Olen lukenut Nir Baramin romaanin Hyviä ihmisiä jo kerran aiemmin, vuosia sitten. Poikaystäväni sai sen lukiossa äidinkielen stipendikirjana, ja minä innokkaana lukutoukkana otin sen oitis lukuun. Minäkin sain äidinkielen stipendin, mutta oma stipendikirjani oli Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Se oli minusta aika korkealentoista tekstiä, en tykännyt. Hyviä ihmisiä -romaanista minulla ei ollut minkäänlaisia muistikuvia, ja kun pohdin kirjaa luettavaksi vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteen kohtaan 24: Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija, satuin huomaamaan tämän kirjan kirjaston hyllyllä. Koska Baram on israelilainen kirjailija, se tarttui matkaani. Ja toki halusin myös verestää muistoja ja lukea kirjan toistamiseen. Nykyään luen tosi harvoin kirjoja uudelleen. Yleensä luen kirjan uudelleen joko siksi, että olen unohtanut siitä kaiken, tai siksi, että se oli niin hirvittävän hyvä, että ansaitsee toisenkin lukukerran. Tämän kirjan kohdalla syy oli ensimmäinen. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) sijoitan tämän ruutuun "luola", sillä aivan loppupuolella piileskellään pommitusta luolassa kaupungin laitamilla.

 

Hyviä ihmisiä / Gute Leute / Anashim tovim

Otava

suom. 2014

398 sivua

 

Berliiniläisen Thomas Heiselbergin äiti kuolee Kristalliyönä epäselvissä olosuhteissa. Samoihin aikoihin Thomas jää työttömäksi kansainvälisen mainosfirman päättäessä jättää Saksan. Kunnianhimoinen Thomas päätyy käyttämään taitojaan natsihallinnon hyväksi.

Venäjänjuutalaisen Saša Veissbergin vanhemmat joutuvat Siperiaan syytettyinä valtionvastaisesta toiminnasta. Intellektuelliperheen tyttären unelmat yliopisto-opinnoista saavat jäädä. Säästääkseen edes veljensä Saša ryhtyy tekemään töitä Neuvostoliiton salaiselle poliisille.

Euroopan lähihistorian pimeimpiin vuosiin sukeltava romaani kuvaa yksilöiden kamppailua diktatuurin alla. Toisen maailmansodan vyöryessä yli mantereen Thomas ja Saša, kaksi hyvää ihmistä, tekevät kaikkensa pelastaakseen elämästään sen, mitä pelastettavissa on. Mutta millaisen hinnan olemme valmiit maksamaan selviytymisestä? (lieveteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Ei minulla mitään suuria odotuksia tämän romaanin suhteen ollut, sillä ensimmäisestä lukukerrasta ei ollut jäänyt minkäänlaista muistjälkeä, mutta petyin silti. Tulin lukiessani ajatelleeksi, miten erilainen lukija olen nyt kuin viisi vuotta sitten. Peilasin lukemaani kymmeniin viime vuosina lukemiini teoksiin ja tulin siihen tulokseen, että vaikka maailmansota-aiheiset historialliset romaanit yleensä iskevät minuun ja tekevät vaikutuksen, tämä ei. Tämä oli aivan liian kuivakka ja syvällinen omaan makuuni.

Päähenkilöitä on kaksi. Saksalainen Thomas Heiselberg on menestyvä myyntityöntekijä mainosfirmassa. Hän laatii kansallisen puolalaisen ihmisen mallin, joka kertoo tyypillisen puolalaisen ihmisen piirteistä. Mallia käytetään muun muassa juutalaisten karkottamisen apuna. Thomasin kollega varastaa mallin, ja Thomas joutuu pilkattavaksi ja parjattavaksi. Samaan aikaan Neuvostoliitossa Saša Veissberg, jonka vanhemmilla on yhteyksiä venäläisiin runoilijoihin ja kirjailijoihin, alkaa työskennellä kansankomissariaatille, kun vanhemmat lähetetään Siperiaan. Työssään Saša ilmiantaa perhetuttujaan ja yrittää "lieventää" näiden tuomioita tarkoituksenaan pelastaa kadoksiin joutuneet veljensä. Thomasin ja Sašan polut risteävät Puolassa. Kumpikin joutuu lopulta vastakkain tekojensa seurausten kanssa, sillä he ovat vastuussa monen ihmisen kuolemasta.

 

"[S]inulla, Saša, on vain kaksi mahdollisuutta: kuolla tai muuttua eri ihmiseksi." (s. 121)

 

Romaanin idea on ihan okei, mutta toteutus ontuu. Thomas ja Saša ovat tosi raivostuttavia henkilöhahmoja! Se on yksi syy siihen, miksi lukeminen takkusi. Yritin samaistua heihin edes vähän, mutta ei se onnistunut. Kumpikin on niin itsekeskeinen, välinpitämätön ja tunneköyhä. He ajattelevat aina toisista ihmisistä pahinta mahdollista ja ovat alati epäluuloisia.  Kumpikin on valmis tekemään kaikkensa pelastaakseen oman nahkansa, mikä on mielestäni alhainen piirre ihmisessä. Teoksen nimi Hyviä ihmisiä viitannee siihen, miten kaksikko ajelehtii historian ja elämän virrassa ja joutuu tekemään pahoja asioita vähän tahtomattaan. Thomasin ja Sašan teot ovat kuitenkin minun mielestäni tietoisten valintojen tulosta ja vältettävissä valitsemalla toisin tai kohtelemalla ihmisiä paremmin. Siksi en tuntenut sympatiaa tai pitänyt kirjan nimeä osuvana. Mielestäni osuvampi olisi esimerkiksi "Tekopyhiä ihmisiä". Toki tietynlaista keinottelua on varmasti vaatinut pysyä hengissä tuohon aikaan, mutta silti. Yleensä päähenkilöille annetaan edes hitunen inhimillisyyttä, mutta tässä kirjassa päähenkilöt tuntuvat ajoittain jopa niin julmilta, että hirvittää.

Toinen syy, miksi lukeminen takkusi enkä oikein pitänyt tästä kirjasta, oli se, miten päähenkilöiden työtä kuvataan. Thomasin työskentely mainosfirmassa sai minut lähes haukottelemaan, niin pitkäveteistä sen kuvaus oli. Saša työ vastavallankumouksellisten kuulustelijana olisi voinut olla mielenkiintoista luettavaa, mutta jotenkin sekin kuvataan Thomasin työn tavoin pitkäpiimäisesti. Dialogi teoksessa on väsyttävää, henkilöhahmot puisevia, kerronta liian monisyistä, jännitystä ei ole nimeksikään (paitsi ehkä aivan viimeisillä sivuilla). Myönnän, että pakotin itseni lukemaan tämän loppuun. Mielenkiinto jaksoi hädin tuskin pysyä yllä, ja työpäivän jälkeen lukiessani silmäni lurpsahtelivat kahlatessani läpi rivejä ja pohtiessani vain, mitä lukisin seuraavaksi. Loppu oli yhä kuivakka kuin teos muutenkin: Thomas vaeltelee Saksassa vailla päämäärää ja työtä kunniansa menettäneenä ja periksi antaneena, Saša ilmeisesti kuolee Puolan pommituksissa.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Hyviä ihmisiä on jälleen yksi kuvaus maailmansotien aikaisten ihmisten tekemistä valinnoista ja niiden rumista seurauksista. Ikävä kyllä kirjan päähenkilöt eivät ole sympaattisia tai samaistuttavia, vaan itsekkäitä keinottelijoita. En saanut heistä otetta. Kiinnostukseni maailmansotiin ei sekään auttanut. Luin tämän pitkin hampain loppuun, nyt jo toisen kerran, enkä aio lukea tätä enää kolmatta kertaa.

Annoin Goodreadsissa yhden tähden.