Cat Jordan: Eight days on planet Earth

2017

HarperTeen

307 sivua

Kirja seuraa kahdeksaa kesäistä päivää teini-ikäisen pojan näkökulmasta ja siitä juontuu sen nimi. Päähenkilö on 17-vuotias Matthew "Matty" Jones, joka asuu Pennsylvanian maaseudulla. Kouluvuosi on juuri päättynyt ja kesäloma alkanut kun Matty herää aamulla ja huomaa, että isä on poissa. Mattyn sairaanhoitajana työskentelevä äiti näyttää isän jättämän kirjeen, jossa isä kertoo lähteneensä ja ottaneensa veljensä vaimon Carolin mukaansa. Mitään selitystä lähdölleen isä ei anna. Perhe asuu sukutilalla, jonka viereiselle maissipellolle väitetysti laskeutui avaruusalus vuoden 1965 joulukuussa, samana yönä jona Mattyn isä DJ syntyi. Sen jälkeen pellolla on säännöllisesti vieraillut UFO-turisteja ja siitä on tehty jopa jakso tosi-TV-ohjelmaan. Isä on syntymästään asti uskonut olevansa erityinen. Hän oli kiinnostunut tähdistä, planeetoista ja avaruudesta ja välitti intohimonsa pojalleen, jonka kanssa he tekivät öisiä retkiä ja tutkivat avaruuden ihmeitä kumpikin omalla kaukoputkellaan. Ajan myötä isä alkoi kuitenkin ottaa asian turhan vakavasti. Hän suunnitteli tekevänsä maatilasta turistinähtävyyden, alkoi viettää aikaa netin salaliittoteoriafoorumeilla ja perusti jopa oman aiheeseen keskittyvän blogin. Hän oli the Boy Who Was Born Next to a Spaceship Landing, joka uskoi ihan tosissaan, etteivät ihmiset ole yksin universumissa. Nyt isä on lähtenyt ja jättänyt Mattyn ja äidin kahdestaan. Se on tietyllä tapaa helpotus, mutta myös valtava shokki. Miten hän on voinut hylätä perheensä noin vain?

Saman päivän iltana Mattyn Ginger-koira karkaa maissipellolle. Matty lähtee perään ja löytää pellolta pitkän ja laihan lapsenomaisesti pukeutuneen tytön, jolla on valkoiset hiukset ja joka istuu tuijottamassa yötaivasta. Tyttö esittäytyy Priyaksi ja kertoo odottavansa kyytiä kotiin. Matty epäilee tytön olevan UFO-turisti tai vain sekaisin päästään, muttei kuitenkaan voi olla palaamatta pellolle ja juttelematta tytölle lisää. Priya kertoo olevansa kotoisin planeetalta läheltä Gliese 581c:tä (piti googlata, kyseessä on eksoplaneetta eli planeetta aurinkokuntamme ulkopuolella 🧐), joka sijaitsee 20 valovuoden päässä Maasta. Hän matkusti Maahan avaruusaluksella madonreiän läpi ja hänet jätettiin sinne keräämään dataa. Priyan planeetalla kommunikoidaan jakamalla ajatuksia ja se muistuttaa Maata, mutta on pienempi ja siellä on vähemmän painovoimaa. Keräämänsä tiedon Priya aikoo jakaa omiensa parissa, jahka pääsee palaamaan kotiin.

Matty, joka tuntee olonsa petetyksi rakkaan isän lähdettyä ja joka ei ole enää vuosiin ollut kiinnostunut avaruudesta tai uskonut, pitää Priyaa hulluna. Samaan aikaan tämä salaperäinen tyttö kuitenkin vetää häntä puoleensa. Priyalle kaikki Maassa on uutta ja jännittävää. Hän on hauras ja lapsenomainen ja kuitenkin samaan aikaan hauska, lempeä ja fiksu. Matty koirineen pitää hänelle seuraa öisin hänen odotellessaan pellolla  kyytiä. Kiikuttaapa Matty hänelle jopa teltan ja kaukoputkenkin. Käveleminen on Priyalle hankalaa ja hänen jalkansa pettävät usein alta. Hän myös saa outoja pääkipukohtauksia. Matty haluaa kuitenkin näyttää hänelle kotikaupunkiaan ja vie hänet huvipuistoon ja järvelle. Priya on kaikesta ihmeissään: "Your life is full of wonder, Matthew." (s. 137)

I mean, like, seriously, I want to tell myself to stop acting like she's a... an... Alien?

She's just a girl. Just a pretty, clumsy girl who happens to think her lack of coordination is due to Earth's gravity. (s. 134)

Kirjan tunnelma ja tarina on hyvin kaunis, miljöö samoin. Olin nopeasti ihan myyty. Maaseutumainen Pennsylvania kuumana kesänä, kadonnut isä, outo tyttö pellolla ja tunne siitä, että eletään hetkessä, jossa on samaan aikaan kaikki maailman aika ja aika joka on loppumassa. Epävarmuus ja uteliaisuus, joka koskee Priyaa ja sitä voiko hän todella olla ulkoavaruudesta tullut avaruusolento, kulkee lukijan rinnalla läpi kirjan. Se tekee lukukokemuksesta erityisen koukuttavan. Priya itse ei määrittele itseään alieniksi ja kyseenalaistaa Mattyn, joka uskoo vain siihen minkä voi omin silmin nähdä. Välistä Matty on ihan varma, että Priyan täytyy olla vain tavallinen ihminen, mutta toisinaan hänen ajatuksensa ja sanansa lipsahtavat siihen suuntaan, että hän uskoo Priyan olevan kotiisin toiselta planeetalta.

Pidin aivan valtavan paljon Mattystä. Hän on herttainen ja huomaavainen teinipoika, joka on huolissaan äidistään ja Priyasta. Priya taas on täynnä arvoituksia. Häntä haluaa suojella maailmalta ja samaan aikaan näyttää sen hänelle. Myös Mattyn paras ystävä Brian ja Brianin isosisko Emily ovat osa tarinaa. Matty on vuosi sitten kesällä huomannut ihastuneensa Emilyyn ja tehnyt vihdoin siirtonsa päättäjäisviikonloppuna. Emily kuitenkin torjui hänet ja sanoi, ettei tahdo nyt seurustella kenenkään kanssa kun on lähdössä pian opiskelemaan yliopistoon. Sydän särkyneenä Matty on erityisen alttis ihanalle ja suloiselle Priyalle, joka tarvitsee häntä.

I want to believe. I need to believe.

In something. In someone. (s. 257)

Kirjan loppuratkaisun arvaileminen oli yhtä tuskaa. Tiesin, että miten tarina päättyykään, tulee se olemaan kamalaa ja sydäntäsärkevää luettavaa. Niin se olikin. JOS ET HALUA SPOILAANTUA KIRJAN LOPUSTA, ÄLÄ LUE TÄMÄN PIDEMMÄLLE! Matty (ja myös lukija) alkaa olla jo ihan vakuuttunut siitä, että Priya todella on tullut avaruudesta, kun hän vie Priyan järvelle uimaan ja veteen yksin mennyt Priya on vähällä hukkua. Emily pelastaa hänet viime hetkellä ja sanoo Mattylle suoraan, että Priya vaikuttaa hänestä oudolta. Emily huomasi vedessä, että Priyalla on peruukki ja sen alla iso ja pelottava arpi päänahassaan. Emily uskoo Priyan olevan vakavasti sairas. Matty ei suostu aluksi uskomaan sitä. Hän riitaantuu Priyan kanssa ja tulee sanoneeksi tuolle pahasti. Seuraavana päivänä Priya on poissa ja Matty löytää kaukoputkestaan roikkumasta sairaalan ID-rannekkeen, jossa lukee Priya Shah, häntä hoitaneen lääkärin nimi ja philadelphialaisen sairaalan nimen alku. Priyan koko nimellä Matty löytää hänestä tietoa netistä. Priya on ollut sairaalassa saattohoidossa ja karannut sieltä keskellä yötä. Matty lähtee Brianin ja Emilyn kanssa neljän tunnin ajomatkan päähän Philadelphiaan. Perillä Mattylle selviää, että Priyalla on anaplastinen astrosytooma eli pahanlaatuinen aivokasvain. Priya pyytää päästä takaisin pellolle. Sinne Matty ei voi häntä viedä, joten hän ottaa yhteyttä isäänsä, joka tulee jututtamaan Priyaa. Se piristää Priyaa, joka on kuitenkin sairaampi kuin koskaan. Matty tekee lopussa sovinnon isänsä kanssa, ainakin jollain tapaa. Sairaalalla hän saa kuulla Priyan menehtyneen.

Priyan outo käytös selittyy siis hänen sairaudellaan ja palaset loksahtavat paikoilleen. Huono koordinaatiokyky, vaikeus seistä ja kävellä ja muistikatkokset olivat kaikki kasvaimen aiheuttamia oireita. Muistikirja, jota Priya piti mukanaan ja johon hän kirjoitti kaikenlaisia havaintoja eli datankeruuta, johtui muistikatkoksista ja siitä, että perusasiat ja -sanat alkoivat unohtua. Lukiessani sivun, jossa kerrotaan Mattyn löytävän sairaalarannekkeen, tuntui kieltämättä aika ontolta, koska siinä varmistui vihdoin kirjan loppuratkaisu. Mattyn tavoin (hyväuskoinen kun olen) uskoin todella hetken verran, että Priya voisi olla avaruusolento. Realistisempi loppuratkaisu oli kamalan surullinen ja sai kyyneleet silmiin. Priya opetti Mattyn taas uskomaan, mutta ei ole reilua, että Matty rakastui ja menetti rakkautensa heti... SPOILERIT LOPPUVAT!

Eight days on planet Earth on yllättävän koskettava nuortenkirja. Se saa lukijan epäilemään, toivomaan, pelkäämään ja ennen kaikkea uskomaan. Tiesin, että tulen pitämään tästä kirjasta, kun luin takakannesta ja ensimmäisiltä sivuilta Fox Mulderin sitaatin I want to believe. Tämä kirja oli piiloon jäänyt helmi, joka olisi jäänyt itseltäni kokonaan lukematta, ellen olisi kiinnittänyt siihen huomiota työkirjastossani ja ottanut sitä lainaan pelastaakseni sen karulta kohtalolta (kirjaston kokoelmista poistamiselta, koska se oli ollut lainassa viimeksi kolme vuotta sitten). Iso suositus, varsinkin jos olet lukenut Tähtiin kirjoitetun virheen ja pidit siitä. Tämä on nimittäin hyvin samankaltainen nuortenkirja, vaikkakin vähemmän tunnetumpi 💜

⭐⭐⭐⭐/5

R. L. Stine: Mieletön mutantti / Attack of the mutant

suom. 2009, Marja Helanen-Ahtola

Sanoma Magazines Finland

123 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 38. Kirjassa keräillään jotain

Minulla riittää outoja ajatuksia. Taitaa johtua liiasta sarjisten lukemisesta. (s. 38)

Riverview Fallsissa asuva 12-vuotias Bradley Matthews, jota kutsutaan lempinimellä Kippari siitä syystä että hän komenteli muita niin mielellään ollessaan pieni, on intohimoinen sarjisten keräilijä. Ei hän niitä lue, vaan säilyttää muovisissa pusseissa ja odottaa, että niistä tulee ajan saatossa arvokkaita. Ainoa poikkeus on Maskimutantti-sarjis. Se on Kipparin suosikki ja hän lukee kuukausittain ilmestyvän uusimman numeron heti sen ilmestyttyä. Jos häneltä kysytään, se on maailman parhaiten piirretty ja kirjoitettu sarjis. Maskimutantti on ilkeä roisto, joka osaa liikutella molekyylejään ja muuttua miksi tai keneksi tahansa ja taistelee Hyvisten liigaa vastaan. Paras kaveri Wilson ei ymmärrä Kipparin intohimoa sarjiksiin. Hän keräilee itse kumileimasimia. Myöskään vanhemmat eivät tajua mitään. Isä uhkaa säännöllisin väliajoin heittää Kipparin kunnioitettavan kokoisen sarjiskokoelman menemään, sillä Kippari on niin lumoutunut sarjiksistaan että meinaa unohtaa tehdä läksynsä. Äidin mielestä sarjikset ovat tyhmiä, koska ne eivät ole "kunnon kirjoja". Kipparin vanhemmat ärsyttivät minua mielipiteineen.

Eräänä päivänä Kippari matkustaa koulun jälkeen bussilla hampaidenoikojalle. Hän ajaa pysäkkinsä ohi alkaessaan jutella Libby-nimisen tytön kanssa ja jää pois oudolla asuinalueella. Kadunkulmassa tönöttää talo, joka muistuttaa aivan Maskimutantin salaista päämajaa, joka esiteltiin uusimmassa sarjiksessa. Siitä ei voi erehtyä, sillä se on kuin suuri pinkki paloposti. Kipparin on pakko palata takaisin myöhemmin. Silloin talo on kuitenkin poissa, kadonnut. Maskimutantin erikoisnumerossa kerrotaan, että Maskimutantti on heittänyt Näkymättömyysverhon päämajansa ylle suojellakseen sitä. Kippari on varma siitä, että sarjiksen tapahtumat tapahtuvat myös oikeassa elämässä. Hän ja Libby tutkivat tyhjältä näyttävää tonttia. Talo tosiaan on paikallaan. Sisällä kaksikko päätyy kellariin ja löytää painokonehuoneen. Kippari epäilee, että kyseessä täytyy olla Keräilysarjakuvat-yhtiön päämaja. Sitten hän löytää sarjismaisia luonnoksia omasta itsestään. Todellisuuden ja sarjakuvan rajat hämärtyvät.

Se on pelkkä sarjis. Pelkkä sarjis. Sitä minä hoin itselleni, toistin sanoja yhä uudestaan. (s. 79)

Tämä on yksi niistä Goosebumpseista, jonka lukemista olen viivyttänyt, koska mitä pelottavaa jossain supersankarissa tai -roistossa nyt muka voisi olla. Jännitystä kirja kyllä tarjoilee, sillä lukija pidetään varpaillaan aina siitä hetkestä lähtien kun Kippari huomaa oikean talon muistuttavan Maskimutantti-sarjiksessa esiintyvää taloa. Kippari oli minusta tosi sympaattinen päähenkilö. Hän on pulska nörtti (vaihteeksi pulska Goosebumps-päähenkilö, mikä on aina kivaa!), joka tykkää lukea supersankareista muttei itse ole sellainen.

Kipparin pitää lopulta pelastaa Maskimutantin vihollinen Laukkaava Gaselli ja siinä sivussa koko maailma. Hänet on kirjoitettu uusimpaan Maskimutantin erikoisnumeroon Maskimutantin uutena vihollisena. Kippari auttaa Laukkaavan Gasellin pakoon ja jää yksin kohtaamaan ilkeän Maskimutantin. Libby ilmestyy jostakin muovisen leikkipyssynsä kanssa ja keksii, että koska kyse on sarjiksesta, he voivat tehdä mitä vain. Hän leikkii pyssyn olevan molekyylinsulattaja ja sulattaa Maskimutantin. Paitsi ettei olio ollut oikea Maskimutantti, vaan Mahtava Molekyylimies, Maskimutantin alainen. Libbyä ei ole olemassa, vaan hän on naamioitunut Maskimutantti. Tiedän, aika sekavaa, mutta kunnon plot twist! Maskimutantti otti tarkoituksella Kipparin mukaan sarjikseensa ja muutti hänet sarjakuvan henkilöksi säteellään. Nyt hän kuitenkin aikoo tuhota Kipparin. Kippari keksii väittää olevansa oikeasti Kolossaalinen Kuminauhakundi, jonka heikkous on rikkihappo. Maskimutantti muuttaa itsensä kuumaksi rikkihapoksi ja tuhoutuu, sillä hän ei pysty muuttumaan nestemäisestä olomuodosta enää takaisin kiinteäksi. Kotona Kippari leikkaa ahnaasti suklaakakkua ja viiltäessään veitsellä kättään huomaa, että vuotaa veren sijaan mustetta. Hänen sarjisuransa ei olekaan vielä ohi.

Oikeastaan tarina oli aika tyhmä, jopa huvittavan huono. Jokin siinä kuitenkin piti otteessaan. Ehkä ajatus siitä, että poikalukija pitäisi sitä hauskana ja siistinä, tai ehkä päähenkilö vetosi minuun. Kuten niin monen muunkin Goosebumpsin kohdalla nyt aikuisena tehdyn uudelleenluvun myötä, pohdin tästäkin kirjasta, ettei tämä varsinaista kauhua ole, pikemminkin jännitystä. Loppuun osasin odottaa jotain vastaavanlaista paljastusta.

⭐⭐/5

Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät 7: Sydämetön / Heartless

suom. 2014, Sirpa Parviainen

Gummerus

276 sivua

Sydämetön on seitsemäs osa Valehtelevat viettelijät -kirjasarjaa. Ensimmäisestä osasta voit lukea täältä, toisesta täältä, kolmannesta täältä, neljännestä täältä, viidennestä täältä ja kuudennesta täältä.

Aria on löytänyt tuleen sytytetystä metsästä huppupäisen tytön ja Emily vannoo, että tyttö on Ali. Tyttö kuitenkin katoaa kuin savuna ilmaan ja Aria, Emily, Hanna ja Spencer viedään sairaalaan tutkittaviksi. Lääkäreiden mukaan kyseessä oli joukkohallusinaatio, joka johtui myrkyllisen savun hengittämisestä ja siitä seuranneesta aivojen hapenpuutteesta. Poliisi Darren Wildenillä on alibi, joten hän ei voikaan olla tappaja. Hän käskee tyttöjä lopettamaan Alisonista jauhamisen. Koko kaupunki ja oikeastaan koko maa on kääntynyt tyttöjä vastaan. Heidän uskottavuutensa on mennyttä, kiitos Emilyn, joka väitti nähneensä Alin tulipalon jälkeen, ja nyt heitä syytetään Alin tappajiksi.

Spencer kertoo vanhemmilleen adoptioäidistään ja siitä, miten nainen vedätti kaikki rahat hänen yliopistosäästötililtään. Hän saa kuulla vanhemmiltaan, että Olivia Caldwell todella on hänen äitinsä. Vanhemmat päätyivät käyttämään sijaissynnyttäjää, koska Spencerin äidin terveys ei olisi kestänyt enää toista raskautta. Olivia vaikutti hyvältä ehdokkaalta kunnes alkoi vaatia yhä enemmän rahaa raskauden loppua kohti. Mummin mielestä sijaissynnyttäminen on luonnotonta, joten hän jätti Spencerin ulos testamentistaan. Spencer ja hänen vanhempansa tekevät sovinnon. Hetken aikaa kaikki on hyvin kunnes A:n viestit johdattavat Spencerin salaisuuksien jäljille. Hänen vanhempansa ovat valehdelleet siitä miten tapasivat toisensa. Oikeasti he tapasivat Yalen lakikoulussa ja Spencerin äidin opinnot keskeytyivät hänen alkaessaan odottaa Melissaa. Syy sille, miksi äiti on aina vaatinut Spenceriltä niin paljon, on yksinkertaisesti se, että hän halusi tämän pärjäävän itseään paremmin (kuulostaa itsekeskeiseltä). Myös Spencerin isällä on jotain salattavaa, joka liittyy itse asiassa Alin äitiin. Hänellä ja Alin äidillä on ollut salasuhde, jonka seurauksena syntyi Ali. Spencer ja Ali ovat siis siskopuolia.

Arian isä Byron heittää ilmoille ajatuksen, että ehkä metsässä nähty tyttö olikin Alin haamu. Aria vakuuttuu asiasta ja alkaa uskoa, että haamu yritti kertoa heille jotakin tärkeää. Hän hakeutuu mystiikkakauppaan spiritistiseen istuntoon ja törmää siellä koulun suosituimpaan ja kuumimpaan poikaan Noel Kahniin. Noel kertoo Arialle isoveljensä itsemurhasta ja tietysti Aria ihastuu nyt häneen, poikaan jota on aina pitänyt ylimielisenä ja tyypillisenä rosewoodilaisena. Noelin avulla Aria löytää toisen meedion, joka ei ole huijari ja joka vastaa kysymykseen kuka tappoi Alin sanomalla: Ali tappoi Alin. Tosi selkeää.

Hannan koulupsykologi on ottanut yhteyttä Hannan isään. Hän on huolissaan Hannasta ja epäilee tämän potevan traumanjälkeistä stressireaktiota. Psykologin ehdotuksesta Hanna lähetetään Delawareen Addison-Stevensin Turvasatama -nimiseen laitokseen kahdeksi viikoksi "lepuuttamaan hermoja". Asiaa edesauttaa, että Kate on juorunnut Hannan syömishäiriöstä vanhemmille. Laitoksessa puhelimet, televisio, internet ja lehdet on kielletty. Hanna tapaa laitoksessa upean Irisin, jonka kanssa alkaa viettää aikaa. Irisillä on tietysti jokin yhteys Aliin, kuinkas muuten.

Emily matkustaa Lancasteriin viikonlopuksi, koska A kehottaa häntä viestitse tekemään niin. Vanhemmilleen ja kavereilleen hän sanoo, että lähtee Isaacin kanssa nuorisoryhmän retkelle Bostoniin, vaikka onkin oikeasti eronnut Isaacista. Perillä Emily soluttautuu amissiyhteisöön ja tapaa Lucy-nimisen tytön, joka suree yhteisöstä lähtenyttä ja menettämäänsä siskoaan. Lucyn sisko Leah jätti yhteisön pojan takia. Tuo poika oli Darren Wilden.

Tässä sarjan osassa tytöt saavat vihdoin lempinimen Valehtelevat viettelijät. Sen antaa heille lehdistö, joka repostelee tulipaloyön tapahtumilla ja syyttää tyttöjä Alin kuolemasta. Ihmisiä jopa haastatellaan Times Squarella New Yorkissa ja kysytään heiltä mielipidettä siitä, tappoivatko Valehtelevat viettelijät Alin. 92 prosenttia vastaajista vastaa myöntävästi. Lehdessä myös kirjoitetaan: "Kansan mielestä Valehtelevien viettelijöiden pitäisi tehdä valheenpaljastustesti." Ensinnäkin pakko sanoa, että Valehtelevat viettelijät ei toimi niin hyvin suomeksi tuossa kontekstissa kuin englanniksi (vrt. Pretty Little Liars). Viettelijä-sana särähtää ainakin omaan korvaani. Toiseksi on tosi vaikea uskoa, että lehdissä kirjoitettaisiin moista jonkun random Rosewood-nimisen hienostopaikan teinitytöistä, olivat he sitten kuinka varakkaista perheistä tahansa. Tuntuu liioitellulta ja jopa huvittavalta.

Uusi A on erilainen kuin aiempi. Hän ei enää uhkaile, vaan antaa salaperäisiä vihjeitä ja suorempia toimintaohjeita kuin edellinen. Kaikkein kiinnostavin ja tarinaa eteenpäin vievin juonikulku tässä osassa oli Spencerin osuus. Hannan joutuminen laitokseen oli sekin kiinnostavaa luettavaa. Sen sijaan Arian yliluonnolliset pohdinnat ja Emilyn matka amissien luo eivät tuntuneet tarpeellisilta tai edes kiinnostavilta.

Olin myös huomaavinani aikajanojen sekoittumista ja säröjä tarinan johdonmukaisuudessa. Kirja sijoittuu alkuvuoteen, sillä siinä puhutaan lähestyvistä ystävänpäivätanssiaisista ja puistoon hylätyistä joulukuusenraadoista. Vuosi on selvästi ainakin vaihtunut. Kuitenkin kirjailija mainitsee Arian palanneen Islannista "tämän vuoden alussa", mikä ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Mietin, onko kirjailijalla tässä vaiheessa alkanut itselläänkin mennä vähän sekaisin, missä mennään ja mitä on tapahtunut. En kyllä ihmettelisi!

Lopussa Valehtelevat viettelijät pidätetään, kukin erikseen. Emily jää kiinni Rosewoodin poliisilaitoksen todistehuoneesta, jota hän yrittää A:n johdattamana päästä tonkimaan. Jason ilmiantaa Arian poliisille (vai ilmiantaako?) ja kertoo, että Arialla on hallussaan Ianin sormus. Spencer möläyttää isän salasuhteen äidilleen, joka ei tiennyt koko asiasta, ja tulee ilmeisesti tuhonneeksi vanhempiensa avioliiton ja rikkoneeksi perheensä (nyt hän voi bondata Arian kanssa). Spencer pidätetään karkuteillä olevan rikollisen kanssa kommunikoinnista. Hanna järjestää kohtauksen laitoksessa ja hänet pistetään käsirautoihin ja viedään pois. Tytöt kohtaavat poliisiasemalla ja jakavat teorioitaan: Emily on varma, että Alin sijasta kuopasta löytyikin amissityttö Leah, jonka Wilden tappoi. Hannan mielestä hullu ja mielisairas Iris tappoi Alin. Spencer taas syyttää Alin kuolemasta omaa äitiään. Äkkiä tytöt vapautetaankin. Kirja päättyy siihen, että poliisit saavat kiinni uuden A:n ja löytävät jälleen yhden ruumiin. Kuollut on tällä kertaa Jenna Cavanaugh. Uusi A on tytöille tuttu rakennusmies Billy Ford, joka oli mukana rakentamassa Alin perheen takapihaa. Hän esiintyi Ianina pikaviestipalvelussa ja surmasi Jennan samalla tavalla kuin Alin.

Seitsemäs osa Valehtelevat viettelijät -kirjasarjassa oli ihan mukiinmenevä. Odotan taas seuraavalta osalta enemmän.

⭐⭐/5

Kore Yamazaki: Velhon morsian 21 /
Mahoutsukai no yome 21 / The Ancient Magus' Bride 21

suom. 2026, Antti Valkama

Sangatsu Manga

174 sivua

Velhon morsian -mangasarja jatkuu. Ensimmäiset kolme osaa löytyvät täältä, osat 4-20 täältä. Kirjoittamishetkellä osa 21 on tuorein suomennettu osa. Varasin sen kirjastosta, mutta päädyin kuitenkin ostamaan omaan hyllyyn Hypecon-tapahtumasta. Osat 1-12 ostin huokeaan hintaan ystävältäni 🩷

Osassa 21 Akatemian joulutauko jatkuu. Chise ja Elias saavat vieraaksi Jasper Latimerin. Hän on Eliasin mesenaatti, joka omistaa paperilla Eliasin talon. Vastineeksi suvun auttamisesta Elias saa taloudellista apua. Jasperin mukana tulevat veljen vaimo Frederica ja tämän ennenaikaisesti syntynyt tyttövauva, joka on oudon mustan materian peitossa. Jasper kertoo Chiselle Latimerin kirouksesta. Se langetettiin suvun ylle, kun joskus muinoin ahne maanomistaja yritti häätää maillaan asuvan noidan ja surmasi hänet. Ennen kuolemaansa noita kirosi Latimerin suvun naiset niin, että kaikki vastasyntyneet kuolevat. Vuoden 1920 keväällä ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa rintamalta palannut Keith-niminen renki löysi Eliasin Lontoosta sillan alta ja otti mukaansa, koska sääli häntä. Keith on rakastunut maanomistajan tyttäreen Katrinaan, joka heidän luokkaeroistaan johtuen meni naimisiin toisen miehen kanssa ja odottaa nyt tämän lasta. Elias saa kirouksen poistettua Katrinan vauvan yltä, jolloin Keith ja Katrina nimittävät häntä velhokseen. Siitä lähtien Elias on pitänyt itseään velhona. Valitettavasti kirous ei kuitenkaan hajonnut täysin, vaan se poistuu aina yksitellen jokaisen suvun vauvan yltä. Muuhun Elias ei pysty. Hänen avustaan ollaan kuitenkin hyvin kiitollisia.

Chisen ja Eliasin luona yöpyy joukko Chisen opiskelutovereita. Huhut Punaisen lohikäärmeen virkoamisesta liikkuvat kiivaina. Josefkin kömpii esiin kaivostaan katsomaan mitä maan päällä oikein metelöidään ja arvelee Eliasille, että lohikäärme saattoi olla muotoaan muuttanut Chise. Chise oppii paljon historiasta ja taikaeläimistä. Hän oppii, että on olemassa kahdenlaisia lohikäärmeitä: eläinlohikäärmeitä ja tarulohikäärmeitä. St. Georgen suku, joka on yksi Akatemian perustaneista Seitsemän kilven taikurisuvusta, pyytää apua lohikäärmeen taltuttamiseen Chiseltä ja Eliasilta. Elias pohtii vaihtoehtoja. Lohikäärmettä lähestyttäessä Chise saattaa taas muuttua ja hänen kirouksensa pahentua. Jos he passaavat, saattaa koko maa olla vaarassa. Mutta jos Chise ja tämä talo selviävät, en oikeastaan piittaa maan kohtalosta, Elias tuumii, mutta muistaa sitten muut ystävänsä ja jatkaa ajatusta: ... On jo muitakin, joilla on väliä. Siispä hän suostuu (tosin kysyttyään ensin Chisen mielipidettä 🫶).

Akatemiassa ei kai tiedetä, että Chise muuttui lohikäärmeeksi.

"Harvinainen" on liian lievä sana kuvaamaan sellaista kykyä.

St. Georgen suvun kaksoset Jasmine ja Violet ovat tulleet isänsä kanssa auttamaan lohikäärmeasiassa. Tai niin he väittävät, kunnes paljastavat Chiselle oikean syyn. Jasmine on löytänyt metsästä familiaarin kaltaisen muotoa muuttavan olennon. St. Georgen suku on perinteisesti tuhonnut olentoja, jotka ovat ihmisille vaarallisia. Tämä olento yrittää kyllä haukata palan joistain kohtaamistaan ihmisistä, mutta Jasmineen se on kiintynyt ja tottelee häntä, ainakin jotenkuten. Kaksoset toivovat saavansa neuvoja. Chisen tuomio on, että olento on niin nuori, että se on vielä muovattavissa. Salaisuus ei pysy kauaa, sillä Elias haistaa olennon hajun Chisestä. Chise vannottaa häntä pitämään salaisuuden.

Osasta 10 alkanut Akatemia-jakso on ollut vähän sekava ja pitkäveteinen. Henkilöhahmoja on liikaa ja Akatemiassa opiskelu vie tilaa Chisen ja Eliasin suhteen kehittymiseltä ja heidän velhon työltään. Tämä osa tuntui paluulta ensimmäisten osien tunnelmaan ja pidin tästä siksi aivan valtavasti! Opimme taas vähän lisää Eliasin menneisyydestä. Latimerin suvun kirous oli tosi mielenkiintoinen. Myös kaksosten löytämä olento vaikuttaa jännältä. Pohdin, tuleeko siitä vielä koitumaan ongelmia. Lohikäärme-juonikuviosta en vielä osaa sanoa mitään.

Tästä osasta erityisesti mieleen jäi kohtaus, jossa Chise yhyttää yläkerran ullakkohuoneeseen majoittuneet Akatemia-kaverinsa juomasta alkoholia aikuisilta salaa. Chise on tyrmistynyt asiasta, sillä hehän ovat vielä alaikäisiä! Kaverit kuitenkin painostavat hänetkin maistamaan. Myöhemmin Chise haluaa tietää, mitä Elias keskusteli kaksosten isän kanssa alakerrassa. Elias vastaa vain: Aikuisten juttuja. Se ja alkoholin juominen saa Chisen pohtimaan:

Aikuinen...

Alkoholia joimme, mutta aikuisia emme vielä ole. Riippuukohan se iästä? Siitä näkökulmasta Elias on epäilemättä aikuinen...

Chise kysyy Eliasilta, mikä on lapsen ja aikuisen ero ja miten aikuiseksi mahdetaan tulla. Elias pohtii kiusaantuneena, että tarkoitus oli vain hämätä. Hän on kysellyt aivan samaa asiaa itsekin aikoinaan Rahabilta 😁 Lopulta Elias vastaa diplomaattisesti, että jos pohtii tuollaisia, se osoittaa että on vielä lapsi. Chise vanhenee ja kasvaa, mitä on kiva seurata. Toiveissa on tietysti myös, että kun hänelle tulee lisää ikää, hänen ja Eliasin suhdekin syvenee.

Tästä osasta alkaa Petojahti-jakso. Yamazakilla on kuulemma tosi paljon ideoita takataskussaan. En malta odottaa jatkoa!!

Agatha Christie: Varjossa auringon alla / Evil under the sun

suom. 2005, Eero Ahmavaara

WSOY

256 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)

- Tämä ei ole sellainen paikka, josta voisi löytyä ruumis. - -

- Niin, tämä on hyvin romanttinen paikka, Hercule Poirot myönsi. - Ja rauhallinen. Aurinko paistaa. Meri on sininen. Mutta unohdatte, neiti Brewster, että kaikkialla auringon alla on pahaa, kaikkialla on varjoakin. (s. 18-19)

Olen viimeksi lukenut Christietä neljä vuotta sitten ja Poirot-jännärin viisi vuotta sitten. Nyt oli hyvä hetki tarttua taas yhteen Poirot'hon. Valitsin nimenomaan Varjossa auringon alla, koska löysin sen halvalla Kontista ja ajattelin sen sopivan täydellisesti kesälukemiseksi. Kesti kyllä hetken päästä siihen sisään, sillä en lue nykyään käytännössä lainkaan dekkareita.

Devonin rannikolla Leathercombe Bayn kylän läheisyydessä sijaitsee Smugglers' Island -niminen saari ja sillä suosittu Jolly Roger -lomahotelli. Lämmin elokuu ja lomasesonki on houkutellut sinne runsaasti vierailijoita. Yksi heistä on lomaansa viettävä yksityisetsivä Hercule Poirot, joka muiden mukana loikoilee auringossa yllään hohtavan valkoinen hellepuku ja panamahattu, viikset uhkeasti kaartuvina (suora lainaus 😄). Kuten arvata saattaa, Poirot pääsee lomastaan huolimatta ratkomaan rikosta, kun hotellissa tapahtuu murha!

Ehkä kiinnostavin kaikista hotellivieraista on kolmissakymmenissä oleva näyttelijätär Arlena Stuart Marshall. Hän on niin upea ilmestys, että kääntää kaikkien miesten päät, myös Poirotin. Miehet kuolaavat hänen peräänsä ja naiset vihaavat häntä. Kirkkoherra on tosin ensimmäinen mies, joka sanoo suoraan Poirotille, että hänestä Arlena on itse pahuuden inkarnaatio. Arlena iskee silmänsä Patrick Redferniin, joka lomailee hotellissa vaimonsa Christinen kanssa, ja he alkavat tapailla salaa. Tosin pian koko hotelli tietää heidän hiiviskelystään ja siitä juoruillaan. Christineä säälitään, samoin Arlenan miestä, hyväntahtoista Kenneth Marshallia, joka ei tunnu välittävän siitä, että vaimo pettää häntä. Muita hotellivieraita ovat kirkkoherra, suulas amerikkalainen rouva tossukkamiehineen, tomera vanhapiika sekä muotisalongin omistajatar. Eräänä aamuna (tarkemmin sanottuna elokuun 25. päivä, minun syntymäpäiväni, kuinkas sattuikaan!) Poirot tapaa Arlenan, joka on matkalla veneelle. Hän on sopinut aikaisen tapaamisen jonkun kanssa ja vannottaa Poirot'ta olemaan kertomatta kenellekään heidän kohtaamisestaan. Vain muutamaa tuntia myöhemmin hänen ruumiinsa löytyy Maahisten poukaman rannalta. Joku on kuristanut hänet.

- - Arlena Marshall, rakas ystäväni, ei tosiasiallisesti ollut olemassakaan, kun hän oli yksinään. Hän eli vain miesten ihailun loisteessa. Ei, Arlena Marshall lähti tapaamaan jotakuta tänä aamuna. Mutta ketä? (s. 105)

Alkuperäistarina on ilmestynyt vuonna 1941. Olikin hauska bongailla kirjasta vanhan ajan merkkejä, kuten aurinkoöljy, jota ihmiset sivelevät rannalla ihoonsa ruskettuakseen paremmin, sekä se, ettei hienossa englantilaisessa saarihotellissa ole puhelinta, vaan ihmisten pitää mennä sisämaan puolelle soittaakseen. Kielikin on vanhahtavaa ja siksi vertaansa vailla. Puhutaan negatiivisesti hauskannäköisistä kasvoista, kellomäärästä ja liekehtivän ruskeasta (eli punaisesta) tukasta. Yllättävän paljon painovirheitäkin bongasin lukemastani painoksesta.

Siinä mielessä tämä oli täydellistä loma- ja kesäluettavaa, että varsinkin kirjan alussa on varsin verkkainen tunnelma. Hotelli on täynnä lomalaisia tekemässä lomalaisten asioita vailla huolen häivää, kunnes tapahtuu murha. Ensialkuun ajattelin, että lähtökohdat ovat tosi kiinnostavat: lomaileva Poirot, monta kutkuttavaa henkilöhahmoa ja miehiä vamppaava nainen, joka nähdään pahuuden ruumiillistumana. Kirjan luettuani olen sitä mieltä, että se oli turhan toisteinen eikä tarpeeksi yllättävä. Kun Poirot ja poliisit alkavat selvittää Arlenan murhaa, käydään tietysti jokaisen hotellivieraan liikkeet tarkasti läpi. Jokaisella heistä on kovin samanlaista kerrottavaa: on juotu aamukahvia huoneessa, käyty aamu-uinnilla, pelattu tennistä tai luettu kirjaa aurinkovarjon alla - mitä lomalla nyt yleensä tehdään. Vaikka murha lomahotellissa onkin jännittävä ja yllättäväkin juonenkäänne, ei miljöö itsessään tihku jännitystä.

Salaperäisestä Maahisten poukaman luolasta löytyy peltinen voileipälaatikko täynnä heroiinia ja poliisit epäilevät aluksi, että Arlena on ollut sekaantunut huumeiden salakuljettamiseen. No, ei hän ole. Sen sijaan yksi hotellivieraista, vanhempi herrasmies, on se, joka on toiminut huumekuriirina. Lopussa yritetään vielä hämätä lukijaa, kun Arlenan tytärpuoli yrittää itsemurhaa unitableteilla ja jättää itsemurhaviestin, jossa tunnustaa surmanneensa Arlenan. Hän ei ole murhaaja vaan ainoastaan uskoo niin, nimittäin hän luki kirjan manauksista ja teki kynttilän vahasta Arlenaa esittävän voodoo-nuken, jota kidutti ja jonka poltti takassa. Pahuuden ruumiillistumaksi kuvattua Arlenaa säälitään lopussa ja häntä pidetään olosuhteiden uhrina, vaikka aiemmin kirjassa häntä höykytetään ja hänen käytöksensä tuomitaan. Kieltämättä lopun yritys sekoittaa lukijaa ennen oikean murhaajan paljastamista on nerokas. Kirja vain vaikuttaa loppuvan kuin seinään. Poirot paljastaa murhaajan, joka käy kiinni hänen kurkkuunsa, mutta tämä päällekarkaus sivuutetaan tyystin kun seuraavassa luvussa Poirot jatkaa selitystään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten kirja päättyy. Jäikö Poirot jatkamaan lomaansa tapahtuneen jälkeen? Mitä tapahtui huumeiden salakuljettajalle ja yritettiinkö laajempaa huumerinkiä jäljittää? Kärsikö hotellin maine tapahtuneesta? Loppu jätti paljon kysymyksiä.

Varjossa auringon alla oli ensimmäinen lukemani Poirot pitkään aikaan. Se tuotti pienoisen pettymyksen, vaikka olinkin alkuun innoissani lomahotellimiljööstä. Suosittelen, jos olet kova Christie- ja/tai Poirot-fani. En ole (vielä) lukenut tarpeeksi Poirot-kirjoja peilatakseni tätä muihin.

⭐⭐/5

Marja Aho: Chiaroscuro

2025

Myllylahti

269 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu

Kesäloma on juuri alkanut, kun 16-vuotias Kunnaksen taidelukiota käyvä Fiona yritetään ryöstää kadulla koulunsa edessä. Huppupäinen hahmo uhkaa häntä puukolla ja vie hänen takkinsa ja laukkunsa. Pakoon varas ei kuitenkaan pääse, sillä jostain ampaisee poika moottoripyörällä ja estää ryöstön. Fiona näkee kiharatukkaisen moottoripyöräpojan myöhemmin kaupungilla ja menee kiittämään häntä. Poika on samanikäinen Rasmus, lempinimeltään Rafa. Hän asuu Pajiksessa eli Pajumäessä, joka on Kunnaksen pahamaineisin asuinalue. Rafa viettää vapaa-aikansa mopomiiteissä ja koulujen pihoilla ja myy muille nuorille sähkötupakkaa. Hänellä on tatuointeja ja selässä pitkä arpi, joka on tullut epäonnistuneista vapekaupoista. Rafalle puukot, nyrkkiraudat, viidakkoveitset ja lamauttimet ovat arkipäivää. Vanhemmat ovat eronneet, isoveli kuollut sekaannuttuaan ikäviin juttuihin, pikkuveli ajautunut roadmanien seuraan ja isä menettänyt työnsä ja alkoholisoitunut. Fiona sen sijaan asuu Jalavarannan hienostokaupunginosassa ja hänen maailmaansa kuuluvat sellaiset asiat kuin luksusjahdeilla purjehtiminen, Teslat, älyjääkaapit, flyygelit, leffahuoneet, spa-osastot ja Espanjan huvilat. Fionan isä on Kunnaksen kaupunginorkesterin kapellimestari ja äiti taidekoulun rehtori. Taiteellinen Fiona soittaa viulua ja maalaa. Hänen on kesäläksynä maalattava öljyvärityö, jossa hyödynnetään chiaroscuro-tekniikkaa (valon ja varjon erojen on oltava mahdollisimman dramaattiset). Aihe maalaukseen löytyy niinkin läheltä kuin Rafasta. Nuorten elämät nimittäin eroavat toisistaan kuin valo ja varjo tai kuin yö ja päivä. Kaksi erilaisista maailmoista tullutta kuitenkin ihastuvat ja rakastuvat toisiinsa palavasti.

Pyörän päältä katsottuna se [kaupunki] näytti aivan erilaiselta. Jotenkin uhkaavalta ja pelottavalta. Aivan kuin kaupunki olisi näyttänyt hänelle toiset, vieraat kasvonsa.

Rafa kiihdytti liikennevaloista moottori ulvoen kohti satamaa. Alkujärkytyksen jälkeen Fiona alkoi tottua vauhtiin. Vaikka häntä yhä pelotti istua nopeasti kiitävän pyörän päällä, tuntui vauhti samalla aivan uskomattoman ihanalta. Huumaavalta ja vapauttavalta. Ihanan kapinalliselta. Hän rentoutui nauttimaan pyörän kuumana hohkavasta moottorista ja viileästä ilmavirrasta, joka hyväili käsivarsia. Pian hän huomasi jopa hymyilevänsä kypäränsä sisällä pyörän ärjyessä äänekkäästi kohti kaupungin matkustajasatamaa. (s. 27)

Kansikuva on tosi hieno! Odotukset sisällön suhteen eivät olleet korkealla, sillä ajattelin tämän olevan tosi kliseinen nuortenkirja pahasta mopopojasta ja kiltistä rikkaasta tytöstä. Niin se onkin, mutta siitä huolimatta tykkäsin. Ehkä tarinan yksinkertaisuus oli se, mikä vetosi minuun. Fiona on sinisilmäinen ja maailman pahuudesta mitään tietämätön tyttö. Rafa taas on salaperäinen paha poika, joka liikkuu hämärissä porukoissa olematta kuitenkaan itse liian raju tai kapinallinen. Mielestäni Rafan henkilöhahmo on rakennettu taitavasti ja juuri oikeanlaisista paloista. Olin aivan lääpälläni häneen koko kirjan ajan. Tietysti Fionan tunteita sekoittaa tuttavaperheen poika Julius, joka on varsinainen Hannu Hanhi. Hän rakastaa purjehtimista ja lörpöttelee siitä aina kun saa tilaisuuden. Julius kuuluu Fionan kanssa samaan yhteiskuntaluokkaan ja he ovat olleet ystäviä jo kauan. Fiona näkee Juliuksen kuitenkin enemmän isoveljenä, kun taas Julius yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutusta Fionaan ja iskeä häntä. Fionaa ei kiinnosta kun tarjolla on paljon parempi vaihtoehto, kuuma paha poika Rafa.

Rafan mukana Fiona pääsee näkemään kotikaupunkinsa syrjäisimmät alueet, joissa alakouluikäiset pojat ryöstävät kaljat aikuiselta mieheltä, huumeita kaupataan päivänvalossa, pullopommeja heitellään ja tehdään ilkivaltaa julkisille rakennuksille välittämättä seuraamuksista. Nuorisojoukot työllistävät vartijoita ja poliisia, ja lehdissä mehustellaan sillä, miten nykynuoriso on rappiolla. Rafan mukaan jengi on niin sekaisin, että mukana on hyvä olla jotain millä puolustautua. Hänellä itsellään on veitsi ja Fionalle hän antaa kaasusumuttimen (jota Fiona joutuu jopa käyttämään puolustautuessaan). Fiona tapailee Rafaa tietenkin salassa eikä kerro hänestä kenellekään, edes parhaalle ystävälleen Manuelalle. Manuela saa kuitenkin tietää asiasta, kun Fiona käyttää häntä alibina. Fiona tietää, etteivät vanhemmat koskaan hyväksyisi Rafaa. Sen sijaan yksi ihminen hyväksyy: isoisä Vilgot, joka asuu Rafan kanssa samalla asuinalueella ja johon perhe on katkaissut välit, koska hän on  boheemi taiteilijasielu. Fionan isälle perheen maine on kaikki kaikessa. Kaikki ihmiset, jotka sitä uhkaavat, ovat vääränlaisia.

Isälle kaikki oli mustavalkoista. Joko chiaro, kirkas, tai scuro, pimeä. Ei mitään siltä väliltä. (s. 136)

Kuten arvata saattaa, Fionan jännittävä pakoilu saa lopulta pisteen kun hän jää kiinni kotibileistä, jotka poliisi keskeyttää. Isä on aivan raivona ja pistää Fionan kotiarestiin. Äiti on lempeämpi ja suostuu siihen, että Rafa tulee sunnuntailounaalle, mutta lounas on hyvin kiusallinen kaikin puolin. Fionaa kielletään enää tapaamasta Rafaa ja hänet pakotetaan viikon Espanjan-matkalle vastoin tahtoaan. Matkan aikana Fiona ikävöi Rafaa hirvittävästi. Sitten tulee soitto Manuelalta: Rafa on kolaroinut pyöränsä ajamalla päin betoniaitaa ja joutunut teho-osastolle. Kun Fiona pääsee takaisin Suomeen, hän kuulee, että Rafalla on paha aivotärähdys ja toinen jalka murtunut. Vaatii Rafan loukkaantumisen, että Fionan vanhemmat ymmärtävät, mitä poika todella hänelle merkitsee. Rafa toipuu hiljalleen, isoisä Vilgot laittaa Fionan isälle luun kurkkuun, Rafan isä saa töitä, Julius alkaa treffailla Manuelaa ja Fionan isä lupaa jopa kunnostaa Rafan pyörän. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Chiaroscuro on huumaava nuortenromaani, jossa sosiaalinen asema ja yhteiskuntaluokkien erot tulevat nuoren rakkauden tielle. Se oli paitsi nopeaa myös ihanaa luettavaa ja muistutti minua omasta teiniajastani ja ensirakkaudestani. Tunnistin Fionan ja Rafan hapuilevassa suhteessa paljon omista kokemuksistani. Tykkäsin kovasti kirjan miljööstä, päähenkilöistä ja sujuvasta kerronnasta. Olisin voinut lukea Fionan ja Rafan rakkaustarinaa pidemmällekin ja jos jatkoa tulee, tahdon ehdottomasti lukea sen. Suosittelen tätä lämpimästi yläkouluikäisestä ylöspäin! 🖤

⭐⭐⭐⭐/5

Anne Gunn Halvorsen & Randi Fuglehaug :
Teidän majesteettinne / Audiens

suom. 2024, Kati Valli

WSOY

236 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset (Oslo)

Teidän majestettinne on neljäs osa Royalteen-sarjaa. Ensimmäisestä osasta voit lukea täältä, toisesta täältä ja kolmannesta täältä.

Kirjan päähenkilö on Norjan kruununprinssi Karl Johan eli Kalle. Hän on juuri joutunut tyttöystävänsä Lenan jättämäksi. Kallesta on kuulemma tullut viime aikoina tylsä ja veltto kun ennen hän tykkäsi bilettää enemmän. Kesäloma on alkanut ja Kallella on mieli maassa, sillä heidän piti viettää ikimuistoinen kesä yhdessä. Kaikeksi onneksi kuninkaallisten kaksosten isä, itse Norjan kuningas, antaa luvan lähteä viikoksi Lofooteille kaveriporukan kesken. Matkan perimmäisenä tarkoituksena on hakea yksi kaveruksista, Ingrid, takaisin kotiin. Hän on nimittäin jättänyt loppukokeet suorittamatta, karannut Lofooteille Instagramissa tapaamansa surffaripojan luo ja mennyt kihloihin tämän kanssa. Kalle keksi idean porukan kesälomareissusta. Näennäisesti hän tahtoo mennä tapaamaan Ingridiä, mutta matkan aikana hän aikoo myös voittaa Lenan rakkauden takaisin.

Kalle, hänen siskonsa Margrethe, Kallen paras ystävä ja Margrethen nykyinen poikakaveri Arnie, Tess, Fanny ja Lena matkustavat Lofoottien Unstadiin, lainelautailijoiden paratiisiin. Kalle on vuokrannut heille arabiprinssin omistaman huvilan ottamatta paikasta selkoa etukäteen. Se paljastuu kamalaksi röttelöksi mummomaisine kalusteineen, kellastuneile valokuvineen ja pitsiverhoineen. Vessa on pelkkä pieni komero ja suihkukaappi sijaitsee keittiössä. Matkasta uhkaa tulla floppi, varsinkin kun Kalle yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutuksen Lenaan ja käyttäytyy ilkeästi parasta ystäväänsä Arnieta kohtaan, jolle on avoimen kateellinen. Ingrid löytyy rannalta, jossa hän asuu autossa komean ja treenatun surffaripoikaystävänsä Falkin kanssa. Falk vaikuttaa kaikkien mielestä siistiltä mutta oudon kontrolloivalta tyypiltä.

Kaikki Kallen Lofoottien varalle tekemät suunnitelmat olivat osoittautuneet täysin idioottimaisiksi.

Hän oli ajatellut, että reissusta tulisi leppoisa, lämmin ja mahtava, mutta kaikki olikin ollut vain kylmää, märkää ja kamalaa. (s. 124)

Olin siinä käsityksessä, että tässä kirjassa matkustetaan ulkomaille, mutta siinä pysytelläänkin Norjassa. Lofootit vaikutti aluksi tylsältä miljööltä. Se on syrjäinen paikka, jossa on kyllä upeita rantoja ja surffausmahdollisuuksia, mutta Unstadissa asuu kokonaiset 19 vakituista asukasta. Nihkeän ja tylsähkön miljöön lisäksi hiersi kirjan päähenkilö Kalle. En ole liiemmin välittänyt hänestä kirjasarjan aiemmissa osissa, sillä hän on saanut maineen bileprinssinä ja tehnyt kaikenlaisia noloja tempauksia, kuten esiintynyt naama mustaksi maalattuna. Tässä kirjassa hänen noloutensa nousee ihan uusiin sfääreihin. En ole pitkään aikaan lukenut yhtä cringeä kirjaa. Kallen käytös aiheutti hirvittävää myötähäpeää! Kaikki juontuu siitä, että hän lukee kirjaa Miten saat haluamasi ja kuuntelee podcastia nimeltä Man, Get What You Want, jossa naisista kaiken muka tietävä professori (joka muuten on eronnut kolme kertaa) kertoo, miten miehen tulisi käyttäytyä. Kalle ottaa kaikki ohjeet ihan kirjaimellisesti. Hän toistelee itselleen olevansa mies ja onnistuu loukkaamaan ystäviään, nolaamaan itsensä monta kertaa ja karkottamaan Lenan hetkellisesti luotaan.

Kalle ei lähtisi minnekään, ennen kuin olisi saanut sen, mitä halusi. Ja nyt hän tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä. Tästä lähtien hän olisi määrätietoinen. Hän olisi energinen. Hän olisi mies! (s. 86)

Lopulta Falk paljastaa todellisen karvansa. Hän aikoo perustaa Ingridin kanssa surffihotellin Unstadiin, mutta tahtoo itse edelleen asua autossa. Ingrid riitaantuu hänen kanssaan toisten edessä ja paljastaa Kallelle hieman vastahakoisesti, millainen Falk häntä kohtaan on. Falk vaatii häntä tekemään ruokaa itselleen, menemään nukkumaan aikaisin ja lukitsi hänet kerran ulos yöksi. Ingrid myös paljastaa, että oli vuosi sitten ihastunut Kalleen muttei uskaltanut kertoa tunteistaan. Kalle oli asiasta autuaan tietämätön, mutta tajuaa nyt, että hänelläkin on tunteita Ingridiä kohtaan. He menevät sänkyyn. Seuraavana aamuna Lena ilmoittaa, että haluaa palata Kallen kanssa yhteen (kuinkas sattuikaan). Kalle ei ehdi sitä paljoa pohtia, sillä porukalle tulee äkkilähtö takaisin kotiin kun Oslosta tulee tieto, että kuningas on joutunut sairaalaan sydäninfarktin takia. Viime hetkellä lentokoneeseen rientää myös Ingrid, joka on valmis palaamaan kotiin. Lentokentällä nuoret tapaavat Kallen ja Margrethen serkun Sophian. Hän pyytää Kallea esittelemään tyttöystävänsä. Ingrid ja Lena astuvat samanaikaisesti esiin ja sanovat yhteen ääneen: "Minä." Kirja loppuu siihen, että sairaalassa kuningas sanoo Kallelle, että on ajatellut vetäytyä hallitsijan hommista ja antaa tilaa nuoremmalle sukupolvelle. Kallen aika bileprinssinä vaikuttaisi olevan ohi.

Tämä oli mielestäni ehdottomasti huonoin Royalteen-sarjan kirjoista. Kalle on myötähäpeää aiheuttava päähenkilö, josta on vaikea pitää. Kirja loppuu kuin seinään. Mikä pahinta, jatkoa ei ole luvassa suomeksi. Tiedustelin kustantajalta asiasta ja sieltä vastattiin, että sarjan myynnit Suomessa ovat sen verran heikot, ettei niitä julkaista suomeksi enempää. Osia on ilmestynyt kahdeksan, mutta niiden lukemisesta ei taida olla mitään toivoa, varsinkaan kun englanninkielisinäkään niitä ei tunnu saavan mistään käsiinsä. Kävin spoilaantumassa lopuista osista lukemalla niiden juonitiivistelmät. Luvassa olisi ollut muutama ihan kiinnostava osa kiinnostavine päähenkilöineen.

⭐⭐/5

R. L. Stine: Syvällä vaanii vaara / Deep trouble

suom. 2004, Marja Helanen-Ahtola

Sanoma Magazines Finland

123 sivua

Helmet-lukuhaaste 2026: kohta 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

Tuijotin veteen äkkiä kauhun vallassa. Mikä tuolla alhaalla väijyi? Miksi se kiusasi minua sillä lailla? Valmistautuiko se tarraamaan minuun uudestaan ja kiskomaan minut pinnan alle ikuisiksi ajoiksi? (s. 23)

12-vuotias Billy, oikealta nimeltään William Deep nuorempi, ja hänen 10-vuotias pikkusiskonsa Sheena viettävät kesälomaa setänsä George Deepin eli tohtori D:n merentutkimusaluksella. Alus nimeltä Cassandra on ankkuroituna Ilandra-saaren edustalle Karibianmerellä. Tohtori D on ammatiltaan meribiologi, joka tutkii trooppista merielämää ja etsii uusia kasvi- ja kalalajeja. Aluksella on mukana myös tohtorin assistentti Alexander. Billyllä on vilkas mielikuvitus ja hän on hyvin seikkailunjanoinen poika. Sheena taas on nuorempi mutta kuitenkin järjen ääni. Tohtori D varoittaa uteliasta Billyä uimasta liian kauas alukselta. Lähistöllä oleva punainen koralliriutta kuitenkin kiinnostaa Billyä tavattomasti, sillä hän haaveilee oikean hain näkemisestä. Muutama snorklausreissu riutan lähelle vakuuttaa Billyn siitä, että siellä asuu merihirviö.

Eräänä päivänä alukselle saapuu vieraita Sataman eläintarhasta. Billy kuulee salaa keskustelun, jossa eläintarhan työntekijä pyytää hänen setäänsä etsimään merenneidon. Lähialueen vesissä asustaa kuulemma sellainen, sillä useakin eri kalastaja on nähnyt sen riutan tuntumassa. Eläintarha tienaisi paljon rahaa jos heillä olisi merenneito vetonaulanaan. Tohtori D on arvostettu tutkija, joten eläintarhan työntekijät luottavat siihen, että hän jos kuka löytää merenneidon, nappaa sen ja toimittaa heille. Siitä luvataan miljoonan dollarin palkkio. Billy saa tästä tekosyyn vierailla taas riutalla ja sen takana olevalla laguunilla. Siellä hän on vähällä joutua vasarahain hampaisiin. Viime hetkellä joku tulee hätiin ja häätää hain tiehensä. Se joku on ihka oikea merenneito. Tohtori D vangitsee sen verkkoihinsa ja pistää aluksellaan olevaan merivesialtaaseen. Merenneito on onneton lasialtaassaan ja Billyä alkaa kaduttaa. Hän tahtoo vapauttaa merenneidon kun taas setä haluaa tutkia sitä. Lisäksi setä tarvitsee rahaa, koska yliopisto, joka kustantaa hänen tutkimuksensa, on pistänyt rahahanat kiinni.

Siitä tulee vanki. Yksinäinen vanki loppuiäkseen.

Kaikki oli minun syytäni. Miten saatoin antaa niin käydä? Päätin, että minun piti tehdä jotain. En voinut antaa niiden ihmisten viedä merenneitoa. (s. 87)

Jos joku Goosebumps-kirjoista johtaa harhaan niin nimellään, kansikuvallaan kuin takakansitekstillään, se on ehdottomasti tämä! Nimi, kansikuva ja esittelyteksti antavat ymmärtää, että pahuus, josta kirja kertoo, on syvällä meren pohjassa. Kenties hai tai muunlainen vaarallinen olento. Pari kertaa Billyä kutittelee ja nykii joku jalasta kun hän on snorklaamassa. Puolet kerroista se on kiusaa tekevä Sheena, puolet joku tai jokin mikä jää mysteeriksi. Kirjassa esiintyy hai tasan kerran: vasarahai, joka meinaa syödä Billyn suihinsa riutalla. Alku vaikutti lupaavalta. Pallottelin mielessäni mahdollisia juonikulkuja. Ehkä tohtori D, jonka kuvataan olevan onnellisimmillaan veden äärellä, onkin oikeasti merihirviö tai ihmisen ja merenolennon hybridi. Ajattelin myös, että ehkä Billy saattaisi olla sellainen. Kun merenneito tuli mukaan tarinaan, olin aika pöllämystynyt. Pidin sitä aluksi sivujuonteena, joka vain johdattelee johonkin pelottavampaan, mutta ei. Merenneidot ovat tässä kirjassa se yliluonnollinen elementti, mikä tarkoittaa sitä, että ainoa kauhu, jota tarjoillaan, tulee yhden hain hyökkäyksestä, tulikorallin poltteesta ja pahoista ihmisistä.

Mitä tulee Billyyn, hän oli ehdottomasti yksi ärsyttävimmistä Goosebumps-päähenkilöistä. Hänellä on suora musta tukka, kuten yhdeksällä kymmenestä kirjasarjan päähenkilöstä, joten hän on aika väritön ja hajuton. Sen lisäksi hän on ärsyttävän utelias ja tottelematon. Billy ja Sheena ovat olleet joka kesä sedän aluksella ja käyttäytyvät silti kuin eivät tuntisi paikkoja aluksella tai tietäisi, mikä on kiellettyä ja vaarallista.

Joukko naamioituja miehiä tunkeutuu alukseen yöllä ja varastaa merenneidon. Kuten arvelinkin, Alexander on kimpassa heidän kanssaan, koska he maksavat hänelle 20 miljoonaa dollaria eläintarhan lupaaman miljoonan sijasta. Rahan takia Alexander on valmis pettämään ystävänsä. Hetken näyttää siltä, että Billylle, Sheenalle ja tohtori D:lle käy huonosti, kun heidät viskataan merivesialtaaseen, joka työnnetään laidan yli mereen. Merenneidot pelastavat heidät ja johdattavat poukamaan, jossa sieppaajien vene on ankkuroituna. Siellä on myös varastettu merenneito sidottuna veneen perään. Pahikset sytyttävät tohtori D:n jollan tuleen (minua häiritsi tämä suomennos, koska olen aina pitänyt jollaa pienen pienenä veneenä vailla minkäänlaista moottoria, mutta tässä jollalla tarkoitetaan venettä, jossa on moottori), mutta Billy ja Sheena saavat tulen sammutettua, ja he pääsevät pakoon. Merenneidot vapauttavat ystävänsä ja alkavat keinuttaa pahisten venettä. Kun eläintarhan väki sitten tulee hakemaan merenneitoa, tohtori D repii sekin ja valehtelee heille sanoen, ettei löytänyt mitään merenneitoa, koska sellaisia ei ole olemassa. Merenneito jää tohtori D:n, Billyn ja Sheenan väliseksi salaisuudeksi. Billy menee riutalle vielä viimeisen kerran hyvästelläkseen merenneidon ja taas joku nykii hänen jalkaansa. Vedestä nousee pää, jolla on yksi iso silmä ja terävät hampaat, sama merihirviö jonka Billy näki aiemmin. Kirja päättyy siihen, että Billy jää pohtimaan, uskotaanko häntä tällä kertaa.

Tämä oli valtava pettymys. Merenneitoja kauhukirjassa? Ehkä joo, mutta sitten merenneitojen pitäisi olla pelottavia ja verenhimoisia. Tässä ne eivät sitä olleet. Kauhua ei ole tarpeeksi. Jännitystä on ihan kiitettävästi, mutta se ei riitä, ei Goosebumps-kirjalle. Loppu on naurettava, kuten oikeastaan koko kirja. Haluan uskoa, että merihirviö on oikeasti olemassa ja se syö Billyn, jolloin hänestä päästään. Okei, unohtakaa, että kirjoitin noin. Jos trooppiset vedet, snorklaus ja merenneidot kiinnostavat, suosittelen. Kauhun ystäviä suosittelen suuntaamaan jonkun toisen Goosebumpsin pariin. Minulle tämä oli yksi huonoimmista koskaan lukemistani Goosebumpseista.

⭐/5

Diana Gabaldon: Syysrummut / Drums of Autumn

suom. 2005, Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus

1088 sivua

Helmet-lukuhaaste: kohta 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle

Olen ottanut tavaksi lukea yhden osan Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjasarjasta vuodessa, koska kirjat ovat niin järkälemäisiä. Tähän mennessä olen lukenut ensimmäisen kirjan Muukalainen, toisen kirjan Sudenkorento sekä kolmannen kirjan Matkantekijä. Tänä kesänä vuorossa oli neljäs kirja Syysrummut.

Kirja alkaa vuoden 1767 Charlestonista, Etelä-Carolinan kuninkaallisesta siirtokunnasta, Uudesta Maailmasta. Jamie ja Claire Fraiser seuraavat Jamien vanhan vankilatutun hirttämistä. Edellisen kirjan lopussa Claire ja Jamie lähtivät matkalle kohti Amerikan siirtokuntia merirosvojen kaappaaman Jamien sisarenpojan Ianin perässä. He ovat onnistuneet löytämään Ianin, mutta menettivät haaksirikkoutuessaan kaiken paitsi kourallisen jalokiviä. 15-vuotias nuori Ian huijaa setäänsä jättäytymällä tahallaan pois laivasta, jonka on määrä kuljettaa hänet takaisin Skotlantiin. Kun Jenny-sisar pyytää Jamieta pitämään Ianin luonaan, ettei hän Skotlannissa värväytyisi ylämaan rykmenttiin, ottavat Claire ja Jamie pojan suojelukseensa. He hautaavat hirtetyn miehen ruumiin ja tulevat samalla auttaneeksi niin ikään köydenjatkoksi tuomittua rikollista nimeltä Stephen Bonnet, joka myöhemmin hyökkää joella heidän kimppuunsa merirosvojoukkonsa kanssa ja varastaa toisen Clairen vihkisormuksista. Jamien setä Hector Cameron asuu pohjoisessa Cape Fearissa, Amerikan suurimmassa ylämaalaisten siirtokunnassa, jonne on muuttanut skotteja jo 20 vuoden ajan. Perillä odottaa tieto sedän kuolemasta. River Runin vaurasta 40 orjaa työllistävää plantaasia emännöi leskeksi jäänyt sokea Jocasta-täti, joka ottaa heidät avosylin vastaan. Jamie pääsee auttamaan tilanhoidossa ja joutuu selvittelemään surmatyötä ja kadonneen orjan tapausta. Hän joutuu nokikkain vastenmielisen vanhan tuttunsa kersantti Murchisonin kanssa. Clairen parantajantaitoja tarvitaan taas. Jocasta-täti on valmis tekemään Jamiesta perijänsä. Jamie ei halua omistaa miehiään, joten hän empii. Myös Claire kokee ristiriitaisia tunteita ajatellessaan, että he omistaisivat orjia.

Kuvernööri tekee Jamielle ehdotuksen: hän saa 50 eekkeriä maata, jos sitoutuu viljelemään sitä kymmenen vuotta ja auttaa näin osaltaan seudun asuttamista, jota kruunu mielellään tukee. Tämä vaihtoehto on River Runin tilanhoitajuutta mieluisampi. Claire ja Jamie asettuvat Ianin kanssa vuorille, sillä Jamie "haluaa tuntea itsensä mieheksi ja elää vuorilla", ja rakentavat sinne mökin. Duncan Innes lupautuu Jamien asiamieheksi ja hankkii hänelle uudisasukkaiksi Skotlannista tulleita miehiä. Pikkuhiljaa yhteisö kasvaa ja nimetään Fraserin harjuksi. Hoidetaan ja podetaan tuhkarokkoa, tehdään tuttavuutta intiaanien kanssa ja tuleepa kylään myös vanhoja tuttuja, nimittäin lordi John Grey Jamien aviottoman lapsen Williamin kanssa. Johnin Isobel-vaimo on kuollut ja hänen komennuksensa Jamaikan kuvernöörinä päättynyt. Isobel on testamentannut Virginian tilansa Williamille.

Samaan aikaan vuosien 1969-1971 Bostonissa Brianna Randall on vaihtanut opintosuuntaa historiasta tekniikkaan ja palannut Skotlannista saateltuaan ensin äitinsä jälleen uudelle aikamatkalle ystävänsä Roger Wakefieldin avustuksella. Brianna matkustaa Skotlantiin viettämään joulua Rogerin kanssa, joka on tyhjentänyt lapsuudenkotinaan toimineen kirkkoherran asunnon ja antaa sen vuokralle taloudenhoitaja Fionalle ja tämän pienelle perheelle. Myös Brianna on myymässä lapsuudenkotiaan Bostonissa Clairen lähdettyä. Brianna haluaa parisuhteen muttei avioliittoa, kun taas Roger haluaa Briannan kokonaan tai ei ollenkaan. Epävarmuus kalvaa Briannaa, joka ei halua toisintaa Clairen ja Frankin onnetonta avioliittoa. Myöhemmin Roger tutkii vanhoja balladeja ja löytää jotain järkyttävää: artikkelin, jossa mainitaan Claire ja Jamie Fraserin kuolema tulipalossa 1776. Kauhistunut Roger repii artikkelin ja yrittää piilottaa sen Briannalta, mutta tietenkin tuo saa sen muuta kautta käsiinsä. Kun Briannalta saapuu laatikoittain muistoesineitä, Roger arvaa, että hän on lähtenyt kivikehälle ja yrittää matkustaa ajassa vanhempiensa luo. Roger saa haltuunsa Geillis Duncanille kuuluneen muistikirjan ja lähtee rakastamansa naisen perään. Vuoteen 1769 siirtynyt Brianna matkaa Lallybrochin kautta Uuteen Maailmaan ja kuusi viikkoa jäljessä tuleva Roger seuraa hänen jälkiään pestautumalla Gloriana-laivalle merimieheksi. Kyseisen laivan kapteenina toimii Stephen Bonnet.

"Et sinä kykene auttamaan heitä, Bree", hän sanoi hiljempaa. "Se on historiaa, mennyttä aikaa. Sinä olet tullut tänne toisesta ajasta etkä voi muuttaa sitä, minkä on määrä tapahtua."

"Et sinä voi tietää sitä. - - Painu hirteen, kun kerran niin kovasti haluat! Minä aion etsiä vanhempani! Ja aion myös pelastaa heidät! - - Tulet mukaan tai et, samantekevää. Palaa Skotlantiin, palaa yksinäsi kivikehän kautta. Aivan sama minulle! Mutta minua sinä et voi estää!" (s. 705-706)

Tapahtumat lähtevät hitaanpuoleisesti liikkeelle ja kuten aiemmissa osissa, paksuun kirjaan mahtuu myös tylsiä kohtauksia ja pitkäveteistä dialogia. Pidin nykyajan osuudesta, joka kulkee alkupuolella menneisyyden rinnalla, ja pidin Briannan ja Rogerin nuorta rakkaustarinaa jotenkin tosi suloisena. Aiempien osien Skotlanti vaihtuu nyt Uuden Maailman asumattomaan korpeen, mikä merkitsee ehkä uutta mahdollisuutta, mutta myös uusia uhkia, kuten erilaisia tauteja ja intiaaneja. Vasta puolenvälin jälkeen eli 500 sivun paikkeilla Brianna ja Roger matkaavat ajassa menneisyyteen, joten alkupuoli tuntui lähinnä pohjustukselta varsinaisille tapahtumille. Briannan aikamatkustamisen yksityiskohdat hypätään yli, kun taas Rogerin matkasta kerrotaan jokainen yksityiskohta. Tuhatsivuisesta kirjasta mieleen jäivät erityisesti ensimmäisen kuulennon seuraaminen televisiosta "nykyajassa", hienoilla illalliskutsuilla suoritettu tyräleikkaus, paistinvartaalla toteutettu abortti, Rogerin ja Briannan kömpelön suloiset lemmenhapuilut, lumisessä metsässä Jamien selkäkrampin takia vietetty kuumottava yö sekä se surullisenkuuluisa Briannan raiskaus, joka olisi saanut jäädä tapahtumatta.

"Jollet sinä tuntisi isääsi etkä olisi koskaan nähnyt häntä - ja yhtäkkiä saisit tietää, missä hän on? Etkö silloin haluaisi tavata hänet ja nähdä, millainen hän todellisuudessa on? Minä ainakin olisin sen verran utelias." (s. 557)

Brianna ja Roger vannovat avioliittovalan ennen kuin heidän tiensä eroavat hetkeksi: Brianna lähtee etsimään oikeaa isäänsä Jamie Fraseria ja Roger yrittää varastaa jalokiviä, jotka turvaisivat heidät paluumatkansa. Geillisin muistikirjassa nimittäin mainitaan jalokivet. Brianna menettää neitsyytensä Rogerille ladossa ja vain kaksi päivää sen jälkeen hänet raiskataan. Raiskaaja on kukapa muukaan kuin Stephen Bonnet, joka on tässä kirjassa lähes kaikissa tapahtumissa takapiruna. Brianna näkee hänellä äitinsä sormuksen ja yrittää ostaa sen, mutta hinta on kalliimpi kuin hän olisi osannut odottaa. Lapsi voi olla Rogerin tai Bonnetin, sitä ei kukaan tiedä. Roger käytti kyllä keskeytettyä yhdyntää, mutta se ei takaa mitään. Brianna löytää vanhempansa ja Claire on valmis tekemään hänelle abortin jos hän sitä toivoo. Brianna päättää kuitenkin pitää lapsen. Väärinkäsityksen vuoksi Jamie ja Ian luulevat Rogeria Briannan raiskaajaksi ja hänet myydään irokeesi-intiaaneille. Kolmen kuukauden vankinaolon jälkeen Claire, Jaimie ja Ian tulevat vihdoin pelastamaan häntä. Roger saadaan pelastettua verilöylyn keskeltä, mutta koska hän surmaa itsepuolustukseksi yhden intiaanin, on jonkun heistä jäätävä intiaanikylään lopullisesti. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuu Ian, joka on rakastunut yhteen intiaanitytöistä. Hinta Rogerin vapaudesta on hänen menettämisensä. Lopuksi viimeisillään raskaana oleva Brianna vielä menee tapaamaan kiinni jäänyttä ja kuolemaantuomittua Bonnetia, joka on määrä hirttää pian ja jolle hän tahtoo antaa anteeksi päästäkseen eteenpäin. Bonnet auttaa Briannan kiperästä paikasta kuultuaan, että Bree odottaa hänen lastaan, antaa Briannalle mustan timantin "vauvan elättämiseen" ja katoaa yöhön. Hänestä tullaan vielä kuulemaan.

Toukokuussa 1770 Brianna synnyttää terveen poikavauvan River Runissa. Lapsi saa nimekseen Jeremiah. Roger käy kivikehällä ja pohtii paluuta, muttei voi jättää Briannaa ja etsiytyy Fraserin harjulle. Vuoden erossaolon jälkeen sekä Brianna että Roger ovat nyt kuin eri ihmiset ja vierastavat aluksi toisiaan. Jamie puolustaa kynsin hampain perhettään ja tytärtään eikä oikein hyväksy Rogeria. Elokuussa Duncan Innes pyytää Jamielta lupaa mennä naimisiin hänen Jocasta-tätinsä kanssa. Perhe matkaa klaanikokoukseen Heliconvuorelle. Ianilta tulleessa kirjeessä poika kertoo menneensä intiaanityttönsä kanssa naimisiin, saavansa lapsen keväällä ja olevansa onnellinen ja hyvinvoiva. Viimeisillä sivuilla Roger tekee Jamielle paljastuksen. Hän löysi isänsä jäämistöstä Frankin kirjeen, jossa tuo kertoi halustaan tappaa Jamie ja väärentämästään hautakivestä, joka johdatti Clairen ja Briannan Jamien jäljille. Bree suostuu Rogerin vaimoksi ja hänestä on siis tuleva MacKenzie.

Syysrummut on neljäs osa Matkantekijä-kirjasarjaa. Tuhatsivuisessa järkäleessä on mukaansatempaavia kohtia, mutta alku on hidas ja välillä lukeminen tosissaan puudutti. Kirjojen pituus vain kasvaa mitä pidemmälle edetään. Katsotaan, onko ensi kesänä sellainen fiilis, että jaksaa lukea reilusti yli tuhatsivuisen seuraavan osan.

⭐⭐⭐/5

Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät 6: Tappava / Killer

suom. 2013, Sirpa Parviainen

Gummerus

327 sivua

Tappava on kuudes osa Valehtelevat viettelijät -kirjasarjaa. Ensimmäisestä osasta voit lukea täältä, toisesta täältä, kolmannesta täältä, neljännestä täältä ja viidennestä täältä. Tämän osan taustatarinana toimivat sen päivän tapahtumat, jona Ali rehenteli löytäneensä aikakapselilipun palan. Pian sen jälkeen Emily, Aria, Hanna ja Spencer hiipivät Alin pihalle toisistaan tietämättä aikeenaan varastaa se. Joku oli kuitenkin ehtinyt ensin. Lähdettyään Alin luota kotiin Aria törmäsi metsässä Alin isoveljeen Jasoniin, joka tyrkkäsi pitelemänsä lipunpalan hänelle sanomatta mitään. Siitä päivästä lähtien Aria on säilyttänyt sitä kenkälaatikossa huoneessaan eikä ole kertonut kenellekään, ei ennen kuin vuosia myöhemmin.

Nykyhetkessä eletään lauantaita ja varainkeruujuhlien iltaa, mihin viides osa päättyi. Tytöt ovat löytäneet metsästä Ian Thomasin (Melissan eksän, Alin salaisen ihastuksen ja Alin mahdollisen tappajan) ruumiin. Kun he johdattavat poliisi Darren Wildenin metsään ruumiin löytöpaikalle, ruumis ei olekaan enää siellä vaan on kadonnut. Wilden ei usko tyttöjen kertomusta, mutta lupaa siitä huolimatta koota etsintäpartion ja haravoida metsää. Ianin äiti saa sähköpostia Ianilta, jossa poika vakuuttaa olevansa turvassa. Äkkiä tytöt leimaantuvat suuren yleisön silmissä valehtelijoiksi. Televisiossa psykiatri ruotii heidän käytöstään ja puhuu huomion keskipisteenä olemisen aiheuttamasta riippuvuudesta ja julkisuuden kaipuusta. Kaikki tämä saa tytöt epäilemään, näkivätkö he todella mitään ruumista vai eivät. Kysymys, onko Ian sittenkin elossa, on kaikkien huulilla. Todennäköisintä on, että Ian ja A ovat kimpassa keskenään.

Viime yönä Spencer oli soittanut Emilylle ja kertonut Ianin lähettäneen pikaviestin ja että A oli lähettänyt tekstiviestin. Sen jälkeen Emily ei ollut enää saanut nukuttua silmäntäyttäkään. A oli siis palannut kuvioihin. Ja Ian ei... ehkä... ollutkaan kuollut. (s. 110)

Aria on muuttanut takaisin isänsä Byronin ja tämän raskaana olevan morsiamen Meredithin luo, kun sukset menivät ristiin äidin uuden miesystävän Xavierin kanssa. Byron ja Meredith ovat saaneet lainan ja ostaneet tilavan omakotitalon Conetry Lanelta, samalta kadulta jolla Ian asuu. Aria törmää Alin isoveljeen Jasoniin ja käy hänen kanssaan drinkeillä. Vanha suola alkaa janottaa, sillä Aria oli nuorempana epätoivoisen ihastunut Jasoniin. Nyt hän saa tunteilleen vastakaikua ja on siitä innoissaan. A:lta tulee kuitenkin viesti, jossa sanotaan Jasonin salailevan jotain. Aria ei heti suostu uskomaan, että Jasonissa olisi mitään epäilyttävää, vaikka muut tytöt ovat eri mieltä. A:n johdattamana Aria päätyy selailemaan vanhoja vuosikirjoja Jasonin luona ja löytää sieltä yhteyden Jasonin ja Wildenin välillä.

Emily seurustelee Isaacin kanssa. He ovat tosi rakastuneita ja Isaac on tukenut Emilyä paljon kun hänellä on ollut vaikeaa. He menevät sänkyyn ja menettävät neitsyytensä toisilleen. Isaacin äiti on kuitenkin hyvin tiukka ja uskonnollinen. Kun Emily syö päivällistä Isaacin luona, tuon äiti vaikuttaa omituisen kyräilevältä. Emily löytää Isaacin kotoa valokuvan itsestään, josta on leikattu pää pois. Hän on varma, että Isaacin äiti tietää heidän harrastaneen seksiä. Kun Emily sitten törmää Isaacin äitiin ravintolan vessassa, tuo puhuu suunsa puhtaaksi: Emily on epäkunnioittavaa roskasakkia eikä ole enää tervetullut heidän taloonsa. Emily puhuu Isaacille asiasta, mutta poika ei suostu uskomaan sellaista äidistään vaan loukkaantuu. A lähettää Emilylle valokuvan Wildenistä. Siinä poliisi astuu ulos kirkon rippituolista. Kyseessä on jonkinlainen vihje.

Hanna on möläyttänyt varainkeruujuhlissa koko koulun kuullen, että hänen siskopuolellaan Katella on herpes. Hän teki sen silkkaa kateuttaan. Lucas on jättänyt Hannan ja isä käskenyt häntä viettämään kaiken vapaa-aikansa Katen kanssa sovinnon tekemiseksi. Kate iskee silmänsä Rosewood Dayn haavipallojoukkueen poikiin ja erityisesti Arian veljeen Mikeen. Hannassa se herättää omistus- ja kilpailunhalua. Hän on vaarassa jäädä siskopuolensa varjoon, varsinkin kun uudet ystävät Naomi ja Riley nuoleskelevat Katea ja tuntuvat ihailevan häntä enemmän kuin Hannaa. Hanna sattuu löytämään aikakapselilipun palan koulun ruokalasta ja käyttää sitä Miken iskemiseen. Mike yrittää tapailla sekä Hannaa että Katea samanaikaisesti. Lupautumalla Miken seuralaiseksi päättäjäisjuhliin Hanna saa pojan lupaamaan, ettei tapaile enää Katea. Toisin kuin muut tytöt, Hanna ei ole saanut enää viestejä A:lta, koska tajusi hankkia uuden puhelimen ja sen mukana salaisen numeron.

Spenceriin ottaa yhteyttä adoptiosivustolta eräs nainen nimeltä Olivia Caldwell. Andrew haluaa auttaa Spenceriä selvittämään totuuden alkuperästään ja ehdottaa Spencerin isän tietokoneen nuuskimista. He kopioivat kovalevyn sisällön tyhjälle CD-levylle. Spencer vakuuttuu siitä, että tahtoo löytää biologisen äitinsä ja muuttaa pois, sillä hänen vanhempansa kohtelevat häntä yhä huonommin. He vievät paitsi hänen luottokorttinsa, myös autonsa. Äiti sanoo, että jos hän tahtoo hankkia auton, on hänen mentävä töihin kuten muutkin ikäisensä (gasp!). Spencer matkustaa New Yorkiin tapaamaan Oliviaa, aikakauslehden taiteellista johtajaa, jolla on rikas puoliso ja upea kattohuoneisto. Heillä synkkaa heti ja he alkavat suunnitella yhteistä elämää ja Spencerin muuttoa New Yorkiin. Spencer kertoo innoissaan Andrew'lle tapaamisesta, mutta Andrew on epäileväinen ja neuvoo Spenceriä hidastamaan vähän. A lähettää Spencerille viestin ja kehottaa häntä keskittymään tappajan etsimiseen. Spencer jättää viestin huomiotta ja ottaa yhteyttä Olivian kiinteistövälittäjään. Hän on nimittäin löytänyt isänsä tiedostoista omalla nimellään kulkevan säästötilin. Hän käyttää sitä ostaakseen itselleen asunnon New Yorkista läheltä Oliviaa. Vanhemmilleen hän ei kerro asiasta mitään.

Miltä katoaminen ikuisiksi ajoiksi kuulostaisi? -A (s. 187)

Tässä osassa A:n vihjeet, viestit ja kuvat käyvät aika erikoisiksi. Vaikuttaa melkein siltä kuin A tahtoisi auttaa tyttöjä eteenpäin, mitä aiempi A ei tehnyt. Nyt kun olen lukenut kuusi sarjan kirjaa, olen alkanut kiinnittää huomiota toisteisuuteen. Kerronta on toisteista, mutta niin ovat välistä myös juonenkäänteet ja henkilöhahmot. Melkein joka kirjassa joku päähenkilötytöistä löytää uuden poikaystävän ja sama kaava toistuu: aluksi poikaystävä on herttainen ja rakastava, mutta kun tapahtuu jotain dramaattista, poika loukkaantuu tosi helposti, marssii pois puhumatta eikä edes suostu kuuntelemaan, vaikka asia olisi selvitettävissä kommunikaatiolla. Kun poika tekee näin, tyttö jää odottamaan pojalta anteeksipyyntöä, jonka mielestään ansaitsee. Sitä ei tietenkään tule, ainakaan heti. Toisteisuudesta huolimatta jokin juonessa vetää edelleen ja olen määrätietoisesti päättänyt lukea kaikki suomennetut 12 kirjaa tämän vuoden aikana. Olen jäänyt koukkuun Valehtelevien viettelijöiden elämään.

Lopussa tytöille on käydä huonosti. Spencer matkustaa yksin katsomaan uutta asuntoaan pari päivää etuajassa. New Yorkissa häntä odottaa ikävä yllätys. Uuden asunnon osoitetta ei vaikuta olevan olemassakaan. Kiinteistönvälittäjän numero ei ole käytössä eikä Oliviakaan vastaa puhelimeen. Olivian asuinrakennuksessa ei kuulemma asu ketään sen nimistä. Spencer tulee vilkaisseeksi yliopiston säästötiliään. Se on imetty kuiviin. Häntä on huijattu ja hän on menettänyt kaikki säästönsä. Samaan aikaan Hanna, Aria ja Emily osallistuvat loisteliaan Radley-hotellin avajaisiin. Hanna menee sinne yhdessä Miken kanssa ja ilkkuu Katelle voittaneensa. Kate tunnustaa, ettei oikeasti ollut kiinnostunut Mikesta. Hän halusi vain testata, yrittääkö Hanna saada itselleen pojan josta hän on kiinnostunut. Myös haavipallojoukkueen pojat löivät vetoa siitä, kumman Mike onnistuu iskemään. Emily harhautuu hotellin yläkertaan ja saa selville sen karmean menneisyyden. Se on toiminut aiemmin mielisairaalana, jossa pidettiin haastavia lapsia ja nuoria. Pölyisestä toimistosta löytyy potilasluettelo, jossa on tuttu nimi: Jason DiLaurentis. Hanna muistaa nähneensä Wildenin auton Alin talon edessä sinä päivänä, kun tytöt yrittivät varastaa Alin lipunpalan. Tytöt tajuavat, että kaverukset Jason ja Wilden ovat olleet kimpassa koko ajan. Melissan vanhan läppärin avulla he saavat yhteyden Ianiin, joka vahvistaa epäilykset oikeiksi. Jason ja Wilden olivat kuulemma Ianin perässä, eivät Alin, mutta tappoivat silti Alin jostain syystä. Joku sytyttää tuleen sekä Spencerin perheen vierasmajan että metsän ja Aria pelastaa liekkien keskeltä salaperäisen huppupäisen hahmon.

Sarjan kuudes osa on vähän toisteinen, mutta loppua kohden jännitys tiivistyy. Myös A:n outo ja aiemmista kirjoista poikkeava käytös herättää kysymyksiä. Lukeminen jatkuu.

⭐⭐⭐/5