Jostain syystä päädyn usein aloittamaan uuden kirjailijan tuotannon väärästä päästä. Niin kävi myös australialaisen Charlotte McConaghyn kanssa. Luin hänen toisen suomennetun romaaninsa Täällä oli susia vuosi sitten keväällä (linkki postaukseen), ja nyt luin hänen ensimmäisen suomennetun ja aikuisille suunnatun romaaninsa Viimeinen muuttolintu. Pidin tuosta susista kertovasta kirjasta kovasti, joten minulla oli tällekin teokselle kovat odotukset. Sekin kertoo jo jotain, että Helmet-kirjastoissa tälle on edelleen jonkin verran varausjonoa, vaikkei tämä enää ole kovin tuore kirja.

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteeseen se tulee haastekohtaan 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli). Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen (1.10.2023 - 30.4.2024) sijoitan sen ruutuun "linnut" ja Vahvat naiset -lukuhaasteeseen (8.3.-11.10.2024) ruutuun "trauma".

Viimeinen muuttolintu / Migrations

WSOY

suom. 2021

344 sivua

suomentanut Sari Karhulahti

Franny Stone on päättänyt nähdä lapintiirojen muuttovaelluksen. Hän puhuu itsensä mukaan kalastusaluksen kyytiin seuratakseen maailman viimeistä tiiraparvea Grönlannista Antarktikselle. Matkan edetessä kohti rannattomia vesiä Franny joutuu kohtaamaan oman historiansa, väkivallan ja rakkauden arvet. Sen, miksi hänen täytyy vaeltaa – mitä kohti ja mistä pois. (osa takakansitekstistä)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Viimeinen muuttolintu kertoo maailmasta, jossa ilmastonmuutos on vaikuttanut luontoon enemmän kuin meidän maailmassamme. Maapallon lämpötila on noussut ja suurin osa eläimistä on kuollut sukupuuttoon, muun muassa jääkarhut ja leijonat. Minäkertoja-päähenkilö on ornitologia teeskentelevä irlantilainen Franny Stone, joka rengastaa Grönlannissa kolme lapintiiraa. Hän tahtoo seurata lapintiiroja, joilla on maailman pisin migraatio ja jotka ovat sen vuoksi vielä hengissä, kun ne lentävät talvehtimaan etelään. Franny tarvitsee kyydin, joten hän hankkiutuu Saghani-kalastusalukselle vetoamalla sen kapteeniin, joka ei ole pitkään aikaan saanut kunnon kalasaalista. Franny lupaa johdattaa miehistön lintujen ja sen myötä kalojen luokse. Aluksen kapteeni on Ennis-niminen mies, jolla on luurankoja kaapissaan ja joka jahtaa epätoivoisena viimeistä kunnollista saalistaan maailmassa, jonka meret ovat lähes tyhjentyneet kaloista. Aluksen miehistö on hyvin värikäs. Se koostuu omituisesta kokki Basilista, homoseksuaaleista Daeshimista ja Malachaista, vanhasta hyväntahtoisesta Samuelista, erakkomaisesta Anikista sekä aluksen ainoasta naisesta Léasta. Porukka vieroksuu aluksi Frannya, mutta tottuu häneen nopeasti ja alkaa pitää häntä yhtenä heistä.

Kalastusaluksen kyydissä matkataan ensin Pohjois-Atlantille, sitten Kanadaan, jossa Franny tappaa miehen itsepuolustuksena ja josta miehistö joutuu pakenemaan kiireen vilkkaa. Ammattikalastus kielletään, joten he eivät saisi enää lähteä merelle, mutta lähtevät kuitenkin, jottei Franny jäisi kiinni poliiseille. Franny paljastaa kaikkea muuta kuin puhtoisen taustansa. Hän ei ole oikea ornitologi, vaikka on uskotellut toisille niin, vaan ehdonalaisessa oleva vanki, joka on istunut kiven sisällä syytettynä kahden ihmisten taposta. Franny ei olisi saanut poistua Irlannista, joten paluu sinne tarkoittaisi ongelmia. Pakomatka tyssää, kun alus pettää. Vain Franny ja Ennis pääsevät pakenemaan, sillä he varastavat veneen ja lähtevät lopulta kahdestaan lintujen perään, koska kummallakaan ei ole mitään menetettävää. Ennis on luopunut toivosta sen suhteen, että hänen perheensä ottaisi hänet takaisin, ja Franny on vastuussa oman miehensä Niallin kuolemasta ja tahtoo itsekin kuolla sen jälkeen kun on ripotellut Niallin tuhkat lapintiirojen talvehtimispaikkaan.

Tämän retken jälkeen ei kuitenkaan tule enää uusia, tämän retken jälkeen en enää tutki meriä. Ja ehkä siksi rauha täyttää minut. Elämäni on ollut muuttomatka, jolla ei ole ollut päämäärää ja joka on siis ollut mieltä vailla. Olen lähtenyt liikkeelle yhä uudelleen ilman syytä, vain liikkumisen takia, ja sydämeni on särkynyt siksi lukemattomia kertoja. On helpottavaa, että minulla on vihdoinkin tavoite. (s. 130)

Kerronta liikkuu useassa aikatasossa. On nykyhetki sekä runsaasti takaumia, jotka sijoittuvat eri vuosiin menneisyydessä. Takaumissa palataan muun muassa Frannyn lapsuuteen, vankila-aikoihin sekä elämään Galwayssa, jossa hän tapasi miehensä Niallin ollessaan siivoojana yliopistolla, jossa Niall opetti. Useat aikatasot kokoavat tarinaa pala palalta, joten esimerkiksi Frannyn menneisyys selviää lukijalle pikkuhiljaa. Franny on päähenkilönä erikoinen. Hän on levoton sielu ja luontainen kulkija, joka ei malta pysyä pitkään samassa paikassa, vaan lähtee aina vaeltelemaan. Ensin lukijalle uskotellaan, että Frannyn äiti hylkäsi hänet lapsena, mutta sitten selviää, että äiti tekikin itsemurhan. Isäänsä Franny ei tuntenut, sillä tuo joutui murhasta vankilaan Frannyn ollessa pieni. Franny on hyvin traumatisoitunut nuori nainen, sillä hän on kokenut niin valtavasti kaikkea kamalaa elämänsä aikana. Niall on hänen suuri rakkautensa, ja vaikka suhde alkaa hetken huumasta, se osoittautuu elämää suuremmaksi. Sitten Franny menettää Niallin. Franny rakastaa merta ja hänellä on erityinen suhde lintuihin. Myös Niall on aina rakastanut luontoa ja lintuja, ja koska hän pyytää testamentissaan mitä pyytää, Franny lähtee seuraamaan lapintiiroja miehensä tuhkat mukanaan. Taakkana painaa myös menetetty lapsi.

Täällä oli susia -kirjasta kirjoitin, että lukeminen oli henkisesti raskasta henkilöhahmojen traumojen vuoksi. Sama juttu tämän kirjan kohdalla. Yleensä en hevillä hätkähdä edes rankkoja aiheita, mutta jokin McConaghyn tavassa rakentaa henkilöhahmonsa niin traumatisoituneiksi ja surullisiksi painaa lukiessa harteilla. Järkytyin jo aivan romaanin alussa sitä, että Franny päättää tehdä itsemurhan linnut saavutettuaan. Läpi kirjan kulkee mukana melankolinen fiilis, varsinkin kun mieleen muistuu aina ajoittain se, mitä varten Franny matkaa tekee. Sitten päälle ryöpsäytetään vielä muita traumoja: äidin itsemurha, hankala isoäiti ja oman lapsen menetys. Ei todellakaan mitään kevyttä luettavaa. Eksoottisesta miljööstä pidin erityisen paljon, kuten McConaghyn toisessakin romaanissa. Kalastusalus ja meri tapahtumapaikkana kiehtoivat. Mitä tulee dystooppiseen maailmaan, se lisäsi osaltaan ahdistusta, jota tunsin päähenkilön kompleksisuuden vuoksi.

Minulle linnut merkitsivät jotakin hyvin syvällekäyvää, vaikken ymmärtänyt kuuden vanhana mitä. Jotakin yksinäisyyden tai sen vastakohdan kaltaista. Ne edustivat aikaa ja maailmaa. Ne edustivat lentämiään pitkiä matkoja ja paikkoja, joihin en voisi koskaan seurata niitä. (s. 87)

Kirjan loppu oli täynnä kliseitä. En ole oikein vielä päättänyt, pidinkö siitä vai en. Vasta aivan lopussa kuvataan Frannyn aviomiehen Niallin kuolema. Kaksikko on matkalla juhlista kotiin ja Franny avautuu kuljeksivasta luonteestaan. Niall vakuuttaa ymmärtävänsä ja tukevansa häntä täysin sekä odottavansa aina hänen paluutaan, lähti hän minne tahansa. Nämä sanat saavat Frannyn vapautumaan ja tuntemaan valtavaa helpotusta, jolloin hänen ajatuksensa herpaantuvat ja hän törmää toiseen autoon (tahallaan, vahingossa, puolivahingossa, se jää vähän epäselväksi). Autokolarin seurauksena sekä Niall että toista autoa kuljettanut nainen kuolevat. Franny joutuu vankilaan kahden ihmisten taposta syytettynä, mutta lähtee ehdonalaiseen päästyään toteuttamaan Niallin viimeistä toivetta. Hän yhyttää lapintiirat ja on jo hukuttautumassa, mutta tajuaa, että vielä on tehtävää eikä hän voi vain luovuttaa. Franny istuu vankilassa uudelleen ja vapauduttuaan alkaa muodostaa suhdetta isäänsä, jota ei ole koskaan tuntenut. Loppu on katkeransuloinen ja niin onnellinen kuin se noissa olosuhteissa voi olla.

Lopuksi: suosittelenko?

Kirjoitan aina muistiinpanoja kirjoista niitä lukiessani ja tällä kertaa olin kirjoittanut sanan "hypnoottinen". Se sopii mielestäni aika hyvin kuvaamaan Charlotte McConaghyn teosta Viimeinen muuttolintu. Se on yllättävän rankka ja melankolinen psykologinen romaani naisesta, joka on sielultaan levoton kulkija ja joka lähtee pitkälle matkalle. Suosittelen McConaghyn toisen romaanin lukeneille sekä niille, jotka kaipaavat vavahduttavaa lukukokemusta. Myös ilmastonmuutos- ja luontoteemoista kiinnostuneet voisivat pitää tästä.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.