Kore Yamazaki: Velhon morsian 21 /
Mahoutsukai no yome 21 / The Ancient Magus' Bride 21

suom. 2026, Antti Valkama

Sangatsu Manga

174 sivua

Velhon morsian -mangasarja jatkuu. Ensimmäiset kolme osaa löytyvät täältä, osat 4-20 täältä. Kirjoittamishetkellä osa 21 on tuorein suomennettu osa. Varasin sen kirjastosta, mutta päädyin kuitenkin ostamaan omaan hyllyyn Hypecon-tapahtumasta. Osat 1-12 ostin huokeaan hintaan ystävältäni 🩷

Osassa 21 Akatemian joulutauko jatkuu. Chise ja Elias saavat vieraaksi Jasper Latimerin. Hän on Eliasin mesenaatti, joka omistaa paperilla Eliasin talon. Vastineeksi suvun auttamisesta Elias saa taloudellista apua. Jasperin mukana tulevat veljen vaimo Frederica ja tämän ennenaikaisesti syntynyt tyttövauva, joka on oudon mustan materian peitossa. Jasper kertoo Chiselle Latimerin kirouksesta. Se langetettiin suvun ylle, kun joskus muinoin ahne maanomistaja yritti häätää maillaan asuvan noidan ja surmasi hänet. Ennen kuolemaansa noita kirosi Latimerin suvun naiset niin, että kaikki vastasyntyneet kuolevat. Vuoden 1920 keväällä ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa rintamalta palannut Keith-niminen renki löysi Eliasin Lontoosta sillan alta ja otti mukaansa, koska sääli häntä. Keith on rakastunut maanomistajan tyttäreen Katrinaan, joka heidän luokkaeroistaan johtuen meni naimisiin toisen miehen kanssa ja odottaa nyt tämän lasta. Elias saa kirouksen poistettua Katrinan vauvan yltä, jolloin Keith ja Katrina nimittävät häntä velhokseen. Siitä lähtien Elias on pitänyt itseään velhona. Valitettavasti kirous ei kuitenkaan hajonnut täysin, vaan se poistuu aina yksitellen jokaisen suvun vauvan yltä. Muuhun Elias ei pysty. Hänen avustaan ollaan kuitenkin hyvin kiitollisia.

Chisen ja Eliasin luona yöpyy joukko Chisen opiskelutovereita. Huhut Punaisen lohikäärmeen virkoamisesta liikkuvat kiivaina. Josefkin kömpii esiin kaivostaan katsomaan mitä maan päällä oikein metelöidään ja arvelee Eliasille, että lohikäärme saattoi olla muotoaan muuttanut Chise. Chise oppii paljon historiasta ja taikaeläimistä. Hän oppii, että on olemassa kahdenlaisia lohikäärmeitä: eläinlohikäärmeitä ja tarulohikäärmeitä. St. Georgen suku, joka on yksi Akatemian perustaneista Seitsemän kilven taikurisuvusta, pyytää apua lohikäärmeen taltuttamiseen Chiseltä ja Eliasilta. Elias pohtii vaihtoehtoja. Lohikäärmettä lähestyttäessä Chise saattaa taas muuttua ja hänen kirouksensa pahentua. Jos he passaavat, saattaa koko maa olla vaarassa. Mutta jos Chise ja tämä talo selviävät, en oikeastaan piittaa maan kohtalosta, Elias tuumii, mutta muistaa sitten muut ystävänsä ja jatkaa ajatusta: ... On jo muitakin, joilla on väliä. Siispä hän suostuu (tosin kysyttyään ensin Chisen mielipidettä 🫶).

Akatemiassa ei kai tiedetä, että Chise muuttui lohikäärmeeksi.

"Harvinainen" on liian lievä sana kuvaamaan sellaista kykyä.

St. Georgen suvun kaksoset Jasmine ja Violet ovat tulleet isänsä kanssa auttamaan lohikäärmeasiassa. Tai niin he väittävät, kunnes paljastavat Chiselle oikean syyn. Jasmine on löytänyt metsästä familiaarin kaltaisen muotoa muuttavan olennon. St. Georgen suku on perinteisesti tuhonnut olentoja, jotka ovat ihmisille vaarallisia. Tämä olento yrittää kyllä haukata palan joistain kohtaamistaan ihmisistä, mutta Jasmineen se on kiintynyt ja tottelee häntä, ainakin jotenkuten. Kaksoset toivovat saavansa neuvoja. Chisen tuomio on, että olento on niin nuori, että se on vielä muovattavissa. Salaisuus ei pysy kauaa, sillä Elias haistaa olennon hajun Chisestä. Chise vannottaa häntä pitämään salaisuuden.

Osasta 10 alkanut Akatemia-jakso on ollut vähän sekava ja pitkäveteinen. Henkilöhahmoja on liikaa ja Akatemiassa opiskelu vie tilaa Chisen ja Eliasin suhteen kehittymiseltä ja heidän velhon työltään. Tämä osa tuntui paluulta ensimmäisten osien tunnelmaan ja pidin tästä siksi aivan valtavasti! Opimme taas vähän lisää Eliasin menneisyydestä. Latimerin suvun kirous oli tosi mielenkiintoinen. Myös kaksosten löytämä olento vaikuttaa jännältä. Pohdin, tuleeko siitä vielä koitumaan ongelmia. Lohikäärme-juonikuviosta en vielä osaa sanoa mitään.

Tästä osasta erityisesti mieleen jäi kohtaus, jossa Chise yhyttää yläkerran ullakkohuoneeseen majoittuneet Akatemia-kaverinsa juomasta alkoholia aikuisilta salaa. Chise on tyrmistynyt asiasta, sillä hehän ovat vielä alaikäisiä! Kaverit kuitenkin painostavat hänetkin maistamaan. Myöhemmin Chise haluaa tietää, mitä Elias keskusteli kaksosten isän kanssa alakerrassa. Elias vastaa vain: Aikuisten juttuja. Se ja alkoholin juominen saa Chisen pohtimaan:

Aikuinen...

Alkoholia joimme, mutta aikuisia emme vielä ole. Riippuukohan se iästä? Siitä näkökulmasta Elias on epäilemättä aikuinen...

Chise kysyy Eliasilta, mikä on lapsen ja aikuisen ero ja miten aikuiseksi mahdetaan tulla. Elias pohtii kiusaantuneena, että tarkoitus oli vain hämätä. Hän on kysellyt aivan samaa asiaa itsekin aikoinaan Rahabilta 😁 Lopulta Elias vastaa diplomaattisesti, että jos pohtii tuollaisia, se osoittaa että on vielä lapsi. Chise vanhenee ja kasvaa, mitä on kiva seurata. Toiveissa on tietysti myös, että kun hänelle tulee lisää ikää, hänen ja Eliasin suhdekin syvenee.

Tästä osasta alkaa Petojahti-jakso. Yamazakilla on kuulemma tosi paljon ideoita takataskussaan. En malta odottaa jatkoa!!

Agatha Christie: Varjossa auringon alla / Evil under the sun

suom. 2005, Eero Ahmavaara

WSOY

256 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)

- Tämä ei ole sellainen paikka, josta voisi löytyä ruumis. - -

- Niin, tämä on hyvin romanttinen paikka, Hercule Poirot myönsi. - Ja rauhallinen. Aurinko paistaa. Meri on sininen. Mutta unohdatte, neiti Brewster, että kaikkialla auringon alla on pahaa, kaikkialla on varjoakin. (s. 18-19)

Olen viimeksi lukenut Christietä neljä vuotta sitten ja Poirot-jännärin viisi vuotta sitten. Nyt oli hyvä hetki tarttua taas yhteen Poirot'hon. Valitsin nimenomaan Varjossa auringon alla, koska löysin sen halvalla Kontista ja ajattelin sen sopivan täydellisesti kesälukemiseksi. Kesti kyllä hetken päästä siihen sisään, sillä en lue nykyään käytännössä lainkaan dekkareita.

Devonin rannikolla Leathercombe Bayn kylän läheisyydessä sijaitsee Smugglers' Island -niminen saari ja sillä suosittu Jolly Roger -lomahotelli. Lämmin elokuu ja lomasesonki on houkutellut sinne runsaasti vierailijoita. Yksi heistä on lomaansa viettävä yksityisetsivä Hercule Poirot, joka muiden mukana loikoilee auringossa yllään hohtavan valkoinen hellepuku ja panamahattu, viikset uhkeasti kaartuvina (suora lainaus 😄). Kuten arvata saattaa, Poirot pääsee lomastaan huolimatta ratkomaan rikosta, kun hotellissa tapahtuu murha!

Ehkä kiinnostavin kaikista hotellivieraista on kolmissakymmenissä oleva näyttelijätär Arlena Stuart Marshall. Hän on niin upea ilmestys, että kääntää kaikkien miesten päät, myös Poirotin. Miehet kuolaavat hänen peräänsä ja naiset vihaavat häntä. Kirkkoherra on tosin ensimmäinen mies, joka sanoo suoraan Poirotille, että hänestä Arlena on itse pahuuden inkarnaatio. Arlena iskee silmänsä Patrick Redferniin, joka lomailee hotellissa vaimonsa Christinen kanssa, ja he alkavat tapailla salaa. Tosin pian koko hotelli tietää heidän hiiviskelystään ja siitä juoruillaan. Christineä säälitään, samoin Arlenan miestä, hyväntahtoista Kenneth Marshallia, joka ei tunnu välittävän siitä, että vaimo pettää häntä. Muita hotellivieraita ovat kirkkoherra, suulas amerikkalainen rouva tossukkamiehineen, tomera vanhapiika sekä muotisalongin omistajatar. Eräänä aamuna (tarkemmin sanottuna elokuun 25. päivä, minun syntymäpäiväni, kuinkas sattuikaan!) Poirot tapaa Arlenan, joka on matkalla veneelle. Hän on sopinut aikaisen tapaamisen jonkun kanssa ja vannottaa Poirot'ta olemaan kertomatta kenellekään heidän kohtaamisestaan. Vain muutamaa tuntia myöhemmin hänen ruumiinsa löytyy Maahisten poukaman rannalta. Joku on kuristanut hänet.

- - Arlena Marshall, rakas ystäväni, ei tosiasiallisesti ollut olemassakaan, kun hän oli yksinään. Hän eli vain miesten ihailun loisteessa. Ei, Arlena Marshall lähti tapaamaan jotakuta tänä aamuna. Mutta ketä? (s. 105)

Alkuperäistarina on ilmestynyt vuonna 1941. Olikin hauska bongailla kirjasta vanhan ajan merkkejä, kuten aurinkoöljy, jota ihmiset sivelevät rannalla ihoonsa ruskettuakseen paremmin, sekä se, ettei hienossa englantilaisessa saarihotellissa ole puhelinta, vaan ihmisten pitää mennä sisämaan puolelle soittaakseen. Kielikin on vanhahtavaa ja siksi vertaansa vailla. Puhutaan negatiivisesti hauskannäköisistä kasvoista, kellomäärästä ja liekehtivän ruskeasta (eli punaisesta) tukasta. Yllättävän paljon painovirheitäkin bongasin lukemastani painoksesta.

Siinä mielessä tämä oli täydellistä loma- ja kesäluettavaa, että varsinkin kirjan alussa on varsin verkkainen tunnelma. Hotelli on täynnä lomalaisia tekemässä lomalaisten asioita vailla huolen häivää, kunnes tapahtuu murha. Ensialkuun ajattelin, että lähtökohdat ovat tosi kiinnostavat: lomaileva Poirot, monta kutkuttavaa henkilöhahmoa ja miehiä vamppaava nainen, joka nähdään pahuuden ruumiillistumana. Kirjan luettuani olen sitä mieltä, että se oli turhan toisteinen eikä tarpeeksi yllättävä. Kun Poirot ja poliisit alkavat selvittää Arlenan murhaa, käydään tietysti jokaisen hotellivieraan liikkeet tarkasti läpi. Jokaisella heistä on kovin samanlaista kerrottavaa: on juotu aamukahvia huoneessa, käyty aamu-uinnilla, pelattu tennistä tai luettu kirjaa aurinkovarjon alla - mitä lomalla nyt yleensä tehdään. Vaikka murha lomahotellissa onkin jännittävä ja yllättäväkin juonenkäänne, ei miljöö itsessään tihku jännitystä.

Salaperäisestä Maahisten poukaman luolasta löytyy peltinen voileipälaatikko täynnä heroiinia ja poliisit epäilevät aluksi, että Arlena on ollut sekaantunut huumeiden salakuljettamiseen. No, ei hän ole. Sen sijaan yksi hotellivieraista, vanhempi herrasmies, on se, joka on toiminut huumekuriirina. Lopussa yritetään vielä hämätä lukijaa, kun Arlenan tytärpuoli yrittää itsemurhaa unitableteilla ja jättää itsemurhaviestin, jossa tunnustaa surmanneensa Arlenan. Hän ei ole murhaaja vaan ainoastaan uskoo niin, nimittäin hän luki kirjan manauksista ja teki kynttilän vahasta Arlenaa esittävän voodoo-nuken, jota kidutti ja jonka poltti takassa. Pahuuden ruumiillistumaksi kuvattua Arlenaa säälitään lopussa ja häntä pidetään olosuhteiden uhrina, vaikka aiemmin kirjassa häntä höykytetään ja hänen käytöksensä tuomitaan. Kieltämättä lopun yritys sekoittaa lukijaa ennen oikean murhaajan paljastamista on nerokas. Kirja vain vaikuttaa loppuvan kuin seinään. Poirot paljastaa murhaajan, joka käy kiinni hänen kurkkuunsa, mutta tämä päällekarkaus sivuutetaan tyystin kun seuraavassa luvussa Poirot jatkaa selitystään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten kirja päättyy. Jäikö Poirot jatkamaan lomaansa tapahtuneen jälkeen? Mitä tapahtui huumeiden salakuljettajalle ja yritettiinkö laajempaa huumerinkiä jäljittää? Kärsikö hotellin maine tapahtuneesta? Loppu jätti paljon kysymyksiä.

Varjossa auringon alla oli ensimmäinen lukemani Poirot pitkään aikaan. Se tuotti pienoisen pettymyksen, vaikka olinkin alkuun innoissani lomahotellimiljööstä. Suosittelen, jos olet kova Christie- ja/tai Poirot-fani. En ole (vielä) lukenut tarpeeksi Poirot-kirjoja peilatakseni tätä muihin.

⭐⭐/5

Marja Aho: Chiaroscuro

2025

Myllylahti

269 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu

Kesäloma on juuri alkanut, kun 16-vuotias Kunnaksen taidelukiota käyvä Fiona yritetään ryöstää kadulla koulunsa edessä. Huppupäinen hahmo uhkaa häntä puukolla ja vie hänen takkinsa ja laukkunsa. Pakoon varas ei kuitenkaan pääse, sillä jostain ampaisee poika moottoripyörällä ja estää ryöstön. Fiona näkee kiharatukkaisen moottoripyöräpojan myöhemmin kaupungilla ja menee kiittämään häntä. Poika on samanikäinen Rasmus, lempinimeltään Rafa. Hän asuu Pajiksessa eli Pajumäessä, joka on Kunnaksen pahamaineisin asuinalue. Rafa viettää vapaa-aikansa mopomiiteissä ja koulujen pihoilla ja myy muille nuorille sähkötupakkaa. Hänellä on tatuointeja ja selässä pitkä arpi, joka on tullut epäonnistuneista vapekaupoista. Rafalle puukot, nyrkkiraudat, viidakkoveitset ja lamauttimet ovat arkipäivää. Vanhemmat ovat eronneet, isoveli kuollut sekaannuttuaan ikäviin juttuihin, pikkuveli ajautunut roadmanien seuraan ja isä menettänyt työnsä ja alkoholisoitunut. Fiona sen sijaan asuu Jalavarannan hienostokaupunginosassa ja hänen maailmaansa kuuluvat sellaiset asiat kuin luksusjahdeilla purjehtiminen, Teslat, älyjääkaapit, flyygelit, leffahuoneet, spa-osastot ja Espanjan huvilat. Fionan isä on Kunnaksen kaupunginorkesterin kapellimestari ja äiti taidekoulun rehtori. Taiteellinen Fiona soittaa viulua ja maalaa. Hänen on kesäläksynä maalattava öljyvärityö, jossa hyödynnetään chiaroscuro-tekniikkaa (valon ja varjon erojen on oltava mahdollisimman dramaattiset). Aihe maalaukseen löytyy niinkin läheltä kuin Rafasta. Nuorten elämät nimittäin eroavat toisistaan kuin valo ja varjo tai kuin yö ja päivä. Kaksi erilaisista maailmoista tullutta kuitenkin ihastuvat ja rakastuvat toisiinsa palavasti.

Pyörän päältä katsottuna se [kaupunki] näytti aivan erilaiselta. Jotenkin uhkaavalta ja pelottavalta. Aivan kuin kaupunki olisi näyttänyt hänelle toiset, vieraat kasvonsa.

Rafa kiihdytti liikennevaloista moottori ulvoen kohti satamaa. Alkujärkytyksen jälkeen Fiona alkoi tottua vauhtiin. Vaikka häntä yhä pelotti istua nopeasti kiitävän pyörän päällä, tuntui vauhti samalla aivan uskomattoman ihanalta. Huumaavalta ja vapauttavalta. Ihanan kapinalliselta. Hän rentoutui nauttimaan pyörän kuumana hohkavasta moottorista ja viileästä ilmavirrasta, joka hyväili käsivarsia. Pian hän huomasi jopa hymyilevänsä kypäränsä sisällä pyörän ärjyessä äänekkäästi kohti kaupungin matkustajasatamaa. (s. 27)

Kansikuva on tosi hieno! Odotukset sisällön suhteen eivät olleet korkealla, sillä ajattelin tämän olevan tosi kliseinen nuortenkirja pahasta mopopojasta ja kiltistä rikkaasta tytöstä. Niin se onkin, mutta siitä huolimatta tykkäsin. Ehkä tarinan yksinkertaisuus oli se, mikä vetosi minuun. Fiona on sinisilmäinen ja maailman pahuudesta mitään tietämätön tyttö. Rafa taas on salaperäinen paha poika, joka liikkuu hämärissä porukoissa olematta kuitenkaan itse liian raju tai kapinallinen. Mielestäni Rafan henkilöhahmo on rakennettu taitavasti ja juuri oikeanlaisista paloista. Olin aivan lääpälläni häneen koko kirjan ajan. Tietysti Fionan tunteita sekoittaa tuttavaperheen poika Julius, joka on varsinainen Hannu Hanhi. Hän rakastaa purjehtimista ja lörpöttelee siitä aina kun saa tilaisuuden. Julius kuuluu Fionan kanssa samaan yhteiskuntaluokkaan ja he ovat olleet ystäviä jo kauan. Fiona näkee Juliuksen kuitenkin enemmän isoveljenä, kun taas Julius yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutusta Fionaan ja iskeä häntä. Fionaa ei kiinnosta kun tarjolla on paljon parempi vaihtoehto, kuuma paha poika Rafa.

Rafan mukana Fiona pääsee näkemään kotikaupunkinsa syrjäisimmät alueet, joissa alakouluikäiset pojat ryöstävät kaljat aikuiselta mieheltä, huumeita kaupataan päivänvalossa, pullopommeja heitellään ja tehdään ilkivaltaa julkisille rakennuksille välittämättä seuraamuksista. Nuorisojoukot työllistävät vartijoita ja poliisia, ja lehdissä mehustellaan sillä, miten nykynuoriso on rappiolla. Rafan mukaan jengi on niin sekaisin, että mukana on hyvä olla jotain millä puolustautua. Hänellä itsellään on veitsi ja Fionalle hän antaa kaasusumuttimen (jota Fiona joutuu jopa käyttämään puolustautuessaan). Fiona tapailee Rafaa tietenkin salassa eikä kerro hänestä kenellekään, edes parhaalle ystävälleen Manuelalle. Manuela saa kuitenkin tietää asiasta, kun Fiona käyttää häntä alibina. Fiona tietää, etteivät vanhemmat koskaan hyväksyisi Rafaa. Sen sijaan yksi ihminen hyväksyy: isoisä Vilgot, joka asuu Rafan kanssa samalla asuinalueella ja johon perhe on katkaissut välit, koska hän on  boheemi taiteilijasielu. Fionan isälle perheen maine on kaikki kaikessa. Kaikki ihmiset, jotka sitä uhkaavat, ovat vääränlaisia.

Isälle kaikki oli mustavalkoista. Joko chiaro, kirkas, tai scuro, pimeä. Ei mitään siltä väliltä. (s. 136)

Kuten arvata saattaa, Fionan jännittävä pakoilu saa lopulta pisteen kun hän jää kiinni kotibileistä, jotka poliisi keskeyttää. Isä on aivan raivona ja pistää Fionan kotiarestiin. Äiti on lempeämpi ja suostuu siihen, että Rafa tulee sunnuntailounaalle, mutta lounas on hyvin kiusallinen kaikin puolin. Fionaa kielletään enää tapaamasta Rafaa ja hänet pakotetaan viikon Espanjan-matkalle vastoin tahtoaan. Matkan aikana Fiona ikävöi Rafaa hirvittävästi. Sitten tulee soitto Manuelalta: Rafa on kolaroinut pyöränsä ajamalla päin betoniaitaa ja joutunut teho-osastolle. Kun Fiona pääsee takaisin Suomeen, hän kuulee, että Rafalla on paha aivotärähdys ja toinen jalka murtunut. Vaatii Rafan loukkaantumisen, että Fionan vanhemmat ymmärtävät, mitä poika todella hänelle merkitsee. Rafa toipuu hiljalleen, isoisä Vilgot laittaa Fionan isälle luun kurkkuun, Rafan isä saa töitä, Julius alkaa treffailla Manuelaa ja Fionan isä lupaa jopa kunnostaa Rafan pyörän. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Chiaroscuro on huumaava nuortenromaani, jossa sosiaalinen asema ja yhteiskuntaluokkien erot tulevat nuoren rakkauden tielle. Se oli paitsi nopeaa myös ihanaa luettavaa ja muistutti minua omasta teiniajastani ja ensirakkaudestani. Tunnistin Fionan ja Rafan hapuilevassa suhteessa paljon omista kokemuksistani. Tykkäsin kovasti kirjan miljööstä, päähenkilöistä ja sujuvasta kerronnasta. Olisin voinut lukea Fionan ja Rafan rakkaustarinaa pidemmällekin ja jos jatkoa tulee, tahdon ehdottomasti lukea sen. Suosittelen tätä lämpimästi yläkouluikäisestä ylöspäin! 🖤

⭐⭐⭐⭐/5

Anne Gunn Halvorsen & Randi Fuglehaug :
Teidän majesteettinne / Audiens

suom. 2024, Kati Valli

WSOY

236 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset (Oslo)

Teidän majestettinne on neljäs osa Royalteen-sarjaa. Ensimmäisestä osasta voit lukea täältä, toisesta täältä ja kolmannesta täältä.

Kirjan päähenkilö on Norjan kruununprinssi Karl Johan eli Kalle. Hän on juuri joutunut tyttöystävänsä Lenan jättämäksi. Kallesta on kuulemma tullut viime aikoina tylsä ja veltto kun ennen hän tykkäsi bilettää enemmän. Kesäloma on alkanut ja Kallella on mieli maassa, sillä heidän piti viettää ikimuistoinen kesä yhdessä. Kaikeksi onneksi kuninkaallisten kaksosten isä, itse Norjan kuningas, antaa luvan lähteä viikoksi Lofooteille kaveriporukan kesken. Matkan perimmäisenä tarkoituksena on hakea yksi kaveruksista, Ingrid, takaisin kotiin. Hän on nimittäin jättänyt loppukokeet suorittamatta, karannut Lofooteille Instagramissa tapaamansa surffaripojan luo ja mennyt kihloihin tämän kanssa. Kalle keksi idean porukan kesälomareissusta. Näennäisesti hän tahtoo mennä tapaamaan Ingridiä, mutta matkan aikana hän aikoo myös voittaa Lenan rakkauden takaisin.

Kalle, hänen siskonsa Margrethe, Kallen paras ystävä ja Margrethen nykyinen poikakaveri Arnie, Tess, Fanny ja Lena matkustavat Lofoottien Unstadiin, lainelautailijoiden paratiisiin. Kalle on vuokrannut heille arabiprinssin omistaman huvilan ottamatta paikasta selkoa etukäteen. Se paljastuu kamalaksi röttelöksi mummomaisine kalusteineen, kellastuneile valokuvineen ja pitsiverhoineen. Vessa on pelkkä pieni komero ja suihkukaappi sijaitsee keittiössä. Matkasta uhkaa tulla floppi, varsinkin kun Kalle yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutuksen Lenaan ja käyttäytyy ilkeästi parasta ystäväänsä Arnieta kohtaan, jolle on avoimen kateellinen. Ingrid löytyy rannalta, jossa hän asuu autossa komean ja treenatun surffaripoikaystävänsä Falkin kanssa. Falk vaikuttaa kaikkien mielestä siistiltä mutta oudon kontrolloivalta tyypiltä.

Kaikki Kallen Lofoottien varalle tekemät suunnitelmat olivat osoittautuneet täysin idioottimaisiksi.

Hän oli ajatellut, että reissusta tulisi leppoisa, lämmin ja mahtava, mutta kaikki olikin ollut vain kylmää, märkää ja kamalaa. (s. 124)

Olin siinä käsityksessä, että tässä kirjassa matkustetaan ulkomaille, mutta siinä pysytelläänkin Norjassa. Lofootit vaikutti aluksi tylsältä miljööltä. Se on syrjäinen paikka, jossa on kyllä upeita rantoja ja surffausmahdollisuuksia, mutta Unstadissa asuu kokonaiset 19 vakituista asukasta. Nihkeän ja tylsähkön miljöön lisäksi hiersi kirjan päähenkilö Kalle. En ole liiemmin välittänyt hänestä kirjasarjan aiemmissa osissa, sillä hän on saanut maineen bileprinssinä ja tehnyt kaikenlaisia noloja tempauksia, kuten esiintynyt naama mustaksi maalattuna. Tässä kirjassa hänen noloutensa nousee ihan uusiin sfääreihin. En ole pitkään aikaan lukenut yhtä cringeä kirjaa. Kallen käytös aiheutti hirvittävää myötähäpeää! Kaikki juontuu siitä, että hän lukee kirjaa Miten saat haluamasi ja kuuntelee podcastia nimeltä Man, Get What You Want, jossa naisista kaiken muka tietävä professori (joka muuten on eronnut kolme kertaa) kertoo, miten miehen tulisi käyttäytyä. Kalle ottaa kaikki ohjeet ihan kirjaimellisesti. Hän toistelee itselleen olevansa mies ja onnistuu loukkaamaan ystäviään, nolaamaan itsensä monta kertaa ja karkottamaan Lenan hetkellisesti luotaan.

Kalle ei lähtisi minnekään, ennen kuin olisi saanut sen, mitä halusi. Ja nyt hän tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä. Tästä lähtien hän olisi määrätietoinen. Hän olisi energinen. Hän olisi mies! (s. 86)

Lopulta Falk paljastaa todellisen karvansa. Hän aikoo perustaa Ingridin kanssa surffihotellin Unstadiin, mutta tahtoo itse edelleen asua autossa. Ingrid riitaantuu hänen kanssaan toisten edessä ja paljastaa Kallelle hieman vastahakoisesti, millainen Falk häntä kohtaan on. Falk vaatii häntä tekemään ruokaa itselleen, menemään nukkumaan aikaisin ja lukitsi hänet kerran ulos yöksi. Ingrid myös paljastaa, että oli vuosi sitten ihastunut Kalleen muttei uskaltanut kertoa tunteistaan. Kalle oli asiasta autuaan tietämätön, mutta tajuaa nyt, että hänelläkin on tunteita Ingridiä kohtaan. He menevät sänkyyn. Seuraavana aamuna Lena ilmoittaa, että haluaa palata Kallen kanssa yhteen (kuinkas sattuikaan). Kalle ei ehdi sitä paljoa pohtia, sillä porukalle tulee äkkilähtö takaisin kotiin kun Oslosta tulee tieto, että kuningas on joutunut sairaalaan sydäninfarktin takia. Viime hetkellä lentokoneeseen rientää myös Ingrid, joka on valmis palaamaan kotiin. Lentokentällä nuoret tapaavat Kallen ja Margrethen serkun Sophian. Hän pyytää Kallea esittelemään tyttöystävänsä. Ingrid ja Lena astuvat samanaikaisesti esiin ja sanovat yhteen ääneen: "Minä." Kirja loppuu siihen, että sairaalassa kuningas sanoo Kallelle, että on ajatellut vetäytyä hallitsijan hommista ja antaa tilaa nuoremmalle sukupolvelle. Kallen aika bileprinssinä vaikuttaisi olevan ohi.

Tämä oli mielestäni ehdottomasti huonoin Royalteen-sarjan kirjoista. Kalle on myötähäpeää aiheuttava päähenkilö, josta on vaikea pitää. Kirja loppuu kuin seinään. Mikä pahinta, jatkoa ei ole luvassa suomeksi. Tiedustelin kustantajalta asiasta ja sieltä vastattiin, että sarjan myynnit Suomessa ovat sen verran heikot, ettei niitä julkaista suomeksi enempää. Osia on ilmestynyt kahdeksan, mutta niiden lukemisesta ei taida olla mitään toivoa, varsinkaan kun englanninkielisinäkään niitä ei tunnu saavan mistään käsiinsä. Kävin spoilaantumassa lopuista osista lukemalla niiden juonitiivistelmät. Luvassa olisi ollut muutama ihan kiinnostava osa kiinnostavine päähenkilöineen.

⭐⭐/5

R. L. Stine: Syvällä vaanii vaara / Deep trouble

suom. 2004, Marja Helanen-Ahtola

Sanoma Magazines Finland

123 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

Tuijotin veteen äkkiä kauhun vallassa. Mikä tuolla alhaalla väijyi? Miksi se kiusasi minua sillä lailla? Valmistautuiko se tarraamaan minuun uudestaan ja kiskomaan minut pinnan alle ikuisiksi ajoiksi? (s. 23)

12-vuotias Billy, oikealta nimeltään William Deep nuorempi, ja hänen 10-vuotias pikkusiskonsa Sheena viettävät kesälomaa setänsä George Deepin eli tohtori D:n merentutkimusaluksella. Alus nimeltä Cassandra on ankkuroituna Ilandra-saaren edustalle Karibianmerellä. Tohtori D on ammatiltaan meribiologi, joka tutkii trooppista merielämää ja etsii uusia kasvi- ja kalalajeja. Aluksella on mukana myös tohtorin assistentti Alexander. Billyllä on vilkas mielikuvitus ja hän on hyvin seikkailunjanoinen poika. Sheena taas on nuorempi mutta kuitenkin järjen ääni. Tohtori D varoittaa uteliasta Billyä uimasta liian kauas alukselta. Lähistöllä oleva punainen koralliriutta kuitenkin kiinnostaa Billyä tavattomasti, sillä hän haaveilee oikean hain näkemisestä. Muutama snorklausreissu riutan lähelle vakuuttaa Billyn siitä, että siellä asuu merihirviö.

Eräänä päivänä alukselle saapuu vieraita Sataman eläintarhasta. Billy kuulee salaa keskustelun, jossa eläintarhan työntekijä pyytää hänen setäänsä etsimään merenneidon. Lähialueen vesissä asustaa kuulemma sellainen, sillä useakin eri kalastaja on nähnyt sen riutan tuntumassa. Eläintarha tienaisi paljon rahaa jos heillä olisi merenneito vetonaulanaan. Tohtori D on arvostettu tutkija, joten eläintarhan työntekijät luottavat siihen, että hän jos kuka löytää merenneidon, nappaa sen ja toimittaa heille. Siitä luvataan miljoonan dollarin palkkio. Billy saa tästä tekosyyn vierailla taas riutalla ja sen takana olevalla laguunilla. Siellä hän on vähällä joutua vasarahain hampaisiin. Viime hetkellä joku tulee hätiin ja häätää hain tiehensä. Se joku on ihka oikea merenneito. Tohtori D vangitsee sen verkkoihinsa ja pistää aluksellaan olevaan merivesialtaaseen. Merenneito on onneton lasialtaassaan ja Billyä alkaa kaduttaa. Hän tahtoo vapauttaa merenneidon kun taas setä haluaa tutkia sitä. Lisäksi setä tarvitsee rahaa, koska yliopisto, joka kustantaa hänen tutkimuksensa, on pistänyt rahahanat kiinni.

Siitä tulee vanki. Yksinäinen vanki loppuiäkseen.

Kaikki oli minun syytäni. Miten saatoin antaa niin käydä? Päätin, että minun piti tehdä jotain. En voinut antaa niiden ihmisten viedä merenneitoa. (s. 87)

Jos joku Goosebumps-kirjoista johtaa harhaan niin nimellään, kansikuvallaan kuin takakansitekstillään, se on ehdottomasti tämä! Nimi, kansikuva ja esittelyteksti antavat ymmärtää, että pahuus, josta kirja kertoo, on syvällä meren pohjassa. Kenties hai tai muunlainen vaarallinen olento. Pari kertaa Billyä kutittelee ja nykii joku jalasta kun hän on snorklaamassa. Puolet kerroista se on kiusaa tekevä Sheena, puolet joku tai jokin mikä jää mysteeriksi. Kirjassa esiintyy hai tasan kerran: vasarahai, joka meinaa syödä Billyn suihinsa riutalla. Alku vaikutti lupaavalta. Pallottelin mielessäni mahdollisia juonikulkuja. Ehkä tohtori D, jonka kuvataan olevan onnellisimmillaan veden äärellä, onkin oikeasti merihirviö tai ihmisen ja merenolennon hybridi. Ajattelin myös, että ehkä Billy saattaisi olla sellainen. Kun merenneito tuli mukaan tarinaan, olin aika pöllämystynyt. Pidin sitä aluksi sivujuonteena, joka vain johdattelee johonkin pelottavampaan, mutta ei. Merenneidot ovat tässä kirjassa se yliluonnollinen elementti, mikä tarkoittaa sitä, että ainoa kauhu, jota tarjoillaan, tulee yhden hain hyökkäyksestä, tulikorallin poltteesta ja pahoista ihmisistä.

Mitä tulee Billyyn, hän oli ehdottomasti yksi ärsyttävimmistä Goosebumps-päähenkilöistä. Hänellä on suora musta tukka, kuten yhdeksällä kymmenestä kirjasarjan päähenkilöstä, joten hän on aika väritön ja hajuton. Sen lisäksi hän on ärsyttävän utelias ja tottelematon. Billy ja Sheena ovat olleet joka kesä sedän aluksella ja käyttäytyvät silti kuin eivät tuntisi paikkoja aluksella tai tietäisi, mikä on kiellettyä ja vaarallista.

Joukko naamioituja miehiä tunkeutuu alukseen yöllä ja varastaa merenneidon. Kuten arvelinkin, Alexander on kimpassa heidän kanssaan, koska he maksavat hänelle 20 miljoonaa dollaria eläintarhan lupaaman miljoonan sijasta. Rahan takia Alexander on valmis pettämään ystävänsä. Hetken näyttää siltä, että Billylle, Sheenalle ja tohtori D:lle käy huonosti, kun heidät viskataan merivesialtaaseen, joka työnnetään laidan yli mereen. Merenneidot pelastavat heidät ja johdattavat poukamaan, jossa sieppaajien vene on ankkuroituna. Siellä on myös varastettu merenneito sidottuna veneen perään. Pahikset sytyttävät tohtori D:n jollan tuleen (minua häiritsi tämä suomennos, koska olen aina pitänyt jollaa pienen pienenä veneenä vailla minkäänlaista moottoria, mutta tässä jollalla tarkoitetaan venettä, jossa on moottori), mutta Billy ja Sheena saavat tulen sammutettua, ja he pääsevät pakoon. Merenneidot vapauttavat ystävänsä ja alkavat keinuttaa pahisten venettä. Kun eläintarhan väki sitten tulee hakemaan merenneitoa, tohtori D repii sekin ja valehtelee heille sanoen, ettei löytänyt mitään merenneitoa, koska sellaisia ei ole olemassa. Merenneito jää tohtori D:n, Billyn ja Sheenan väliseksi salaisuudeksi. Billy menee riutalle vielä viimeisen kerran hyvästelläkseen merenneidon ja taas joku nykii hänen jalkaansa. Vedestä nousee pää, jolla on yksi iso silmä ja terävät hampaat, sama merihirviö jonka Billy näki aiemmin. Kirja päättyy siihen, että Billy jää pohtimaan, uskotaanko häntä tällä kertaa.

Tämä oli valtava pettymys. Merenneitoja kauhukirjassa? Ehkä joo, mutta sitten merenneitojen pitäisi olla pelottavia ja verenhimoisia. Tässä ne eivät sitä olleet. Kauhua ei ole tarpeeksi. Jännitystä on ihan kiitettävästi, mutta se ei riitä, ei Goosebumps-kirjalle. Loppu on naurettava, kuten oikeastaan koko kirja. Haluan uskoa, että merihirviö on oikeasti olemassa ja se syö Billyn, jolloin hänestä päästään. Okei, unohtakaa, että kirjoitin noin. Jos trooppiset vedet, snorklaus ja merenneidot kiinnostavat, suosittelen. Kauhun ystäviä suosittelen suuntaamaan jonkun toisen Goosebumpsin pariin. Minulle tämä oli yksi huonoimmista koskaan lukemistani Goosebumpseista.

⭐/5