Sain päätökseen alkuperäisen Tähtien sota -trilogian tämän kirjan, Star Wars: Episodi VI - Jedin paluu, myötä. Sen on kirjoittanut James Kahn ja se perustuu samannimiseen vuoden 1983 elokuvaan. Star Wars -elokuvat ovat hyviä, mutta esiosatrilogia kirjallisessa muodossa... noh, se alkoi lupaavasti, mutta loppu oli aika tasapaksua.

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteessa tämä kirja tulee haastekohtaan 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.10.2023 - 30.5.2024) se täyttää ruudun "metsä".

 

Star Wars: Episodi VI - Jedin paluu /
Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi

 Tammi

tarkistettu suomennos 2021, Ilkka Äärelä

199 sivua

 

Han Solo on valettu karboniittiin ja luovutettu inhan velkojansa hutt Jabban käsiin. Luke, prinsessa Leia ja Lando Calrissian lähtevät pelastamaan häntä. Toisaalla imperiumi rakentaa uutta, entistä tuhoisampaa Kuolemantähteä tavoitteenaan murskata Kapinaliitto lopullisesti. Huikeassa hyvän ja pahan taistelussa koetaan yhä hurjempia käänteitä, ja nuori jediritari on vaikean kysymyksen edessä: voiko syvimmän pimeyden ja pahuuden keskeltä löytyä edes rahtunen hyvyyttä? (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Jedin paluu jatkaa aika tarkalleen siitä mihin edellinen osa, Imperiumin vastaisku, jäi. Imperiumin joukot ovat saaneet miltei valmiiksi uuden Kuolemantähtensä, joka on kaksi kertaa edellisen kokoinen. Se leijuu Endor-kuun lähellä, ja itse keisari Palpatine tulee henkilökohtaisesti valvomaan sen rakennustöitä ja hoputtamaan niitä. Palpatine tahtoo kääntää Luke Skywalkerin pimeälle puolelle. Myös Darth Vader haaveilee poikansa käännyttämisestä. Tatooinessa tapaamme jälleen tutut sankarit R2-D2 ja C-3PO astelevat Hutt Jabban, galaksin viheliäisimmän gangsterin, palatsiin tuomaan viestiä Lukelta. Viestissä pyydetään Han Solon vapauttamista. Palatsiin saapuu myös Leia, joka on naamioitunut palkkionmetsästäjäksi ja kaupittelee Jabballe Chewbaccaa. Leia onnistuu dekarbonoimaan eli sulattamaan syväjäässä olleen Hanin, mutta Jabba vangitsee Hanin ja droidit ja tekee Leiasta tanssityttönsä. Hän määrää vangit lähetettäväksi Dyynimerelle ja heitettäväksi Carkoonin syvänteeseen sarlaccin ruoaksi, mutta Luke pelastaa lopulta koko porukan. Leia tekee selvää Jabbasta ja joukko pakenee. Kun muut suuntaavat Endoriin, Luke palaa Dagobahiin Yodaa tapaamaan vain nähdäkseen, että hänen mestarinsa on kuolemaisillaan vanhuuteen. Yodalta Luke saa vahvistuksen tiedoilleen ja kuulee vielä kaiken päälle, että Leia on hänen sisarensa.

 

"Olenko minä siis jedi?" Luke tiukkasi. Ei. Hän tiesi ettei ollut, ei aivan. Jotakin puuttui vielä.

Yoda kurtisti ryppyisiä kasvojaan. "Et vielä. Vielä puuttuu yksi asia. Vader... Vader sinun täytyy kohdata. Sitten, vasta sitten, olet sinä täysi jedi. Ja kohtaava hänet sinä olet, ennemmin tai myöhemmin."

Luke tiesi, että se olisi hänen kokeensa, muuten ei voinut olla. Jokaisella tehtävällä oli tarkoitus, ja Vader oli eittämättä Luken ponnistelujen ytimessä. (s. 67)

 

Kapinaliitto aloittaa hyökkäyksensä Kuolemantähteä vastaan. Han, Leia, Chewbacca ja droidit yrittävät saada tuhottua Endorissa sijaitsevan generaattorin, joka sammuttaa Kuolemantähden suojakilven. Endorilla he tapaavat ewokit, karvaisen minikokoisia karhuja muistuttavan kansan, joka lupautuu auttamaan Imperiumin joukkojen päihittämisessä. Luke lähtee yksin kohtaamaan Darth Vaderin ja keisarin. Luvassa on jälleen eeppinen lopputaistelu paitsi avaruudessa, myös Kuolemantähden sisuksissa.

Lyhyt ja nopealukuinen kirja, ja ehkä juuri siitä syystä vähän mitäänsanomaton tapaus. Tykkäsin kovasti Tähtien sodasta eli alkuperäisen trilogian aloittavasta kirjasta. Imperiumin vastaisku oli ihan okei. Jedin paluu on trilogian huonoin, jos ihan rehellisiä ollaan. Kenties se johtuu Kahnin kirjoitustyylistä, ehkä siitä, ettei tarinassa ole aineksia. Kerronta on samaan aikaan kiirehtivää ja jaarittelevaa. Aiempien osien, varsinkin esiosatrilogian kirjojen, yksityiskohtaista kuvailua ja tunnelmallista taustoitusta sai tästä etsimällä etsiä. Sen sijaan kirjailija tuhlaa sivutilaa tyhjänpäiväiseen muka-syvälliseen löpinään. Siitä esimerkkinä seuraava: "Miehuus oli antanut hänelle [Lukelle] uusia näkökulmia, raamit, joihin sovittaa elämänsä tapahtumat – avaruudellisen ja ajallisen rakennelman, jonka sisään mahtui koko hänen olemassaolonsa koordinaatisto varhaisimmista muistoista satoihin vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin. Rakennelman, jossa oli syviä kohtia ja arvoituksia ja rakoja, joiden läpi Luke saattoi katsella uusia tapahtumia elämässään. – – Rakennelmassa oli varjoja ja nurkkia, jotka viettivät pakopisteeseen Luken mielen horisontissa." Niin että mitä että? Mikä hiton rakennelma ja mikä hiton mielen horisontti? Nyt meni kovaa ja korkealta ohi. Mitä tämä tällainen löpinä tuo lisää kerrontaan ja tarinaan? Miten olisi sen sijasta ymmärrettävää kuvausta siitä, mitä Luken päässä liikkuu?

Tässä romaanissa oli muitakin yksityiskohtia, joista en pitänyt. Esimerkiksi Chewbaccan ja R2:n puhe on kirjoitettu auki. En heti keksi mitään yhtä turhauttavaa. Aiemmissa osissa R2:n ääntelyä kuvataan erilaisilla kekseliäillä verbeillä, kuten piipittää ja viheltää, Chewbaccan puhetta taas kertomalla, että se on mörähtelyä ja urahtelua. Se riitti vallan mainiosti. Kuka muka jaksaa lukea kokonaisen rivin täydeltä tällaista: "Rowr ahrgh awf ahraroww rowh rohngr grgrff rf rf"? Jokin muukin minua häiritsi läpi kirjan. En heti saanut kiinni, mikä, mutta tajusin sen loppupuolella. Esiosatrilogian kirjoissa on joitain kohtauksia, joita kirjailijat ovat ilmeisesti itse keksineet ja lisänneet kirjaan ja joita ei ole elokuvissa. Ne olivat hauskoja lisäyksiä. Tässä osassa eikä sen puoleen kahdessa edeltävässäkään ole mitään itse keksittyä tai lisättyä, mikä on harmillista ja ärsyttävää. Ei ihme, että kirjat ovat lyhyitä ja mitäänsanomattomia.

 

Se oli Vaderin lopullinen unelma. Kun hän olisi oppinut kaiken pimeästä voimasta tältä pahalta nerolta, hän anastaisi Voiman tältä, kaappaisi sen ja kätkisi sen kylmän valon omaan sisimpäänsä – hän tappaisi keisarin, ahmaisisi pimeyden ja hallitsisi koko universumia. Hallitsisi yhdessä poikansa kanssa.

Sillä se oli hänen toinen unelmansa - voittaa takaisin poikansa, näyttää Lukelle tämän pimeän Voiman majesteettisuus: miksi se oli niin väkevä, miksi hän oli tehnyt oikean valinnan lähtiessään sen viitoittamalle polulle. Ja Luke tulisi hänen mukaansa, hän tiesi sen. Siemen oli kylvetty. He hallitsisivat yhdessä, isä ja poika. (s. 64)

 

Tästä arviosta tulikin kriittisempi kuin ajattelin, mutta todettakoon, että romaanin loppu oli elokuvan tavoin koskettava. Keisari yrittää tappaa Luken, mutta Darth Vader pelastaa hänet heittämällä keisarin syvään kuiluun. Luke pelastaa isänsä, joka yrittää heittäytyä kuiluun mestarinsa perään, ja Darth Vader paljastaa todelliset kasvonsa pojalleen (niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin). Kuolemantähti tuhoutuu ja kapinalliset voittavat. Darth Vader kuolee, mutta Luke näkee hänessä vielä viimeisen pilkahduksen hyvää. Sitten loppu paketoidaan hirvittävällä kiireellä. Ja ehkä hyvä niin, sillä odotan jo kovasti uusimman trilogian ensimmäisen osan aloittamista (team Kylo Ren!).

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Jedin paluu ei tehnyt vaikutusta. Se on alkuperäisen Tähtien sota -trilogian viimeinen osa. Kirjallisilta ansioiltaan se on heikko ja lässähtänyt, tarinallisesti ihan okei. Se toimii elokuvana paremmin kuin kirjana, sillä kirjassa ei tässä tapauksessa tuoda elokuvan tarinaan mitään lisää. Suosittelen lukemaan vain jos olet alkuperäisen trilogian kaksi ensimmäistä osaa jo kahlannut.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.