Todellisuuspohjaiset fiktiiviset romaanit, varsinkin sellaiset, joissa kerrotaan historian havinaan miltei unohtuneista naisista, kiinnostavat aina. Lukiessani Maria Petersin Kapellimestaria mieleeni tuli useaan otteeseen esimerkiksi Laura Baldinin romaani Uuden ajan opettaja, jonka luin pari vuotta sitten. Siinä on toinen hieno kirja, jota suosittelen. Kapellimestari, joka kertoo kapellimestari Antonia Bricosta, imaisi minut mukaansa hyvin nopeasti sen aloitettuani. Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteessa laitan sen haastekohtaan 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Loppupuolella siirrytään jo 1930-luvun puolelle, mutta suurelta osin ollaan 20-luvulla. Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteessa (15.9.2023 - 15.3.2024) ruksaan ruudun "henkinen väkivalta".

 

Kapellimestari / De dirigent

Minerva Kustannus

suom. 2020

304 sivua

suomentanut Merja Sainio

 

Hollantilaissyntyinen Willy muuttaa lapsena kasvattivanhempiensa kanssa Amerikkaan. Nuorella naisella on yksi unelma: tulla suuren sinfoniaorkesterin kapellimestariksi. 1920-luvulla se on kuitenkin naiselle mahdotonta.

Willy ei lannistu. Intohimo musiikkiin saa hänet opettelemaan soittamista vanhan pianon ääressä ja etsimään kapellimestaria, joka antaisi oppitunteja. Hän tapaa Frank Thomsenin, rikkaan ja puoleensavetävän miehen, jolla on paljon suhteita musiikkimaailmaan. Rakastumisen ajoitus on huono, sillä nimensä Antoniaksi vaihtanut lahjakas nainen on lähdössä Eurooppaan tekemään unelmistaan totta. Se asettaa hänet vaikean valinnan eteen. Oma taustakin osoittautuu aivan erilaiseksi kuin mitä Antonia on luullut.

– – Todellinen Antonia Brico oli ensimmäinen menestynyt naispuolinen kapellimestari. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

"Te ette ymmärrä. Musiikki merkitsee minulle kaikkea. En voi luopua siitä. Kuolisin mieluummin kuin jättäisin yrittämättä." (s. 166)

 

Kapellimestari alkaa vuoden 1926 New Yorkista. 23-vuotias Willy työskentelee päivisin konekirjoittajana ja iltaisin teatterin paikannäyttäjänä. Esityksen alkaessa hän kuuntelee sitä miestenhuoneessa, joka sijaitsee lavan alapuolella, heiluttaa syömäpuikkoa ja kuvittelee johtavansa orkesteria. Se on hänen suurin unelmansa: tulla vielä jonain päivänä kapellimestariksi. Unelman tiellä on kuitenkin paitsi aikakausi, joka ei suvaitse moista, myös äärimmäinen köyhyys, jossa Willy elää, sekä hänen ankarat kasvattivanhempansa. Kun Willy menettää kummankin työnsä, hän alkaa tavoitella unelmaansa. Pianonsoitto varieteeteatterissa tuo sen verran tienestejä, että hän pystyy maksamaan kapellimestari Mr. Goldsmithille, jonka avulla hän pääsee opiskelemaan pianonsoittoa konservatoriossa. Mr. Goldsmith kuitenkin lähentelee Willyä ja järjestää hänelle potkut koulutuksesta. Kaikki tapahtuu rytinällä, sillä pian sen jälkeen Willy saa kuulla olevansa oikealta nimeltään Antonia ja että hänen oikea äitinsä antoi hänet pois lehti-ilmoituksella eniten tarjoavalle. Willy ottaa takaisin oikean nimensä ja matkustaa Amsterdamiin etsimään juuriaan. Äiti on kuollut, mutta Antonia saa tietää lisää menneisyydestään. Muun muassa sen, että äiti rakasti häntä oikeasti ja yritti jopa saada hänet takaisin itselleen siinä onnistumatta. Saksassa Antonia pääsee kapellimestari Karl Muckin suojelukseen ja aloittaa vihdoin kapellimestariopinnot Berliinissä Valtion musiikkiakatemiassa.

Antoniasta tulee kuin tuleekin naispuolinen kapellimestari, mutta matkassa on mutkia. Yksi suuri mutka on rakkaus. Rikas ja vaikutusvaltaisesta perheestä tuleva Frank Thomsen, joka tekee työtä impressaarina (hankkii siis konsertteihin kapellimestareita ja solisteja), on Antonian potkujen takana, mutta kun kaksikon tiet kohtaavat myöhemmin, he rakastuvat intohimoisesti. Antonia valitsee kuitenkin musiikin ja jättää Frankin kuin nallin kalliolle matkustaakseen Amsterdamiin. Frank kyllästyy odottamaan ja kihlaa toisen naisen, mutta rakkaus Antoniaan kytee edelleen. Kun Antonialla menee huonosti, Frank häärii taustavoimana ja avustaa häntä niin vaurautensa kuin vaikutusvaltansakin turvin. Antonian rinnalla kulkee myös Robin-niminen mies, joka ottaa hänet varieteeteatteriin töihin ja kirjoittelee hänelle kirjeitä Frankin vaiheista Antonian ollessa Alankomaissa. Yllättäen Robin paljastuu aivan kirjan lopussa naiseksi, joka pukeutuu ja käyttäytyy kuin mies saadakseen kunnioitusta (ja piiloutuakseen). Robin rakastuu Antoniaan ensisilmäyksellä, mutta tyytyy seuraamaan sivusta ensin hänen romanssiaan Frankin kanssa ja sitten hänen taivaltaan halki Euroopan kapellimestarina.

Kuten niin usein todellisuuspohjaisissa romaaneissa, tässäkin on hengästyttävän paljon tapahtumia ja juonenkäänteitä. Ilman muistiinpanoja niitä kaikkia olisi mahdotonta muistaa. Aivan kirjan alussa jokin Willyssä/Antoniassa ärsytti minua. Ajattelin sen johtuvan siitä, että häntä kuvataan alkupuolella musiikillisesti lahjattomaksi, mutta silti määrätietoiseksi naiseksi. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin kuitenkin tuntea sympatiaa Antoniaa kohtaan. Tajusin, että läpi kirjan Antonian rinnalla kulkeva "sinusta ei ole mihinkään, koska olet nainen" -ajattelutapa huokui niin vahvana rivien välistä hänen aloitellessaan uraansa, että se vaikutti lukukokemukseen. Kuten sanottua, muistelin lukiessani Baldinin kirjoittamaa Uuden ajan opettajaa, jossa niin ikään nainen yrittää pärjätä miesten maailmassa ja saa kaiken aikaa lokaa niskaansa. Ikävä myöntää, mutta jos olisin itse ollut nainen tuohon aikaan ja minulla olisi ollut suuria unelmia, olisin todennäköisesti antanut niiden jäädä unelmiksi ja tyytynyt siihen osaan, minkä sen ajan yhteiskunta naisille määräsi: synnytyskoneet, kodin hengettäret, miestensä tukijat. Siksi onkin niin voimaannuttavaa ja kiinnostavaa lukea rohkeista, määrätietoisista, itsenäisistä ja uraauurtavista naisista, jotka ovat oikeasti jaksaneet tehdä asioille jotain ja astuneet miesten varpaille. Hurraa!

 

Piano, harppu ja viulu, ne olivat viiden naispuolisen opiskelutoverini instrumentit. Olisikohan hollantilaiselle koskaan juolahtanut mieleen, että nämä ovat ainoat erikoisalat, joiden soittajista on olemassa feminiinimuoto? Minusta voi tulla pianiste, mutta sellaista kuin dirigente ei ole olemassa. Täällä Amerikassa naispuolisen soittajan titteliin liitetään sana "lady", lady pianist. Se taas kuulostaa sympaattiselta. Luokkamme kolmekymmentäneljä miestä voivat muuten valita mitkä tahansa instrumentit, eikä heihin lisätä mitään sanoja. (s. 103)

 

Romanssi Frankin kanssa toi lisämaustetta, mutta minua kiinnosti paljon enemmän Robin. Hänen oikea sukupuolensa paljastuu vasta romaanin loppupuolella, joten suurimman osan ajasta lukijaa pidetään siinä uskossa, että hän on mies. Olin ehkä hieman pettynyt paljastukseen. Kun Robinin kerrotaan käyttävän korsettia onnettomuuden takia ja kun hän lukittautuu huoneistonsa vessaan Antonian silmien ulottumattomiin, tunsin valtavaa sympatiaa häntä kohtaan. Pidin häntä epävarmana rakastuneena ressukkana ja toivoin, että Antonia vastaisi hänen tunteisiinsa. Niin ei käy, vaan Robin jää niin selväksi kolmanneksi pyöräksi kuin vain voi. Sitten paljastuu, että hän on nainen, joka on aina ollut enemmän sinut itsensä kanssa pukeutuessaan mieheksi ja toimiessaan miesten maailmassa. Minua liikutti edelleen hänen rakkautensa Antoniaan, joka ei koskaan sammu. Robin taisi olla suosikkihahmoni koko kirjassa.

Romaanin lopussa Antonia pistää tuulemaan ja perustaa New Yorkin naisten sinfoniaorkesterin (ensimmäisen laatuaan) ja saa suojelijakseen itse presidentti Rooseveltin puolison, Mrs. Rooseveltin. Hän esiintyy naisorkesterinsa kanssa ja hurmaa kaikki. Ja mikä parasta, myös Frank saapuu paikalle, vaikkei aluksi aikonut tulla. Ympyrä sulkeutuu erittäin tyydyttävästi, kun hän tekee saman tempun minkä Antonia tekee kirjan alussa: tulee istumaan aivan kapellimestarin lähelle taittotuolilla. Pidin lopusta valtavasti.

Mitä tulee teoksen todellisuuspohjaisuuteen, en koskaan jaksa selvittää tai edes kiinnostua siitä, kuinka paikkansapitäviä historialliset tapahtumat ja henkilöhahmot ovat. Nautin vain tarinasta. Niin tein tämänkin kirjan kohdalla. Kirjailija mainitsee jälkisanoissaan lisänneensä fiktiivisiä elementtejä, mikä on vain hyvä, sillä tarina toimii loistavasti näiden lisäysten ansiosta. Jälkisanat ovat toki hieman surullista luettavaa, sillä niissä kerrotaan, ettei Antonia koskaan saanut nimitystä vakituiseksi ylikapellimestariksi, vaan teki vierailevan kapellimestarin hommia ja muita töitä elämänsä loppuun asti. Vain koska oli nainen.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Kapellimestari on erittäin hyvin kirjoitettu ja vaikuttava todellisuuspohjainen historiallinen romaani naispuolisesta kapellimestari Antonia Bricosta. Se ottaa jälleen kantaa naisiin miesten maailmassa ja näyttää, että unelmiaan tavoitellessaan kannattaa olla jääräpäinen ja uskalias. Tykkäsin kovasti! Suosittelen musiikista kiinnostuneille ja todellisuuspohjaisten romaanien ystäville.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.