Majakanvaloa_ja_tuoreen_leivan_tuoksua13

Minulla ei ole mitään yhtä tiettyä lempikirjaa, vaan niitä on itse asiassa useampia. Ne ovat kirjoja, joiden pariin palaan aina uudestaan, koska ne ovat niin ihania eikä niihin koskaan kyllästy. Nyt voin ilolla ilmoittaa, että viimeisin lukemani kirja, Jenny Colganin Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, pääsi juuri lempikirjojeni joukkoon! Teos on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, vinkkauksen taisin alun perin saada Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmästä. Kyseinen kirja sattui olemaan tässä yhtenä päivänä kirjastonhoitajien vinkkaamissa kirjoissa lähikirjastossani, joten nappasin sen mukaani innostuneena ajatuksesta, että pääsen lukemaan sen, ja se vieläpä sopii lukuhaasteeseeni. Paitsi hirvittävän kaunis kansi, myös se, että kirjassa leivotaan sai minut tarttumaan tähän kirjaan. Sijoitan sen Helmet-lukuhaasteen 2020 haastekohtaan 50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

 

Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua / The Little Beach Street Bakery

Gummerus

2014

406 sivua

 

Konkurssin ja kipeän eron jälkeen Polly Waterford päättää muuttaa kauas pois entisen elämänsä raunioilta. Hän löytää Cornwallissa sijaitsevalta vuorovesisaarelta rapistuneen asunnon, jonka ikkunoista näkyy vain aava meri ja harmaa taivas. Täydellinen paikka hänen nykyiseen mielentilaansa, Polly toteaa ja tekee vuokrasopimuksen.

Piristääkseen itseään Polly antautuu lempipuuhansa pauloihin: leipomaan leipää. Rentouttavasta harrastuksesta kasvaa uusi ura, kun hän päätyy avaamaan vanhan saaristolaisleipomon uudelleen. Polly löytää myös uutta valoa elämäänsä aivan arvaamattomasta paikasta. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

En edes tiedä mistä aloittaa. Pidin tästä kirjasta todella kovasti. Päähenkilö Polly tekee konkurssin miehensä Chrisin kanssa, ja kun pariskunnan yhteinen yritys kaatuu, heille tulee ero ja Polly lähtee varattomana ja rikki etsimään uutta asuntoa. Hän saa halvalla talon Mount Polbearnesta, vuorovesisaaresta, joka on mitä ihastuttavin paikka asua. Alku on hankalaa, mutta sitten Polly tutustuu saaren ihmisiin ja saa idean alkaa tehdä työkseen rakasta harrastustaan: leivän leipomista.

Pidän romaaneista, joissa laitetaan ruokaa tai leivotaan. Colgan kertoo loppusanoissaan testanneensa itse kaikki kirjassa mainitut leipäreseptit, mikä on todella mahtavaa! Lukiessani, miten Polly leipoo erilaisia leipiä, minulle tuli usein hirveä hinku itsekin leipoa leipää. Olen leiponut sitä vain muutaman kerran, mutta rakastan leipomista, ja tämä romaani sai minut inspiroitumaan. Leivän leipominen on kyllä hauskaa puuhaa, vaikka näin kokemattomalle leipurille melko työlästä.

 

Polly oli tarkka leivästään. Hän rakasti leipää. Hän oli aina rakastanut sitä, olipa se trendikästä tai ei; lapsena ja aikuisena. Leipä oli hänelle tärkeintä ravintoloissakin. Hän rakasti leipää paahdettuna tai paahtamattomana. Hän rakasti bageleita ja juustoa paahtoleivän päällä, hän rakasti ranskalaista pain d'épices -leipää ja italialaisia letitettyjä leipäpitkoja. Hän rakasti vanhanaikaista hapanleipää, joka maksoi maltaita, ja hän rakasti siivutettua höttöleipää, joka mössääntyi imettyään pekonitäytteen mehut itseensä. – –

Yhtä asiaa Polly ei ollut koskaan sietänyt, ja se oli huono leipä – leipähän oli aterian kulmakivi, elämän peruspilari! Jos se oli huonoa, Polly aina ajatteli, sitten koko päivä oli tuomittu huonoksi. (Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, 49, 144)

 

Teoksen miljöö on mitä ihastuttavin: englantilainen vuorovesisaari ja pieni kylä asukkaineen, kontrastina suuret meluisat kasvukeskukset sisämaassa. Mukavan oman leimansa tuovat myös kalastajat ja kauniisti kuvailtu meri, joka osaa olla myös petollinen. Jälleen kerran aloin haikailla johonkin tällaiseen paikkaan. Kuten varmasti niin monet muutkin, rakastan kirjoja, joiden tapahtumapaikkana on pikkukylä tai -kaupunki jossakin Englannin maaseudulla.

Polly on hauska ja samaistuttava päähenkilö olematta kuitenkaan liian kliseinen tai ärsyttävä. Hän itkee vastoinkäymisten edessä, mutta kulkee kuitenkin pää pystyssä suurimman osan ajasta vaikkei tulekaan toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Hän on hyväsydäminen ja ystävällinen nainen. Kolmiodraama Pollyn, Hucklen ja Tarnien välillä on kiinnostava yksityiskohta. Alussa pidin Tarniesta todella paljon, hän on minusta Hucklea viehättävämpi mies, mutta sitten kun paljastui, että hän on varattu, tunsin pettymystä ja ärtymystä. Mielestäni hänen hukkumisensa oli kuitenkin huono juonenkäänne. Hucklessa taas on jotakin kiinnostavaa, mutta samalla hän on liian rakkausromaanimainen mies, ja jos olisin saanut valita, Tarnie olisi päätynyt Pollyn kanssa yhteen (siitäkin huolimatta, että hän on naimisissa toisen kanssa). En myöskään ymmärtänyt täysin Pollyn ystävän Kerensan päätöstä naida Hucklen rikas ja ylimielinen ystävä Reuben. Kerensa vaikuttaa alusta asti peribrittiläiseltä bimbolta botox-huulineen, ja sitten hän haksahtaa lapselliseen ja yltiörikkaaseen poikamieheen, joka haluaa häihin Star Wars -teeman. Heidän suhteensa tuntui alusta asti tekaistulta ja väkisin tarinaan mukaan kirjoitetulta.

Erityismaininnan ansaitsee kirjan suomenkielinen käännös. Joskus, varsinkin vanhemmissa romaaneissa, käännökset saattavat tuntua tökeröiltä, ja uudemmissakin joskus särähtää jokin kohta korvaan. Tämän romaanin käännös on todella onnistunut, sillä se on luonteva alusta loppuun. Välistä tuntui lukiessa, että kirja olisi kirjoitettu alun perin suomeksi, niin sujuvaa kieltä siinä käytetään kaikkine sanavalintoineen. Se teki lukukokemuksesta vieläkin paremman.

 

Lopuksi

 

Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua on ihanaa luettavaa, jota suosittelen lämpimästi kaikille, varsinkin romantiikan ja leipomisen ystäville. Miljöö imaisee mukaansa, samoin taitavasti kirjoitettu tarina. Pollyn elämä pienellä vuorovesisaarella pitää lukijaa otteessaan. Kommelluksia, onnettomuuksia, ilon ja surun hetkiä, kaikkia koetaan vuorotellen, mutta yhtä kaikki hyvä mieli säilyy läpi teoksen. Loppuun on jopa koottu leipä- ja muita reseptejä innokkaimmille. Mainiota luettavaa syksyn pimeneviin iltoihin.