Lapsena näin painajaisia katsoessani pieniäkin pätkiä kauhuelokuvista. Kukapa olisi uskonut, että aikuisena minusta tulee kauhuelokuvien suurkuluttaja ja fani? Zombit ovat minusta erityisen mahtavia niin tietokonepeleissä, leffoissa, televisiosarjoissa kuin kirjoissakin. Zombiaiheisia kirjoja on kuitenkin tullut harmittavan vähän vastaan. Olen aiemmin kirjoittanut blogissani vain yhdestä zombikirjasta: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. Siksi minulla on nyt ilo päästä kirjoittamaan lisää, jopa useamman kuin yhden postauksen verran! Aion nimittäin sijoittaa zombiaiheisia romaaneja vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteen parilliseen kohtaan 47-48: Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta. Kohta antaa kutkuttavan paljon vapauksia, ja koska lukuhaasteessa ei harmikseni tänä vuonna ollut erillistä zombiaiheista kohtaa, aion hyödyntää tämän upean mahdollisuuden. Ensimmäinen näistä kahdesta zombiaiheisesta kirjasta on M. R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö.

Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -lukuhaasteessa (1.5.-31.8.2021) tämä sijoittuu ruutuun yliluonnollinen rakkaus. Kirjassa zombityttö Melanie nimittäin ihailee ja rakastaa pyyteettömästi opettajaansa neiti Justineauta, ja Justineaukin alkaa rakastaa häntä kuin omaa lastaan. #rakkaudenpaloalukuhaaste
 

 

Maailman lahjakkain tyttö / The Girl with All the Gifts

Like

suom. 2016

407 sivua

 

Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen? (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Kymmenvuotias Melanie asuu pienessä sellissä. Viisi kertaa viikossa hän pääsee luokkahuoneeseen oppitunneille muiden lasten kanssa. Jokainen lapsista on sidottu pyörätuoliin, jolla heitä kuljetetaan sellin ja luokkahuoneen väliä. Viikonloppuisin lapset syötetään ja suihkutetaan kemiallisessa suihkussa. Melanielle tärkein ihminen on neiti Justineau, joka on opettajista kiltein ja lausuu hänen nimensä kuin hän olisi maailman erityisin tyttö. Eräänä päivänä Melanien maailma särkyy, kun hänen kotina pitämäänsä tukikohtaan hyökätään. Pian Melanie on pakomatkalla neiti Justineaun, kersantti Parksin, sotamies Gallagherin ja tohtori Caldwellin kanssa. Heidän määränpäänsä on Majakka, järjestäytynyt ihmisyhteisö keskellä zombien valloittamaa Englantia. Matkalla Melanielle valkenee totuus hänestä itsestään – hänkin on yksi nälkäisistä, zombi. Armottoman eloonjäämistaistelun lomassa hän joutuu hillitsemään sisällään kasvavan nälän, joka kohdistuu erityisesti neiti Justineauhun.

Olen katsonut tähän romaaniin perustuvan leffan, mutta siitä on jo niin monta vuotta, etten muista siitä juuri mitään. Sen kuitenkin muistan, mitä elokuvan mukainen kirjan kansikin antaa ymmärtää: elokuvassa Melanie on tummaihoinen ja neiti Justineau vaaleaihoinen. Kirjassa asia on toisinpäin. Mielenkiintoisesti kirja alkaa kertomalla, että Melanie juontuu "mustaa tyttöä" tarkoittavasta muinaiskreikan sanasta, vaikka hänen ihonsa on hyvin vaalea ja hänellä on myös vaaleat hiukset. Tässä on otettu taiteellisia vapauksia elokuvaa tehtäessä, mutta en kyllä ymmärrä, miksi asetelma on pitänyt kääntää. Nähtyäni leffan ensin en voinut lukiessani kuvitella tummaihoista Justineauta, joten kuvittelin hänet vaaleana ja Melanien tummana.

 

Hän on aina ollut kiltti tyttö. Mutta hän söi paloja kahdesta miehestä ja luultavasti tappoi heidät molemmat. Tappoi heidät hampaillaan.

Hän oli nälkäinen, ja he olivat hänen leipäänsä. Mikä hän on siis nyt? (s. 127)

 

Ihonvärijuttua lukuun ottamatta Maailman lahjakkain tyttö on muistaakseni hyvin samanlainen kirjana kuin elokuvana, vaikken tosiaan paljoa leffasta muistakaan. Juju on siinä, että vaikka aikuiset zombit ovat yhtä aivottomia kuin kaikissa muissakin populaarikulttuurin zombituotteissa, lapsizombit ovat erityisiä. Heidät on otettu kiinni tutkimustarpeita varten, ja he saavat normaalien lasten tavoin koulutusta. Sen ansiosta he osaavat puhua, pukeutuvat vaatteisiin ja osoittavat inhimillisiä tunteita. Melanie on ikäisekseen todella fiksu ja eroaa selvästi muista lapsista. Tarinaa seurataan kaikkitietävän kertojan kautta vuoroin Melanien, vuoroin neiti Justineaun, kersantti Parksin, sotamies Gallagherin tai tohtori Caldwellin ajatuksiin paneutuen. Melanien ajatuksista lukeminen miellytti eniten, sillä se tarjosi kurkistuksen zombin pään sisään: Miltä tuntuu syödä ihmistä tai eläintä? Entä miltä kyltymätön verenhimo tuntuu? Eniten pidin näistä Melanien kautta kuvatuista jaksoista.

Tohtori Caldwell on selvässä pahiksen roolissa, sillä hän haluaa leikellä Melanieta yrittäessään epätoivoisesti etsiä parannuskeinoa tartuntaa vastaan. Hän aiheuttikin minussa turhautumista useaan otteeseen. Neiti Justineau on yllätyksetön mutta mukava, helposti samaistuttava henkilöhahmo, jolle kehittyy vahva side Melanieen. Hän on äidillinen hahmo, joka suojelee Melanieta läpi tarinan. Kersantti Parks vaikuttaa aluksi kamalalta, mutta paljastuu lopulta kunnon tyypiksi, ja hänen kuolemansa tuntui kurjalta ja ansaitsemattomalta. Lontoossa liikkuvat zombilapset sekä selviytyjät, eli ulkomaailmassa elävät mielipuoliset ihmiset, olivat mukava lisämauste tavanomaiseen zombiseikkailuun.

 

Tohtori Caldwell on sitä mieltä, että kuolema tapahtuu sillä hetkellä, jolloin patogeeni tunkeutuu veren mukana aivoihin. Se, mitä jää jäljelle, ei ole isäntä, vaikka sen sydän voi lyödä (10-12 kertaa minuutissa) ja vaikka se puhuu ja sille voi antaa joko pojan tai tytön nimen. Se on loinen. – –

"Ophiocordyceps ei ahmaise hermostoa yhdellä kertaa. Mutta jos joku niistä olioista, joita pidät oppilainasi, haistaa ihmislihan, ihmisen feromonit, joudut tekemisiin sienen kanssa. Se varmistaa ensimmäiseksi, että se hallitsee isäntänsä motorista aivokuorta ja syömiseen liittyviä refleksejä. Sillä tavalla se lisääntyy - pääasiassa syljen kautta. Puraisemalla uhriaan se tarjoaa ravintoa isännälleen ja levittää tartuntaa samanaikaisesti. – –" (s. 43, 58)

 

Jokaisessa zombitarinassa on oma selityksensä sille, mistä tartunta on peräisin, miten se leviää ja millainen se on luonteeltaan. Tässä kirjassa ei ole kyse viruksesta, vaan sienestä, joka tarttuu ruumiinnesteiden välityksellä. Se alkaa ulottaa rihmastojaan aivoihin ja valtaa aikuisilla aivot kokonaan, lapsilla vain osittain. Kirjailija on kehittänyt asiaa niinkin pitkälle, että sienestä on mutatoitunut uusi versio, joka alkaa kasvattaa kuolleessa zombeissa pientä puuta. Puu puolestaan kasvattaa siemenkotia, jotka avautuessaan levittävät tartuntaa tuulen mukana kaikkialle. Itse en zombitarinoissa ole juurikaan kiinnostunut taudin alkuperästä tai sen biologisista ominaisuuksista. Minulle mielenkiintoisinta ja jännintä on seurata sitä, miten tartunnalta välttyneet yrittävät vältellä zombeja ja tappavat niitä. Olin kuitenkin lukiessa vaikuttunut tästä sieni-teoriasta. Siemenkodat ja zombeista kasvavat puut tuntuivat hieman liioittelulta ja menivät minusta vähän yli, mutta se ei riittänyt pilaamaan muuten todella hyvää lukukokemusta.

Pidin todella paljon romaanin yleistunnelmasta, varsinkin siinä vaiheessa, kun joukkio pakenee tukikohdasta ja yrittää selviytyä apokalyptisessa maailmassa zombien keskellä. He etsivät ruokaa ja suojaa ja joutuvat jatkuvasti vilkuilemaan olkansa yli. Oman lisänsä tuo Melanien mukanaolo: häneen ei aluksi luoteta, mutta luottamus syntyy pikkuhiljaa, kun Melanie osoittautuu arvokkaaksi matkakumppaniksi. Myönnän, että jos olisin samassa tilanteessa itse, haluaisin jättää Melanien jälkeen, sillä pelkäisin häntä. Sitten kuolisin. Onneksi kirjan henkilöt ovat fiksumpia. Kaikissa asioissa hekään eivät tosin tee fiksuimpia mahdollisia päätöksiä, ja olisin toiminut joissain tilanteissa toisin. Esimerkiksi sotamies Gallagherin pakeneminen tuntui käsittämättömän tyhmältä teolta. Kirjan loppu on toisaalta rauhoittava, toisaalta karmiva, ja olisi mielenkiintoista lukea jatko-osa, jossa kerrotaan lisää. Tähän on ilmestynytkin toinen kirja, mutta se sijoittuu tämän kirjan tapahtumia edeltävään aikaan eikä sitä ole vielä suomennettu. Suomennosta odotellessa.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Maailman lahjakkain tyttö on dystopia maailmasta, jossa ihmisten verenkiertoon ja aivoihin ruumiinnesteiden kautta leviävä sieni tekee heistä zombeja. Päähenkilönä on pieni Melanie-tyttö, joka on zombi itsekin. Hän on kuitenkin erityinen zombilapsi, joka pystyy hillitsemään haluaan syödä ihmisiä. Melanie on pienen pelastuneen ihmisjoukon ainoa toivo päästä turvaan. Kirja sopii kauhun, zombien ja dystopioiden ystäville, ja se tarjoaa aivan upean zombilukukokemuksen. En suosittele verta, väkivaltaa tai kauhua kammoaville. Jos taas pidät niistä, sinun täytyy lukea tämä kirja!

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.