankuoripaistoksen: perunasosetta täytteeksi, siivilän läpi puristettua juurikasta makeuttajaksi ja perunankuoria taikinakuoren sijaan. Willin reseptit ovat yleensä epäilyttäviä, mutta tästä tuli suosikki.
(s. 61)

 

Toinen yllätys liittyy romaanin nimen ja sisällön yhteyteen. Nimestä sain vaikutelman, että kirjassa kerrotaan (keski-ikäisten) naisten lukupiiristä, jossa valmistetaan tätä mystistä perunankuoripaistosta. Todellisuudessa tämä "kirjallinen piiri" koostuu monesta kärttyisestä saarelaisesta, jotka suurin osa ei ole koskaan lukenut mitään. He lukevat piiriä varten vain yhden ainoan teoksen, josta keskustelevat koska on pakko. Lukupiiri on siis käytännössä huijausta, vaikka perunankuoripaistos onkin mielenkiintoinen uusi ruokalaji ja kaiken keskiössä. Odotukseni tämän kirjallisen piirin suhteen eivät täyttyneet.

Teoksen ansioksi sanottakoon, että sen tarina lopulta tempaa mukaansa, kunhan hankalaan kirjemuotoon ensin tottuu. Luin vasta vähän aikaa sitten Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa, joka sekin sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen pommitettuun Lontooseen ja miehitetylle saarelle (tosin Maltalle). Palasin mielessäni kyseiseen romaaniin, ja koska olin jo virittäytynyt tunnelmaan, tuntui siihen takaisin sukeltaminen helpolta ja vaivattomalta, jopa mielenkiintoiselta. Kanaalisaari on miljöönä ihastuttava ja vilisee värikkäitä henkilöhahmoja, jotka nekin ovat tämän romaanin selvä plussa. Päähenkilö Julietista en liiemmin välittänyt missään vaiheessa kirjaa. Hän vaikuttaa jotenkin ärsyttävältä.

Lopuksi vielä pakko sanoa, että näin 2020-luvun ihmisenä tekee mieli vain kiittää modernia teknologiaa. Kirjassa kirjeet saavuttavat ihmiset hämmästyttävän nopeasti, jopa saarella asuvat, mutta niiden kulku ja odottaminen on silti ollut hidasta ja tuntuu nykyihmisestä hieman kömpelöltä. Huvittavinta olivat kirjeet, jotka muistuttivat WhatsApp-viestejä: kun lähettäjä ei saa vastausta pitkään kirjeeseensä, hän lähettää pian toisen, jossa on vain pari riviä, ja vielä yhden, jossa on pelkkä yksi lause tai muutama sana. Siinä tivataan vastausta. Tämä muistuttaa nykyajan niukkasanaista viestittelyä, mutta onhan se ollut hankalaa kirjeitse! Tänä päivänä voit pommittaa viesteillä tuhlaamatta paperia ja saat parhaimmillaan vastauksen muutamassa minuutissa, koska viestin pommittaminen käy vastaanottajan hermoille.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on kirjeromaani. Siinä käyvät kirjeenvaihtoa lontoolainen kirjailija Juliet sekä Guernseyn Kanaalisaarella asuvat ihmiset. Toinen maailmansota varjostaa kaikkien elämää, mutta Kanaalisaarelta Juliet löytää idyllisen kyläyhteisön salaisuuksineen. Kaiken takana on perunankuoripaistos ja teeskennelty kirjallisuuspiiri. Kirja on hyvän mielen luettavaa ja sopii romantiikan, historian sekä kirjeromaanien ystäville. Se on minusta aivan kelpo romaani, mutta kaiken sen hehkutuksen jälkeen odotin jotakin enemmän.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.