perjantai, 14. tammikuu 2022

Sirkustyttö

nimet%C3%B6n.jpg
 

Lomani oli ihanan rentouttava. Viimeiset lomapäivät menivät sijaisuutta tehdessä ja ensi viikolla opinnot yliopistolla jatkuvat taas. Lukeminen jäi loppulomasta vähemmälle gradu- ja työkiireiden vuoksi. Sain kuitenkin päätökseen Pam Jenoffin Sirkustytön, aivan upean kirjan, jonka löysin BookBeatista. Tämä vuoden 2022 toinen kirja sijoittuu Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 8: Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua. Päähenkilö nimittäin löytää kadonneeksi ja kuolleeksi luulemansa veljen. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) se tulee ruutuun "kirjassa liikutaan jalan".
 

Luonto%20sivuilla.jpg

 

Lisäksi osallistun vielä tammikuun alussa kirjagramissa alkaneeseen @paulankirjanurkan historialliseen lukuhaasteeseen. Siinä sijoitan tämän kirjan ruutuun "pääosassa nainen".
 

Historiallinen%20lukuhaaste.jpg

 

Sirkustyttö / The Orphan's Tale

Harper Collins Nordic

suom. 2021

362 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa BookBeatista

 

Noa on karkotettu häpeällisenä kotoa, sillä hän on tullut raskaaksi natsisotilaalle. Hänet pakotetaan luovuttamaan lapsensa ja hän päätyy siivoamaan juna-asemaa elannokseen. Kun Noa löytää tavaravaunusta kymmeniä juutalaisvauvoja, jotka on lähetetty keskitysleirille, hän ei voi olla ajattelematta riistettyä lastaan. Hän varastaa yhden vauvoista ja pakenee lumiseen yöhön. Päätös muuttaa hänen elämänsä. Noa pakenee saksalaisen sirkuksen suojiin ja hänen on opittava sirkustaitoja sulautuakseen joukkoon. Kaunaa maailmalle kantava trapetsitaiteilija Astrid joutuu ottamaan Noan yhdeksi akrobateistaan. Kun heitä suojeleva sirkuksen ulkokuori kuitenkin osoittautuu hataraksi, heidän on päätettävä, onko heidän ystävyytensä riittävän vankka pelastamaan heidät. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Sirkustyttö on kertomus kahdesta naisesta toisen maailmansodan aikaisessa Natsi-Saksassa. 16-vuotias hollantilainen Noa ja miltei nelikymppinen Astrid ovat erilaisia mutta kumpikin omalla tavallaan vahvoja naisia. Astrid työskentelee sirkuksessa, johon Noa liittyy lempeän sirkuksen johtajan ottaessa hänet hoiviinsa. Kummallakin naisella on synkkä menneisyys: Noa on saanut lapsen saksalaissotilaalle mutta lapsi on viety häneltä pois. Menetyksen jälkeen hän kuitenkin löytää junavaunun täynnä juutalaislapsia ja varastaa niistä yhden itselleen kasvattaakseen sen omanaan. Astrid puolestaan on ollut naimisissa SS-miehen kanssa, mutta joutunut hylätyksi juutalaistaustansa vuoksi. Epätavallinen ystävyys syttyy epätavallisessa paikassa: sirkuksessa.

 

"Sen kun pidät kiinni ja keinut", hän kehottaa. Olen jähmettynyt paikoilleni. Olen tuntenut kuoleman läsnäolon ennenkin – synnytyksen aikana, kun elämä tuntui luisuvan ruumiistani, kun näin vauvat junanvaunussa, kun kamppailin lumen läpi Theon kanssa vain päivää aiemmin. Mutta nyt kuoleman mahdollisuus häämöttää edessäni todellisempana kuin koskaan katsoessani pudotusta tasanteelta lattiaan.

 

Sirkusaihe tässä kirjassa oli ihan hurjan mielenkiintoinen! En totta puhuakseni muista lukeneeni juurikaan sirkusaiheisia kirjoja. Kuvaukset sirkuselämän arjesta, matkaamisesta paikasta toiseen, teltan pystyttämisestä, esityksiin valmistautumisesta ja itse show'sta on kuvailtu yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti. Ahmin kaikki tällaiset kohdat kirjasta kuin salmiakit karkkipussista (ne ovat suosikkejani). Lukiessani en voinut olla ihmettelemättä ja ihailematta trapetsitaiteilijoiden työn fyysisyyttä. En koskaan pystyisi samaan.

Toinen maailmansota toi tarinaan oman säväyksensä, ja se yhdistettynä sirkuksen elämän kuvaukseen todella iski minuun. Sirkustyttö on mielestäni romaani, jossa on todella jännittävä ja tunnelmallinen miljöö. Sukelsin täysin mukaan tapahtumiin ja ajauduin mielessäni kauas Natsi-Saksaan ja miehitettyyn Ranskaan. Vallitseva tilanne toi jännitysmomentin tapahtumiin. Kaiken kaikkiaan tässä kirjassa oli juuri sopiva määrä romantiikkaa ja jännitystä omaan makuuni.

Kaksi päähenkilöä toivat mukavaa vaihtelua. Aluksi sekoitin heidät, mutta sitten pääsin kärryille. Noa on nuorempi ja siksi myös ajoittain lapsellisempi. Hänen naiiviuutensa ja impulsiivisuutensa ärsyttivät ajoittain, mutta Noa ei kuitenkaan ole missään nimessä ärsyttävimmästä päästä. Voi, olen kohdannut paljon raivostuttavampiakin naispäähenkilöitä! Hän on kaikesta huolimatta herttainen. Astrid, joka aluksi äksyilee Noalle, on myös pohjimmiltaan lempeä. Pidin heistä molemmista.

 

Sirkus on aina tuonut valoa paikkoihin, joissa se vierailee. Nyt se on hengenpelastaja. Sirkus ei kuole niin kauan, kun se saa tämän aikaan. Sirkuksia on ollut roomalaisten ja kreikkalaisten ajoista saakka, perinteemme kumpuaa vuosisatojen takaa. Olemme selviytyneet keskiajasta, Napoleonin sodista, suuresta sodasta. Selviydymme tästäkin.

 

Kuten olettaa saattaa, kirja sijoittuu ajanjaksoon, joka on kaikkea muuta kuin hilpeä. Sota taustallaan sirkuslaiset kiertävät Eurooppaa ja yrittävät parhaansa mukaan selviytyä. Tietynlainen melankolia kerronnassa kutkutti: hauskuutta keskellä kuolemaa. Kauheita juonenkäänteitä piisasi, mutta koska tiesin mitä odottaa, en hetkahtanut. Noan kuolema kirjan lopussa tosin harmitti ja yllätti. Enkä erityisemmin pitänyt Astridin vauvan menetyksestä tai Peterin katoamisestakaan. Pidin kuitenkin tästä kirjasta aivan valtavan paljon. Olisin mieluusti lukenut lisääkin sirkuksen elämästä.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Sirkustyttö on jännityksen-, romantiikan-, historian- ja sirkuksenystävien romaani, sillä se tarjoilee niitä kaikkia sopivassa suhteessa. Se pitää hyvin otteessaan alusta loppuun, ja sirkusaihe sekoitettuna toiseen maailmansotaan on jotakin todella kiinnostavaa. Suosittelen lämpimästi!

Annoin Goodreadsissa viisi tähteä.

sunnuntai, 2. tammikuu 2022

Totista leikkiä

20220102_123709.jpg

Hyvää alkanutta vuotta 2022! Olen valmistumassa ensi keväänä, joten vielä kun voin, päätin hyödyntää BookBeatin opiskelijatarjouksen, 40 päivän ilmaisen kokeilujakson. Reilun kuukauden ajan tulen siis lukemaan pelkkiä e-kirjoja. Olen ennenkin kirjoitellut blogiini siitä, miten pidän kyllä enemmän perinteisistä paperikirjoista, mutta luen silloin tällöin myös sähköisiä kirjoja, mikäli niitä on edullisesti tai peräti ilmaiseksi saatavilla. Vuoden ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui BookBeatin valikoimasta Sally Thornen Totista leikkiä. Olin kuullut siitä etukäteen paljon ylistäviä ja kehuvia kommentteja, joten kiinnostuin. Uuden vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa tämä vuoden ensimmäinen kirja menee kohtaan 38: Kirjassa toteutetaan unelma tai haave. Päähenkilö nimittäin toteuttaa unelmansa kustannusalalla työskentelemisestä.


Totista leikkiä / The Hating Game

Harper Collins Nordic

suom. 2021

431 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa BookBeatista


Lucy Hutton on hurmaava ja avulias ja ylpeä siitä, että kaikki Bexley & Gaminin toimistolla pitävät hänestä. Siis kaikki paitsi kylmän tehokas ja virheettömästi pukeutunut Joshua Templeman.

Kaksikko on jaetussa työhuoneessaan 40 tuntia (okei, 50 tai 60) viikossa, ja heidän välilleen on muodostunut koukuttava, naurettava, loputon taistelu siitä, kumpi on parempi. Oli se sitten tuijotuskilpailu, imitointileikki tai HR-peli, Lucy ei voi antaa Joshuan voittaa häntä yhdessäkään asiassa. Eikä ainakaan, kun avautuu mahdollisuus mahtavaan ylennykseen.

Lucy joutuu kuitenkin kyseenalaistamaan käsityksensä Joshuasta, kun täysin viaton hissimatka päättyy järisyttävään suudelmaan. Ehkä Lucy ei sittenkään vihaa Joshuaa. Ehkä Joshua ei vihaakaan Lucya. Tai ehkä aivan uudenlainen peli on alkanut. (osa takakansitekstistä)


Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista


Totista leikkiä kertoo kustannusalalla työskentelevästä 28-vuotiaasta Lucysta. Hän on pieni mutta pippurinen nuori nainen, jolle kustannusala on toteen käynyt lapsuudenunelma. Lucyn kanssa samassa työhuoneessa istuu komea mutta ärsyttävä Joshua, ja kaksikolla on jatkuvasti meneillään paitsi kuittailua, myös silmäpeliä. Kun kustannusyhtiöön avautuu paikka ylempää johtoportaasta, he alkavat kilpailla siitä. Samalla kuitenkin tapahtuu jotakin odottamatonta: vihollisista tulee yllättäen rakastavaiset.


Rakkaus ja viha ovat toistensa kuvajaisia samassa pelissä ja sinun on pakko voittaa. Miksi? Sydämen ja egon takia.


Noh, myönnetään, ettei se kovin yllättävää ole, että viholliset rakastuvat. Luin juuri kuukausi sitten Nora Robertsin rakkausromaanin Yhdellä ehdolla, jossa on melko samanlainen lähtöasetelma: mies ja nainen, jotka eivät voi sietää toisiaan, rakastuvat lopulta toisiinsa tulisesti. Jos tätä kirjaa vertaa siihen, vetää tämä kuitenkin pidemmän korren.

Luettuani ylistäviä kommentteja ja arvosteluja olin ensin hieman skeptinen ja yritin nähdä kirjan tapahtumat kriittisemmin. Ajattelin, että muiden ylistävät kommentit eivät välttämättä tarkoita sitä, että minäkin ihastuisin tähän kirjaan ja lankeaisin sen lumoihin. Toisin kävi. Tämä on yksi niistä romaaneista, joka imaisee mennessään, ja lopulta sen on lukenut muutamassa päivässä.

Mikä tässä sitten on niin mahtavaa? No ensinnäkin se, että olen kirjan kohderyhmää: vähän yli parikymppinen nainen, joka haaveilee romantiikasta. Romaanissa aluksi jäiseltä ja luotaantyöntävältä vaikuttava mies osoittautuukin oikeaksi unelmien miesystäväksi, jolloin luvassa on roppakaupalla romantiikkaa ja hömpötystä. Lisäksi suuren suosion salaisuus lienee seksuaalinen jännite, joka jatkuu läpi kirjan Lucyn ja Joshuan välillä. Se piinaa lukijaa mutta samalla kutkuttaa. Kiusoitteleminen, ilmassa väreilevä kiihko ja tieto vääjäämättömästä intohimoisesta kohtaamisesta saa aloittamaan aina uuden luvun, vaikka tietääkin jo mitä on tulossa. Vaikken halunnut olla niin innoissani tästä aikuisten välisestä eroottisesta leikistä, en voinut olla innostumatta siitä. Thorne todella osaa saada lukijan huomion ja ylläpitää sitä luku toisensa jälkeen.


Meidän on päästävä tasoihin, koska se ei ole reilua. Hän on saanut yhden minun hymyistäni, ja hän on nähnyt minun hymyilevän muille ihmisille monta kertaa. Minä en ole koskaan nähnyt hänen hymyilevän, tai kasvojen näyttävän miltään muulta kuin ilmeettömältä, pitkästyneeltä, happamelta, epäluuloiselta, tarkkaavaiselta ja paheksuvalta.


Se, että kirjan päähenkilöt ovat töissä kustannusyhtiössä, herätti mielenkiintoni. Miettiessäni omia uravaihtoehtojani pohdin myös kustannusalaa, eikä se ole vieläkään täysin poissuljettu vaihtoehto. Ei sitä tosin kovin paljoa teoksessa avata, mutta kuitenkin. Myös värikuulasota, johon työporukka osallistuu ryhmähenkensä nostattamiseksi, oli hauska yksityiskohta. Tosin intoni osallistua sellaiseen haipui tämän kirjan luettuani, sillä se on kaikesta päätellen melko kivuliasta puuhaa. Niiden lisäksi muuta kovin omaperäistä kirjasta ei juuri löydy. Päähenkilöt ovat todella kliseisiä rakkausromaanin päähenkilöitä: Josh on kirveellä veistetty, pitkä ja tumma, ja hänellä on kiveäkin kovemmat lihakset. Lucy on pikkuruinen, sopivan hoikka mutta silti muodokas, ujo mutta tarpeen tullen omapäinen. Myös tapahtumat eksineen, juhliin menemisineen, hissimuhinointeineen, noloine vanhempineen ja epätodellisine poikamiesbokseineen tuntuivat siltä, että ne on jo nähty jossakin toisessa rakkausromaanissa tai -elokuvassa. Huvittuneisuutta herätti yksin asuvan miehen asunto, joka on sisustettu hyvällä maulla ja on vielä siistikin, Joshua kun on siivousfriikki. Aloin pohtia, miltä siisti mies kumppanina tuntuisi. En pidä ajatuksesta. Minä olen meillä se siivosfriikki, miehen kuuluukin mielestäni olla hieman sottainen. Siivousfriikit miehet kuuluvat rakkausromaanien sivuille, tai jos heitä on, selvään vähemmistöön.

Kliseistä huolimatta nautin romaanista. Minulle tapahtui myös jotakin kiinnostavaa. Yleensä kirjan alku on se, joka voi tuntua hitaalta ja tahmealta, kun taas loppupuoli kiinnostaa eniten. Tällä kertaa kuitenkin kävi niin, että alku tuntui parhaalta osalta kirjaa, ja mitä pidemmälle loppua päästiin, sitä kliseisemmäksi ja siirappimaisemmaksi tapahtumat kävivät. Aloin toivoa kirjan jo loppuvan. Tämä on oikeasti outo ilmiö, sillä harvoin minulle käy mitään tällaista. Pidin myös siitä, että kaikki ei pyöri seksin ja orgasmikeskeisyyden ympärillä, kuten Fifty Shades of Grey -trilogiassa, vaan intiimit kohtaamiset antavat odottaa itseään. Ja kun seksiin lopulta päästään, se on kuvattu yllättävän realistisesti ja ei liian tarkasti.

Vaikka kliseet harmittivat, erityisesti iänikuisen stereotypian toistaminen siitä, miten pitkä ja vahva mies sopii parhaiten yhteen pienen ja hennon naisen kanssa, Thorne osaa kuitenkin kirjoittaa hauskasti. Suuri miinus oli kuitenkin todella tökerö suomennos. Paikoittain oli hankala ymmärtää, mistä on kyse, sillä lauseissa ei aina ollut järkeä. Pisteet kuitenkin yrittämisestä.


Lopuksi: suosittelenko?


Totista leikkiä on kertomus vihollisista, jotka rakastuvat. Se on hauska, mukaansatempaava, kutkuttava ja eroottinen romaani, jota suosittelen rakkausromaanien ystäville. Fifty Shades of Grey se ei kuitenkaan ole, sillä kaikki ei pyöri vain seksin ympärillä (onneksi). Sillä on omat kliseensä ja puutteensa, mutta yhtä kaikki se on oikein maukas lukukokemus haaveilijoille. Kevyttä ja hyväntuulista kirjallisuutta.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.

torstai, 30. joulukuu 2021

Kirjavuosi 2021 & Kerro itsestäsi -haaste

Kirjavuosi%202021.jpg

Tältä näyttää kirjavuoteni 2021. Lukuina se on seuraavanlainen:

57 luettua kirjaa, joista 50 Helmet-lukuhaasteeseen.

18 214 luettua sivua.

11 kotimaista kirjailijaa, joista jopa kahdeksan naisia ja vain kolme miehiä.

Luetuin genre romantiikka, 10 kirjaa. Toiseksi luetuin historia, kahdeksan kirjaa.

Yksi sarjakuvakirja ja jopa kolme novellikokoelmaa (edellisvuonna luin vain yhden!)

Yksi englanninkielinen kirja.

Suosituin kustantaja Gummerus, 13 kirjaa. Toiseksi suosituin WSOY, yhdeksän kirjaa.

Eniten luettu vuonna 2015 julkaistuja kirjoja, viisi. Jaetulla toisella sijalla, neljä kirjaa, ovat vuodet 2021, 2019, 2018 ja 2011. Vanhin luettu kirja on vuodelta 1885.

Pisin luettu kirja on 517 sivua, lyhyin 91 sivua.

Keskimäärin luin eniten noin 319-sivuisia kirjoja.

Lisäksi viisi sähköistä kirjaa ja yksi äänikirja, joka oli samalla elämäni ensimmäinen.

 

Paras vuonna 2021 lukemani kirja oli ehdottomasti tulevaisuus- ja tietokonepeliaiheinen Ernest Clinen Ready Player One Toiseksi paras oli Rosella Postorinon Natsi-Saksaan sijoittuva Suden pöydässä -jännäri. Vähiten pidin Anna Burnsin Maitomiehestä. Se oli omaan makuuni liian omituinen.

Luin todella paljon hyviä kirjoja. Odotan taas innolla tulevaa vuotta upeine kirjoineen :)

 

Kerro itsestäsi -haaste

Kerro itsestäsi lukuhaasteen avulla! Kysymyksiin vastataan vain haasteeseen lukemiesi kirjojen nimillä.

1. Mikä/kuka olet? Anna opettajana

2. Kuvaile itseäsi? Ready Player One

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Ruusuvettä ja lammaspataa

4. Kuinka voit? Liian paksu perhoseksi

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? Uljas uusi maailma

6. Mihin haluaisit matkustaa? Humiseva harju

7. Kuvaile parasta ystävääsi? Kepponen

8. Lempivärisi? Kaikki taivaan linnut

9. Millainen sää on nyt? Seitsemän talvista päivää

10. Paras vuorokauden aika? Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita

11. Jos olisit tv-sarja, niin minkä niminen? Elämäni seinäruusuna

12. Millainen on parisuhteesi? Minä valitsin sinut

13. Mitä pelkäät? Vihan ja rakkauden päivät

14. Mitä toivot? Annan unelmavuodet

15. Päivän mietelause? Kerro minulle jotain hyvää

16. Miten haluaisit kuolla? Lentävä kuolema

17. Minkä neuvon haluaisit antaa? Lyö sinä, minä venytän

lauantai, 25. joulukuu 2021

Kuolema joulupäivänä

20211225_113930.jpg


Joulu on ohi ja katse kääntyy jo kohti tulevaa vuotta. Erityisesti odotan ensi viikolla julkistettavaa vuoden 2022 Helmet-lukuhaastetta sekä sitä, että saan tehdä koosteen menneen vuoden lukemisista. Minun oli tarkoitus lukea P.D. Jamesin Kuolema joulupäivänä jo viime jouluna, mutta en ehtinyt saada sitä kirjastosta ajoissa. Tällä kertaa varasin sen jo hyvissä ajoin. Kiinnostuin siitä paitsi nimen, myös upean kannen takia. Syön jouluisin suklaata enemmän kuin laki sallii, joten pelkkä kannen katsominen saa veden kielelle. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) sijoitan sen ruutuun "kirjassa kiivetään puuhun".

Luonto%20sivuilla.jpg


Kuolema joulupäivänä / Sleep no more: Six murderous tales

Otava

suom. 2019

185 sivua


Dekkarilegenda tarjoilee kuusi kutkuttavaa mysteeriä, joita yhdistää koston motiivi. Julma opettaja saa ansionsa mukaan, ja kahdeksankymppinen järjestää suloisen koston hoitokotinsa turvasta käsin. Myöhään joulupäivän iltana häijy kartanonisäntä joutuu murhaajan uhriksi. P.D. James ei tyydy vain syyllisen paljastamiseen, vaan avaa ihmismielen synkimpiä taipumuksia – niitä, jotka voivat pahimmillaan tehdä kenestä vain murhaajan. (takakansiteksti)


Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista


P.D. Jamesista olen kyllä kuullut, mutta Kuolema joulupäivänä oli ensimmäinen häneltä lukemani kirja. Se sisältää kuusi enemmän tai vähemmän jouluista novellia, joista jokaisessa tapahtuu murha. Novellit ovat hieman erimittaisia ja aiheiltaankin erilaisia. Silti suurin osa niistä tuntui minusta jokseenkin pitkäveteisiltä eikä takakannen lupaus mysteereistä, jotka "avaavat ihmismielen synkimpiä taipumuksia", oikein mielestäni pitänyt paikkaansa. Jokaisessa niistä tämä pohdinta ihmismielestä jää minusta kesken. Novellit ovat seuraavat: Jojo, Uhri, Joulupukkimurha, Tyttö joka rakasti hautausmaita, Aivan ihastuttava talo sekä Herra Millcroftin syntymäpäivä.


Sen jouluviikon aikana aloin kasvaa aikuiseksi. Ymmärsin ensimmäistä kertaa vallan kavalan viettelyksen: kuinka riemastuttavaa on hallita ihmisiä ja tapahtumia, miltä tuntuu, kun saa päättää muiden kohtalosta. (s. 16)


Suosikkini oli Tyttö joka rakasti hautausmaita. Se kertoo jo aikuiseksi varttuneesta naisesta, joka jäi pienenä orvoksi ja asuessaan sukulaisillaan ihastui läheiseen hautausmaahan niin paljon, että alkoi viettää siellä aikaansa. Novellin edetessä paljastuu, että tyttö on murhannut oman isoäitinsä. Minuun vetoavat kauhuleffoissa ja -kirjoissa aina tällaiset lapset, jotka ovat jollain tapaa yliluonnollisia, näkevät asioita joita aikuiset eivät tai ovat muuten vain todella pelottavia ja omituisia. Siksi ehkä pidin juuri tästä novellista eniten. Mutta se loppui liian pian, ja olisin toivonut sen vielä jatkuvan. Olisin voinut lukea kokonaisen kirjan aiheesta.

Muut novellit olivat mielestäni luettavia, ajoittain jännittäviäkin, mutta eivät mitenkään kovin erityisiä tai kutkuttavia. Lukuintoa laski jonkin verran sen tajuaminen, että miltei kaikissa novelleissa muistaakseni yhtä tai kahta lukuun ottamatta minäkertoja paljastuu murhaajaksi. Tämä kaava rikkoutuu tosiaan kerran tai pari, mutta joka tapauksessa ehdin sen oivaltaa, minkä jälkeen into murhaajan arvuuttelemisesta katosi. Pidän dekkareista, joissa joudun pähkäilemään murhaajan henkilöllisyyttä loppuun asti. Monissa näistä novelleista murhaaja paljastui melko suoraan joko heti novellin alussa tai hänen henkilöllisyytensä pystyi ainakin todella helposti päättelemään. Vastapainona oli sitä ihmismielen synkkyyden pohdintaa, mutta ei läheskään tarpeeksi. Pelkkää pintaraapaisua. Ei tämä novellikokoelma minusta kuitenkaan ihan sysihuono ollut. Se ei vain tällä hetkellä oikein iskenyt.


Lopuksi: suosittelenko?


P.D. Jamesin Kuolema joulupäivänä sisältää kuusi murhamysteerinovellia. Suosittelen luettavaksi joulun välipäivinä tai joulua odotellessa. Minulle tämä kokoelma tuotti pettymyksen, se ei ollut niin jännittävä kuin odotin. Uskon kuitenkin monen muun saattavan pitää siitä. Todellisen kauhun ja jännityksen ystävät älkööt vaivautuko.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.

lauantai, 18. joulukuu 2021

Yhdellä ehdolla

20211211_181053.jpg
 

Enää viikko jouluun! Pidän joulusta ja joulunajasta. Erityisesti lahjojen antaminen, herkuttelu ja perheen näkeminen ovat minulle tärkeitä asioita joulussa. Yleensä minulla ei kuitenkaan ole ollut tapana lukea joululomalla jouluisia kirjoja, vaan fiiliksen mukaan vähän mitä sattuu. Tänä vuonna kaipasin jotakin kevyttä ja ihanaa jouluhömppää stressaavan gradusyksyn jälkeen. Helmetin sähköisessä kirjastossa oli heti saatavilla Nora Robertsin rakkausromaani Yhdellä ehdolla, joten otin sen luettavaksi. Yleensä suosin fyysisiä kirjoja, tälle vuodellekin on tullut luettua vain muutama e-kirja (ja muistaakseni kuunneltua vain pari äänikirjaa). Tällaisen välipalakirjan kuitenkin luki sujuvasti sähköisesti.

Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) tämä tulee ruutuun "kuu tai tähdet", koska mitäpä rakkausromaani olisi ilman kohtausta, jossa rakastunut päähenkilö tuijottaa öistä tähtitaivasta.
 

Luonto%20sivuilla.jpg

 

Yhdellä ehdolla / A Will and a Way

Harper Collins Nordic

uusi painos 2017

314 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa Ellibs-palvelusta

 

Pandora McVie saa miljoonaperinnön! Vaikka eniten hän haluaisi saada setänsä takaisin. Pandora ei kuitenkaan ole ainoa perillinen... Setä on testamentannut kaiken omaisuutensa jaettavaksi Pandoran ja Michael Donahuen kesken. Vastineeksi Jolley-setä pyytää heiltä vain yhtä pientä asiaa. Mutta sedän pieni pyyntö haudan takaa ei olekaan vain pyyntö vaan määräys, joka aiheuttaa kaikille paljon pulmia... (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Siitä onkin aikaa, kun olen lukenut kunnon hömppä-kioskikirjallisuus-rakkausromaanin. Teini-ikäisenä ahmin niitä enemmän kuin kehtaan myöntää. Koen kasvaneeni niistä jo ulos, mutta halusin pitkästä aikaa jotakin todella kevyttä luettavaa. Ja olin myös utelias selvittämään, millaisia ajatuksia tällaisen kirjan lukeminen minussa herättää monen vuoden tauon jälkeen.

Yhdellä ehdolla -romaanin päähenkilö on jännittävästi nimetty Pandora McVie, käytännöllinen ja totinen punapää, jonka rakas Jolley-setä kuolee. Setä jättää Pandoralle kartanonsa ja miljoonaomaisuutensa, mutta testamentissa on yksi ehto: Pandoran tulee asua puoli vuotta Jolleyn kartanossa Michael Donahuen, hänen komean naistenmies-pikkuserkkunsa kanssa. Suvun muita jäseniä testamentti ei miellytä, ja he alkavat panna kapuloita rattaisiin. Kuten arvata saattaa, Pandora ja Michael, jotka eivät voi sietää toisiaan, rakastuvat lopulta.

 

– Viimeistään viikon kuluttua tämän dokumentin lukemisesta Pandora ja Michael muuttavat Jolley's Folleyyn ja asuvat siellä yhdessä kuusi kuukautta. Kumpikaan ei saa viettää muualla pitempää aikaa kuin kaksi yötä kerrallaan. Tämän puolen vuoden määräajan jälkeen koko omaisuuteni siirtyy heidän hallintaansa ilman mitään ehtoja. Jos jompikumpi ei hyväksy näitä ehtoja tai rikkoo niitä puolen vuoden määräajan aikana, koko omaisuuteni siirtyy kaikkien perijöitteni ja Lihansyöjäkasvien tutkimusinstituutin jaettavaksi. Teillä on minun siunaukseni, lapset. Älkää tuottako vanhalle kuolleelle miehelle pettymystä.

 

Lähtöasetelma tuntui jo alussa todella ennalta-arvattavalta: toisiaan inhoavat nainen ja mies, jotka pakotetaan asumaan yhdessä, rakastuvat toisiinsa. Pandora ja Michael ovat muutenkin hyvin ennalta-arvattavia ja kliseisiä rakkausromaanin päähenkilöitä: Pandora on kikkaratukkainen punapää, Michael tumma ja perinteisen komea. Michael on naistenmies ja romantikko, Pandora puolestaan käytännönläheinen ja rakentanut ympärilleen suojamuurit. Minua huvitti, kun aloin muistella teini-iässä raapustamiani rakkaustarinoiden tynkiä. Mikään ei huuda klišee yhtä tehokkaasti kuin punatukkainen naispäähenkilö ja tumma miespäähenkilö. Kuvittelin silloin, että kiharatukkainen punapää on erikoinen ja eksoottinen valinta rakkaustarinan naispääosaan, mutta kyllähän sitä on jo aika paljon nähty niin leffoissa kuin kirjoissakin. Myös rakkaudessa pettynyt ja varautunut nainen on aivan ehdoton juttu, joka tällaisessa tarinassa pitää olla. Päähenkilöt eivät siis tehneet suurta vaikutusta.

Parasta antia kirjassa oli mysteerinen vainoaja, joka yritti erilaisin mielikuvituksellisin tempuin vahingoittaa Pandoraa ja Michaelia. Jännitys kuitenkin lässähti lopussa, sillä hyvin ennalta-arvattavasti juonittelun takana olivatkin kaikki suvun jäsenet (tuli mieleen ihan Idän pikajunan arvoitus). Olisin toivonut tähän mielenkiintoisempaa twistiä, ja pohdinkin jo mielessäni, miten huikeaa olisi, jos vainoaja olisikin Michael(!) tai jompikumpi kartanon palvelijoista. Kyseessä on kuitenkin Nora Robertsin kirja, ei Agatha Christien, joten mitään tällaista ei ollut odotettavissa, harmi kyllä. Pandora on ammatiltaan korusuunnittelija, mikä oli minusta mielenkiintoinen yksityiskohta. Ja tietenkin jouluinen tunnelma, joka kirjasta välittyi, oli omiaan tekemään siitä nautittavan juuri tähän vuodenaikaan luettuna. Erityisesti kuvaus jouluaattoillasta herätteli jo omaa alkavaa joulufiilistäni ja sai minulle lämpimän tunteen.

 

Hullu nainen, Michael ajatteli. Ja hän alkoi olla aika hulluna Pandoraan. He ärsyttivät toisiaan kaikin tavoin. Ja silti hän oli hulluna tähän.

 

Minua häiritsivät romaanin huono käännös sekä jotkin epäloogisuudet ja kliseisyydet. Esimerkiksi koiranpentu, joka tuntuu kirjan lopussa kadonneen savuna ilmaan. Plussaa siitä, että vaikka Pandora on rakkausromaaneille tyypillisesti langanlaiha, Michael toteaa useaan otteeseen pitävänsä muodokkaammista naisista. Mutta vaikka Pandoraa kuvataan laihaksi kuin pajunvitsa ja "teräväksi", hänelläkin mainitaan muutamaan otteeseen olevan muotoja ja pehmeyttä. Tosi ristiriitaista. Hei kirjailija, jos päätät tehdä päähenkilöstä laihan, et voi kuvata häntä muodokkaaksi ja pehmeäksi vain, koska se sopii intiimin kohtauksen kuvailemiseen. Tee mieluummin rohkea ja omaperäinen valinta ja tee päähenkilöstä oikeasti muodokas! Minua myös ärsytti se, miten Michael ja Pandora ihailevat toisissaan sitä piirrettä, että jaksavat haastaa jatkuvasti riitaa ja ärsyttää toisiaan. Se kuulemma sitoo heidät yhteen. Saisinpa lukea jatko-osan, jossa he ovat kymmeniä vuosia myöhemmin jo niin kyllästyneet jatkuvaan nahisteluun ja katkeroituneet, että ottavat avio-eron. Ei kukaan oikeasti halua kumppania, joka on ottanut elämäntehtäväkseen nälviä sinua kaikin mahdollisin tavoin.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Yhdellä ehdolla on tyypillistä Nora Robertsia ja tarjoaa rakkaudennälkäiselle lukijalle tuutin täydeltä romantiikkaa. Pientä jännitys-twistiäkin on mukana. Kirja kuitenkin myös pursuaa kliseitä eikä käännös ole paras mahdollinen. Ihan mukava kirja välilukemiseksi. Ja sopii hyvin joulun odotukseen talvi- ja jouluteemojensa vuoksi. Suosittelen kevyttä kirjallisuutta kaipaaville.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.