Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät 9: Kieroutunut / Twisted

suom. 2014, Sirpa Parviainen

Gummerus

320 sivua

Kieroutunut on yhdeksäs osa Valehtelevat viettelijät -kirjasarjaa. Ensimmäisestä osasta voit lukea täältä, toisesta täältä, kolmannesta täältä, neljännestä täältä, viidennestä täältä, kuudennesta täältä, seitsemännestä täältä ja kahdeksannesta täältä.

Tässä kirjassa, joka ilmestyi sen jälkeen kun Shepard kahdeksannen osan lopussa kirjoitti päättävänsä sarjan, alkaa uusi tarinan kaari. Epilogissa Aria, Hanna, Spencer ja Emily viettävät kevätlomaa Jamaikalla. Ehdotus sinne lähdöstä oli Spencerin, sillä hän ajatteli heidän kaipaavan muuta ajateltavaa kaiken kokemansa jälkeen. On kulunut kaksi kuukautta siitä kun oikea Ali yritti tappaa heidät ja kuoli itse tulipalossa. Vai kuoliko? Lomahotellin baarissa he näkevät vaaleahiuksisen arpeutuneen tytön, joka muistuttaa häiritsevän paljon Alia. Emily on aivan varma, että se on Ali. Tyttö esittäytyy Tabitha Clarkiksi New Jerseystä. Hän käyttäytyy omituisesti: valehtelee Spencerille päin naamaa, puhuu asioita joita vain Ali tiesi ja kaiken kukkuraksi hänellä on kädessään Alin sininen ystävyysranneke. Tabitha kutsuu tytöt kattotasanteelle "juttelemaan", mutta siellä hän käy heihin käsiksi. Aria tönäisee hänet kimpustaan puolustaessaan itseään, ja Tabitha horjahtaa ja putoaa korkealta jyrkänteeltä. Lomamatkan jälkeen tytöt löytävät Alin vanhan kodin postilaatikosta heille osoitetun kirjeen. Se sisältää kehotuksen katsoa Alista tehty Viettelevä tappaja -dokumenttielokuva sekä postikortin The Cliffs -lomapaikasta. Kortissa A kertoo ikävöivänsä heitä. A vaikuttaa palanneen - ja hän tietää heidän kevätlomasalaisuutensa.

Kun tyttö oli astunut oviaukkoon vaaleat hiukset liehuen ja keltaisen avoselkäisen mekon hulmutessa hänen jalkojensa ympärillä, Emilyn katse oli kohdistunut vain ja ainoastaan tuohon tulijaan. Hän ei ollut nähnyt enää mitään muuta. Soikeat kasvot, pysty nenä ja aavistuksen tanakampi vartalo ei ollut muistuttanut lainkaan Alin kroppaa, mutta jotenkin Emily vain oli tiennyt. Jossakin syvällä mielensä sopukoissa hän oli aina uskonut heidän kohtaavan vielä kerran. Ja siinä Ali nyt oli ollut. Elossa. Ja tuijottanut suoraan häntä. (s. 85)

Kymmenen kuukautta myöhemmin tuhopoltosta on kulunut vuosi ja Jamaikan reissu on kylmentänyt Valehtelevien viettelijöiden ystävyyden, jälleen kerran. Spencer, jonka arvosanat notkahtivat hetkellisesti, on onnistunut petraamaan ja kipuamaan takaisin luokan ykköseksi. Hän on päässyt esivalinnassa Princetonin yliopistoon. Spencerin vanhemmat ovat virallisesti eronneet, vaikka viime kirjan lopussa he hieroivat sovintoa, ja Spencerin äidillä on uusi mies, Nicholas Pennythistle. Nicholas on kiinteistökehittäjä, jota tituleerataan "Philadelphian Donald Trumpiksi". Hänellä on koppava 15-vuotias Amelia-tytär ja söpö 18-vuotias Zachary-poika. Spencerillä ja Zachilla klikkaa heti. He viettävät aikaa yhdessä vanhempien seurustelun takia ja ystävystyvät. Klubilla Zach kertoo Spencerille olevansa ehkä homo. Kaiken sen flirttailun jälkeen Spencer on hieman pettynyt, mutta ottaa asian silti hyvin, sillä Zachista voi tulla hänelle kauan kaivattu läheinen sisarus jollaista hän on aina halunnut. New Yorkin reissulla Zach suutelee Spenceriä. Suudelmaa kuvataan "ystävälliseksi" ja Spencer vain miettii hyvillään, että antaa Zachin selvitellä ajatuksiaan. Herra Pennythistle tietysti yllättää heidät yhdessä ja suuttuu. Silloin Spencer livauttaa Zachin pelastamiseksi, että hän on homo, ja saattaa pojan vaikeuksiin.

Emily on pitänyt pitkän tauon uimisesta ja menettänyt siksi uintistipendin yliopistoon. Hän ystävystyy naapurustoon muuttaneen samanikäisen Chloe Rolandin kanssa, jonka pikkusisko Grace on vasta vauva. Chloen vanhemmat ovat asianajajia ja hän lupaa pyytää isäänsä auttamaan Emilyä stipendin kanssa, sillä isä tuntee oikeita ihmisiä ja voisi ehkä järjestää asian. Emily on ollut hirvittävän yksinäinen, joten hän on onnellinen uudesta ystävästä, jonka luona käydä kylässä ja jolle jakaa salaisuuksia. Chloen isä herra Roland kuitenkin kiinnostuu Emilystä ja alkaa kosketella häntä sopimattomasti kun muut eivät näe. Chloe paljastaa Emilylle salaisuutensa (hänellä oli aiemmin alkoholiongelma ja hän kävi sen vuoksi hoidossa), joten Emilykin paljastaa hänelle omansa, saman jota lukijakin arvuuttelee kirjan alkupuolella: hän sai kesällä tyttövauvan tultuaan raskaaksi Isaacille, entiselle poikakaverilleen. Siksi hän piti taukoa uimisesta. Vanhemmat eivät tiedä asiasta mitään, koska Emily vietti koko kesän Phillyssä siskonsa luona piilotellen ja sisko on pitänyt salaisuuden. Missä vauva nyt on, sitä ei vielä kerrota. Emily voittaa uintikisan ja Pohjois-Carolinan yliopisto tarjoaa hänelle täyttä stipendiä. Emilyn onni himmenee, kun herra Roland, jolle hän on kiitollisuudenvelassa, alkaa taas lähennellä. Chloe näkee heidät yhdessä, ja se on kuolinisku heidän ystävyydelleen.

Hannan isä Tom Marin pyrkii Yhdysvaltain senaattiin ensi vaaleissa ja työstää kampanjaansa. Sitä varten tehdään televisiomainos, johon Hannakin vastentahtoisesti otetaan mukaan siskopuoli Katen ja äitipuoli Isabelin rinnalle. Edellisen kirjan lopussa Hanna tuntui vihdoin tajunneen, ettei suosio ole kaikki kaikessa, mutta se kaikki on poispyyhkäisty ja olemme palanneet lähtöruutuun. Hanna on taas sairaan kateellinen siskopuolelleen, pitää itseään mitättömyytenä ja janoaa suosiota ja hyväksyntää. Mainoskuvauksissa Hanna tapaa komean valokuvaajan Patrick Lanen, joka antaa hänelle käyntikorttinsa ja sanoo haluavansa kuvata häntä portfoliotaan varten. Hanna seurustelee edelleen Miken kanssa, joka ei pidä ideasta tai Patrickista. Hanna ei välitä vaan sopii tapaamisen, koska haaveilee tähteydestä ja mallinurasta. Neljä vuotta Hannaa vanhempi Patrick ylistää Hannaa maasta taivaaseen ja vakuuttaa hänen pääsevän helposti mallitoimiston listoille. Kuvaussession jälkeen Hanna menee Patrickin studiolle kuvia katsomaan. Silloin Patrick paljastaa todellisen karvansa. Hän ei ole oikea valokuvaaja. Kuvat ovat amatöörimäisiä. Hanna esiintyy niissä vähäpukeisena, osittain vahingossa, koska antautui hetken vietäväksi ja antoi vaatteidensa valua päältään. Patrick kiristää häntä ja uhkaa levitellä kuvia ja tuhota isän maineen ellei Hanna maksa kymmentä tuhatta dollaria. Hanna keksii käydä isänsä kassakaapilla pöllimässä rahat kampanjan käteisvaroista ja lavastaa isän avustajan Jeremiahin syylliseksi. Isä huomaa varkauden ja kysyy Hannalta, tietääkö tämä jotain. Hanna on juuri saanut isäsuhteensa korjattua, joten hän valehtelee ja syyttää Jeremiahia.

Aria on seurustellut ikäluokkansa suosituimman ja kuumimman pojan Noel Kahnin kanssa reilun vuoden. Häntä kuitenkin pelottaa mennä sänkyyn pojan kanssa. Aria on edelleen hyvin epävarma ja pohtii, mitä Noel oikein näkee hänessä. Heidän suhteensa joutuu todelliselle koetukselle kun Kahnien perheeseen saapuu suomalainen(!) vaihto-oppilas. Vaihtari on Klaudia Huusko, jota kuvataan isotissiseksi skandinaaviseksi märäksi uneksi (suora lainaus, itse en keksisi mitään näin naurettavaa ja kornia 😅). Aluksi Aria ja Klaudia bondaavat. Kumpikin on käynyt Islannissa festareilla ja he tykkäävät samanlaisesta musiikista. Shoppailureissulla Aria näkee Klaudian viestejä ja kopioi niitä vihkoonsa kääntääkseen ne myöhemmin. Viesteissä Klaudia haukkuu Ariaa peikoksi ja tilittää kaverilleen, että Noel on niin kuuma että ansaitsee parempaa. Kahnit lähtevät laskettelureissulle. Siellä Aria päättää suostua seksiin Noelin kanssa pitääkseen tämän itsellään, mutta Klaudia pistää jatkuvasti kapuloita rattaisiin. Nuoret menevät porealtaaseen, johon Klaudia ilmestyy ilkialastomana, koska kuulemma Suomessa ei käytetä uimapukua porealtaassa. Aria vetää herneen nenään, varsinkin kun Noel ei ymmärrä mitä pahaa siinä muka on. Klaudian käytöksestä huolimatta Aria yrittää aikuismaisesti antaa olla ja hieroa sovintoa. Klaudia sanoo hänelle suoraan, että aikoo naida Noelia. Aria suuttuu ja tönäisee Klaudiaa. Tyttö putoaa gondolista naamalleen lumeen ja murtaa nilkkansa.

Mikä naurettava ajatus, että jostakin olisi muka ilmestynyt uusi A tai että joku tietäisi, mitä he olivat tehneet. Heidän salaisuutensa oli tiukasti piilossa lukkojen takana. (s. 106)

Kirjan lukeminen lähti tahmeasti liikkeelle, koska sarja hyydyttää tässä vaiheessa. Ei ollut vaikea arvata, että Ali tekee paluun. Tytöt alkavat taas saada viestejä A:lta ja ottavat etäisyyttä toisiinsa eivätkä keskustele asiasta. Joku hiipparoi puskissa ja varjoissa ja säikyttelee tyttöjä kikattelemalla. Samat vanhat kuviot toistuvat uudestaan. Vähän (tai oikeastaan aika paljonkin) tuli sellainen fiilis, että ihan oikeasti, etkö keksi mitään uutta? Varsinkin tuo varjoissa hiipparoiva stalkkeri on jotenkin tosi ärsyttävä yksityiskohta, koska tuntuu niin epäaidolta. Lisäksi vähän hiersi se, miten edellisen osan lopussa kerrotut asiat pyyhkäistään pois, esimerkiksi Hannan tuleminen järkiinsä ja Spencerin vanhempien sovinto. Toisteisista juonikuvioista on pakko nostaa esiin myös Spencer ja hänen tuleva velipuolensa Zach. Zach kertoo olevansa homo, mutta seuraavassa luvussa hän yrittääkin suudella Spenceriä. En koskaan ymmärtänyt Emilyn seksuaalista suuntautumista, joka vaihtui joka kirjassa, ja nyt en ymmärrä Zachia. Toki monet ihmiset ovat epävarmoja seksuaalisesta suuntautumisestaan ja identiteetistään ja etsivät itseään vielä varttuneemmallakin iällä, mutta eikö yksikään Shepardin LGBTQIA+ -hahmoista voi olla mitä on ilman, että he vaihtavat koko ajan mieltymyksiä kuin tuuliviiri?

Hauskin yksityiskohta kirjassa on ehdottomasti suomalainen vaihto-oppilas Klaudia. Näin suomalaisena oli aika kiinnostavaa lukea, millaisen kuvan kirjailija antaa suomalaisista. No, seuraavanlaisen: Suomalaiset kuljeskelevat nakuna ympäri taloa ja ovat seksiriippuvaisia. He kuuntelevat polkkamaista musiikkia ja syövät pipareita, hirvenlihakeittoa, piimää, lihapullia ja sardiineja. Ja sitten on se suomalaiset menevät aina alasti porealtaaseen -juttu. Sanoisin, että Shepard olisi voinut tehdä kotiläksynsä paremmin. Hänen suomalaisensa ovat sekoitus Suomea, Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa ja ottavat vähän turhan paljon vaikutteita Grimmin saduista. Klaudia puhuu huonoa englantia, mikä paljastuu lopussa pelkäksi esittämiseksi jotta hän saisi huomiota osakseen. Tämä kirja olisi ehkä kannattanut lukea englanniksi, jotta suomenkieliset sanat ja Klaudian huvittavan huono englanti tulisivat paremmin esille kuin suomennoksessa, johon ne hukkuvat.

Kirja päättyy siihen, että televisiossa kerrotaan teinitytön jäänteiden huuhtoutuneen rantaan Jamaikalla, sopivasti tasan vuosi tulipalon jälkeen. Uhrin henkilöllisyys saadaan selville ennätysnopeasti. Hän on Tabitha Clarke, tyttö joka karkasi kotoa. Valehtelevat viettelijät ovat siis tappaneet viattoman Aliksi luulemansa tytön, joten nyt heillä on suurempi salaisuus kuin koskaan aiemmin. Lisäksi Emilyllä on oma pieni salaisuutensa jota muut eivät tiedä. Jos Ali pääsi pakoon palavasta talosta, se oli Emilyn ansiota, sillä hän jätti oven auki paetessaan sen sijaan että olisi lukinnut Alin sisälle. Tästä muut eivät tiedä mitään.

⭐⭐⭐/5

Stephenie Meyer: Uusikuu / New Moon

suom. 2007, Tiina Ohinmaa

WSOY

455 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias
(Edward on 110-vuotias vampyyri!)

Stephenie Meyerin Twilight-kirjasarjan ensimmäinen osa on Houkutus.

Kirja alkaa Bellan 18-vuotissyntymäpäivän aamusta. Toisin kuin ihmiset yleensä, hän ei iloitse synttäreistään, päinvastoin. Hän ei tahdo vanheta, sillä hänen rakastamansa vampyyri Edward pysyy ikuisesti 17-vuotiaan näköisenä. Bella ja Edward ovat seurustelleet puoli vuotta. Juhliessaan (vastentahtoisesti) synttäreitään Culleneiden vampyyriperheen luona Bella viiltää sormensa lahjapaperin reunaan, mikä saa Edwardin ottoveljen Jasperin suunniltaan. Tapahtuneen jälkeen Edwardista tulee etäinen. Sitten hän ilmoittaa, että aikoo lähteä perheineen pois eikä aio ottaa Bellaa mukaansa. Vampyyrien maailma ei ole Bellaa varten eikä Edward enää jaksa teeskennellä ihmistä. Hän lähtee hyvästelemättä ja särkee Bellan sydämen. Kuluu kuukausia ja Bellan isä Charlie on huolissaan, sillä tytär kyllä pärjää koulussa, mutta on vaisu ja kulkee zombimaisesti päivästä toiseen kuin sumussa. Bellalla on raastava ikävä Edwardia. Häneen tulee eloa vasta kun hän keksii, että tehdessään jotain typerää ja holtitonta hän kuulee päässään Edwardin äänen. Se on pelkkää harhaa, mutta saa hänen olonsa edes hetkellisesti paremmaksi. Siispä Bella alkaa etsimällä etsiä vaaroja ja tehdä tyhmiä päätöksiä. Yksi niistä on moottoripyörän romun ostaminen naapurilta. Hän vie sen La Pushin quileute-heimon reservaatissa asuvan perhetutun Jacob Blackin korjattavaksi. Bellaa kaksi vuotta nuorempi Jacob on "melkein kasvanut mieheksi" eikä vaikuta enää niin kakaralta kuin ekassa kirjassa. Ystävystyessään Jacobin kanssa Bella saa muuta ajateltavaa. Jacob on kuitenkin edelleen ihastunut häneen ja tahtoisi heidän olevan jotain enemmän. Bella ei ole siihen valmis, sillä hän ei ole päässyt yli Edwardista.

Tarvitsin Jacobia juuri nyt, hän oli kuin huume, jota ilman en voinut elää. Olin tukeutunut hänen apuunsa liian pitkään ja ajautunut hänen kanssaan syvemmälle kuin olin kuvitellut meneväni enää kenenkään kanssa. En kestänyt jos häneen sattui, enkä toisaalta voinut olla satuttamatta häntä. Hän kuvitteli minun muuttuvan ajan mittaan, jos hän vain odottaisi kärsivällisesti, ja vaikka tiesin hänen olevan väärässä, tiesin myös antavani hänen yrittää.

Hän oli paras ystäväni. Rakastaisin häntä ikuisesti enkä kuitenkaan ikinä tarpeeksi. (s. 184)

Tässä osassa huomasin ärsyyntyväni Bellan henkilöhahmoon. Ymmärrän sydänsurut ja niitä seuraavan sumussa kulkemisen. Mitä en ymmärrä on hänen itsetuhoista lähentelevä ja piittaamaton käytöksensä. Tajutessaan, että kuulee Edwardin äänen päässään tehdessään jotain vaarallista, Bella päättää, että hänpä sitten tekee jotain vaarallista: opettelee ajamaan moottoripyörällä ja ajaa sillä niin lujaa että kaatuu ja saa tikkejä, lähestyy tuntemattomia miehiä baarin ulkopuolella ja hyppää jyrkältä kalliolta alas mereen. Kaikki vain jotta hän kuulee vampyyrieksänsä ja elämänsä rakkauden äänen hetken päässään, kunnes se katoaa ja paha olo palaa takaisin. Rakkaus Edwardiin kuvataan ihan yhtä dramaattisesti kuin ensimmäisessäkin osassa, ehkä jopa vielä dramaattisemmin. Bella on oikea delulu queen, mitä kuvaa aika hyvin hänen seuraava ajatuksensa: "Oli niin ihanaa uskotella itselleen kaikenlaista." (s. 395)

Elokuvissa pidin Jacobista ja niin myös kirjassa, ainakin aluksi. Bella kuvaa häntä turvasatamakseen ja on erityisen kiitollinen hänen aurinkoisesta hymystään, joka piristää ankeaakin päivää. Sitten Jacob muuttuu ihmissudeksi. Hän kasvaa fyysisesti lisää mutta muuttuu muutenkin. Hänestä tulee varautunut ja vakava. Jacob vakuuttaa Bellalle useaan otteeseen, ettei aio luovuttaa vaan yrittää voittaa hänen kiintymyksensä. Bella pitää itseään viallisena tavarana (suora lainaus, usko tai älä) ja haluaa siksi pysyä vain ystävinä. Hän kuitenkin pitää Jacobia parhaana ystävänään menetettyään muut Forksin ystävänsä. Jacob tyytyy ystävyyteen ja lupaa pysyä aina Bellan tukena eikä koskaan tehdä hänelle pahaa. Bella on jo vähällä antaa Jacobille mahdollisuuden, mutta sitten tulee ihmissusiepisodi ja heidän suhteensa viilenee hetkeksi. Melkein toivoin, että niin olisi ehtinyt käydä, sillä kaikesta huolimatta Jacob vaikuttaa hänkin kivalta pojalta, joka sopisi Bellalle hyvin.

Sitä paitsi olin tiennyt alusta asti, että Edward Cullen oli kaiken tavallisen ylä- ja ulkopuolella. En siis suuremmin yllättynyt saatuani tietää, mikä hän oli - koska hän niin selvästi oli jotakin.

Entä Jacob? Jacob, joka oli pelkkä Jacob eikä sen enempää? Ystäväni Jacob? Jacob, ainoa ihminen johon olin pystynyt samastumaan...

Eikä hänkään ollut ihminen. Olin taas puhjeta kirkumaan. Mitä tämä kaikki kertoi minusta? Tiesin jo vastauksen. Minussa oli jotakin pahasti vialla. - - Miksi muuten minä välittäisin heistä niin paljon, että rintaani repeäisi isoja aukkoja, kun he jatkaisivat tarunhohtoisia retkiään jossakin muualla? (s. 242-243)

Hirveästi tässä kirjassa ei tapahdu. Edwardin lähdettyä Bella viettää aikaa Jacobin kanssa, mistä kirja suurelta osin koostuu. Jännityselementti on Victoria-vampyyri, joka haluaa kostaa kumppaninsa kuoleman Edwardille surmaamalla Bellan ja yrittää löytää hänet. Jacob ja hänen laumansa lupaavat suojella Bellaa. Sitten tapahtuu väärinkäsitys. Edward soittaa Bellalle kotiin, mutta puhelimeen vastaakin Jacob. Hän mainitsee Charlien lähteneen hautajaisiin ja jättää kertomatta, että kyseessä ovat ystävän hautajaiset, minkä Edward tulkitsee väärin. Hän luulee Bellan kuolleen ja tiedosta järkyttyneenä lähtee Italiaan ärsyttääkseen Volturit, vanhan ja vaikutusvaltaisen vampyyriperheen, kimppuunsa. Bellan mielestä Edwardin reaktio on järjetön (ihan kuin hänen omat "hyppäänpä jyrkänteeltä mereen jotta kuulen Edwardin äänen miettimättä lainkaan riskejä" -reaktionsa eivät olisi järjettömiä ja hulluja) ja hän lähtee kylään tulleen Alicen kanssa Italiaan Edwardia pelastamaan. Lukija pääsee tutustumaan Voltureihin eli Aroon, Caiukseen ja Marcukseen. He ovat yli kolmetuhatta vuotta vanhoja vampyyreja, joilla on oma henkivartiokaarti ja jotka Volterran linnakaupungistaan käsin valvovat vampyyreja ja rankaisevat sääntöjenrikkojia. Vampyyrien tärkein sääntö on pitää olemassaolonsa salassa. Volturit eivät suostu tappamaan Edwardia, joten hän päättää yksinkertaisesti kävellä auringonvaloon ja tappaa siten itsensä. Bella ehtii juuri ajoissa estää sen.

Volturit pyytävät Edwardia liittymään heihin ja ovat valmiita tekemään Bellasta vampyyrin. He ovat Bellasta erityisen kiinnostuneita, sillä tämä on immuuni paitsi Edwardin ajatustenlukukyvylle, myös Aron kyvylle kuulla toisen elinikäiset ajatukset vain koskettamalla tuota. Aro katsoo Alicen ajatuksiin ja näkee hänen kauttaan tulevaisuuden, jossa Bella muuttuu vampyyriksi. Vain siksi hän antaa Alicen, Edwardin ja Bellan lähteä. Volturit muistuttavat, että aikovat tehdä tulevaisuudessa vastavierailun varmistaakseen, että Bella todella muuttuu. Bella ja Edward palaavat kotiin ja jatkavat koulua. He ovat jälleen yhdessä. Edward valehteli suojellakseen Bellaa eikä oikeasti tarkoittanut kauheita sanojaan. Hän ei aio enää ikinä jättää Bellaa muttei myöskään tahdo hänen muuttuvan vaan vanhenevan. Bella pyytää Culleneita äänestämään kohtalostaan ja suurin osa äänestää myöntävästi vampyyriksi muuttamisen puolesta. Edward lupaa muuttaa Bellan itse jos he menevät naimisiin ja jos he lykkäävät muutosta siihen asti että Bella valmistuu lukiosta. Jacob ja Edward kohtaavat toisensa ja Jacob muistuttaa, että vampyyrien ja ihmissusien välinen sopimus raukeaa jos joku vampyyreista puree ihmistä. Bella haluaisi edelleen heidän pysyvän ystävinä, mutta Jacobille se on vaikeaa kun Bella on siirtynyt vampyyrien eli vihollisten puolelle. Bella on monessakin mielessä aika kuumottavassa tilanteessa kirjan päättyessä.

Juonta olisi voinut tiivistää, mutta loppua kohden jännitteet kasvavat. Pidin ensimmäisestä kirjasta enemmän, sillä tässä osassa Bella käyttäytyy uskomattoman typerästi ja häneen oli vaikea samaistua. Kolmiodraama ihmistytön, vampyyrin ja ihmissuden välillä pitää silti otteessaan. Suosittelen jos olet jo aloittanut sarjan lukemisen.

⭐⭐⭐/5

Kyra Parsi: Pirullinen diili : A deal with the bossy devil

suom. 2026, Anna-Mari Raaska

Johnny Kniga

427 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 7. Romanttinen viihdekirja

Se mies aikoi raahata minut helvettiin ja takaisin koska uskoi minun ansaitsevan sen. Minä olin hänen tarinansa pahis yhtä lailla kuin hän oli pahis minun tarinassani, ja hän halusi nähdä minun kärsivän. (s. 86)

28-vuotias Ariana "Ria" Sanchez on syypää isosiskonsa Alban potkuihin. Halloween-iltana muutama päivä sitten Ria pujahti hienoon hotelliin siskonsa kulkukortilla käydäkseen siellä vessassa, tuli miehen kopeloimaksi ja löi kyseistä miestä munille asuunsa kuuluvalla kävelykepillä. Paitsi ettei mies, jota hän lyönyt, ollut se kourijatyyppi, vaan Adrien Cloutier, Pohjois-Amerikan suurimman hotellikonsernin toimitusjohtaja, yksi maan rikkaimmista miehistä ja Alban pomo jo neljän vuoden ajan. Ria on vain huvittunut siitä, että välikohtaus videoitiin ja se on mennyt viraaliksi somessa. Adrien on nimittäin säälimättömän mulkun maineessa. Hänen assistenttinaan Alballa on ollut kulkukortti, jolla hän on päässyt kaikkialle, ja kulkukortin antaminen siskolle maksoi hänelle hänen työpaikkansa. Myös Ria työskentelee samassa firmassa vähäpätöisemmässä tehtävässä. Adrien on suunniltaan raivosta kutsuessaan Rian toimistoonsa. Jupakka maksoi hänelle seitsemänsataa miljoonaa dollaria, sillä hän oli juuri aikeissa solmia kuukausia valmistelemansa diilin japanilaisten sijoittajien kanssa. Ria odottaa, että Adrien haastaisi hänet oikeuteen, mutta hän saakin vain potkut. Ria ei välitä omista potkuistaan, mutta Alban potkut ovat hänestä epäreilut. Sisko on vuosia omistautunut työlleen ja pomolleen oman elämänsä kustannuksella. Nyt hän on raskaana ja jäämässä juuri äitiyslomalle, joten työpaikan menetys ei voisi tulla huonompaan saumaan.

Ria tahtoo korjata virheensä ja palaa Adrienin luo. Mies ilmoittaa, että Rian on maksettava teostaan. Hän pakottaa Rian anelemaan siskonsa työpaikkaa takaisin. He tekevät diilin. Ria lupautuu olemaan kuukauden ajan Adrienin käytettävissä 24/7 tämän henkilökohtaisena avustajana. Hän saa avaimet kahden makuuhuoneen hulppeaan asuntoon, jonne muuttaa kämppis-bestiksensä Jamien ja heidän kissansa Toebeans Maguiren kanssa. Jos Ria onnistuu täyttämään kaikki Adrienin toiveet ja oikut, sisko saa työnsä takaisin ja täyden äitiysloman.

Kun diiliä on kulunut muutama päivä, Adrien ilmoittaa, että he lentävät Victoriaan, Brittiläiseen Kolumbiaan. Lennolla hän kertoo syyn. He menevät hänen vanhempiensa luo juhlimaan näiden hääpäivää. Ja - yllätys yllätys - Adrien haluaa Rian esittävän kihlattuaan. Adrien on kyllästynyt siihen, miten hänen äitinsä pakottaa hänet sokkotreffeille toisensa jälkeen, ja saadakseen tämän lopettamaan on valehdellut seurustelevansa. Nyt on tullut aika esitellä morsmaikku vanhemmille ja siihen hän aikoo hyödyntää Riaa. Jos Ria suostuu, diili puretaan ja hän saa erinomaisen suosituskirjeen ja Alba työnsä takaisin. Ria suostuu puhtaasti siskonsa takia. Adrien on hirveä kusipää ja he vihaavat toisiaan, mutta voiko rakastuneiden esittäminen muka olla niin vaikeaa?

Sitä paitsi oli täysin mahdollista vihata jotakuta ja silti haluta suudella häntä. Siitä todisteena oli tämäkin tapaus, minä ja Adrien. (s. 237)

Rian ja Adrienin solmima diili on täydellinen esimerkki asiasta, joka voi tapahtua vain viihdekirjan sivuilla. Oikeassa elämässä Adrienin kaltainen mies antaisi nimittäin kunnon psykon vibat. Kirja toi joiltain osin mieleen monia vuosia sitten lukemani Fifty Shades of Greyn. Adrien muistuttaa Christian Greytä, sillä hän tykkää alistaa ja käskyttää ja pitää sitomisleikeistä. Hän on pitkä ja tumma, ja hänellä on syvänvihreät silmät ja hymykuopat. Riasta ei kerrota muuta kuin että hänellä on oliivinvärinen iho ja että hän on 160-senttinen. Rian ulkonäön ja pukeutumisen kuvailemattomuus häiritsi. Kirjan takakannessa häntä kuvaillaan "fiksuksi ja sanavalmiiksi". Sanavalmis hän kyllä on, jokaiseen asiaan löytyy piikikäs ja viisasteleva kommentti. Fiksuus tullee siitä, että Ria on ollut hyvä koulussa, mutta joutunut vasta myöhemmin kirjassa selviävän sattumuksen takia luopumaan unelmistaan opiskella lakia yliopistossa. Muuten en kuvailisi Riaa sanalla fiksu. Hän on oikeastaan aika lapsellinen.

Pidin hauskasta ja nokkelasta dialogista. Muutaman kerran naurahdin lukiessani ääneen. Parasta on tietenkin, kuten niin usein tällaisissa kirjoissa, Rian ja Adrienin välinen sanailu ja kiusanteko. Adrienista on helppo pitää, sillä hän on täydellinen mies, josta ei löydy vikoja edes suurennuslasilla. Riasta pidin silloin kun hän käyttäytyy fiksusti. Kun hän tekee aivan käsittämättömän tyhmiä päätöksiä, teki mieli repiä hiuksia. Kaksikon välit lämpenevät vähitellen. Aluksi he vihaavat toisiaan palavasti, onhan kyseessä enemies to lovers -tarina. Kun heidät sitten pakotetaan viettämään aikaa yhdessä ja esittämään rakastuneita, tulevat tunteet mukaan kuvioon. Aluksi vakavalta vaikuttaneesta Adrienista paljastuu huumorintajuinen puoli. Erityisen paljon tykkäsin siitä, että Ria ja Adrien vitsailevat, hassuttelevat ja nauravat paljon yhdessä. Välillä Ria jopa kierii lattialla ja kiemurtelee naurusta. Nämä kohdat olivat tosi suloisia ja ihania. Fyysinen vetovoima on viihdekirjassa tärkeässä roolissa, mutta myös tunneyhteyden on oltava uskottava. Sellainen se on tässä romaanissa. Mitä tulee spicyihin kohtauksiin, niitä alkaa olla loppupuolella ja ne ovat hyvin yksityiskohtaisesti ja onnistuneesti kuvailtuja. Ainoa, mitä jäin kaipaamaan, on Adrienin POV eli että osa luvuista kerrottaisiin hänen näkökulmastaan.

Suudelma ei ollut pehmeä. Se ei ollut suloinen eikä mukava eikä romanttinen. Se oli täynnä viikkokausia patoutunutta kiukkua, turhautumista ja jännitettä, joka tulvi yli äyräiden. Kaikkea sitä vihaa, jota me hänen mukaansa emme tunteneet toisiamme kohtaan. Alastonta nälkää ja tarvetta.

Kumpikaan meistä ei halunnut haluta tätä, ja olimme päättäneet rangaista siitä toisiamme. Minusta se kaikki oli hänen syytään. Hänestä se oli minun syytäni. Niinpä taistelimme. (s. 247)

Loppupuolella on ah-niin-tuttu-ja-joka-kerta-yhtä-ärsyttävä miscommunication-trooppi. Paljastuu, että Rian eksä Josh, joka pilasi lukiossa hänen elämänsä ja oli syynä siihen, ettei hän koskaan päässyt yliopistoon kovista ponnisteluista huolimatta, on Adrienin eksän Mandyn nykyinen kihlattu, jonka kanssa Mandy petti Adrienia. Rialle tulee tietenkin tunne, että Adrien vain käytti häntä hyväkseen. Hän ei anna Adrienin selittää eikä hetkeäkään pohdi aikuismaisella järkevyydellä omia tunteitaan, vaan lähtee. Kymmenen päivää Ria makaa sängyssä ja masentelee, kunnes Alba ja Jamie repivät hänet väkisin ylös. He ovat täyttäneet hänen puolestaan yliopiston hakukaavakkeita ja ottaneet selvää lakifirman apurahaohjelmasta, joka voisi kustantaa yliopisto-opinnot. Ria on tukahduttanut unelmansa kymmenen vuoden ajan, mutta nyt hän voisi lähteä tavoittelemaan niitä taas. Avittajana toimii tietenkin Adrien. Ria jatkaa lapsellista käytöstään tiuskaisemalla, että Adrien oli hänelle vain satunnainen pano, minkä hän, Adrien, lukija ja koko maailmankaikkeus tietää paksuksi valeeksi. Adrien sanoo Rian olleen hänelle jotain paljon enemmän ja vie hänet kotiin luvaten, että jättää hänet rauhaan. Onneksi Ria tulee kuitenkin järkiinsä. Hän menee lakifirman haastatteluun ja hänestä pidetään niin paljon, että hänen opintonsa luvataan maksaa kokonaan, jos hän tekee sopimuksen että työskentelee firmassa viisi vuotta valmistumisensa jälkeen. Epilogissa siirrytään kuusi vuotta eteenpäin. Ria on juuri valmistunut asianajajaksi ja kaikki ovat hänestä tosi ylpeitä. Hän on mennyt Adrienin kanssa naimisiin ja he ovat onnellisia yhdessä. Bonusluku on kerrottu Adrienin näkökulmasta ja siinä hän esittelee Rialle englantilaistyylistä maalaiskartanoa, jonka on rakentanut Rian Pinterestistä etsimien kuvien ja pohjalta. He ottavat puheeksi lapset ja toteavat, että miettivät niitä sitten kun hetki on sopiva.

Loppuun vielä muutama hauska suomennos kirjasta, joita voi löytää vain viihdekirjallisuudesta: hehkuva-laava-ääni, tahmainen katse, kanelipullamies, hymykuoppailotulitus ja katse joka voisi sulattaa lasia (xD).

Pirullinen diili on ensimmäinen osa Pahat pomot -sarjassa. Se on kuumaa ja viihdyttävää luettavaa, muttei valitettavasti mitään, mikä jäisi mieleen kovin pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. En usko, että jaksan kiinnostua seuraavien osien lukemisesta kun ne suomennetaan. Suosittelen, jos tykkäät enemies to lovers ja fake dating -troopeista.

⭐⭐⭐/5

Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät 8: Haluttu / Wanted

suom. 2014, Sirpa Parviainen

Gummerus

270 sivua

Haluttu on kahdeksas osa Valehtelevat viettelijät -kirjasarjaa. Ensimmäisestä osasta voit lukea täältä, toisesta täältä, kolmannesta täältä, neljännestä täältä, viidennestä täältä, kuudennesta täältä ja seitsemännestä täältä.

Alin, Ianin ja Jennan murhasta syytetään William "Billy" Ford -nimistä rakennusmiestä, kiitos poliisien saaman nimettömän vihjeen ja todisteiden, kuten tietokoneelta löytyneiden valokuvien. Suurin osa ihmisistä uskoo hänen syyllisyyteensä, vaikka lehdistö sitä epäileekin. Valehtelevat viettelijät Aria, Emily, Hanna ja Spencer uskovat miehen olevan tappojen takana ja ovat valmiita siirtymään eteenpäin. DiLaurentisit pitävät lehdistötilaisuuden syyllisen jäätyä kiinni ja siellä Alin äiti paljastaa perheen varjeleman salaisuuden: heillä on vielä yksi lapsi, jonka he ovat pitäneet pimennossa mielenterveysongelmien vuoksi. Kyseessä on Courtney, Alin identtinen kaksoissisko. Hän on ollut kahdessa eri mielisairaalassa, Radleyssä ja Turvasatamassa, jossa Hannakin oli. Courtney aloittaa opinnot Rosewood Dayssä, jossa hänestä tulee nopeasti ihailtu ja suosittu. Hän tietää ja muistaa hämmentävän paljon Valehtelevista viettelijöistä, koska Ali on kuulemma kertonut. Ja hän tahtoo ystävystyä heidän kanssaan.

Spencerin perhe on hajonnut, sillä isän salasuhteen paljastuttua äiti on potkinut isän ulos ja romahtanut. Sisko Melissa on vihainen Spencerille. Courtneyssä Spencer näkee mahdollisuuden saada uuden siskon, ovathan se sisarpuolia, koska Spencerin isällä oli suhde Alin ja Courtneyn äidin kanssa. Courtney on ystävällinen ja ihana ja innoissaan ajatuksesta, että heistä tulee läheiset siskot. Aria seurustelee koulun suosituimman pojan Noelin kanssa. Courtneyn tullessa kuvioihin hän muistaa taas, miten Ali vei Noelin häneltä vain dumpatakseen pojan pian sen jälkeen. Aria pelkää, että Noelin tunteet saattavat herätä uudelleen, tällä kertaa Alin siskoa kohtaan. Siksi hän on viettelijöistä skeptisin eikä yhtään innokas kaveeraamaan Courtneyn kanssa tai päästämään tätä elämäänsä. Aria löytää metsästä kirjekuoren täynnä polaroid-kuvia, jotka joku on ottanut heistä Spencerin perheen vierasmajassa Alin katoamisyönä. Ikkunaruutuun heijastuvat kasvot muistuttavat jotakuta tuttua, mutta ketä? Aria lähettää kuvat nimettömänä poliisille.

Hanna on päässyt pois mielisairaalasta, ja nyt häntä hyljeksitään ja kiusataan koulussa haukkumalla psykoksi. Myös hänen poikaystäväänsä Mikeä haukutaan. Hanna ei halua olla friikin tyttöystävä, joten hän pistää suhteen poikki. Sisarpuoli Kate, Naomi, Riley ja nyt myös Courtney liittoutuvat Hannaa vastaan. Hanna yrittää epätoivoisesti päästä takaisin suosioon kutsumalla tytöt muotinäytökseen New Yorkiin, johon saa äidiltään sähköpostitse kuusi lippua. Perillä selviää, että liput ovat väärennettyjä. Emily on tytöistä eniten innoissaan Alin kaksoissiskon ilmestymisestä. Vanha suola janottaa ja ihastus Aliin on yhä mielessä. Courtneyyn ihastuminen on helppoa, onhan hän Alin täydellinen kopio ja lisäksi aika samanlainen. Courtney flirttailee Emilylle, joka on heti sulaa vahaa.

Emily oli unelmoinut tästä hetkestä vuositolkulla. Hän oli lukenut horoskoopit ja ennustanut tarot-korteista ja numeerisista kartoista selvittääkseen, oliko Ali yhä elossa. Hän oli säästänyt joka ainoan Alin viesteistä, töherryksistä ja hetken mielijohteesta ostetuista lahjoista voimatta päästää niistä irti, koska jokin syvä, salaperäinen ääni hänen sisällään oli inttänyt, ettei tämä ollut vielä ohi. Että Ali oli yhä tuolla jossakin. Että hän oli kunnossa.

Ja kaiken aikaa Emily oli ollut oikeassa. Hänen kaikista hartain toiveensa oli täyttynyt. (s. 115)

Courtney paljastaa jokaiselle tytölle vuorotellen, että onkin oikeasti Ali. Hänen hullu kaksoissisarensa Courtney tykkäsi teeskennellä olevansa hän ja yritti kerran jopa tappaa hänet. Vanhemmat lähettivät Courtneyn mielisairaalaan eivätkä antaneet Alin koskaan puhua siskostaan. Kuutosluokalla Courtney tuli hetkeksi kotiin asumaan, jolloin Bill tappoi hänet. Vanhemmat luulivat Alia Courtneyksi ja Courtneytä Aliksi, jolloin Ali lähetettiin Courtneynä pois. Hän vietti vuosia mielisairaalassa Courtneytä esittäen.

Tätä osaa aloittaessani pohdin, että mielenkiintoni sarjaa kohtaan on alkanut vähän lopahtaa. Alin kaksoissisko -juonenkäänne riitti kuitenkin herättämään mielenkiinnon uudestaan. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Courtney paljastuikin Aliksi, olin taas ihan mukana ja sisällä tarinassa. Kiinnitin kuitenkin huomiota ajan kulumiseen kirjojen maailmassa. Oikeastihan aikaa on kulunut kahdeksan osan aikana vain joitain kuukausia, enintään vuosi tai puolitoista. Kirjan maailma ottaa kuitenkin vaikutteita kirjoitusajankohdan maailmasta, mikä vähän sotkee aikajanoja. Ensimmäisissä osissa minua huvittivat lantiofarkut, simpukkapuhelimet ja Juicyn verkkarit, tuulahdukset 2000-luvun alusta ja vuosituhannen taitteesta. Tässä kahdeksannessa osassa lukion oppilailla onkin käytössään iPhoneja (googlasin, ensimmäiset iPhonet tulivat vasta 2007) ja he käyttävät Twitteriä. Kirjan maailmassa aikaa ei ole kulunut riittävästi, jotta tällaisia asioita voisi loogisesti vielä olla olemassa.

Verho on juuri nousemassa, nartut, ja show on alkamaisillaan. Valmistautukaa kohtaamaan luojanne. Siihen ei mene enää kauan.

Suukkoja!

A (se ainoa oikea) (s. 225)

Aluksi ajattelin, että onpa siistiä kun Ali nyt palasi kuvioihin. Sitten alkoi ärsyttää. Ali on näyttäytynyt aiempien kirjojen takaumissa itsekkäänä, manipuloivana ja juonittelevana kiusaajana, ja sellainen hän todella onkin. Raivostutti lukea, miten tytöt antavat hänen jälleen pyörittää ja pompotella itseään! Ja koska siinä, että Courtney onkin oikeasti Ali, ei ole vielä tarpeeksi plot twistiä, sitä tarjoillaan lisää kirjan loppupuolella.

Kirjan lopussa vietetään ystävänpäivätanssiaisia, joiden päätteeksi Ali kutsuu tytöt perheensä rantatalolle Poconosiin kuin vanhoina "hyvinä" aikoina ikään. Jopa skeptinen Aria päättää tulla mukaan. Rantatalolla Ali haluaa toistaa seiskaluokan yökyläilyn ja hypnotisoi ystävänsä. Kun tytöt heräävät transsista, huoneen ovi on lukittu ja lattialla on kirjekuori, jossa lukee Neljälle nartulle A:lta. Kirjeessä Ali paljastaa kaiken. Courtney tosiaan otti hänen paikkansa ja hänet lähetettiin Courtneynä mielisairaalaan. Edes omat vanhemmat eivät erottaneet heitä toisistaan (tätä minun on vaikea niellä, sillä olen kuullut ja nähnyt, että varsinkin äidit erottavat jopa identtiset kaksoset toisistaan, mutta okei). Alina esiintynyt Courtney teki kaikki ne kamaluudet: sokeutti Jennan, lemppasi Alin bestikset Naomin ja RIleyn ja valitsi heidän tilalleen neljä tavistyttöä, Arian, Emilyn, Hannan ja Spencerin. Hän teki sen voidakseen käyttää heitä ja koska tiesi, etteivät he tunnistaisi ettei hän ole oikeasti Ali. Oikea Ali ei olisi kuulemma itse koskaan halunnut heitä ystävikseen. Oikea Ali yritti polttaa heidät, tehdä heidät hulluiksi viesteillä ja saada heidät heitetyksi vankilaan. Hän yritti iskeä Noelin, lähetti Hannalle väärennetyt liput ja uskotteli Emilylle olevansa ihastunut. Kirjeen kirjoitti oikea Ali, sillä heidän Alinsa olikin koko ajan Courtney, joka on nyt kuollut, koska Ali tappoi hänet. Nyt hän on saamassa kostonsa. Rantatalo on liekeissä ja tytöt ovat huoneessa jumissa. Komerosta löytyy Ianin mädäntyvä ruumis ja sidottu Melissa, jonka Ali on kidnapannut. Porukka pääsee pakenemaan salakäytävää pitkin ja ajoissa ulos ennen kuin palava talo romahtaa. Ali jää talon sisälle, kuten myös hänen kirjoittamansa kirje.

Viisi viikkoa myöhemmin poliisi on käynnistänyt viralliset tutkimukset. Alin vanhemmat ja veli Jason ovat kadonneet jäljettömiin. Osa ihmisistä uskoo Alin olevan hengissä jossakin, sillä hänen ruumistaan ei löydetty palopaikalta. Valehtelevat viettelijät ovat saaneet paljon hyvää julkisuutta tapauksen jälkeen. Asiat suttaantuvat. Hannan äiti anoo siirtoa Philadelphian toimistoon ja muuttaa takaisin kotiin häätäen samalla Hannan ilkeän äitipuolen ja sisarpuolen sekä isän muualle. Mike on ottanut Hannan takaisin. Aria on uskaltanut kertoa äidilleen ahdistelija-Xavierista, jonka äiti on potkaissut pellolle. Heidän välinsä ovat parantuneet. Kirjan lopussa Arian äitipuoli Meredith synnyttää tyttövauvan. Spencerin vanhemmat yrittävät hieroa varovaista sovintoa pettämiskohun jälkeen. Melissa on antanut anteeksi, ja siskojen välit ovat vihdoin normaalit, sillä he eivät enää kilpaile keskenään ja ole kateellisia toisilleen. Emily on murheen murtama, sillä hänen rakastamansa tyttö, Courtney, on kuollut, ja oikea Ali vedätti häntä. Elämä kuitenkin jatkuu.

Näin sulkeutuvan lopun jälkeen kirjailija toteaa jälkisanoissa kirjan olevan sarjan viimeinen! No, se ei selvästikään jäänyt viimeiseksi, sillä suomennettuja osia on vielä neljä ja kirjoja kaiken kaikkiaan yhteensä 16. Olen aina ollut sitä mieltä, että TV- ja kirjasarjoissa parasta ovat ensimmäiset osat, minkä jälkeen sarja poikkeuksetta väsähtää. Pakostakin sitä miettii, mistä seuraavat osat kertovat ja tuntuvatko ne väsyneiltä ja puuduttavilta. Googlailemalla selvisi, että sarjan osat muodostavat tarinan kaaria (arc). Tämä osa päätti arc kakkosen ja seuraavasta alkaa arc kolmonen. Tämä osa oli parhaiten kirjoitettu vähään aikaan. Odotan kuitenkin seuraavaa osaa ja uuden arcin alkamista.

⭐⭐⭐⭐/5

R. L. Stine: Painajainen kesäleirillä / The horror at Camp Jellyjam

suom. 2004, Marja Helanen-Ahtola

Sanoma Magazines Finland

136 sivua

Meidän on päästävä pois tältä leiriltä! (s. 97)

Kirja alkaa siitä, että 12-vuotias Wendy perheineen, johon kuuluvat 11-vuotias pikkuveli Elliot, isä ja äiti, viettää kesälomaa asuntovaunumatkailun merkeissä. He ovat matkalla Wyomingin vuoristoon. Äiti on ainoa, joka on innoissaan perhelomasta. Wendy ja Elliot olisivat paljon mieluummin menneet kesäleirille, kuten kaverinsa. Elliotilla on tylsää, joten isä suostuu päästämään lapset ajon ajaksi asuntovaunuun, jotta matkanteko olisi hauskempaa. Yhtäkkiä he huomaavat kulkevansa takaperin. Vilkaisu ikkunasta paljastaa, että asuntovaunu on irronnut auton vetokoukusta ja kiitää kovaa vauhtia mäkeä alas. Vaunun pysähdyttyä Wendy ja Elliot, joille ei onneksi käynyt kuinkaan, kömpivät ulos ja näkevät valkoisiin pukeutuneen miehen, jolla on hohtava hymy ja "parituhatta hammasta". Tästä tuli NIIN mieleen Trivago-mies 😂 Mies esittäytyy Buddyksi, kukkulan toisella puolella sijaitsevan Kuningas Hyllyvän Hillon urheiluleirin (toimii paremmin englanniksi) johtavaksi ohjaajaksi. Hän pyytää lapset mukaansa ja sanoo, että leiriltä he voivat yrittää saada yhteyden vanhempiinsa.

Leirillä pystyy harrastamaan lähes kaikkia kuviteltavissa olevia urheilulajeja. Ainoa sääntö on, että pitää yrittää tosissaan, sillä motto kuuluu: vain parhaat voittavat. Wendy ja Elliot sujahtavat osaksi leiriä. He pääsevät majoittumaan siellä ja tapaavat muita ikäisiään lapsia. Erityisesti Elliot nauttii, sillä hän on erittäin kilpailuhenkinen ja vihaa häviämistä. Jokaisesta voitetusta urheilukisasta saa palkinnoksi kunkkukolikon, jota koristaa leirin maskotin kuva. Kuusi kolikkoa kerättyään pääsee osallistumaan Voittajien marssille.

Kuten arvata saattaa, kaikki ei ole aivan kunnossa tällä leirillä. Kysyttäessä mistä on kotoisin ohjaaja Buddy menee hämilleen ja sanoo, ettei muista. Pieni punatukkainen tyttö ilmestyy välillä kuin tyhjästä ja varoittelee Wendyä. Voitonparaatille osallistuvat lapset katoavat jäljettömiin Voittajien marssia seuraavana päivänä. Ohjaajien mukaan he ovat vain lähteneet. Puhelimet eivät toimi, ne soittavat vain nauhoitettua tsemppiviestiä. Pari kertaa päivässä maa järisee muutaman sekunnin.

Miksi minun oli tärkeää voittaa kilpailut? Siksikö, että minulle voitaisiin antaa palkinnoksi sellainen kultakolikko, jossa tillitti plösö violetti kuningas? Miksi kolikoiden voittamisen pitäisi liikuttaa minua? Miksen voisi vain osallistua peleihin, hankkia uusia ystäviä ja pitää hauskaa?

- - Kaverit olivat kotona kertoneet urheiluleireistä. Jotkin leirit olivat kuulemma tosi rankkoja. Niillä leiriläiset olivat hikipinkoja, jotka tahtoivat vain voittaa, voittaa ja voittaa. Tämä taisi olla niitä leirejä. (s. 44)

Vähän tuli mieleen toinen sarjan kirja, Kuka katoaa seuraavaksi?, jossa niin ikään lapsia alkaa kadota kesäleiriltä, jolla tapahtuu muutakin outoa ja karmivaa. Siitä tykkäsin. Tästä tykkäsin melkein yhtä paljon. Kirjan alkuasetelma on hauska: perhe on matkalla vuorille asuntovaunuineen, kunnes vaunu irtoaakin auton perästä ja lapset jäävät omilleen. Urheiluleiri ei ehkä ollut yhtä karmiva kuin tuon toisen Goosebumpsin kesäleiri, mutta tunnelma on silti jännittynyt ja odottava, varsinkin kun Wendy ja Elliot eivät ole saaneet mitään yhteyttä vanhempiinsa. Pidin siitä, miten erilaisia päähenkilösisarukset ovat. Wendyä leiri ja kisaaminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Hän ei itse asiassa voita ainuttakaan kunkkukolikkoa eikä edes välitä. Elliot sen sijaan on kova poika kisaamaan ja voittamaan ja on ihan innoissaan, kilpailuhenkinen kun on.

Lopulta Wendy päättää, että heidän on karattava. Elliot haluaa kuitenkin voittaa vielä kuudennen kolikkonsa ennen lähtöä. Illalla ennen karkupäivää Wendy piiloutuu puskiin ja seuraa ohjaajia, jotka kävelevät metsään ja katoavat sinne rakennettuun iglumaiseen mökkiin. Sisällä on pieni teatteri. Buddy hypnotisoi kunkkukolikkoa heiluttamalla muut ohjaajat ja itsensä, kirkastaa heidän mielensä isännän palvelemiseksi. Wendy löytää kiviportaat alas pimeään ja tiensä kammioon, jossa odottaa jotain hyvin ällöttävää. Kammiossa on itse kuningas Höllyvä Hillo, "inhottava läskikasa, violetti limavuori, miltei talon kokoinen". Siellä ovat myös marssille osallistuneet lapset. He pesevät kuningasta mopein, sienin ja harjoin. Siitä huolimatta lemu on kammottava, mätä ja hapan. Kuningas voihkii ja hikoilee etanoita. Wendyn entinen huonetoveri näkee hänet ja kertoo kaiken. Kuningas ei voi sietää omaa lemuaan ja pakottaa siksi vahvimmat leiriläiset orjikseen pesemään itseään yötä päivää. Jos lapset yrittävät lopettaa pesemisen, kuningas syö heidät. Maan järinä johtuu kuninkaan röyhtäilystä. Wendy keksii suunnitelman: hän käskee lapset maahan makaamaan, jottei kuningas ylety heihin. Kun sitä ei enää pestä, se tukehtuu omaan löyhkäänsä. Niin Wendy pelastaa kadonneet leiriläiset ja leiriohjaajat, joiden hypnoosi raukeaa. Poliisi löytää tiensä leirille, kiitos läheiseen kaupunkiin leijuneen löyhkän, ja kaikki pääsevät kotiin. Wendyn ja Elliotin vanhemmat olivat suunniltaan huolesta ja soittivatkin leirille pariin otteeseen, mutta sieltä valehdeltiin ettei lapsia ollut näkynyt. Pari viikkoa myöhemmin Buddy ilmestyy heidän ovelleen ja pyytää anteeksi. Hän antaa Elliotille viimeisen kunkkukolikon, jonka tuo ehti voittaa juoksukisassa viimeisenä aamuna. Lapset haistavat kammottavan lemun ja pelkäävät kuninkaan palanneen. Mutta se on vain heidän äitinsä keittämä ruusukaali, LOL 🥦😂

Kirjan loppu oli aika hauska. Ja ällöttävä. Ja jotenkin hyvin lastenkirjamainen. Kuningas Höllyvästä Hillosta ei tietenkään kerrota, mistä se on alun perin tullut ja miksi se syö lapsia. Ja miten ihmeessä se voi hikoilla etanoita?! Stine on todella pistänyt mielikuvituksensa lentämään tämän kirjan pahiksen kanssa. Loppu oli epä-goosebumpsmainen siinä, että kaikki käy lopulta hyvin ja lapset pelastuvat. Pidin kyllä siitä, että Wendy ja Elliot pääsevät lopulta takaisin kotiin vanhempiensa luokse. Kuten niin usein Goosebumps-kirjojen kohdalla, loppu tosin jätti muutamia vastaamattomia kysymyksiä. Eikö kukaan kaivannut kadonneita lapsia, joista tuli kuninkaan orjia? Johdatettiinko poliisit kuninkaan luokse ja miten he suhtautuivat? Saivatko kuningasta pesemään joutuneet lapset elinikäiset traumat? Uskooko kukaan heitä jos he kertovat kokemastaan? Ja kertoivatko Wendy ja Elliot omille vanhemmilleen totuuden?

⭐⭐⭐/5