9789513199289_frontcover_final_original.

Luin alkukesän aikana aika vikkelään tahtiin kummankin Stephen Kingin uusimman teoksen, Ruususen unen (2018, Sleeping Beauties) sekä Ulkopuolisen (2019, Outsider). Nopea tahti johtui yksinkertaisesti siitä, että kirjastossa oli kumpaankin paljon varauksia ennen minua ja jälkeeni, joten en voinut pidentää laina-aikaa tai jahkailla kirjan noutamisen kanssa.

Olen aina ollut vannoutunut King-fani. Ensimmäinen kosketukseni tähän kauhun kuninkaaksi tituleerattuun mieheen oli Hohdon (1977, The Shining), ja oikeastaan jo sitä ennen elokuvaversion, kautta. Siitä alkoi Kingin suosituimpien teosten läpi kahlaaminen. Luin Christine tappaja-auton (1983, Christine); Sen (1986, It); Uinu, uinu lemmikkini (1983, Pet Sematary); Piinan (1987, Misery); Kuoleman käytävän (1996, The Green Mile); Tohtori Unen (2013, Doctor Sleep) ja monia monia muitakin Kingin teoksia. Olen tähän mennessä pitänyt kaikesta lukemastani, joistain enemmän, toisista vähemmän. Ruususen uni oli vielä taattua King-nautintoa, mutta Ulkopuolisen kohdalla petyin.

Koska luin nämä kaksi saman kirjailijan teosta niin lyhyen aikavälin sisällä, päätin keskustella niistä yhdessä ja samassa postauksessa. Puhelen kummastakin erikseen.

 

Ruususen uni / Sleeping Beauties

Tammi

2018

752 sivua

yhteistyössä Owen Kingin kanssa
 

Itse asiassa tämän luin jo toukokuussa, joten aikaa on vierähtänyt tovi. Yritän kuitenkin palauttaa mieleeni, mistä tässä olikaan kyse.

Teoksessa on siis kyse siitä, että maailmalla riehuu Auroraksi nimetty virus, joka nukuttaa kaikki naiset ja tytöt syvään uneen. Heti kun nainen sulkee silmänsä, hänen ympärilleen alkaa muodostua perhosentoukkamainen kotelo, joka verhoaa nukkujan kauttaaltaan. Aluksi pelästyneet ympärilläolijat (lähinnä aviomiehet ja pojat) yrittävät herättää nukkujia, mutta saavat pian tuta, ettei olisi kannattanut: herätettyinä naiset ovat raivohulluja, repivät herättäjät kappaleiksi mitä brutaalimmilla tavoilla ja jatkavat sitten uniaan.

Kirjassa seurataan Doolingin pikkukaupunkia (King on mieltynyt aina pieniin, uneliaisiin kaupunkeihin teoksissaan) ja erityisesti siellä sijaitsevan naisvankilan asukkaiden ja henkilökunnan elämää viruksen alkuvaiheista sen päättymiseen. Näkökulma vaihtuu tiuhaan eri henkilöiden välillä, mutta nähdäkseni tärkeimpiä päähenkilöitä ovat kuitenkin Evie Black, Clint Norcross, Lila Norcross ja Jeanette Sorley.

Evie Black on salaperäinen nainen, joka saapuu metsästä täysin alastomana ja osallistuu välikohtaukseen erään metakeittäjän asuntovaunulla heti teoksen alussa. Poliisi ottaa hänet huostaansa ja pian tätä omituista naista aletaan syyttää Aurora-viruksesta, sillä hän on ainoa, joka ei nukahdettuaan koteloidu. Kaupungin naiset koteloituvat yksi toisensa jälkeen, ja seriffi Lila Norcrossin on vankilalääkärimiehensä Clint Norcrossin ja muiden avulla selvitettävä, voiko tautia mitenkään pysäyttää ja naisia pelastaa.
 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista
 

Ikäväkseni täytyy todeta, että mieleeni on jäänyt vain muutama kohta teoksesta, jotka oikeasti muistan (ja pääjuonikuviot tietysti). Loppu on hämärän peitossa. Laitetaan tämä kuitenkin blogin perustamisen piikkiin, sillä saatuani teoksen luettua en ollut vielä perustanut tätä blogia.

Tämä teos on tosiaan kirjoitettu yhdessä Kingin pojan Owenin kanssa, mistä ehkä kielii henkilöhahmojen valtava kirjo. Romaanin alussa on luettelo kaikista, mutta itse ainakin syöksyin heti tarinan pariin jaksamatta edes vilkaista kuin paria ensimmäistä nimeä, sillä en olisi kuitenkaan niitä muistanut enää myöhemmin. Totta puhuakseni en edes palannut henkilöhahmoluetteloon kirjan aikana, sillä pysyin jotakuinkin hyvin kärryillä siitä, kuka oli kuka. Koen sen kuitenkin hyväksi ideaksi noin laajassa teoksessa.

Kingin tapaan teos oli täynnä kiroilua, ronskeja amerikkalaisia, aseita, verta, seksiä ja yliluonnollisia voimia. Auttamatta mieleeni tuli pääpahiksesta, salaperäisestä Evie Blackista, 2013 ilmestynyt Hohdon jatko-osa Tohtori Uni, jossa muistelen olleen melko samanlaisen pahiksen: luonnottoman kauniin yliluonnollisen naisen, vähäsanaisen mutta sitäkin väkivaltaisemman. Nämä yksityiskohdat yhdistyivät mielessäni hieman häiritsevästi, sillä mielestäni tässä romaanissa toistettiin Tohtori unen pahisnaista hieman eri muodossa.

Mielestäni ajatus puusta, jonka toisella puolella nukkuvat naiset elävät, oli aluksi hieman outo, mutta lopulta siitä sukeutui dramaattinen loppunäytelmä, jossa naisten piti päättää, jäädäkö omaan maailmaansa vai palatako oikeaan. Odotin twistiä, jossa naiset olisivat jääneet maailmaansa, mutta tietysti he kuitenkin palasivat takaisin. Itse idea koteloituvista ja nukkuvista naisista, joita ei saa herättää, ja naisettomasta maailmasta on todella mielenkiintoinen. Pidin myös erityisesti kohtauksesta, jossa oli ikään kuin "lopputaistelu": vankila vastaan korruptoitunut poliisiryhmä. Se oli jännää!

Teos täytti odotukseni kaikilta osin. Se oli taattua Kingiä. En osaa sen tarkemmin kuvata Kingin tyyliä, sillä sitä on vaikea kertoa sanoin. Se täytyy kokea, jotta sen tietää! Kingiä paljon lukeneet tietävät kyllä, mistä puhun. Jos pidätte Kingin tyylistä, suosittelen tätä kirjaa lämpimästi! Se ei petä juonenkäänteissään, jännittävyydessään, tunnelman luomisessaan eikä loppuratkaisussaan.

 

Ulkopuolinen / Outsider

Tammi

2019

544 sivua
 

Tämän teoksen luin noin kuukausi sitten. Sain sen käsiini kirjastosta yllättävän nopeasti, mutten myöskään sitten voinut pitää sitä itselläni kuin sen tietyn laina-ajan (mitä aluksi pelästyin, mutta sain kuin sainkin sen luettua ajoissa).

Ulkopuolisesta sanotaan muun muassa, että se olisi "parasta Kingiä sitten Se-romaanin". Noh... ikävä kyllä en ole samaa mieltä tässä asiassa. Sen jälkeen Kingiltä on ilmestynyt paljon parempaa tuotantoa kuin Ulkopuolinen, esimerkiksi toiseksi uusin Ruususen uni, joka peittoaa tämän uusimman Kingin sata nolla. Rohkenisin jopa sanoa, että minun mielestäni Ulkopuolinen on liian Kingiä. Tällä tarkoitan sitä, että King tuntuu pyörittävän niitä samoja aiheita, henkilöhahmoja, pahiksia ja yliluonnollisia elementtejä tässä kuin monessa muussakin kirjassaan, eikä teoksessa ole juuri mitään uutta ja hienoa. MUTTA. Siinä mielessä hatunnosto kuitenkin, että yksi Kingille uusi elementti romaanista löytyy: rikosetsivä-päähenkilö. Yleensä Kingin päähenkilöt ovat olleet jotakin muuta, mutta eivät vielä kertaakaan (minun lukemissani King-teoksissa) rikosetsiviä. Hurraa!

Teoksen yhtenä tärkeimmistä päähenkilöistä toimii Ralph Anderson, muistaakseni entinen poliisi ja nykyinen rikosetsivä. Tapahtumapaikka on kuvitteellinen Flint Cityn kaupunki suurimman osan ajasta. Kaupungissa tapahtuu raaka 11-vuotiaan pojan murha. Hänet raiskataan ja murhataan todella brutaalisti ja jätetään sitten metsään lojumaan. Syyttävä sormi osoittaa urheiluvalmentaja-opettaja Terry Maitlandiin, joka on kaikkien lasten ja aikuisten rakastama mies. Ralph Anderson saa pakkomielteen siitä, että Terry todella on tehnyt murhan, ja pidättää tämän jo alussa mitä huomiotaherättävimmällä tavalla: kesken pelin.

Kun rikostutkinta etenee, Terryn syyllisyys tuntuu vedenpitävältä, mutta erinäisten seikkojen myötä alkaa paljastua, ettei Terry ehkä tehnytkään murhaa. Ralph Anderson vaimoineen ja poliisiystävineen sotkeutuu vyyhtiin, joka johdattaa heidät yliluonnollisen voiman, Ulkopuolisen, jäljille Texasiin.
 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista
 

Ulkopuolinen on, kuten aiemmin mainitsin, todella ehtaa Kingiä. Se toi mieleeni Sen parikin kertaa, lähinnä yliluonnollisen pääpahiksen takia, joka otti erilaisia muotoja, muun muassa reikäsilmäisen muovailuvahakasvoisen ilmassa leijuvan ukkelin muodon. Lisäksi yliluonnollisen olennon apuunsa värväämä idiootti, Jack Hoskins, toi mieleeni Sen, jossa Se värväsi kaveriporukan kiusaajan välikappaleeksi suunnitelmiinsa. Juuri nämä elementit kuitenkin kyllästyttivät. Mitä pidemmäs edettiin, sitä enemmän ajattelin: Hitsi, tämähän on sitä saman vanhan pyörittämistä. Tämä on jo nähty jossakin muussa Kingin teoksessa.

Teos kuitenkin onnistui myös yllättämään. Terry Maitlandin murha oikeustalon portailla tuli puskista, sitä en osannut ollenkaan odottaa. Toinen yllätys oli loppuratkaisu, joskaan ei iloinen sellainen. Petyin todella pahasti loppuun, sillä minusta kirjan lopputapahtumat kävivät todella nopeasti ja vähän helpomman kaavan kautta. Odotin väkivaltaista, raakaa, yliluonnollista taistelua, en sitä, että kirjan loppupuolella ilmestynyt Holly Gibney, pakko-oireinen kontrollifriikki, murhaa Ulkopuolisen jollain tennissukalla, minkä jälkeen luola sortuu sen niskaan. Se oli minusta liikaa, ja jotenkin tympeä loppuratkaisu. Mielestäni etsivä Yunel Sablo ja hänen espanjalainen tarunsa olennosta, joka sieppaa ja syö lapsia, sen sijaan oli todella hyvä ja hauska elementti teoksessa. Hauskat ulkomaalaiset sivuhenkilöt toimivat mielestäni aina!

Pikkupojan, ja myöhemmin paljastuneiden muidenkin lasten, raa'at murhat olivat mielenkiintoisia, kingimäisiä elementtejä, joista pidin. Myös yliluonnollisuus sinänsä kiehtoo minua, joten Ulkopuolisen hahmo tuntui ainakin aluksi jännittävältä ja arvaamattomalta. Se, että se muutti muotoaan eri ihmisten näköiseksi ja esiintyi näinä, oli myös jännittävää. Sen kuolema sen sijaan, kuten jo mainitsin, oli pettymys. Ja ehkei se sitten enää teoksen lopussa ollut niin raaka ja arvaamaton kuin alussa, mitä ihmettelin.

En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut rikosdekkareista tai -sarjoista, mutta rikosetsiväpäähenkilön tutkimuksen seuraaminen oli kuitenkin uutta ja yllättävää Kingiltä, ja siitä pidin. Ulkopuolisen yliluonnollisuuskin vähän sekoitti pakkaa entisestään. Kokonaisuutena sanoisin, että kingimäinen, ihan luettavan arvoinen teos, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, vähän vanhan aineksen pyörittelemistä. En halua sanoa pahaa sanaa Kingistä, olen hänen suuri faninsa ja rakastan useimpia hänen teoksiaan, mutta Ulkopuolinen oli minulle henkilökohtaisesti pieni pettymys, sillä odotin jotakin muuta.
 

Vielä lopuksi:
 

Kuulisin mielelläni, mitä mieltä te olette kyseisistä teoksista! :)

Seuraaviin kirjapostauksiin pyrin laittamaan sitaatteja lukemistani kirjoista. Kumpikin tässä käsitellyistä kirjoista on kuitenkin tätä kirjoittaessani jo uuden innokkaan lukijan hyppysissä, kirjaston kirjoja kun ovat, joten en voinut etsiä niistä hyviä sitaatteja. Harmillista. Siteeraan mielelläni teosten miellyttäviä kohtia!

Tulevaisuudessa pyrin myös käsittelemään vain yhden kirjan per postaus, selkeyden vuoksi. Tämä oli aloituspostaukseni ja siksi vähän erikoinen, mutta toivottavasti edes joku löytää tiensä uuteen blogiini ja kiinnostuu! Saan aivan lähiaikoina luettua seuraavan kirjan, josta julkaisen postauksen pikimmiten.